miten teillä itseään ätmeiksi kutsutulla miehillä kotikuri on ollut teinivuosina? Onko sillä vaikutusta nykytilaan?
Kysyn tätä siksi, koska minulla on tuttu, joka on suorastaan eristänyt 16-vuotiaan poikansa nuorten riennoista. Pojalla ei ole kavereita eli on illat vaan kotona ja koulu menee hyvin. Pojan äiti ei voi sietää niitä nuoria, jotka illalla tapaat toisiaan ja juovat olutta. Nollatoleranssi kaikille.
Äiti tekee tätä, koska itse on perfektionisti.
Mikä tuollaisen nuoren kohtalo on ätmin näkökulmasta? Jos kohtalo on mielestäsi huono, niin miten sitä voisi muuttaa? Ja jos tuossa kasvatuksesta on hyvää, niin kerro toki niistäkin.
Kysyn tätä siksi, koska minulla on tuttu, joka on suorastaan eristänyt 16-vuotiaan poikansa nuorten riennoista. Pojalla ei ole kavereita eli on illat vaan kotona ja koulu menee hyvin. Pojan äiti ei voi sietää niitä nuoria, jotka illalla tapaat toisiaan ja juovat olutta. Nollatoleranssi kaikille.
Äiti tekee tätä, koska itse on perfektionisti.
Mikä tuollaisen nuoren kohtalo on ätmin näkökulmasta? Jos kohtalo on mielestäsi huono, niin miten sitä voisi muuttaa? Ja jos tuossa kasvatuksesta on hyvää, niin kerro toki niistäkin.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Oli kohtuuttoman kovaa kuria, rankaisemista, syyllistämistä ja alentamista. Se eristi minut muista ja jouduin kiusatun asemaan.
Eristäminen ei ole koskaan hyväksi lapselle/nuorelle, tapahtui se miten tahansa.
Isoja virheitä ja vääryyksiä tekeville vanhemmille on turha puhua, he eivät koskaan näe omia tekojaan sellaisina kuin ne ovat. Parasta olisi vetää tuollainen nuori väkisin johonkin porukkaan. Mieluiten ei kovin huonoon porukkaan, mutta huonokin porukka on eristystä parempi, varsinkin jos siellä on aidosti hyviä ystäviä.
Lapsuuden tragedia on että omia vanhempia ei vielä siinä vaiheessa osaa kyseenalaistaa. Heitä pitää aika pitkään normaaleina.
Tää+on+100+%+totta.
Minulla itselläni oli tavallinen nuoruus, johon kuului kaverit ja myönnetään että alkoholiakin olen nauttinut alaikäisenä. Vanhempani eivät olleet kontrollifriikkejä enkä minäkään ole sellainen jälkeläiselleni.
Minusta kaikki meni sopivalla tavalla. Näin jälkeenpäin ajatellen
minun kaltaisen kiltin luonteen olisi kontrollifriikki vanhempi voinut helposti jyrätä. Sellaisella ihmisellä on aivan valtava ote, jos sellaisen lähipiiriin päästää. Minulla sellainen on "ystävänä" ja hiljalleen hivuttautuu tuomitsemaan minun kasvatustapoja. Ystävästä aina pääsee eroon, mutta alaikäisten nuorten on vaikea tehdä etäisyyttä äitiinsä.
Ymmärrän täysin hyvin kun sinä ja muut kirjoittavat täällä miten hankalaa oli ymmärtää että oma vanhempi ei toimi normaalilla tavalla.
Äitini kontrolloi koko nuoruuteni elämääni. Ei ollut kavereita koska en saanut käydä missään ja jos pyysin kavereita luokseni niin niistäkin vain joku tai yksi harva sai tulla. Eristäydyin kokonaan. Mulla oli vaan koti ja koulu ei muuta. Muutin kauas pois kotoa kun mahdollisuus oli opiskeluiden jälkeen. Sain töitä ja oman elämän. Silti äitini pyrki vaikuttamaan elämääni edelleen ja muunmuassa kertoi kenen kanssa saan olla ja kenen en ja suurinpiirtein mitä vaatteita saan pitää ja mitä en ja mihin saan käyttää työlläni ansaitsemat rahani ja mihin en. Ja etten vain ala ryyppäämään kuten kaikki epätoivoiset poikamiehet. Ikää minulla on nyt lähes neljäkymmentä ja käsittelen parasta aikaa elämääni terapiassa. Ihan vaan siitä syystä että en esim uskalla luottaa ihmisiin ja vaikka haluaisin parisuhteen ja olen yrittänytkin näen kaikissa naisissa äitini tyylisen kontrolloivan määräilijän joka saa aina puolustusreaktioni pinnalle. Näinollen yksikään parisuhteeni ei ole kestänyt alkua pidemmälle. Asia rassaa koska kaipaan naista rinnalleni mutta samalla se saatanan nuoruuden pirttihirmun vaikutus on varjona päässäni kokoajan. Eli en osaa olla kenenkään kanssa vaikka haluaisin. Eristämällä elämäni pilattiin. Nyt äitini itkee kun olen saamaton enkä ole saanut edes lapsia elämääni kuten tavalliset miehet saavat kaikki. Kuten huomaatte sadoista kilometreistä huolimatta välillämme kontrolli on edelleen päällä vaikka en edes halua olla missään tekemisissä kuin ainoastaan pakollisissa asioissa.
Lapsuuteni pilasi mun aikuisuuteni.
Etko sinä ole uskatanut tai pystynyt laittamaan äitisi ruotuun ja jos nuorena muu olisi auttanut niin et olisi totellut ja missä se murrosikä oli niin olisi helpottanut ja tehnyt oman haluasi mukaan. Aikuisena olisi pitänyt katkaista suhde äitiisi kokonaan ja alkaa elmään omaa elämääsi niin olisi helpotaanut.
Miksi tottelit ja ottanut sen vapauden vaikka väkisin.
Ei se ole aina niin helppoa, kun se taistelutahto on jo nujerrettu.
No en uskaltanut koska kaikesta jos laitoin pienemmissäkin asioissa vastaan oli aina joku rangaistus tiedossa. Jos mun ainoa ilo kotona oli vaikka pelata nintendoa yksin tai katsoa telkkaa niin nämäkin minulta sitten kiellettiin jos väitin vastaan. Sitten oli enään ainoa paikka jossa olla sänky ja omat ajatukset. Koulukaan ei enään kiinnostanut koska sain siitäkin aina huutoa kun arvosanat olivat huonoja aina. En enään jaksanut opiskella kun mulle huusi kotona vanhemmat ja koulussa opettajat ja oppilaat vielä kiusasivat. Olin neljännellä luokalla kun ekan kerran mietin että tapan itseni. Pelkäsin sitäkin että se sattuu joten en pystynyt hyppäämään edes junan alle vaikka ratapenkalla yritin kerätä rohkeutta. Pelkäsin kaikkea silloin kun mun piti olla iloinen lapsi. Ihmisiä, elämää ja kuolemaa.
Mikä murrosikä? Ihmettelin itsekin teini ikäisenä miksi monet vanhemmat murehtivat murrosikäisiä lapsia. Ei mun tehny mieli alkaa hajottaan paikkoja, polttaa tupakkaa saati juoda viinaa. Ihmettelin mitä outoa murrosiässä muka on. Sen muistan kun seiskalla kesäloman jälkeen luokkalaiset ihmetteli kun mun ääni oli muuttunu eli oli tullut äänenmurros. Siinä oli mun hurja ja kamala murrosikä. Tosin jos olisin alkanut hulttioksi olen sata varma että mut oltais hakattu silloin kotona.
Kun pääsin omilleni niin parikymppisenä aloin elämään. Ryyppäsin, poltin, kuljin baareissa, harrastin kännissä yhdenillan suhteita ja oikein nautin kun sain näyttää olevani oman elämäni herra ja erittäin mielelläni vastasin puhelimeen jos vanhempani soittivat että varmasti kuulisivat olevani kännissä. Kun sain ensimmäisen parisuhteen ja menin kihloihin vanhempani löivät minuun kokonaan välit poikki. Vasta kun kuulivat tuttavilta että olin mennyt naimisiinkin alkoivat pyydellä anteeksi mutta marmatuksen kera kun heitä ei oltu häihin kutsuttu. Se oli seuraava riidan aihe ei se että olisvat pyytäneet anteeksi puheitaan kun sanoivat että "ei tuollainen huora sua kauaa katsele" Suhde loppui myöhemmin osin myös vanhempiani piinan takia.
Vanhemmillani on tälläkin hetkellä asia jolla voivat pompotella minua. Sitä en kerro koska ette tee sillä tiedolla mitään mutta sanotaan näin että se seikka määrittelee suurimmaksi osaksi asiaa mihin olen äärimmäisen kiinnostunut. Joko luovun loppuelämäkseni asiasta joka tuo mulle eniten mielihyvää ja katkaisen lopullisesti välit vanhempiini tai sitten yritän ylläpitää edes jotain nuoraa jotta tuo tärkeä asia pysyisi elämässäni. Oli miten oli iäkkäitä ovat mutta lapset ja perhe elämä multa on jäänyt saavuttamatta kontrolloivien vanhempien etenkin äidin takia.
Kyllä laittaa veren kiehumaan tuo kohtelu, kun tässä samalla mietin sitä oman elämän kontrollifriikkiä, joka masennuttaa lapsensa ja samalla tuomitsee häntä lempeämmät vanhemmat.
Hyvä kuitenkin että vähän laitoit kampoihin sun vanhemmille. Siitä tuli hyvä fiilis. Eikö teidän perheen lähipiirissä kukaan kyseenalaistanut tuota touhua?
Tiedän kyllä että tuohon on vaikea puuttua, koska jostain syystä tässä yhteiskunnassa ajatellaan että lempeämmät eivät halua lapsillensa täydellisen parasta.
Minkä ikäinen olet ja entä vanhempasi?
See oli semmosta normaalia 14 ikävuoteen saakka ja sitten alkoi rytistä niin että seinät kaatui. 15 vuotiaana läksin ovet paukkuen, muutin omilleni opiskelija kämppään ja asuin siellä 2 vuotta kunnes muutin normikämppään. En paljoa nähnyt äitiä sen viimeisen 16 vuoden aikana kunnes se kuoli. Parempi vaan lähteä että saa omaa rauhaa, tykkään rauhasta ja hiljaisuudesta.
Kyllä esimerkkitapauksen äidin diagnoosi on jotain muuta, kuin perfektionisti. Niinhän se menee, että joko äiti lähtee nyt hoitoon tai poika myöhäisemmässä vaiheessa elämässään. Yleensä se valitettavasti on se lapsi, joka sinne menee.
Kiitti teksteistä. Surullista. Kommentoin niitä ajan kanssa myöhemmin.
Tällä täydellisyyttä tavoittelevalla äidillä kontrollihalu on laajempi. Hän on niitä, jotka tekee lastensuojeluilmoituksia niistä perheistä, joissa on löysempi kuri. Ei tarvi olla ns. ongelma perhe. Itse äiti juo ja polttaa, mutta kontrolli koskee nuoria. Kontrolli koskee kaikkea elämänasioita (koulu, pukeutuminen, harrastukset, kaverit) eikä pelkästään päihteitä. Perheessä nuori käy jo terapiassa kun elämä masentaa.
Päätyyköhän näitä kontroloivia vanhempia, jotka aiheuttavat lapselleen mielenterveysongelmia, lastensuojelun piiriin?
Laittaisi kerran äitiään kunnolla turpiin kun määräilee liikaa ja se oma vapaus on jokus otettava keinolla millä hyvänsä niin loppuu se kontrollointi. Onko tämän äidin lapsuus ollut samanlaista kontrollointia ja kostaa sitä nyt lapsilleen.
Käsittääkseni ei ihan tuota tasoa ole ollut. Mielestäni on itse ottanut alkoholia ennen täysi-ikäisyyttä. Tämä äiti on ei siedä missään asioissa keskinkertaisuutta. Hän kokee että täydellisesti kontrolloitu asia on parhain suoritus. Näinhän se ei ole, eikä toimi kasvatuksessa eikä muissakaan ihmissuhteissa.
Tuollaisen ihmisen vaikutuspiiristä pitää päästä eroon oli sitten kyseessä oma äiti, puoliso, sisar tai ystävä. Nämä "hyvää tarkoittavat" kontrollifriikit ovat loistavia syyllistämään keskivertotavalla ajattelevia ihmisiä.
Tää ketju onkin hyvä lukea vanhempana läpi. Karua ja ahdistavaa paikka paikoin yrittää samaistua. Mutta ehkä se onkin hyvä, jos pyrkis omaa vanhemmuuttaan samalla läpi miettimään...se on kaikista lajeista vaikein laji, olla hyvä vanhempi. Koko ajan on huoli läsnä, että itse munaa jotain pahemman kerran.
Ei sekään että itse on tollo sitten (omaan tollouteen tottuu), vaan se että lapsen elämä on se joka voidaan pilata. Pelottavinta koko vanhemmuudessa onkin just se, että kaikki mitä teet tai sanot tai tekemättä jätät on yhteydessä lapsen rakentumiseen ihmisenä. Vaikka lapsi paljon kestää ja mukautuu, mutta missä se hyvä raja kulkee...
Mun mielestä yksi asia mitä omaa taakkaa pienentääksesi voit varmasti tehdä on altistaa lapsia muille ihmisille. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, kun erilaiset munaukset vaimentaa toisiaan.
Joo, kyllä. Sivuan aihetta.
Tätä mä vähän ajattelin siinäkin, kun hain lapsille hoitopaikkaakin. Siellä ne saa paitsi virkikkeitä joita minä en yksin kykene tarjoamaan. Mutta he myös altistuvat muille ihmisille. Joutuvat oppimaan tulemaan toimeen erilaisien ihmisien (aikuisien ja lapsien)ja asioiden kanssa. Kohtaamaan mukavia, mutta myös epämukavia asioita elämässään. Johon heidän pitää yrittää siedättyä ja oppia selviämään.
Päiväkoti olisi siinä mielessä ihanteellinen paikka, että siellä on enemmän ihmisiä ja tilanteita joista joutuu oppimaan. Olisi kuitenkin niitäkin ihmisiä, joiden kanssa löytyy yhteys ja kaveruus, mutta myös niitä jotka ei istu omaan pirtaan mutta heidänkin kanssaa joutuu oppia olemaan. Sietämään ja kasvamaan ihmisenä epämukavuusalueillaan.
Kotona on omanlaisensa tavat ja kuviot. Tää on se kotisatama ja me ollaan ne ankkurit, jos vaan osataan olla jotka nousee ja laskee tarpeen mukaan. Mutta meri ja tuulet puhaltaa tuolla maailmalla. Siellä täytyy oppia selviämään, ilman meitäkin.
Me ollaan omanlaiset persoonat jokainen, koko perhe. Mulle neuvolassa on sanottu, että olen äitinä kovin pohdiskeleva, mikä on hyvä asia mutta myös liian vaativa itselleni. Mun pitäis oppia antamaan itselleni enemmän anteeksi ja olla erehtyvä ihminen. Se on kamalan vaikeeta.
Mun ongelma onkin, että mä yritän liikaa olla hyvä ihminen. ja tiedän, että osa kaikesta tulee mun omasta lapsuudestani. Olen muistanut oamsta lapsuudesta kipeitäkin asioita nyt vasta kun olen itse vanhempi. Tosi kipeitä asioita, jotka olen luullut unotuneen tai en ole edes oikeasti muistanutkaan.
Nyt ne asiat nousee pintaan ja joudun niitä käsittelemään. Oon myös löytänyt itsestäni inhottavia puolia, joista en yhtään tykkää. ne muistuttaa mua toisesta vanhemmastani. tapaa reakoida johonkin paineeseen. Suuttumalla silmittömästi.
Toisen persoona voi olla niin haastava, että sen kanssa joutuu yhtenään etsimään itsestään hermoja jolla kestää ja käydä asiat läpi järjellä, eikä kiukulla ja sen aiheuttamalla tunteella. Tää on kyllä kouluista kovin ja kasvattavin. ja mä olen vasta ekalla luokalla tai eskarissa tässä asiassa.
Hirveesti opittavaa on edessäpäin.
Fiksusti ajateltu tuo "altistaa muille ihmisille". Keskivertokasvatuksessa se näin meneekin luonnostaan, mutta kontrollifriikki toimii tulppana omassa perheessään. Toivoisin, että nurkkaan ahdistetut nuoret näkisivät tämän keskusteluketjun ja hakisivat apua, vaikka nuorten auttavista puhelinpalveluista. Kontrollifriikki äitiä on vaikea vastustaa ja lähipiirin on vaikea puuttua asiaan.
Ja varmaan jostakin paikasta aikuiset saman kohtelun kokeneet saavat apua. Se on puolivoittoa, että asian tunnistaa ja myöntää.
Kotona oli tiukka kuri, mutta vedin silti viinaa ja käytin huumeita muiden kanssa 15-v alkaen. 19-vuotiaana tajusin, että en edes tykkää erityisemmin päihteistä vaan olin vaan halunnut kuulua porukkaan. Tuo sana huumeet kuulostaa ehkä pahalta, mutta sehän on sama juttu kuin viinan kanssa eli vain pienelle osalle tulee jotain ongelmia.
Päihteiden käytön lopettaminen oli virhe, koska jouduin olemaan pitkään ilman naisia ja aloin eristäytymään porukasta. Olisi pitänyt edes kerran kuussa vetää kännit että olisi hyvän tyypin status.
Nyt opettelen taas juomaan kerran pari kuussa ja kaveripiiri kasvaa taas huomattavasti.
Mitä tuo tiukka kotikuri sun kohdalla tarkoitti?
Sitä että se oli paljon tiukempi kuin muilla kavereilla (keskiluokkaisista melko konservatiivisista perheistä). Emme olleet ns. lähiönuoria, mutta olin niin naiivi vielä tuolloin etten tajunnut viina on ehkä tärkein osa suomalaista pariutumiskulttuuria. Kotona ei juotu edes juhlapäivinä, niin luulin muilla olevan samanlaista.
Isäpuoli oli vitun sekopää aina kun joi viinaa. No kerran me veljen kanssa otettiin oikeus omiin käsiin koska löi äitiä ja hakattiin isäpuoli pesimailoilla ja se tippui terassin rappusilta 4 metriä kun työnnettiin se veljen kanssa alas siitä. Taisi sen jonkun aivovamman saada. Tärkeintä oli että se häpyi meidän kodista samantien, mitta tuli täyteen.