Pieni info pkt ensin:
Olen alle 30v nainen, ollut Naimisissa 3v ja seurustelua kestänyt 9v ja kolme pientä lasta on siunaantunut.
Minä tutustuin ainakin ystäväksi aivan loistavaan mieheen. Jonka kanssa jos nyt voin sanoa "puoli vahingossa" ajauduttiin sänkyyn pari kertaa.
Tässä vaiheessa voin sanoa että minä tein väärin sillä petin, tiedän.
Edelleen juttelen kyseisen miehen kanssa, mutta mitään muuta ei meillä ole ollut enää.
Rakastuin, tai ainakin suuri ihastus tapahtui kyseiseen mieheen. Pidin monta kk väliä häneen, yritin unohtaa ja keskityin aviomieheeni sekä perheeseeni.
Kerran törmäsin tähän mieheen vahingossa ja se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta, kaikki muistui mieleen ja edelleen tunteita on, eivät olleen kadonneet minnekään, vaikka luulin jo unohtaneeni. Aattelin että se ihastus häviää, kun unohtaa ja antaa olla. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Seuraavaksi pitää sanoa että, kyllä, kyllä tiedän että tunteeni ovat vääriä, en saisi tuntea näin vierasta kohtaan. Nuo tunteet kuuluisi miehelleni. Jos ajattelen tätä toista miestä, tulee kylmät väreet, iho nousee kananlihalle, hymyilyttää ja tulee lämmin olo. Tuon miehen lähellä oli hyvä olla. Tuntui turvalliselta ja hyväksytyltä. Niin sairasta kun se joidenkin mielestä onkin, niin olo oli että siinä minun kuuluu olla.
Lapsistani olemme puhuneet. Siksi hän ei halua vakavaa suhdetta/sotkea lapsia kuvioon ennen kuin olisimme varmoja että meistä tulisi jotain. Hän kunnioittaa lapsiani eikä halua sotkeutua enempää elämäämme. Ei ennen kun kaikki on selvää ja tutustumme pikku hiljaa toisiimme paremmin. Kuulostaa varmaan naiivilta, mutta hän on hieno ihminen, ei ole toiminut väärin. minä olen!
Sitten pääsen mieheeni. Siihen miksi luulen, että olen tähän pisteeseen ajautunut.
Mieheni yrittää kovasti olla hyvä isä. Niin hyvin ainakin kun osaa. Hän rakastaa lapsiamme ja luulisin että myös minua. Hän käy töissä ja hoitaa oman osuuden perheen elätyksestä, rahallisesti ainakin. Ei käy vieraissa eikä ole muutenkaan antanut epäilyn aihetta pettämisestä. Sen sijaan minä olen loukannut häntä. En ole kertonut tästä toisesta sanallakaan, en uskalla.
ulkoisesti mieheni on hyvä isä ja aviomies.
Perhe elämämme näyttää hyvältä. sitä se ei kuitenkaan ole. Mieheni on alkoholisoitunut, ja tilanne on vain pahentunut. Vaikka kuinka hän lupaa vähentää ja juoda vain viikonloppusin, silti olut aukeaa heti töistä kotiin tullessa.
Tämä ei ole uusi kuvio. Alkoholin läträäminen on ollut kuvioissa jo ennen kuin muutimme yhteen asumaan. Tuolloin se oli vielä hallinnassa.
Tässä 5vuoden yhdessä asumisen aikana on alkanut maistua enemmän. Käyttäytyminen muuttunut aggressiivisempaan suuntaan.
Esim. Vapaa iltoina valvoo ja ryyppää kavereiden kanssa, kunnes ennen unille menoaan, suuttuu minulle jos en ole herännyt aamu kolmelta kun hän on huhuillut toisessa huoneessa. tai ole jaksanut odottaa häntä ruuan äärellä, jospa hän kohta tulisi syömään. Ei ymmärrä että olen väsynyt päivän jälkeen kun olen hoitanut kolmea lastamme yksin aamusta asti (alle 3v kaikki) Hän on sitä mieltä että koska olen vain kotona lasten kanssa, enkä käy töissä, minun pitäisi jaksaa samalla tavalla kuin ennen lapsia.
Hän myös on sanonut että jos pitäisi valita meidät tai olut hän ei tietäisi kumman valitsisi. Myöntää siis että hän on jonkin asteen alkoholisti.
Suuttuessaan hän uhkaa erolla ja että heittää meidät lasten kanssa ulos. viimeisin oli että huusi aamu kolmelta että minun pitäisi lähteä isäni luokse tulostamaan Eropaperit jonka jälkeen saisin pakata itseni ja lapset ja häipyä.
Tarkkaan en muista syytä mistä suuttui ja ärtyi.
En tiedä mikä on oikein, tein niin tai näin. joku kärsii, jotain satutan. Ei ole oikein lapsille että vien heiltä isän, ei ole oikein miehelleni että satutan häntä näin, ei ole tälle toiselle miehelle oikein että pidätelen häntä sillä etten pääse ratkaisuun tässä tilanteessa.
Kuitenkin itsekkäästi ajatellen tämä on minun elämä, en halua itse kärsiä huonossa liitossa, jossa pelkään seuraavaa konfliktia. Milloin tulee se viimeinen naula arkkuun ja mieheni hakee eroa.
Toisaalta en usko eroon, ellen sitä itse vaadi ja hae, sillä olen meinannut lähteä jo ennen kun tutustuin tähän toiseen mieheen. silloin mieheni oli humalassa ja menetin täysin hermoni häneen. riidan päätteeksi hän sanoi että nimi paperiin meidän liitto oli tässä. Jätti kaikki avaimet, lompakon, sormuksen ym. pöydälle ja lähti pois. Hetken päästä sain viestin jossa hän kiitti kaikesta ja sanoi hyvästit, että aikoo riistää itseltään hengen.
Kovan työn jälkeen sain hänet takaisin kotiin yhtenä kappaleena. asiasta ei sen jälkeen puhuttu, päivän mykkäkoulu ja asia selvitetty? Ei selitystä Miksi, ei anteeksi pyyntöä, ei mitään.
Hän on sanonut että jos hänellä ei ole meitä, hänellä ei ole mitään syytä elää. silti käytös ei muutu. eikä ollut ensimmäinen kerta.
Pelkään erota ja kertoa toisesta miehestä. Sillä en halua menettää lasten isää, en tahdo olla syy jos hän tosiaan päätyy uhkaamaansa ratkaisuun...... (jatkuu..)
Olen alle 30v nainen, ollut Naimisissa 3v ja seurustelua kestänyt 9v ja kolme pientä lasta on siunaantunut.
Minä tutustuin ainakin ystäväksi aivan loistavaan mieheen. Jonka kanssa jos nyt voin sanoa "puoli vahingossa" ajauduttiin sänkyyn pari kertaa.
Tässä vaiheessa voin sanoa että minä tein väärin sillä petin, tiedän.
Edelleen juttelen kyseisen miehen kanssa, mutta mitään muuta ei meillä ole ollut enää.
Rakastuin, tai ainakin suuri ihastus tapahtui kyseiseen mieheen. Pidin monta kk väliä häneen, yritin unohtaa ja keskityin aviomieheeni sekä perheeseeni.
Kerran törmäsin tähän mieheen vahingossa ja se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta, kaikki muistui mieleen ja edelleen tunteita on, eivät olleen kadonneet minnekään, vaikka luulin jo unohtaneeni. Aattelin että se ihastus häviää, kun unohtaa ja antaa olla. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Seuraavaksi pitää sanoa että, kyllä, kyllä tiedän että tunteeni ovat vääriä, en saisi tuntea näin vierasta kohtaan. Nuo tunteet kuuluisi miehelleni. Jos ajattelen tätä toista miestä, tulee kylmät väreet, iho nousee kananlihalle, hymyilyttää ja tulee lämmin olo. Tuon miehen lähellä oli hyvä olla. Tuntui turvalliselta ja hyväksytyltä. Niin sairasta kun se joidenkin mielestä onkin, niin olo oli että siinä minun kuuluu olla.
Lapsistani olemme puhuneet. Siksi hän ei halua vakavaa suhdetta/sotkea lapsia kuvioon ennen kuin olisimme varmoja että meistä tulisi jotain. Hän kunnioittaa lapsiani eikä halua sotkeutua enempää elämäämme. Ei ennen kun kaikki on selvää ja tutustumme pikku hiljaa toisiimme paremmin. Kuulostaa varmaan naiivilta, mutta hän on hieno ihminen, ei ole toiminut väärin. minä olen!
Sitten pääsen mieheeni. Siihen miksi luulen, että olen tähän pisteeseen ajautunut.
Mieheni yrittää kovasti olla hyvä isä. Niin hyvin ainakin kun osaa. Hän rakastaa lapsiamme ja luulisin että myös minua. Hän käy töissä ja hoitaa oman osuuden perheen elätyksestä, rahallisesti ainakin. Ei käy vieraissa eikä ole muutenkaan antanut epäilyn aihetta pettämisestä. Sen sijaan minä olen loukannut häntä. En ole kertonut tästä toisesta sanallakaan, en uskalla.
ulkoisesti mieheni on hyvä isä ja aviomies.
Perhe elämämme näyttää hyvältä. sitä se ei kuitenkaan ole. Mieheni on alkoholisoitunut, ja tilanne on vain pahentunut. Vaikka kuinka hän lupaa vähentää ja juoda vain viikonloppusin, silti olut aukeaa heti töistä kotiin tullessa.
Tämä ei ole uusi kuvio. Alkoholin läträäminen on ollut kuvioissa jo ennen kuin muutimme yhteen asumaan. Tuolloin se oli vielä hallinnassa.
Tässä 5vuoden yhdessä asumisen aikana on alkanut maistua enemmän. Käyttäytyminen muuttunut aggressiivisempaan suuntaan.
Esim. Vapaa iltoina valvoo ja ryyppää kavereiden kanssa, kunnes ennen unille menoaan, suuttuu minulle jos en ole herännyt aamu kolmelta kun hän on huhuillut toisessa huoneessa. tai ole jaksanut odottaa häntä ruuan äärellä, jospa hän kohta tulisi syömään. Ei ymmärrä että olen väsynyt päivän jälkeen kun olen hoitanut kolmea lastamme yksin aamusta asti (alle 3v kaikki) Hän on sitä mieltä että koska olen vain kotona lasten kanssa, enkä käy töissä, minun pitäisi jaksaa samalla tavalla kuin ennen lapsia.
Hän myös on sanonut että jos pitäisi valita meidät tai olut hän ei tietäisi kumman valitsisi. Myöntää siis että hän on jonkin asteen alkoholisti.
Suuttuessaan hän uhkaa erolla ja että heittää meidät lasten kanssa ulos. viimeisin oli että huusi aamu kolmelta että minun pitäisi lähteä isäni luokse tulostamaan Eropaperit jonka jälkeen saisin pakata itseni ja lapset ja häipyä.
Tarkkaan en muista syytä mistä suuttui ja ärtyi.
En tiedä mikä on oikein, tein niin tai näin. joku kärsii, jotain satutan. Ei ole oikein lapsille että vien heiltä isän, ei ole oikein miehelleni että satutan häntä näin, ei ole tälle toiselle miehelle oikein että pidätelen häntä sillä etten pääse ratkaisuun tässä tilanteessa.
Kuitenkin itsekkäästi ajatellen tämä on minun elämä, en halua itse kärsiä huonossa liitossa, jossa pelkään seuraavaa konfliktia. Milloin tulee se viimeinen naula arkkuun ja mieheni hakee eroa.
Toisaalta en usko eroon, ellen sitä itse vaadi ja hae, sillä olen meinannut lähteä jo ennen kun tutustuin tähän toiseen mieheen. silloin mieheni oli humalassa ja menetin täysin hermoni häneen. riidan päätteeksi hän sanoi että nimi paperiin meidän liitto oli tässä. Jätti kaikki avaimet, lompakon, sormuksen ym. pöydälle ja lähti pois. Hetken päästä sain viestin jossa hän kiitti kaikesta ja sanoi hyvästit, että aikoo riistää itseltään hengen.
Kovan työn jälkeen sain hänet takaisin kotiin yhtenä kappaleena. asiasta ei sen jälkeen puhuttu, päivän mykkäkoulu ja asia selvitetty? Ei selitystä Miksi, ei anteeksi pyyntöä, ei mitään.
Hän on sanonut että jos hänellä ei ole meitä, hänellä ei ole mitään syytä elää. silti käytös ei muutu. eikä ollut ensimmäinen kerta.
Pelkään erota ja kertoa toisesta miehestä. Sillä en halua menettää lasten isää, en tahdo olla syy jos hän tosiaan päätyy uhkaamaansa ratkaisuun...... (jatkuu..)
Vastaukset 1
Vanhimmat
....Näistä ja monesta muusta syystä olen neuvoton. Hylkäänkö mahdollisuuden mieheen, jonka kanssa tuntuu turvalliselta ja hyvältä? Vai jään mieheni kanssa liittoon jossa pelkään että mitä riidan tullen hän seuraavaksi saa päähänsä. Milloin tulee se puhelu että hänet on löydetty jostain elottomana? Tai Milloin hän heittää minut ja lapset pihalle? En tiedä.
Hyviäkin hetkiä mahtuu arkeen, mutta jatkuvasti on tunne etten ole tarpeeksi hyvä ja että teen kaiken väärin. Ikinä, en ikinä olisi kuvitellut että sorrun pettämiseen. Minua on aiemmassa suhteessa petetty. tiedän kuinka paljon se sattuu. Halveksun sen tähden itseäni.
Tuntuu että pääni hajoaa, mm. Tässä viimeisen vuoden aikana hiukseni ovat alkanut tippua ja harmaita hiuksia saanut, ahdistaa, olen pahalla tuulella. se mikä eniten stressaa on se että lapset kärsii tästä, huudan ja suutun aivan liian helposti ja pienestä. Välillä tuntuu että kaikki vaan kaatuu päälle..enkä tiedä miten päin olla.
Joka tapauksessa, kun olen pyörittänyt näitä ajatuksia ja asioita useaan otteeseen päässäni ja kun tulisi se hetki että kaikki tulee ilmi Olen tajunnut että olisin valmis myös vaihtoehtoon että jäisin yksin lasteni kanssa. Eikä se ajatus enää ahdista. vaikka mieheni kanssa liitto päättyisi, en olisi tämän toisen miehen kanssa hyppäämässä suinpäin suhteeseen. Lapset menee kaiken edelle, siksi tilanne on äitynyt tähän pisteeseen, enkä tiedä mitä tehdä
Tämä oli vain pientä purkautumista tänne, sillä ei minulla ole ketään kenelle puhua ja tuntui että jonnekin pitää saada päätä tyhjentää