Lycyn jälkeen hän tunsi olevansa hieman hiprakassa ja riisuutui, pesi hampaansa ja sitoi hiuksensa päälaelle. Vaatehuoneesta haettiin yöpaidaksi t-paita, jossa oli teksi:
"Väärässä paikassa".
Sitten nainen kävi laittamassa oviketjun hahloonsa ja katosi vuoteeseensa pohdiskellen sitä, mihin Lucy meni.
Kaikkialle, oli vastaus.
Viiden aikaan aalulla lehdenjakaja Edward Bryce N'Golo Tapasi jälleen unissa seisoskelijan kylmästä porraskäytävästä. Nainen tuppasi olemaan siellä tämän tästä. Asia oli hänelle todella kiusallinen, sillä avaimet eivät tuleet koskaan mukaan, kun hän jostain pakottavasta tarpeesta lähti öisille retkilleen. Ja kuten aina, puolialastomana. Tällä kertaa hiiviskelijä oli keksinyt laittaa päälle huumoripaidan.
Kuten edelliselläkin kerralla, nainen vain katseli kadulle kuin olisi aikeissa mennä sinne kävelemään, mutta olisi unohtanut pukea päälle. Hänen katseensa oli rauhallinen ja uninen, ja silmmät olivat rennosti ja kiireettömästi auki. Minkäänlaista ahdistusta ei ollut kasvoilta luettavissa. Kuitenkin näky oli ensialkuun pelottava, koska se oli niin pooikkeava. Ei kukaan odottanut näkevänsä mitään sellaista musiikin, rutiinin hermeettisessä valtakunnassa, jollaista lehdenjako on.
Naisen asento ei ollut mallimainen, vaan hän seisoi kahdella jalalla kantapäät yhdessä käsivarret pudoten vapaana kohti lattiaa. Oikeastaan hänestä tuli mieleen jäätelötikku, jolla oli rinnat, ja joka jostain ihmeen syystä ei kaatunut mahdottomasta asennostaan portaikkoon, vaan pysyi pystyssä kuin se roikkuisi näkymättömän langan varassa laipiosta. Sanan "laipio" Edward Bryce N'Golo oli oppinut kieltenopettajaltaan, jonka kanssa halusi suhteeseen, koska oli tähän ihastunut. Ja kun ihastuksen kohde jotain opetti, niin se oli helppo omaksua.
Edward heilutti kättään jo tutuksi tulleen naisen kasvojen edessä. Tämä ei reagoinut millään lailla. Unelias katse kuitenkin liikahteli, aivan kuin se olisi seurannut jotain liikettä kadula, vaikka kadulla ei olllut mitään liikettä. Katu oli typötyhjä.
Kasvot naisella olivat kauniit, ja ne muistuttivat etäisesti jotain Hollywood-tähteä, jonka nimeä Edward ei muistanut, koska ei juuri katsellut elokuvia eikä ollut ihastunut näyttelijöihin. Näyttelijään ihastuminen oli hänen mielestään typerää. Näyttelijä ei ollut konkreettinen, niin kuin esimerkiksi tämä nainen tässä. Tällä naisella oli henki ja häntä saattoi koskettaa. Hänen kanssaan kykeni jopa keskustelemaan. Tämä kuitenkin vain silloin, kun oli tolkuissaan eikä porraskäytävässä seisoskelemassa muissa maailmoissa saattamassa itseään naurunalaiseksi..
Oli hyvin hämärää, porrashämärää.
(naurua)
"Väärässä paikassa".
Sitten nainen kävi laittamassa oviketjun hahloonsa ja katosi vuoteeseensa pohdiskellen sitä, mihin Lucy meni.
Kaikkialle, oli vastaus.
Viiden aikaan aalulla lehdenjakaja Edward Bryce N'Golo Tapasi jälleen unissa seisoskelijan kylmästä porraskäytävästä. Nainen tuppasi olemaan siellä tämän tästä. Asia oli hänelle todella kiusallinen, sillä avaimet eivät tuleet koskaan mukaan, kun hän jostain pakottavasta tarpeesta lähti öisille retkilleen. Ja kuten aina, puolialastomana. Tällä kertaa hiiviskelijä oli keksinyt laittaa päälle huumoripaidan.
Kuten edelliselläkin kerralla, nainen vain katseli kadulle kuin olisi aikeissa mennä sinne kävelemään, mutta olisi unohtanut pukea päälle. Hänen katseensa oli rauhallinen ja uninen, ja silmmät olivat rennosti ja kiireettömästi auki. Minkäänlaista ahdistusta ei ollut kasvoilta luettavissa. Kuitenkin näky oli ensialkuun pelottava, koska se oli niin pooikkeava. Ei kukaan odottanut näkevänsä mitään sellaista musiikin, rutiinin hermeettisessä valtakunnassa, jollaista lehdenjako on.
Naisen asento ei ollut mallimainen, vaan hän seisoi kahdella jalalla kantapäät yhdessä käsivarret pudoten vapaana kohti lattiaa. Oikeastaan hänestä tuli mieleen jäätelötikku, jolla oli rinnat, ja joka jostain ihmeen syystä ei kaatunut mahdottomasta asennostaan portaikkoon, vaan pysyi pystyssä kuin se roikkuisi näkymättömän langan varassa laipiosta. Sanan "laipio" Edward Bryce N'Golo oli oppinut kieltenopettajaltaan, jonka kanssa halusi suhteeseen, koska oli tähän ihastunut. Ja kun ihastuksen kohde jotain opetti, niin se oli helppo omaksua.
Edward heilutti kättään jo tutuksi tulleen naisen kasvojen edessä. Tämä ei reagoinut millään lailla. Unelias katse kuitenkin liikahteli, aivan kuin se olisi seurannut jotain liikettä kadula, vaikka kadulla ei olllut mitään liikettä. Katu oli typötyhjä.
Kasvot naisella olivat kauniit, ja ne muistuttivat etäisesti jotain Hollywood-tähteä, jonka nimeä Edward ei muistanut, koska ei juuri katsellut elokuvia eikä ollut ihastunut näyttelijöihin. Näyttelijään ihastuminen oli hänen mielestään typerää. Näyttelijä ei ollut konkreettinen, niin kuin esimerkiksi tämä nainen tässä. Tällä naisella oli henki ja häntä saattoi koskettaa. Hänen kanssaan kykeni jopa keskustelemaan. Tämä kuitenkin vain silloin, kun oli tolkuissaan eikä porraskäytävässä seisoskelemassa muissa maailmoissa saattamassa itseään naurunalaiseksi..
Oli hyvin hämärää, porrashämärää.
(naurua)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mjoo
Minusta tässä asetelmassa on potentiaalia vaikka millaiseen yhteiskunnalliseen kritiikkiin.
Mutta millaiseen lopputulokseen kritiikin jälkeen päädytään?
(naurua)
Unen otteesta poistumisen voi kuvata niin, että painaa kasvonsa vasten epäselvää kalvoa ja nojautuu koko vartalollaan sitä vasten. Jossain vaiheessa epäselvä toiseus puhkeaa kirkkaaksi kuvaksi porraskäytävästä, joka on hämärä. Heränneen olemuksen vieressä seisoo musta jättiläinen. Pelästys on välähdys pimeydessä. Sitten todellisuus nappaa otteeseensa ja palikat putovat paikoilleen ilman virheitä.
- Huomenta, jättiläinen sanoi.
- Huomenta, nainen mutisee.
- Edward toi lehden. Ole hyvä. Paljon luettavaa. Sunnuntaipainos, jättiläinen sanoo ja hymyilee kirkaanvalkoisella hammasrivistöllään.
- Tällä kertaa olen varautunut, t-paitanainen kuiskaa puoliääneen ja astelee omalle ovellee, avaa postiluukun ja työntää pienen kätensä sen uumeniin. Kun käsi seuraavan kerran ilmestyy esiin, sormien otteessa on exet-avain ilman rengasta.
- Sinkkuavain? jättiläinen kysyy.
- Kyllä joo. Tule sisään.
- Kuusi luukkua kesken. Sitten tulla sisään, varjo kuiskaa ja katoaa äänettömästi hämäriin käytäviin.
Päästyämme asuntoon sisään, huomaamme sen varsin kaksijakoiseksi, sillä työhuone on kuin sekamelska verrattuna muuhun asuntoon, joka on kuin edustustila. Hengetön ja persoonaton, koskematon. Työhuone taas oli täynnä mitä mielikuvituksellisempia piirustuksia ja maalauksia. Pensselit ja rätit ja tuubit täyttivät jokaisen tason alleen, ja tuoksuivat hieman ummehtuneelta, kuin taiteelta.
Nainen asetti valtavan kankaan takaisin telineille ja alkoi valmistautua. Samassa ovikello kilahti.
Muitta mutkitta musta jättiläinen riisuutui alastomaksi ja asettui kyljelleen makaamaan sinkkuvuoteelle.
- Älä virnuile, nainen komensi. Jättiläinen hihitti kuin pikkutyttö. Tuntui siltä, että hän piti valkoista naista varsin omalaatuisena olentona verrattuna heimon omiin naisiin, jotka olivat vahvoja mutta mielikuvituksettomia. päättäväisiä ja määräätietoisia, mutta arkisia ja jopa tylsiä. Ainoa seikka joka yhdisti mustaa ja valkoista naista, oli puhe. Taas tällä valkoisella naisella ei ollut järin suurta tarvetta puhua. Hän oli aivan omaa luokkaansa, giant pohdiskeli.
Nainen tuli vuoteen vierelle ja asetteli jättiläisen elimen siten kuten halusi. Se oli massiivinen pötkö elinvoimaa, mutta levossa ja rauhallinen. Taiteilijalla ei ollut erityistä suhdetta miehen elimiin, eikä hän tuntenut niihin vetoa sen enempää kuin miehiin itseensäkään. Mutta myönnettävä hänenkin oli, että ajatus tuollaisen päälle istumisesta oli kiehtova kokemuksellisesta näkökulmasta käsin. Tällaista hän ei kuitenkaan ajanut takaa, vaan jotain aivan muuta.
- Sinä rakasta lihaksikas miesvartalo. Sinä rakasta minun uchango. Sinä rakasta minun pituus.
- Mjoo. Nyt vain pitäisi imaista sinusta mehut taululle, nainen sanoi ja hymyili, otti sysimustan hiilen kupista käteensä ja katkaisi sen. Huoneessa napsahti. Aivan kuin musta selkäranka olisi katkennut. Oli helpompi hahmotella lyhyemmällä kuin pitkällä.
Työn edistyessä satunnaisessa järjestyksessä, naiseus naisessa korostui jokaisella vedolla. Naiseus käsitteli miehuutta itsessään, joka ei ollut kromosomitasolla todellista, vaan fiktiivistä. Hän, tuo keskittynyt nainen, ei koskaan tulisi ymmärtämään, mitä hän katsoi kokemuksellisesta näkökulmasta käsin. Miehen näkökulmasta. Mutta piirtäessään miestä, hän oli hetken miehen idea.
(hihitystä)
Taiteilijamme oli päässyt luionnosteluvaiheen yli ja etsi itselleen inspiraatiota jostain muusta kuin mustasta. Mustassa miehessä oli niin paljon mustaa, että se lähes masensi häntä. Mustaa oli kaikkialla. Sitä oli iholla ja sitä oli historiassa ja sitä oli magiassa ja ties missä. Musta paraati marssi pitkin pääkatua ja torvet soivat ja lantiot keinuivat. Oli karnevaaliaika. Musta oli kaikkea muuta kuin kuolemaa. Musta oli elämää, verta ja kiihkeyttä. Arabiassa valkoinen oli kuoleman väri, musta arjen.
Miehen elin oli muuttanut asentoa. Se ei enää esittänyt norsun roikkuvaa kärsää, vaan jonkinlaista tankoa, jonka tarkoitusperiä tai käyttötarkoitusta saattoi vain arvailla. Kuintenkaan miehen ilme ei ollut muuttunut miksikään. Yhä se tuijotti taiteilijan t-paidan alta näkyvään kaarevaan kangaskolmioon, ja oli kuin sen hypnotisoima. Oikeastaan katse ei eds katsonut sitä vaan sen taakse, naiseuden uumeniin, lämpöön ja vihamieliseen kosteuteen, kuin viidakkoon olisi suunnattu metsästäjän katse. Se oli vaarallinen paikka. Sitä oli kunnioitettava tai jäisi sille tielle, ja lapsesi kuolisivat nälkään ja tauteihin. Lopulta heistä kasvaisi osa luomakuntaa, ja tuhatjalkaiset kävelisivät heidän tyhjissä silmäkuopissaan ja heidän osiaan kannniskeltaisiin terävissä hampaissa pitkin aluskasvillisuuden varjoja.
Miehen elin oli kaksinkertaistunut aikaisemmasta. Taiteilijan mielestä se tapahtumana oli eräänlainen kasvuprosessi, joka on kuin löysä hauislihas olisi saanut jännittyneen muodon jostain mielivaltaisesta päätöksestä tai metamorfoosin kaipuusta. Nainen huomasi olevansa kaikkea muuta kuin kiihottunut, mutta hän tunsi miehen kiihottuneisuuden alavatsassaan ja rinnoissaan, kun väri toisensa jälkeen löysi paikkansa kankaalta. Hänen kehonsa reagoi, mutta mieli oli lähes tyhjä, keskittynyt ja suuntautunut toisaalla. Sille ei miestä huoneessa edes ollut. Se oli huoneessa yksin luomisvimmansa kanssa, mutta hän itse valui kuin lapsen nenä keväällä ja kasteli alushousunsa.
- Olla kuva pilalla? Eikö onnistua?
Taiteilija katseli puolivalmista työtään. Se oli rekonstruktio mallista, joka itse kyseli jo sen perään. Ei hänellä ollut mitään tekemistä tämän kanssa. Olisi hiljaa ja hoitaisi omat asiansa, taiteilija mietti, riisui sitten alushousunsa ja käveli vuoteen vierelle omine pensseleineen. Musta jättiläinen työnsi mitään sanomatta kätensä reisien väliin ja upotti keskisormensa turvonneeseen ja kosketusta odottavaan naiseen, joka seisoi ja kimalsi työvalossa aloillaan katsoen alas mieheen, joka oli makaava musta jättiläinen.
- Sinun pillu märkä, hän sanoi. Sinä istu Afrikan sarvi.
Millaisia moukkia miehet ovatkaan, taiteilija ajatteli. Sen ajatuksen jälkeen hän ei enää ajatellut mitään.
(naurua)
Erittäin huolellisesti ja perinpohjaisesti naitu taiteilijamme makasi vuoteella katatonisessa tilassa. Toisinaan hänen päässään kuului omituinen "bing" -ääni, jonka alkuperä oli tuntematon. Hän ei kyennyt edes ajattelemaan jalkoväliään, saati siihen koskemista. Naisen kokonaisidea keskittyi randomeihin "bingeihin" ja seinän toisella puolella raksuttavaan kelloon, jonka monotoninen naksutus oli sekä rauhoittavaa että rasittavaa. Hän torkahteli ja säpsähteli miniunista, joissa dippaili tunti tolkulla. Unet koostuivat helvetin Boschimaisista näyistä ja museokiertueista monikielisissä ryhmissä pitkin ihmiskunnan kaksiulotteista historiaa.
Hänet oltiin ensimmäistä kertaa elämässä nöyryytetty niin perinpohjaisesti, että tämän tulo tietoisuuteen kesti miellyttävän kauan. Taiteilijamme oli näet luullut, että hän oli se joka sängyssä vei ja muut vikisivät. Näin ei ollut.
Mielikuvasarjoissa oltiin rannalla bikineissä tai uimassa ja alastomia lapsia, sitten auton takapenkillä voittajia. Sukulaisia ja elokuvatähtiä, naapureita ja koulukavereita vilisi estradilla loputtomana nauhana: päitä, kasvoja, ilmeitä ja raajoja, reaktioita ja niiden puutetta. Kaikkea oli tarjolla kuin torilla puluja, mutta vihdoinkin oli löytynyt ylivoimainen mies, joka oli hajottanut hänet palasiksi, sirotellut hänet vuoteelle oman historiansa kanssa kuin palapelin, jossa oli miljardi palaa.
Nyt oli vain odotettava, että yksi palanen löysi toisen.
(hihitystä)
Tää on aika hyvä teema.
Tässä on vähän kaikenlaista.
(reps)
Ehdotan avainkaulanauhaa, jolloin avaimet pysyvät mukana yöllisellä vaelluksella.
Mjaa
Mun mielestä jo jokin kulkulupa kaulassa on jotenkin naiivia. Mutta että vielä avain.
(Naurua)
Kätevämpi olis rannenauhassa avain. Kaulanaua voi nukkuessa kuristaa.
Mjoo
Siis lähes kaikissa juoksuvaatteissa (hanskoista lähtien) on jokin vetarillinen avaintasku, mutta ei sitten alusvaatteissa.
Outoa
(Hihitystä)
Ajatelkaa nyt tällaisen perusjutun kaikkia seuraamusksia: liiviin voisi livauttaa kondomin, raskaustestin ja katumuspillerin, Viagraa. No, ehkä tuo raskaustesti nyt on hieman hätiköityä. Ehkä sen tilalle voisi laittaa pari Buranaa ja monivitamiinitabletteja.
Voila'
(hihitystä)
Eikä kenenkään linjoja pilaa pari pientä pilleriä.
(naurua)
Jälkiehkäisypillerin. Peräpukamavoidetta. Liukkaria. Varapariston/t. Tamponin. Meikkivoiteen. Hammasharjan. Passin. Luottokortin. Vaihtokalsarit. Foliopeiton ja hatun.
Mä voisin patentoida tämän alusvaatteiden tuunausosan nimellä "tippitasku".
(hirn)
Kilautin VS:n markkinointiosastolle, ja siellä lämmettiin välittömästi idealleni. He eivät itsekään voineet käsittää sitä, että olivat missanneet pointin ja luottaneet vain vanhaan käsilaukkujemmaan, josta ei vittu mitään löydä kaatamatta sisältöä hotellin aulamatolle.
Ne kun ovat lyhytnukkaisia. Luovuus vaatii laineita.
😁
Tsiigasin tämän erä(pano)tauolla. Nää buustaa oudosti. Meinasin karjua kuin leijona. Teinit olis ollu ihmeissään. Thanks! 😁😎