Jätin käymättä hammaslääkärissä yli 5 vuoteen, mahdollisesti lähempänä 10 vuotta, ja nyt pienen hammassäryn takia varasin ajan yksityiselle (kunnalta olisin saanut ajan vasta viikon päähän). Siellä hammaslääkäri totesti että pahassa kunnossa suu mutta korjattavissa. Yli 20 reikää, 1 epävarma juurihoito (paikka oli irronnut hampaasta ja oli sitten uusi reikä tullut), hammaskiveä tosi paljon (yksi hammas lähes peittynyt), ristipurentaa ja mitä lie muuta. Yksityisellä tämmöinen korjaus lähentelee helposti 5000 euroa, mutta varattiin nyt 3 aikaa ja aloitetaan pahimpien paikkauksilla. Sano että ainakin 2 saa paikattua yhdellä kerralla, 3 jos jaksan istua, mutta silti kolmen käynnin jälkeen jäisi vielä yli 10 reikää hammaskivet.
Kunnalla kun viimeksi kävin niin amatööriopiskelijat teki reikiä pitkin suuta ja ikeniä, ja viilteli huulta auki vähän väliä. Ei ollut ohjaajaa/opettajaa lähimaillakaan :D tästä syystä ei ole tullut siellä käytyä. Noh, kun tuo koko helahoito maksaa messinkiä yksityisellä niin miten kunnalla, antaako ne tämmöisissä tapauksissa lähetettä nukutukseen jos pyytää, vai antaako ainoastaan pelkopotilaille? Reiät eivät pahoja olleet mutta ovat kuitenkin olemassa. En pelkää hammaslääkäriä mutta pelkään näitä amatööriopiskelijoita ja kunnallisella tuo asiakkaan suun käsittely/asiakkaan kohtelu on vähän toispuoleista. Nukutuksessa ne saisivat nuo kaikki reiät paikattua ja hammaskivet poistettua yhdellä kertaa, eikä minun tarvitsisi joka toinen päivä olla suu puutuneena.
Kelahan (toimeentulotuki) tämän koko hoidon maksaa koska opiskelijana ei ole yhtään rahaa tämmöiseen. Paitsi tuon yksityisellä käymisen joudun itse maksamaan.
Kunnalla kun viimeksi kävin niin amatööriopiskelijat teki reikiä pitkin suuta ja ikeniä, ja viilteli huulta auki vähän väliä. Ei ollut ohjaajaa/opettajaa lähimaillakaan :D tästä syystä ei ole tullut siellä käytyä. Noh, kun tuo koko helahoito maksaa messinkiä yksityisellä niin miten kunnalla, antaako ne tämmöisissä tapauksissa lähetettä nukutukseen jos pyytää, vai antaako ainoastaan pelkopotilaille? Reiät eivät pahoja olleet mutta ovat kuitenkin olemassa. En pelkää hammaslääkäriä mutta pelkään näitä amatööriopiskelijoita ja kunnallisella tuo asiakkaan suun käsittely/asiakkaan kohtelu on vähän toispuoleista. Nukutuksessa ne saisivat nuo kaikki reiät paikattua ja hammaskivet poistettua yhdellä kertaa, eikä minun tarvitsisi joka toinen päivä olla suu puutuneena.
Kelahan (toimeentulotuki) tämän koko hoidon maksaa koska opiskelijana ei ole yhtään rahaa tämmöiseen. Paitsi tuon yksityisellä käymisen joudun itse maksamaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oletko käynyt säästösyistä (?) hammaslääketieteellisellä laitoksella hammashoidossa? Kunnallisella puolella ei ole opiskelijoita eikä opettajia, vaan päteviä hammaslääkäreitä, jotka tekevät asianmukaista työtä.
Tuollainen isompikin "urakka" voidaan tehdä kunnallisella puolella, selvästi halvemmalla kuin yksityisellä. Lisäksi kunnallinen hammashoito tekee vain ne työt jotka ovat tarpeellisia, mahdollisia "reiänalkuja" tms. ei aleta paikkailemaan, vaan tehdään vain selvät työt. Hoito voi kestää pidempään koska jo aloitukseen voi joutua jonottamaan useita kuukausia, sen jälkeen hoitokertoja tulee ilmeisesti noin kuukauden välein (oma kokemus). Itselläni hoitokerrat kunnallisella on aloitettu hammaskiven poistolla, jonka jälkeen hammaslääkärin on helpompi havaita hampaiden kunto ja korjaustarve.
Nukutus kunnallisella lienee mahdollista, mutta se pitää tiedustella omasta hammashoitolasta (tai ajanvarauksesta).
Itsekin ihmettelin, miksi hammaskiveä ei heti alkuun hoidettu pois. Että se siitä pätevästä yksityisestä.
Ihan onneton taloutesi ei ole, kun olet saanut yksityiselle maksettua jo noin paljosta hoidosta. Turha pelata sen varaan, että saisit toimeentulotukea julkiseenkaan hoitoon. Tulot katsotaan kuukausien ajalta, yleensä opiskelija ei saa muutenkaan toimeentulotukea.
Anestesia ei ole riskitön toimenpide. Sinua on jo paikkailtu, ja olet jo uskaltautunut hammaslääkäriin. Ei kuulosta siltä, että kriteereitä nukutukselle olisi. On ristiriitaista pyytää anestesia siksi, että pelkää hammashoidon suorittavia ihmisiä. Eikö silloin nimenomaan sinun pitäisi pysyä skarppina ja tietoisena, jotta pystyt puolustautumaan? Ihmisiä on jopa vammautunut pysyvästi (aivovamma) yleisanestesian komplikaatioiden seurauksena.
Olin ymmärtänyt väärin. Meilläpäin siis kunnallinen sijaitsee samassa rakennuksessa jossa on hammaslääketieteellisten opiskelijoiden tilat. Kummallista silti että kun vuosia sitten kävin niin lääkäri esitteli itsensä opiskelijaksi, mutta joo yleensä hammaslääkärit onkin siellä ihan työssä käyviä, eivätkä opiskelijat tee kunnallisella puolella hoitoja.
Olen tietoinen että kunnallisella on huomattavasti halvempaa mutta niinkuin on sanottu, ajanvaraus voi venyä kuukauden päähän. Yksityiselle siis en ole vielä maksanut mitään jos aloitusviestistä kävi näin ilmi. Ajattelinkin käydä vain seuraavan ajan yksityisellä (joka on ylihuomenna), jossa he aikovat paikata tuon pahimman tapauksen ainakin. Samalla käynnillä maksan edellisen tarkastuksen ja röntgenin (sovittiin näin). Nämä molemmat käynnit maksavat yhteensä noin 200 euroa. Tämän saan maksettua viimeisestä palkasta, jonka sain töistä mitä tein koulun oheella, mutta sen jälkeen (ja tälläkin hetkellä) tulot ovat opintotuen varassa. Otan kunnalliseen yhteyttä tämän käynnin jälkeen, ja perun kaksi myöhempää varattua aikaa, sillä tuli pieniä probleemia myös kesätyöpaikan suhteen.
Anestesia ei siis mikään välttämättömyys ole mutta ajattelin että itselle se olisi vain helpompaa kuin käydä parin viikon välein tai kerran kuussa paikkauttamassa. Jos tosiaan anestesiaa tarjotaan lähes ainoastaan pelkopotilaille ja komplikaatiot ovat mahdollisia, niin sittenhän se täytyy vain käydä istumassa lähes vuoden ajan kerran kuussa paikattavana. Ei maailma siihen kaadu :)
Tuokin tuntuu vähän oudolta paikalta että suostuivat tekemään kalliita toimenpiteitä "velaksi". Yleensä yksityiselläkin maksetaan jokaisella käyntikerralla senkertaisen hoidon lasku. No halpahan tuo paikka taitaa olla jos tarkastus, röntgenkuvaus ja paikkaus maksaisi vain parisataa. Toivottavasti tekivät kunnollisen panoraamaröntgenkuvauksen jolla selvisi koko hammaskaluston kunto ja saat kuvan itsellesi vaikkapa CD-levyllä jonka voit antaa kunnalliselle hammaslääkärille.
Kyllä kuntapuolella työskentelee opiskelijoita, varsinkin ns kesäkandeina eli kesätöissä. Lisäksi terveyskeskuksessa suoritetaan pakollinen "käytännön palvelu" eli 6 kk työrupeama, kun on muut opintosuoritteet tehty.
Nukutushoitoon pääsee yleensä vain muutoin mahdottomat hoidettavat lapset tai kehitysvammaiset, poikkeustapauksissa voi aikuinen päästä, mutta ainakaan pk-seudulla pelko ei ole ollut riittävä syy.
1) kela tai sossu ei maksa yksityispuolen käyntejä. Kuntapuolenkin käynneistä ja toimenpiteistä maksetaan usein vain osa, eli esim. protetiikkaa tai oikomista ei usein maksella
2)terve aikuinen tuskin pääsee kunnan kautta anestesiahammashoitoon nykyää edes pelon vuoksi (vaikka olisi kuinka huono tilanne). Olisi todella yllättävää, jos pääsisit ei-pelkäävänä terveenä aikuisena anestesiahoitoon kunnan piikkiin
t:hml
Kunnalliselta puolelta saa myös protetiikkaa, mutta proteeseista joutuu maksamaan täyden hinnan teknikon laskun mukaisesti.
Niin mutta sossu tai kela ei välttämättä maksa proten toimenpiteitä. Akryyliproteesin hinta kunnalla on noin 500 euroa. Tukea siihen voi hakea harkinnanvaraisena toimeentulotukena sossusta (nykyään varmaan kelasta), mutta he voivat tehdä kielteisen päätöksen