Kukahan edustajistamme (200) lahjoitti

Kuka oli (200) kansanedustajastamme, joka ainoana lahjoitti viikon palkkansa KIKY:n
vuoksi? Toiset eivät ole siis (199) osallistuneet talkoisiin. Lapsiperheet, sairaat, työttömät ja (pienen) eläkkeensaajat ovat osallistuneet kyllä talkoisiin sekä kaikki ne, jotka menettävät mm lomarahoista yms.
9182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Epäilisin Hanna Mäntylää niin tyhmäksi. Lohelahan sitä esitti eikä ole lahjottanut itsekään. Jännitän aprillipäivää silloin BC;kin nousee pystyyn.

Äänestä

Niin se taitaa jäädä arvoitukseksi. Olisiko aika muuttaa kansanedustajan titteli. Vaikkapa omaneduntavoitteliaksi,kuvaisi mielestäni paremmin tuota porukkaa.Perustulaissakin työntekijät pitäisi olla hallituksen erityissuojeluksessa,nyt näyttää olevan yrittäjät, onko kansa yrittäjiä varten vai yrittäjät kansaavarten.Elikkä hyväksymmekö sen että yritykset tekee raakaa verosuunnittelua toisinsanoen eivät maksa veroja suomeen vaan piillottavat varansa veroparatiiseihin kikkaillen. Meidän päättäjät hyväksyy tämän koska hyötyvät siitä itsekkin, ovat haluttomia puuttumaan asiaan. Mielummin leikataan heikompiosaisten eduista, kun verotetaan rikkaita. Koska kansa lähtee parrikaadeille tämän epäkohdan oikaisemiseksi. On meillä suomen härskein hallitus nyt toivottavasti hajoaa pian ja jää viimeiseksi lajissaan.

Äänestä
  • Ei oppositionkaan tarvitse rintaa röyhistellä näissä asioissa kun tarkemmin tutkii niidenkin tekemisiä muualtakin kuin Ilta- Sanomista. Suomessakaan ei ole yhtään rehellistä puoluetta kaikki sutkaa se on turha höpissä että jotkut ovat rehellisiä

    Äänestä

Sitten vielä kehdataan puhua oikeudenmukaisuudesta. Kaverista otetaan KOPPI , tuo kuuluisa lause, jonka nykyinen oikeusministeri päästi suustaan. Sipilä oli huolissaan syrjäytyneistä. eikös se tosiaan näe, että hallitus on toimillaan syrjäyttänyt vähempiosaiset. Tällaista ei ole ennen nähty, paitsi tietenkin LIPPOSEN HALLITUS, joka teki eläkeläisille järkyttävän vääryyden. Mm. siitä johtuu, että eläkeläiset tänä päivänä eivät pärjää eläkkeellään. Sitten kun pitäisi tämäkin epäoikeudenmukaisuus korjata, ei tapahdu mitään. Helpotetaan vain yrittäjien touhuja, muka työllisyyden varjolla tai nostetaan maataloustukiaisia tai lasketaan rikkaiden lahja- ja perintöveroja ( tästäkään eivät hyötyneet pienen perinnön saajat pätkääkään). Miten ne kehtaa ja kyllähän ne kehtaa, kuuluisa toinen lause, jonka heitti ilmaan Timo Soini. jonkin ajan päästä oli Itse kehtaamassa. Kyllä KANSA muistaa.

Äänestä
  • Perussuomalaisten kautta omat koirat puree Vassuja ja Sossuja

    Äänestä

Ei se hanna mäntyläkään ole tyhmä kuten edellä on esitetty. Umpi ahne se on. Tyhmiä ovat ne lappilaiset jotka "Tornionlappilaisen" äänesti uudelleen. Kyllä hannalle kelpaa korotetut verottomat kulukorvaukset jotka saa kun "asuu" Torniossa jonkun sukulaisensa postiluukussa. Se on ahneutta se.

Äänestä
  • Kuinkahan montakymmentä kertaa olet tuota samaa jankuttanut tyypillista vasuväsyjen touhua jostain on kuultu itsellä ei minkäänlaista mielipidettä. Ottaahan se varmasti päähän kun entiset toveri kaverit puree

    Äänestä

  • Niin, mielestäni se on väärin, että käytetään tukia väärin, oli se väärinkäyttäjä kuka tahansa. Mäntylällä näyttäisi julkisuudessa olleiden tietojen perusteella olevan kovasti viehtymystä kyseiseen toimintaan. En tiennytkään, että mäntylä on entinen vassi. Onko oikein tietoa, jostain kuultu vai ihan "oma" mielipide. Jos oli entinen vassi niin hyvä että lähti pilaamasta ihmisten puoluetta.

    Äänestä

  • näkemystä_omaava kirjoitti:

    Niin, mielestäni se on väärin, että käytetään tukia väärin, oli se väärinkäyttäjä kuka tahansa. Mäntylällä näyttäisi julkisuudessa olleiden tietojen perusteella olevan kovasti viehtymystä kyseiseen toimintaan. En tiennytkään, että mäntylä on entinen vassi. Onko oikein tietoa, jostain kuultu vai ihan "oma" mielipide. Jos oli entinen vassi niin hyvä että lähti pilaamasta ihmisten puoluetta.

    Vassuissahan se on jokapäiväistä ja heidän mukaan aivan normaalia sieltä se on Mäntylällekkin malli jäänyt ei vain hoksaa että on loikkinut niinkuin moni muukin siitä selkään puukottajien puolueesta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luinlehdestäuutisen kirjoitti:

Kuka oli (200) kansanedustajastamme, joka ainoana lahjoitti viikon palkkansa KIKY:n
vuoksi? Toiset eivät ole siis (199) osallistuneet talkoisiin. Lapsiperheet, sairaat, työttömät ja (pienen) eläkkeensaajat ovat osallistuneet kyllä talkoisiin sekä kaikki ne, jotka menettävät mm lomarahoista yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu