Jörn Donnerin halut kaupunginvaltuustoon

Jörn Donnerin asettuminen ehdolle Helsingin kaupunginvaltuustoon on kyllä jo vähän ihmeellinen juttu, kun muistetaan vielä seuraavaa, mitä hän sanoi asiasta vuonna 2008:

"Kaupunginvaltuustossa puhutaan niin helvetin paljon paskaa, jota joutuu kuuntelemaan, jos menee kokouksiin", Jörn Donner sanoo. "Rivivaltuutetulla, joihin pitkälti kuulun, ei ole minkäänlaista merkitystä." Donner on kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja. 75-vuotias konkari valittiin valtuustoon ensimmäisen kerran vuonna 1969.

"Minä kuulun niihin, jotka ovat jo kaiken nähneet. Minulla on ollut sellainen periaate, että on mielekkäämpää lähteä itse kuin joutua perseeseen potkituksi", Donner sanoo.

Artikkeli huhtikuulta 2008 löytyy tästä: http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004561103.html

Kyllä se on jo vähän kummallista, että nyt häntä alkoi vielä tuo homma uudelleen kiinnostaa, vaikka hän on aiemmin kommentoinut siitä tällaista eli lytännyt sen täysin. Nyt hän siis haluaa palata sinne vanhana ukkona häntä koipien välissä takaisin, vaikka hän on aiemmin haukkunut ja dissannut koko paikan ja mennyt aliarvioimaan sitä oikein kunnolla. Voi olla mahdollista, että Helsingistä kuitenkin löytyy vielä niin paljon Donneria äänestäviä suomenruotsalaisia, että hänet kaiken huipuksi valitaan sinne takaisin. Nyt hän kuitenkin edustaa jälleen RKP:tä, kun tuohon aikaan hän edusti vain demareita, joten ehkä se vähän tuntuu nyt hänestä arvokkaammalta.

Vuonna 2011 hän palasi politiikkaan ja päätti siis asettua RKP:n ehdokkaaksi eduskuntaan, jonne hän tuli pari vuotta myöhemmin takaisin Astrid Thorsin tilalle, mutta ei asettunut enää uudelleen ehdokkaaksi viime vaaleissa. Nyt hän puolestaan asettui sitten taas kuntavaaliehdokkaaksi, vaikka kyllä siinä luultavasti käy vielä sillä tavalla, että Donner tässä nyt kuolla kupsahtaa jo hetkenä minä tahansa. Ainakin hänen kausi Helsingin valtuustossa jäisi nyt ehkä melko lyhyeksi, sillä jos hän ei kuitenkaan vielä tällä erää kuole, niin hän saattaa turhautua ja pyytää eron valtuustosta ihan milloin tahansa. Se varmasti myönnetään hänelle jo pelkän korkean iän vuoksi ja kyllä se on sillä lailla, että tuollaisen vanhan ja ikälopun henkilön paikka ei todellakaan enää ole missään kaupunginvaltuustossa.

8

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -Kaupunginvaltuustossa puhutaan niin helvetin paljon paskaa, jota joutuu kuuntelemaan, jos menee kokouksiin", Jörn Donner sanoo.

      Jospa Jörkka on vanhoilla päivillään kuuroutunut.
      Tai alkanut pitämään paskasta?

    • Nyt sitten 84-vuotias Donner pääsi lopulta takaisin Helsingin kaupunginvaltuustoon, vaikka ei hän paljoa edes kampanjoinut enää näissä vaaleissa, mutta ääniä hänelle tuli silti lopulta hyvin ja läpimeno on selvä. RKP:n ryhmässä tulee olemaan luvassa mielenkiintoinen valtuustokausi, kun Donnerin kiinnostus valtuustotyöhön on aiemmin ollut noin alhaista tasoa ja nyt hänet pitäisi saada taas istumaan siellä mukana. Varmasti hän tulee jälleen avaamaan kauden ensimmäisen kokouksen vanhimpana jäsenenä, mutta sen jälkeen häntä ei välttämättä nähdä enää paljoa siellä mukana niin kauan kuin ehtii olla. Vuoden 2008 vähäisestä innokkuudesta päätellen on aika helppo arvata, että todellisuudessa RKP on vain saanut puoliväkisin otettua hänet keräämään heille ääniä. Sama juttu tapahtui hänen kanssa jo vuoden 2011 eduskuntavaaleissa eli vähän sen jälkeen, kun Donner oli lähtenyt kaupunginvaltuustosta ja eronnut sitten myös demareista.

      Kieltämättä on jo aika hävyntöntä ja ala-arvoista toimintaa RKP:ltä repiä vielä tuonikäinen ja heikossa kunnossa oleva vanhus ehdolle vaaleihin, kun sairaan ja etenkin vanhan ihmisen voisi jo ihan hyvin jättää rauhaan, koska jotain kunnioitusta tällaisia ihmisiä kohtaan pitäisi sentään osata tuntea. Omasta mielestäänkin (vuonna 2008) hän kuuluu niihin ihmisiin, jotka ovat jo tarpeeksi hyvin kaiken tehneet ja kokeneet ja silloin hän totesi myös tämän, että on vain parempi osata itse poistua ja tuolloin hän teki sen kunnialla. RKP:llä on kuitenkin ollut niin kova tarve saada haalittua ääniä vaaleissa, että heidän piti vielä repiä demarit jättänyt Donner luultavasti väkisin ehdolle vaaleihin. Tuskin hän enää paljoa jaksaa tulla olemaan mukana valtuustotyössä, kun hän ei siellä edes hirveän paljoa tykännyt istua mukana, minkä lisäksi hän ei välttämättä kauaa tule olemaan hengissä. Toivotan kuitenkin Donnerille hyvää alkavaa valtuustokautta!

      • -Toivotan kuitenkin Donnerille hyvää alkavaa valtuustokautta!

        Eiköhän lääkäri, sellainen puålue-eläinlääkäri sano pian, että Jörg on palvellut råtukansaa riittävästi, ja tämän tulee luopua paikastaan nuåremman ja råtuhygienisemman sukupålven hyväksi ja laskea virtsan sijaan joku nuåri RKPkellåkas tilalleen.


    • rollaattori

      Pitäisi olla jokin yläikäraja valtuustoihin pyrkiville. Lääkärin lausunto siitä, että ehdokas on täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Tietenkin tällaiselle vanhukselle päätöksenteot valtuuston istunnoissa muuttuvat "paskaksi", kun oma ymmärräys ja viriliteetti ei riitä seuraamaan kokouksen asialistaa.

    • seniiliyttäkö

      Donner kuittasi riikkitoimittajalle olevansa ruotsinkielinen suomalainen(finne!), kun toimittaja kutsui häntä suomenruotsalaiseksi. Jörn myös on sanonut, että Helsinki ei ole todellisuudessa kaksikielinen.

      MUTTA hänen ääni kellossa muuttuu oitis, kun on RKP:n edustaja???

      • -Jörn myös on sanonut, että Helsinki ei ole todellisuudessa kaksikielinen.

        Koskahan Ank huomaa asian?


    • p3jemtc3j

      Hyvin tunnettu, mutta vanha ja huonokuntoinen mies haluttiin puoliväkisin mukaan keräämään ääniä Rkp:lle. Ääniä tulikin senverran, että valtuustopaikka heltisi. Säälin vanhaa miestä, puoluetta ja aivan erityisesti niitä äänestäjiä jotka äänestivät 84 vuotiasta ehdokasta.

    • muumiopuolue

      Totuushan on, että etuilupuolueella ei ole yhtäkään valovoimaista poliitikkoa Helsingissä tai koko PK-seudulla. Siksi pitää turvautua muumioon...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      32
      3106
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      70
      2172
    3. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      182
      1985
    4. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      123
      1938
    5. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      2
      1781
    6. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      96
      1578
    7. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä

      Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä
      Maailman menoa
      33
      1443
    8. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      90
      1221
    9. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      216
      1204
    10. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      13
      1099
    Aihe