Vesijuoksu väsyttää hemmetisti

vesijuoksuklt

Kävin ensin yksin vesijuoksemassa uimahallissa, testasin uusia juoksutossuja ja uimakäsineitä! Hyvin toimi ja ohitin monta kävelijää ja puoliuijaa.
Lähtiessäni huomasin, että seuraavana päivänä on vesijuoksu ohjausta puoli tuntia. Vielä kunnon vesihieronnat toisessa altaassa ja saunan kautta kotiin nukkumaan. Aamulla oli veto poissa, mutta vesijuoksutunnille oli päästävä. Ja riemuitsin kovasti, kun olin ainoa, jolla oli kunnon vesijuoksujalkineet ja -käsineet. Toiset juoksi juoksuvyön tai "pötkön" kanssa. Ja taas sitä vauhtia löytyi, ohjaajakin tsemppasi, vesijuoksuasento on just oikein ja vauhtia vaan lisää. Ja minähän lisäsin ja sitten vielä extra vauhtia ja hitaasti ja monta kertaa! Lopussa olin jo ihan väsynyt. Saunan kautta kotiin. Ja hemmetin väsynyt koko illan ja käsivarsia alkoi särkeä ja hartioita ja jne. Aamulla olin ihan "treenikipee". Lusikka ei meinannut pysyä kädessä. Vesijuoksu on tästä lähin jokaviikkoinen treeni, mutta ei kahta päivää peräkkäin. Ja olen 60-v. rouva, löytänyt väsyttävän harrastuksen, joka väsyttää vasta myöhemmin.

4

3164

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PidempäänJuossut

      No jaa, mikä ettei. Jokaviikkoinenkin parempi kuin ei mitään. Käyn joka toinen päivä jos mahdollista ja hyväksi sen havainnut. Olen myös ikäisesi. Alussa tietty voisi aloittaa vähän helpommin, ei tuntia kerrallaan mutta 2-3 krt/vk vähintään. Itse lähtisin liikkeelle 15 min-korke. 1/2 tunnin treenistä jos et ole harrastellut aiemmin. Itse yli 20 v vesijuosseena voisin käydä vaikka joka päivä ja tuntikausia kerrallaan. Tsemppiä. Hyvä harrastus :)

    • Anonyymi

      Nyt on eka tämän vuoden Vesijuoksu takana: oli kivaa ja pystyasento kuten juostessa. Juoksuhanskoilla tein koirauintivetoja ja rintauintivetoja välillä. Ihanalta tuntui. Saunassa venyttelin ja nautin kun pääsin vihdoinkin uima-altaalle. Illalla olin väsynyt ja vielä seuraavana päivänäkin. Hyvä treeni!!!

    • Anonyymi

      Korona-ajan jälkeen olen taas aloittanut vesijuoksun. Läpyskät jalassa ja hanskat kädessä. Olen jo venyttänyt juoksuaikaa kolmeen varttiin.
      Mutta mikä ihme meni väärin viimeksi; oikean jalan polvi molemmin puolin kipeytyi? Tein kyllä jaksotellen niin nopeita juoksuliikkeita kuin pystyin ja sen jälkeen hitaammin. Kipu tuli vasta seuraavana päivänä.

    • Anonyymi

      Yksi tuttu tuota välillä harrastaa tosin on Nuori nainen kyseessä 27 vuotias. Tai siis nuori verrattuna moneen muuhun vesijuoksijaan joiden ikä taitaa olla siellä 50+ Yleensä.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      888
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      765
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      648
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    7. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    8. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      584
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      532
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      513
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      482
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    16. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      34
      467
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      434
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe