Olen ollut mieheni kanssa 16 vuotta. Alusta asti mieheni vanhemmat, etenkin isänsä, ovat osoittaneet etten kelpaa. Outoa sinänsä, sillä olen hyvän ammatin ja vakityöpaikan omaava, kun taas miehen suvussa ei kouluja ole käynyt kuin mieheni. Alkuun olin kiltti ja hiljainen, mutta vuosien mittaan alkoi mittani täyttyä. Appiukko ei ole kertaakaan näiden vuosien aikana tervehtinyt minua, ei kiitä kahvista ja jos otan osaa keskusteluun, se lähtee paikalta tai vaihtaa aihetta. Kerran huusi lapsemme kuullen miehelleni jättämään minut "kun tollasen menit ottamaan".
Appi ei tule toimeen kenenkään kanssa, ei sukulaistensa (paitsi mieheni) ei yhdenkään naapurin eikä samassa työpaikassa olevien kanssa. Edes tyttärensä ei pysty olemaan isänsä kanssa samassa tilassa kovin pitkää aikaa. Selvää on, että hän on psyykkisesti sairas mutta kun sairauden tunto puuttuu. Hänestä kaikki muut ovat hulluja- minä varsinkin- kun taas hän on koko luomakunnan ainoa älykäs henkilö.
Pahinta tässä on, että vaikka mieheni tulee haukutuksi isänsä toimesta melkein joka kyläreissu, silti hänestä isänsä on hyvä ja mukava tyyppi. Nyt tämä asia on alkanut hiertää minun ja mieheni välejä. Appi saa huutaa minulle ja lapsillemme mitä tahansa, mies on silti isänsä puolella. Viimeinen niitti oli kun appi huusi pienelle lapsellemme ja tämän kavereille pihalla ja syytti lapsia autojen naarmuttamisesta, jota he eivät tehneet. Lapset eivät olleet edes koskeneet autoihin, eikä yhdestäkään autosta löytynyt naarmuakaan. Naapurin lapset pelästyivät huutamista kovasti ja kun naapurin isäntä tuli paikalle selvittämään asiaa, kaasutti anoppi ja appi paikalta ja minä sain jäädä selittelemään tuota appiukon käsittämätöntä käytöstä.
Seuraavalla kerralla nähdessämme, pyysin appea asiallisesti pyytämään pieneltä lapseltamme anteeksi huutamista. Lopputuloksena appi toivotti minut helvettiin, "minun kotiini et koskaan tule", "sinähän et mua määrää". Selvää on että lapsi jäi ilman anteeksipyyntöä...
Mieheni asettui heti vanhempiensa puolelle. Minä olen paha kun en tule hänen asiallisen isänsä kanssa toimeen ( vaikka ei tule kukaan muukaan). Pahimmillaan riidat tästä aiheesta ovat menneet siihen, että mies on lähtenyt kotoa suutuspäissään vanhemmilleen muutamaksi päiväksi, minun jäädessä yksin hoitamaan lapsia ja taloa. Olen pyytänyt ettei minun tarvitsisi olla apen kanssa tekemisissä, enkä pidä siitä että hän on lastemme kanssakaan tekemisissä, koska hänen käytöksensä on asiatonta. Mies ei tähän suostu vaan vie tahdostani huolimatta lapsia anoppilaan, minä en ole tervetullut "sä et missään nimessä tule mukaan". Pystyin vielä tämän sietämään, mutta nyt mies keksi kostaa minun ja vanhempiensa huonot välit siten ettei hänkään halua olla minun vanhempieni kanssa tekemisissä. Vanhempani eivät saa hoitaa lapsia, eikä vanhempani saa edes tulla meille tai mies uhkaa huutaa ne ulos täältä. Vanhempani eivät ole koskaan kohdelleet meitä huonosti, auttavat kun pyydetään, joten tämä on todella epäreilu kosto mieheltä.
Olen aivan loppu. Meillä menee miehen kanssa todella loistavasti JOS ei tarvitse puhua kummankaan vanhemmista. Voi mennä viikkojakin ettei riidellä yhtään ja kaikki on hyvin, kunnes jostain syystä tulee puheeksi jomman kumman vanhemmat tai heillä kyläily tmv. ja sota on valmis. Koen epäreiluutta vanhempieni puolesta, he eivät ole tehneet mitään väärää, mutta eivät silti näe lapsiani, koska olen liian loppu tappelemaan miestäni vastaan. On vaan helpompi taipua, mutta sisällä kärsin.
Olen miettinyt eroa, mutta mulla on koko omaisuus kiinni talossamme, enkä uskalla muuttaa vuokralle lasten kanssa. Ja toisaalta erotessamme appiukko saisi tahtonsa läpi. Tuntuu huutavalta vääryydeltä joutua eroamaan appiukon vuoksi, kun ilman heitä meillä menee muuten hyvin. Lastenkaan vuoksi en toivo eroa. Rakastan miestä mielettömän paljon, mutta kun puhe kääntyy minun tai hänen vanhempiin, miehestäni kuoriutuu eri ihminen, jota en tunne. Mitä tekisitte tilanteessani?
Appi ei tule toimeen kenenkään kanssa, ei sukulaistensa (paitsi mieheni) ei yhdenkään naapurin eikä samassa työpaikassa olevien kanssa. Edes tyttärensä ei pysty olemaan isänsä kanssa samassa tilassa kovin pitkää aikaa. Selvää on, että hän on psyykkisesti sairas mutta kun sairauden tunto puuttuu. Hänestä kaikki muut ovat hulluja- minä varsinkin- kun taas hän on koko luomakunnan ainoa älykäs henkilö.
Pahinta tässä on, että vaikka mieheni tulee haukutuksi isänsä toimesta melkein joka kyläreissu, silti hänestä isänsä on hyvä ja mukava tyyppi. Nyt tämä asia on alkanut hiertää minun ja mieheni välejä. Appi saa huutaa minulle ja lapsillemme mitä tahansa, mies on silti isänsä puolella. Viimeinen niitti oli kun appi huusi pienelle lapsellemme ja tämän kavereille pihalla ja syytti lapsia autojen naarmuttamisesta, jota he eivät tehneet. Lapset eivät olleet edes koskeneet autoihin, eikä yhdestäkään autosta löytynyt naarmuakaan. Naapurin lapset pelästyivät huutamista kovasti ja kun naapurin isäntä tuli paikalle selvittämään asiaa, kaasutti anoppi ja appi paikalta ja minä sain jäädä selittelemään tuota appiukon käsittämätöntä käytöstä.
Seuraavalla kerralla nähdessämme, pyysin appea asiallisesti pyytämään pieneltä lapseltamme anteeksi huutamista. Lopputuloksena appi toivotti minut helvettiin, "minun kotiini et koskaan tule", "sinähän et mua määrää". Selvää on että lapsi jäi ilman anteeksipyyntöä...
Mieheni asettui heti vanhempiensa puolelle. Minä olen paha kun en tule hänen asiallisen isänsä kanssa toimeen ( vaikka ei tule kukaan muukaan). Pahimmillaan riidat tästä aiheesta ovat menneet siihen, että mies on lähtenyt kotoa suutuspäissään vanhemmilleen muutamaksi päiväksi, minun jäädessä yksin hoitamaan lapsia ja taloa. Olen pyytänyt ettei minun tarvitsisi olla apen kanssa tekemisissä, enkä pidä siitä että hän on lastemme kanssakaan tekemisissä, koska hänen käytöksensä on asiatonta. Mies ei tähän suostu vaan vie tahdostani huolimatta lapsia anoppilaan, minä en ole tervetullut "sä et missään nimessä tule mukaan". Pystyin vielä tämän sietämään, mutta nyt mies keksi kostaa minun ja vanhempiensa huonot välit siten ettei hänkään halua olla minun vanhempieni kanssa tekemisissä. Vanhempani eivät saa hoitaa lapsia, eikä vanhempani saa edes tulla meille tai mies uhkaa huutaa ne ulos täältä. Vanhempani eivät ole koskaan kohdelleet meitä huonosti, auttavat kun pyydetään, joten tämä on todella epäreilu kosto mieheltä.
Olen aivan loppu. Meillä menee miehen kanssa todella loistavasti JOS ei tarvitse puhua kummankaan vanhemmista. Voi mennä viikkojakin ettei riidellä yhtään ja kaikki on hyvin, kunnes jostain syystä tulee puheeksi jomman kumman vanhemmat tai heillä kyläily tmv. ja sota on valmis. Koen epäreiluutta vanhempieni puolesta, he eivät ole tehneet mitään väärää, mutta eivät silti näe lapsiani, koska olen liian loppu tappelemaan miestäni vastaan. On vaan helpompi taipua, mutta sisällä kärsin.
Olen miettinyt eroa, mutta mulla on koko omaisuus kiinni talossamme, enkä uskalla muuttaa vuokralle lasten kanssa. Ja toisaalta erotessamme appiukko saisi tahtonsa läpi. Tuntuu huutavalta vääryydeltä joutua eroamaan appiukon vuoksi, kun ilman heitä meillä menee muuten hyvin. Lastenkaan vuoksi en toivo eroa. Rakastan miestä mielettömän paljon, mutta kun puhe kääntyy minun tai hänen vanhempiin, miehestäni kuoriutuu eri ihminen, jota en tunne. Mitä tekisitte tilanteessani?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Tilanteessasi ei voi oikeastaan tehdä mitään.
Tai tietenkin voisi. Voisit ottaa miehestäsi eron. Mutta sitä et halua tehdä.
Kirjoitat, että teillä menee loistavasti. Itse asiassa: ei mene. Miehesi ei ole tilanteen tasalla eikä halua yhtään ymmärtää sinua. Se on taustallanne koko ajan. Miehesi ei tässä asiassa kunnioita sinua ollenkaan. Aikaa myöten hänestä tulee sinua kohtaan samanlainen kuin isänsä.
Se, että mies kostaa sinulle sinun vanhempiesi kautta, on järkyttävän lapsellista käytöstä. Mies ei siis näe, että appi on sinulle ilkeä ja erityisesti juuri sinulle, vaikka olisi sitä muillekin. Eikä hän siis näe, että kärsit, ja lapsennekin kärsivät. Miten voit olla muka niin onnellinen tuonlaatuisen miehen kanssa? Miehessäsi on jotain vialla, ei hän voi muuten olla noin sokea.
Myös vanhempasi kärsivät, koska lapsenne ovat heidän lapsenlapsiaan, eivätkä he saa siis enää tavata heitä. Ihan tajuton juttu.
Kirjoitan tämän sillä olettamuksella, että kaikki, mitä itse kirjoitit, on juuri noin. En lähde spekuloimaan, onko sinussa itsessäsi mahdollisesti syytä tai ovatko vanhempasi kuitenkin tehneet jotain loukkaavaa tai niin poispäin. Sellainen on turhaa, koska aina on lähdettävä vain niistä tiedoista, mitä tänne kirjoitetaan.
Eli aika patissa olet, jos et halua lähteä mitään radikaalia tekemään.
Jos miehesi vie lapsia vanhemmilleen sinun tahdostasi huolimatta, niin mikä estää sinua tekemästä samoin omien vanhempiesi kohdalla?
Jossain vaiheessa toki menenkin lasten kanssa vanhempieni luokse, miehen mielipiteestä huolimatta. Mutta en vaan jaksaisi millään sitä sotaa minkä se aiheuttaa. Mutta jossain vaiheessa se on vaan ihan pakko jaksaa.... vanhempieni takia.
Mies todella lapsellinen tässä asiassa, sen hän itsekin myöntää, mutta ei tee mitään asian muuttamiseksi. Ilmeisesti kosto on hänelle tärkeämpi. Ja toisaalta, kohta hän on jo niin hyvin polttanut sillat minun sukuuni ettei korjattavaa enää ole. Mitä sitten tapahtuu? Jää jäljelle vain meidän perhe, molemmat kyläilee tahoillaan vanhemmillaan, entä lasten synttäreiden järjestäminen jne... kaikki menee todella vaikeaksi.
Entä ero vaihtoehto. Mies ei ole kovin käytönnönläheinen, pelottaa miten jän suoriutuisi esim. joka toinen viikko yksin lasten kanssa. Vai veisikö lapset vanhemmilleen ruokittavaksi ja haukuttavaksi. Erotessa menettäisin viimeisenkin mahdollisuuden vaikuttaa siihen minkä verran lapseni joutuvat noista ihmisistä kärsimään.
Ap
Sait hyvän vastauksen.
Minkä ikäisiä lapsesi ovat? 12-vuotiaalta kysytään oma tahto tapaamisiin.
Mietit enemmän vanhempiasi kuin lapsiasi. Miksi?
Saavatko lapsesi tavallisen perheen mallin teillä? Kuvan hyvästä parisuhteesta, jossa puolisot arvostavat ja kunnioittavat toisiaan?
Kirjoittamasi perusteella
"eron kannalla"
Ei eroaminen ole helppo asia. Kuten ap sanoo, koko hänen omaisuutensa ja selviytymisensä on kiinni kodissa ja avioliitossa. Lapset ovat siinä ensi sijalla, heille pitää turvata vakaa elämä. On tietenkin aikuisten asia selvittää välinsä niin että toimeen tullaan, mutta kun tekstiä lukee, voi vetää sen johtopäätöksen, että aviomies on isänsä poika, eli yhtä taipumaton ja epäempaatinen hänkin.
Räjähdys on tulossa. On syytä kuitenkin malttaa mieli kunnes lapset ovat itseäiset, niin ettei heistä tule riitakapulaa avioerotilanteessa. - Eron yhteydessä muuten voidaan ottaa myös puheeksi appivanhemmat. Joissakin tapauksessa yhteydenotto heihin katkaistaan.
Toisten avioliittoa on kuitenkin turha mennä arvioimaan.
Kun keskusteluyhteys on katkennut, ollaan liukkailla jäillä, sen voi kuitenkin ulkopuolinenkin sanoa. Jos välit puolison omaisiinkin menevät poikki, ei tulevaisuus kovin hyvältä tunnu.
Lapsilla on oikeus isovanhempiinsa. Yhteyden soisi säilyvän siihen asti, kunnes lapset itse voivat huolehtia siitä. Kun he itse saavat valita tapaamisista, ei tätä nykyistä huolenaihetta enää ole.
Lapset ovat alle 12 v.
Eniten tässä asiassa mietin lapsiani, siksi tässä liitossa vielä olenkin. Muuten olisikin helppo erota.
Se että meillä menee hyvin, tarkoittaa että todellakin olemme erittäin onnellisia - kunnes puhe kääntyy isovanhempiin. Silloin miehestä tulee esiin puolia, joita ei ennen ole ollut. Sitäkin olen miettinyt, paljonko miehen käytökseen vaikuttaa isänsä asenteet minua kohtaan. Mies kun on välillä ollut öitäkin anoppilassa riidan seurauksena, eikä siellä taatusti minua kehuta... Jos ei tarvitse miettiä kummankaan vanhempia/ kyläilyjä, olemme varmasti keskivertoa onnellisempi perhe. Meillä halataan, suukotellaan, hassutellaan ja sanotaan päivittäin rakastavamme toisiamme. Ns. arkea ei ole vielä 16 vuoden jälkeenkään tullut, vaan yhä olen aivan hulluna tuohon mieheeni.
Ainoa asia mikä mättää on se ettei appivanhemmat ole koskaan hyväksyneet minua ja siksi tuntuu vääryydeltä, jos lapseni joutuvat keskelle avioerosotkua - miehen vanhempien vuoksi.
Hyviä vastauksia, kiitos niistä, oletinkin ettei kukaan osaa antaa valmiiksi paketoitua ratkaisua, mutta kiinnostaa tietää mitä muut tekesivät tälläisessä tilanteessa.
Ap
Miehelläsi on murrosikä elämättä jos ei sisälleen pysty takaisin sanomaan jos hänen isnsä poikaansa haukkuu ja ei ole omaa tahtoa laittaa isäänsä kuriin. Miehen pitää olla aina naisensa puolella jos omat vanhemmat poikansa naistaan haukkuu.
Kuulostaa siltä että kyseessä itseasiassa on sukujen väliset riidat. Miehesi ei tule toimeen lainkaan sinun vanhempiesi kanssa, etkä sinä hänen. Teidän vanhemmat eivät tule toimeen keskenään.
Jos teillä menee oman perheen kesken hyvin, avioero ei ole oikea ratkaisu. Miksi? Koska sukujen kärhämät eivät saa määrittää yksittäisen perheen ja avioliiton kohtaloa. Sen täytyy määrittää aviopuolisot keskenään, eivät liiton ulkopuoliset tahot.
Ehkä on niin, että miehesi ja vanhempansa viestivät keskenään ja kuljettavat värittyneitä tietoja ja mielipiteitä toisilleen. Sitten yhdessä keitetään myrkkykeitosta, tunteet kiihtyy ja soppa sakenee.
Appesi myös kuulostaa tyypilliseltä kuumakallelta jolle järkeä ei kannata puhua, hänellä on oma mielipide asioista ja niitä hän rakastaa yli kaiken! Oma totuus on tuollaisille kaikki kaikessa ja muittenkin pitäisi sitä palvoa.
Miehesi taas on ollut tuon ''psykopaatin'' vaikutuksen alaisena lapsesta asti joten ei ihme että hän seuraa isäänsä kuin koira herraansa. Sääli ettei hän kykene ajattelemaan itsenäisesti!
Jos hän ajattelisi itsenäisesti, isä suuttuisi ja ehkä hylkäisi poikansa. Lapsuudenperheen ja auktoriteetin, isän, menetys olisi taas moisesta itsenäisyydestä miehesi mielestä liian suuri hinta.
Koska perheen kesken sujuu hyvin, ratkaisu olisi että otat tiukasti etäisyyttä appeen ja anoppiin. Katkaise välit kertakaikkiaan, vähitellen ja päättäväisesti. Älä ole missään tekemisissä.
Pahat riidat kun ovat mahdollisia vain jos osapuolet ovat tekemisissä toistensa kanssa. Jos kommunikointi loppuu, riita laimenee, kuivuu kokoon. Kommunikoinnista pahat riidat saavat elinvoimansa.
Miehesi kanssa sinun olisi hyvä sopia toimintatavoista, tasapuolisuuden nimissä. Esim ettei appivanhemmista puhuta lainkaan että perherauha säilyy, ja että lapsilla on oikeus tavata myös sinun vanhempiasi.
Sanot myös etteivät appivanhempasi ole koskaan hyväksyneet sinua. Mitä sitten? Onko sinun ihmisarvosi heidän taskussa? Ei ole. Ethän ole kerjäläinen joka anoo heidän hyväksyntäänsä.
Hylkää siis tämäkin asia, sitäkin kautta saat mielenrauhaa.
Vaikea tilanne,miehesi kuuluisi olla puolellasi mutta jos hän kokisi samaa isänsä taholta kuin sinä nyt niin muutuisiko ääni kellossa.
Aika uskomatonta, että joku nainen Suomessa on niin miehensä tossun alla, ettei saa viedä lapsia omille vanhemmilleen kylään. Siis häh? Lapsesi eivät siis tapaa lainkaan toisia isovanhempiaan, koska vanhempasi eivät myöskään saa tulla teille?
Tuossa tilanteessa ottaisin härkää sarvista, menisin appeni eteen ja pitäisin puoleni, jos hän käyttäytyy asiattomasti. Appesi ja sinä olette tämän tilanteen aiheuttaneet ja teidän se täytyy myös keskenänne purkaa, ettei miehesi ja sinun vanhempasi joutuisi sijaiskärsijöiksi.
Tuo, että appesi poistuu keskustelusta on miehille tyypillistä, jos puheenaiheet eivät kiinnosta. Katsoisin, ettei se vielä osoita hirveän huonoa käytöstä. Appesi saattaa olla asperger, joten he toimivat juuri tuolla tavoin ja eivät edes yritä olla sosiaalia ja miellyttää muita.
Sinulla on avaimet tilanteen ratkaisemiseen. Täältä käsin ei kukaan voi sinua auttaa.
Sinuna yksinkertaisesti välttäisin kaikkea kanssakäymistä tuollaisen ihmisen kanssa. Miehesi saa tulla toimeen asian kanssa jos haluaa jatkaa kanssasi. Sinulla on vain yksi oma elämä.
Kaikkea se Alzheimer teettää?
No miten se mies pystyy elämään tuollaista kaksoiselämää, sillä sitähän se on? Viettää öitään vanhempiensa luona, jotka haukkuu sinua ja kuuntelee siis sitä haukkumista ja on ilmeisesti heidän kanssaan siellä samaa mieltä, eihän hän siellä muuten viihtyisi eikä voisi olla.
Ja sitten tulee kotiin sinun luoksesi, ja teillä menee mainiosti, suukotellaan ja ollaan onnellisia yhdessä ja kaikki on niin auvoista.
Kyllä tässä joku suoran toiminnan paikka olisi. Miehesihän tässä se välikappale on, joka ei osaa tehdä kunnon ryhtiliikettä. Minä sinuna en antaisi vähääkään periksi. Vanhempasi eivät ole tehneet mitään sellaista, mikä oikeuttaisi miestäsi käyttäytymään heitä kohtaan ynseästi ja vaatimaan sinua olemaan heistä erossa. Siinä miehesi on tehnyt elämänsä suurimman virheen. En voi kehottaa sinua, mutta itse ottaisin eron. Pääsisin selville vesille. Ainahan avioero on raskas homma hoitaa, mutta lähtisin siihenkin mieluummin kuin kestäisin tuollaista.
Appesi on NARSISTI!! valitettavasti ja jos sellainen on suvussa,niin se tulee hallitsemaan niin kauan kunnes joku siteet katkaisee lopullisesti. Narsisti on taitavin manipuloiva ihminen maan päällä ja ei ihme jos miehesi on siinä niin kiinni. Onhan hän ollut ja elänyt lapsuutensakin siinä kodissa. Uskon sinun ja miehesi vahvaan rakkauteen ja onnellisuuteen, kun olette perheenne kesken omien seinienne sisällä, mutta ulkopuolella vaanii narsisti joka ei tule koskaan muuttumaan. Sellaisesta ihmisestä irti päästäminen vaatii erittäin vahvaa luonnetta. Lisäksi narsisti osaa lahjakkaasti rikkoa kokonaisia sukuja. Riittää yksi sellainen ihminen.
Valitettavasti juuri niin on käynyt, appi pyörittää koko sukua v-mäisyydellään, koska kukaan muu kuin minä ei uskalla olla eri mieltä. Tosin tämä "suku" on kutistunut aika pieneksi, koska suurin osa on katkaissut välit appeen. Näin minäkin haluaisin tehdä.
Tilanne on nyt tämä. Olemme kumpikin vierailleet lasten kanssa vanhemmillamme. Kuitenkin niin että minä en mene anoppilaan (kuten appiukko vaati) eikä mieheni jostain syystä halua tulla minun vanhemmilleni. Kun kysyin syytä tähän, vastaus oli epämääräistä "samalla tavalla kun et säkään ole mun vanhempien kanssa tekemisissä". AIVAN! Mutta mulla on hyvä syy, miehellä ei! Tää on ihan pelkkää lapsellista kostoa.
No nyt loman aikaan mies alkoi ehdotella että hänen vanhemmat voisi tulla meille kylään. Sanoin etten suostu, koska talvella appi mulle huusi etten ole tervetullut hänen kotiinsa. Niinpä appikaan ei ole tervetullut minun kotiini. Miehen mielestä minä voisin olla pois kotoa kun vanhempansa käyvät meillä. Eli näin appi saisi poimittua kirsikat kakun päältä: hän voisi kyläillä meillä ja minä joutuisin muualle siksi aikaa ja mies käy välillä lasten kanssa heillä. Apen elämä ei siis muuttuisi ja hän saa rauhassa jatkossakin kohdella lapsiani huonosti yms. Minä sen sijaan en edelleenkään ole tervetullut anoppilaan. Eli appea on toteltava mutta mun toiveen siitä ettei tuo narsistinen öykkäri tule minun kotiini, voi täysin ohittaa! Meneekö tää jonkun muun oikeustajuun?
Puoli vuotta meillä meni oikein kivasti kun kummankaan ei tarvinnut olla toistensa vanhempien kanssa tekemisissä mutta nyt alkaa kiristää pahasti! Ja mitä tää vielä jatkossa tulee olemaankaan kun järjestetään lasten synttäreitä ym sukujuhlia.
Sun ei kuulu lähteä omasta kodistasi minnekään ja sulla on oikeus sanoa kuka tulee kotiisi. Jos mies ei näe sitä, niin miksi hän on sun kanssa? Ja sinä hänen. Pysy sitkeästi vaan kotona, noiden vierailujen aikana, koska muuten lähetät viestiä, että sua voi pompottaa.
Miksi on noin kiinni omassa isässään? Oletko miettinyt että tämä kuvio voi kestää vuosikymmeniä? Uskon, että edes appiukon vakava sairastuminen tai kuolema ei muuta tilannetta ja pahentaa vaan sitä, koska miehesi tulee silloin viettämään kaiken aikansa isänsä luona, sairaalassa ja hoitamassa perunkirja-asioita.
Miehesi on valinnut puolensa, ja hänelle valitettavasti on isänsä aina sinua tärkeämpi. Kuoleman jälkeenkin olet kakkosena, koska tulee syyllistämään sinua siitä, ettet miehesi mukaan tutustunut isäänsä enemmän.
Itse en näe muuta vaihtoehtoa kuin eron, ellet sitten halua jatkaa tätä sairasta kuviota loppuelämäsi ja lasten loppuelämän.
Tässä kuviossa sinä olet aina syyllinen ja miehesi tulee aina keksimään tekosyitä siihen, koska hän ei näe itsessään ja isässään mitään vikaa. Voit olla puhumatta ja sanoa, että 6 kk meni ihan hyvin. Minusta ei mennyt, koska ongelma pysyy edelleen.
Mä olen ollut mieheni kanssa naimisissa yli 15 vuotta ja hänellä oli yksin eläessään vaikeuksia sanoa vanhemmilleen ei, koska hän kuvitteli että auttamalla ja ymmärtämällä ja unohtamalla solvaukset hän jotenkin saa välit parantumaan. Yhdessäolovuosista meillä kului enemmistö meidän yhteisestä ajasta, kun koetettiin jatkaa samaa, tapaamisia ja apua vähitellen vähentäen. Sitten lopulta tuli se viimeinen niitti, viimeinen solvaus ja se peli loppu siihen. Ollaan miehen kanssa naimisissa, mutta tiettyjä tyyppejä hänen suvustaan ei tulla enää tapaamaan.
Tiedän siis ihmisiä jotka elää jatkuvassa itsekielto-tilassa ja toistaa samoja virheitä. Mä olin vuosia samassa tilassa mieheni kanssa, koska uskoin että miehen vanhemmat vielä näkee kuinka upea poika heillä on ja jos nyt vielä venytään ja autetaan, niin näkevät sen lopulta. Eivät nähneet.
Samaa käytöstä näen muuallakin koska tunnistan merkit. Miehen kaverit valitsee avio- ja avopuolisoita, jotka pettää tai käyttää heitä taloudellisesti hyväkseen. 1. tapaus voi vaihtaa naista kerran 2 vuodessa, olla ensin vanhan exän kanssa ja sitten laittaa sen vaihtoon, ja ottaa uuden. On turha edes tutustua niihin, mennä syömään yhdessä tai opetella edes naisen sukunimeä, koska tietää että pysyvät ympäristössä maksimissaan pari vuotta.
2. tyyppi menee yhteen, naimisiiin tai muuttaa vuoden sisällä yhteen kun on edellisestä ottanut eron ja valitsee taas uuden, ihan samanlaisen naisen , joka ennenkin käytti häntä hyväkseen. Sitten valittaa.
Mutta kumpikaan näistä ei missään vaiheessa muuta toimintatapoja, vaan on toistanut samaa kaavaa viimeiset 10 vuotta.
Me muutettiin ja muututtiin. Mutta se vaati vuosien keskustelut kahdestaan miehen kanssa, kun kumpikaan meistä ei nähnyt että me tehtiin väärin, itseämme ja liittoamme kohtaan.
Tilanteesi on kieltämättä erittäin hankala. En myöskään suosittele,että lähtisit sille linjalle lähtemällä omasta kodistasi jotta appesi voisi tulla teille kylään. Jos teet niin, niin appesi saa siitä vain lisää mielihyvää. Ehkä sinun pitäisi nyt miettiä todella mikä olisi itsesi kannalta parasta tulevaisuutta ajatellen ja ennenkaikkea lapsiesi parasta. Aloittajan mietteitä lukiessani häiritsee suunnattomasti tuo miten ei miehesi voi olla sinun puolellasi koskaan ja aina vain puolustaa isäänsä. Vahvana ihmisenä sä olet kestänyt sitä tähän asti, koska sinulla ja miehelläsi on ollut kuitenkin niitä onnellisiakin aikoja, mutta ajan kuluessa se tulee syömään sinua sisältä päin. Mietit esimerkiksi, että mikä sinussa on vialla, ettet ole puolustamisen arvoinen? tai en ole vain niin rakas kuin appeni? yms yms.. Sinun tulee ajatella myös itseäsi, miten kauan jaksat sellaista ettei miehesi jota luulit elämäsi rakkaudeksi ja joka on lapsiesi isä, ei voi sinua puolustaa missään asiassa. MIETI!!
Tää osui ja upposi niin että sattui!
Olen miettinyt pitkään mikä mussa on vikana etten ole miehelleni se ykkönen, vaan jopa mielisairas isänsä kiilaa ohitseni.
Mies järjesteli tämän appivanhempien vierailun taktisesti niin, että minä olen siihen aikaan töissä ja mies ja lapset kesälomalla... Yritin ehdottaa että tulisivat kylään töideni jälkeen ( musta olis kiva olla kotona silloin ihan esim. siksikin että olen saanut anopin kiinni itse teosta kun tonki vaatekaappiani). Mies sai hirveän raivarin, mä olen kuulemma niin raivohullu akka, ettei kukaan halua meille tulla eikä kukaan halua olla kanssani tekemisissä. Muistutin miestä etten ole hänen isälleen ääntäni korottanut, toisin kuin appi minulle ja minulla on laaja ystävä- ja sukulaispiiri joiden kanssa olen tekemisissä, miehelläni eikä varsinkaan appiukolla ole yhtään ystävää. Niin kukahan olikaan tässä tarinan pahis, raivohullu jonka kanssa ei haluta olla??
Mies meni hiljaiseksi. Turha lähteä totuutta vastaan väittelemäänkään.
MUTTA! Mä olen niin syvästi loukattu, miten kukaan voi sanoa vaimostaan noin??? Miksi appiukon kusipäinen käytös kääntyi mun tappioksi??? Miten tää voi mennä näin, enhän mä ole tässä tehnyt edes mitn väärää ja silti mä olen ainoa joka tässä laitettiin kärsimään, appiukon porskuttaessa entiseenmalliin.
En edes tiedä miten pääsisin eroon tästä roskasakkien suvusta. Rahat on kiinni uudessa ok-talossa, joka on vuosien etsimisen jälkeen vihdoin löytynyt unelma, josta luopuminen on tuskallista. Toisaalta olen alkanut vihata miestäni niin paljon, etten jaksa kohta talostakaan kiinnostua, kunhan vaan pääsen pois. Ihan sama vaikken sais mitään mukaan, aloitan vaikka sitte lainarahalla mulle ja lapsille ihanan rauhallisen elämän johon noi sairaat ihmiset ei kuulu mitenkään.
Ap
Ap,+mä+olen+oikeasti+tosi+pahoillani+sun+puolesta,+ja+että+sun+mies+on+tuollainen.+Oli+kamalaa+lukea+että+sun+mies+kehtaa+haukkua+sua+tuolla+tavalla.+Olet+sentään+lastensa+äiti+ja+hänen+puolisonsa,+ja+sinun+ja+lastesi+pitäisi+olla+ne+tärkeimmät+ihmiset+hänelle,+joita+hän+kuuntelee+ja+haluaa+suojella.+
Miehesi käyttäytyi aivan törkeästi sinua kohtaan ja sinulla on todellakin syytä olla loukkaantunut. Olet aivan liian pitkään sietänyt tuota tilannetta ja sinun mitta on ymmärrettävästi täysi.
Kysyit, että miksi miehesi ei asetu sinun puolellesi? Miehesi ei ole lapsuudessa saanut isänsä rakkautta ja hyväksyntää, joten hän hakee alitajuisesti edelleen sitä. Miehesi sisällä oleva pieni poika hakee tuskaisesti sitä mistä jäi lapsuudessa paitsi. Miehesi isä on manipuloinut miehesi uskomaan, että sinä olet kaikkien ongelmien syypää ja aiheuttaja. Miehesi sisällä oleva pieni poika haluaa edelleen uskoa, että isä on hyvä ihminen. Miehesi ei ole irtautunut isästään ja kasvanut sisäisesti aikuiseksi ihmiseksi, joka tietää oman arvonsa ja osaa laittaa rajat sellaisille ihmisille, kuten hänen isänsä. Miehesi kuuluisi laittaa rajat isälleen. Mikä käytännössä voisi tarkoittaa, että hän ei ole tekemisissä isänsä kanssa.. jos tämä yrittää hankaloittaa teidän elämäänne.
Mitä sinä voit tehdä? Kun miehesi rauhoittunut, niin sinä laitat hänet kuuntelemaan kaikki ne väärinkohtelut, joiden kohteeksi sinä olet joutunut. Sinä tilität perusteellisesti ja selkeästi mitä kaikkea olet joutunut sietämään ja kerrot MILTÄ SE ON SINUSTA TUNTUNUT!
Jos miehesi silmät vihdoinkin avautuvat ymmärtämään, että ongelma onkin hänen isässään ja etenkin isäsuhteessaan, niin miehesi hakeutuu terapiaan. Narsisti vanhemman ote on niin monisyinen ja vaikea, että harva siitä pystyy irtautumaan tai puhumattakaan eheytymään ilman jonkinlaista terapiaa. Nykyisellään miehesi sisällä oleva lapsen tarve on niin suuri, että hän ei pysty sulkemaan isäänsä pois. Hänellä on valtava isän kaipuu ja tarve. Tämän vuoksi on hyvin haavoittuva ja helposti isänsä manipuloitavissa.
Jos miehesi ei edelleenkään ymmärrä miten hänen ja hänen isänsä käytös vaikuttaa sinuun, niin vaihtoehtona ei ole muuta kuin eroaminen. Eroamisen voi tehdä aluksi, että muutat pois ja jäät odottamaan, että joko jotain muutosta tapahtuisi miehessäsi. Jos ei, niin lopullinen ero on pakollinen.
Totuus on se, että aika ei tule muuttamaan tuota tilannetta, vaan se tulee vain pahenemaan. Se vie sinun energiasi ja voimasi. Vaikka kuinka rakastaisit miestäsi, niin rakasta enemmän itseäsi. Älä anna kenenkään miehen kohdella sinua noin kuin miehesi nyt tekee! Vaikka miehesi käytökseen on ihan ymmärrettävä psykologinen syy, niin hänellä ei ole oikeus tuollaiseen kohteluun. Miehesi on otettava aikuisen vastuu tunteistaan ja elämästään. Hänen on ymmärrettävä, että hänen isänsä on narsisti ja hänen isäsuhteensa on todella rikkinäinen ja että hän tarvitsee apua päästäkseen vapaaksi kipeästä lapsuudestaan.
Asiat voi tuntua pahalta nyt, mutta kaikkeen löytyy kyllä ratkaisu. Aloittajalle kerron nyt yhden tarinan joka tapahtui kolmisen vuota sitten. Eräs läheinen ystäväni eli piinaavassa avioliitossa viisi vuotta. Kaksi ensimmäistä vuotta oli ihanaa aikaa ja tulevaisuus näytti valoisalta. Vähitellen miehestä alkoi paljastua ikäviä piirteitä. Raivonpuuskia mitä ihmeellisistä ja pienimmistäkin asioista, henkistä piinaamista. Ystäväni joka on hoikka, normaali vartaloinen, niin tämä mies alkoi huomautella esimerkiksi miten ikävästi huomaa nyt, että on saanut pari lisä kiloa vyötärölle. Loppuajasta ystäväni ei enään uskaltanut syödä kotona. Söi sitten vain töissä. Mies kielsi ystävät. Alkoholi oli miehellä kuvioissa viikonloppuisin jonka mukana tuli sitten entistä kipeämpää haukkumista. Ystäväni jaksoi ja antoi mahdollisuuksia, mutta lopulta katkesi kamelin selkä. Hän salaa mitään sanomatta hommasi itselleen vuokra asunnon. Avaimet käteensä saaneena muutti sitten eräänä päivänä pois miehen ollessa töissä. Yhden päivän aikana sai kaikki tärkeimmät tavarat/huonekalut kärrättyä uudelle asunnolle. Mies tottakai tyrmistyi jonka jälkeen alkoi jumalaton lirkuttelu, miten hän muuttuu, hän lupaa muuttua ihan eri mieheksi, alkoi lahjominen koruilla yms.. Ystäväni ei antanut periksi vaan sanoi miettivänsä ja haluavansa nyt omaa aikaa saadakseen ajatuksensa selviksi. Tämä päätös oli hyvä. Viikot kului miehen lirkutellessa takaisin ja ollessa mitä maailman kultaisin mies. Vähitellen mies kai väsyi ja alkoi samanlainen haukkumisen suma. Tekstiviestein ja sähköpostilla. Ystäväni jopa jossain välissä harkitsi, että jospa hän sittenkin muuttaisi takaisin ja antaisi vielä mahdollisuuden, mutta ajateltuaan niitä vuosia eläen talossa jossa saa pelätä, kuunnellen sitä henkistä väkivaltaa, jossa sai varoa suurinpiirtein omaa kävelytyyliään joka voisi laukaista miehessä raivonpuuskan. Tämä tarina viittaa aloittajan tarinaan sillä tavalla, että molemmat elää omalla tavallaan henkisessä väkivallan helvetissä. Aloittaja elää siinä siksi kun hänen miehensä ei seiso hänen rinnallaan vaan on rannan toisella puolen. Ystäväni on jo päälle neljänkymmenen ja joskus harmitellut sitä, että on kaiken joutunut aloittamaan taas alusta. esimerkiksi talon hankkimisen jne.. Mutta hänellä on hyvä vakituinen työ ja pärjää kyllä taloudellisesti sekä painottanut että yksikään talo tai mittava omaisuus ei vedä vertoja sille olotilalle, rauhallisuudelle minkä hän sai tilalle avioeron jälkeen. Hän on kuin uusi ihminen, onnellinen saadessaan koottua taas itsensä ja kasvatettua itsetuntonsa takaisin ja jopa löytänyt uuden ihanan, rauhallisen miehen jonka kanssa hän on nyt seurustellut vuoden ajan. Toivon kovasti aloittajalle rohkeutta avata uusi sivu elämässäsi.
Kiitos+ihanista+vastauksista,+oikeesti+jo+liikutun+kun+tuntemattomat+ihmiset+täällä+jaksaa+vastailla+ja+neuvoa+:,+)+tälläistä+tieltä+eksynyttä+suuntaa+etsivää+"raivohullua+akkaa".
Hei+Blossom,+
Joo'o. Aika harvalla meistä on puskurirahastoa eron varalle.
Ilmeisesti teillä menee hyvin, kun sinä et keikuta venettä. Eli maksat kiltisti suhteessa enemmän kaikesta ja hyväksyt aviomiehesi sidonnaisuuden vanhempiinsa. Kyllähän teidän systeemillänne lähinnä miehen talous on turvattu.
Ihmissuhteissa riitojen aikana nimittely tms. ei liene harvinaista, eikä mielestäni niin perin vaarallistakaan. Kun miehesi järjesti tapaamisen vanhempiesi ja lasten kanssa, se on hänen oikeutensa ja kenties tapansa yrittää toimia tulehtuneessa tilanteessa. Ja näinhän se menee, jos minun vanhemmat ei pääse katsomaan lapsia, niin ei sinunkaan...eikä siinä ole mitään merkitystä sillä, onko jomman kumman vanhempi/vanhemmat syypäitä tulehtuneeseen tilanteeseen.
Appesi ei tulle muuttumaan, miehesi sidonnaisuus/sokeus suhteessa isäänsä/vanhempiinsa ei tulle muuttumaan...jollei vaakalaudalla ole esim. perheen menetys. Tässäkin toimintatavassa on riskinä se, että miehesi katkeroituu sinulle.
Ehkä sinun kannattaisi alkaa selvittämään asioita; mene pankkiin ja keskustele mahdollisuuksista laina-asioissa erossa, selvitä sosiaalitoimesta/kelasta mahdollisuuksista tukiin, vuokratakuisiin yms. Selvitä mahdolliset asuntoasiat; mistä mahdollinen asunto, millainen yms. Jos haet kunnalta vuokra-asuntoa, laita asuntoanomus menemään. Hanki juristin neuvoja esim. oikeusaputoimistosta. Hanki tietoa ja käytä sitä. Valmistaudu eroon harkiten ja vakain tuumin, ei suutuspäin sohien joka suuntaan =))
Kerro miehellesi, ettet halua jatkaa yhteiselämää tämän hetkisessä tilanteessa.
Elämässä yleensä näissä tilanteissa joutuu valitsemaan sen pienimmän pahan. Asuntolainan pirulainen on melkeinpä sitovampi kuin papinaamen =).
Kiitos+taas:)
Hei+Blossom12345,
Jos olette avioliitossa niin kaikki omaisuus menee puoliksi oli kumman nimi tahansa paperissa jos ei ole avio ehtoa . Maksamisessa olisi reilumpaa kummankin maksaa vaikka 25 prosenttia omasta palkastaan yhteiseen kassaan . Lisäksi jos päätät erota niin sinun ei tarvitse maksella välttämättä mitään entiseen asuntoon liittyviä maksuja jos ne ei ole sinun nimissä . Kaikki tasataan aikanaan osituksessa .
En ymmärrä miten miehesi on pystynyt nimissäsi olevan auton antamaan välirahana? Vai oliko se auto nimissäsi?
Oikeusjärjestelmän mukaan omistaja on se, kenen nimi löytyy papereista. Ihan oikeasti. Sinulla ja miehelläsi on avioehto ja luulet, että oikeusjärjestelmä vakuuttuu omistusoikeudestasi vain sanomasi perusteella?
Seurakunnan perheterapia on nimensä mukaisesti terapia, missä mahdollistetaan keskustelu. Eikös lasten huoltajuuden kannalta paras olisi varata aikaa lastensuojeluun, missä sitten sovitaan viranomaisen mukana ollessa huoltajuusasiat.
Eikös se mene niin, että eron tullessa yhteiseen asuntoon voi jäädä asumaan se, kuka asuntoa enemmän tarvitsee. Tässä tapauksessa se olisit sinä ja lapset.
Niin...joku viisashan on sanonut, ettei isoja ratkaisuja elämässä pitäisi tehdä tunnemyllerryksen vallassa. Ehkä kannattaisi ottaa itsellesi aikalisä; mietit asioita ja funtsit mitä se tulevaisuus toisi tullessaan joko jäädessä avioliittoon tai erotessa.
Mikäli vaadit mieheltäsi suhteessa appeen tekoja/sanoja, niin äkkiä miehesi kokee olevansa selkä seinää vastaan. Se yleensä kärjistää tilannetta. Ja väkisinkin miehellesi tulee puolustusreaktio.
Jos koet elämäsi onnelliseksi muutoin miehesi kanssa, voisitko pyrkiä nollaamaan päässäsi appesi käytöksen? Elämässä on aina p...apäitä, joskus ne ovat ihan niitä lähimpiä sukulaisia. Näiden ihmisten käytöstä tuskin muutetaan. Perhe-elämä ei aina ole sitä naistenlehden juttuja; istutaan joulupöytään yhdessä iloisesti hymyillen. Ja joskus sen ihanan aviomiehen mukana tulee pissipäinen sukulainen, jonka pimeään käyttäytymiseen on jo sen puolen suvussa totuttu, eikä hänen sanomisiaan otetaan niin vakavasti.
Nuo taloudelliset kuviot neuvoisin kyllä hoitamaan sinun kannaltasi järkevämmin. Tosin vanhoja totuttuja systeemeistä on hankala ilman suuria riitoja muuttaa, mutta kuitenkin.
Miehesi ei ole mitenkään voinut myydä eikä vaihtaa sinun omistamaa autoa toiseen ilman sinun lupaasi ja allekirjoituksiasi. Piste.
Joko miehesi on väärentänyt nimesi vanhan auton rekisteriotteen ilmoitus osaan ja liikenne/kaskovakuutuksen päättymispapereihin, koska mitään näistä ei voi tehdä ilman auton omistajan allekirjoitusta. Vaikka auto olisi ollut rahoitusyhtiön omistama, niin siinä tapauksessa tarvitaan "haltijan" nimikirjoitus = sinun. Vakuutuksia ei voi päättää eikä siirtää toiseen autoon kukaan muu kuin auton omistaja. Trafi ja vakuutusyhtiöt ovat tästä erittäin tarkkoja.
Joko sinä valehtelet tai sitten sinä olet ollut "vain" haltija" ja miehesi on ollut alunperinkin auton oikea omistaja.
Valuutukset on miehen nimissä, mulla oli nimissäni pelkkä auto. Multa oli tietty suullinen lupa auton vaihtoon, mutta mihinkään papereihin et ole allekirjoitustani laittanut. Ihmettelin ettei autoliikkeestä edes soitettu mulle että onko tää nyt ok.
Kysyin tätä toisesta autoliikkeestä asioidessani siellä muissa asioissa ja hekin sanoivat ettei näitä oikein tarkistella. Jos auton ostajalla on sama sukunimi kuin edellisen vaihdossa tulevan omistajalla, autoliike olettaa että nämä on aviopari ja että auton vaihdosta on kotona sovittu. Ikinä ei ole kuulemma ongelmia näistä tullut.
Sikäli uskon oikeuteen ja kohtuuteen, että kyllähän mieskin sen tietty tietää ja myöntää et suurin osa nykyisestä autosta rahoitettiin mun entisellä autolla. Ja eiköhä ne oikeudessakin älyäis ynnäillä et jos mies on maksanut tiliotteiden mukaan autosta 10000€ niin milläköhän loppu on rahoitettu....? Eli vaikka mun nimeä ei nyt missään olekaan ja vaikka on avioehto niin uskoni on vakaa Suomen oikeuslaitokseen:)
Joo, onhan tuo auto-asia ongelmistasi pienin. Omistaja kyllä valitettavasti on se, kenen nimi papereissa on. Alkaako oikeuslaitos miettimään mahdollisesti millä auton loppu on rahoitettu, on eri juttu. Auton rahoitushan on voinut olla esimerkiksi sinulta lahja miehellesi. Toisaalta jos funtsitaan oikeusjuttua, niin jos käy ilmi, että miehesi on vakain tuumin siirtänyt omistuksessasi olevan auton omiin nimiinsä ilman valtakirjaa, niin se on rikosnimikkeen alainen teko.
Älä näissä asioissa ole sinisilmäinen, Sinä olet esim. noissa talousasioissa toiminut miehesi sanelemien käytäntöjen mukaan. Aina voit syyttää miestäsi, että systeeminne talousasioissa on noin vääristynyt, mutta itse olet siihen suostunut. Auton vaihtokin, minkä kerroit olleen miehesi idea, siihen kuitenkin oli suullinen lupa sinulta? Apen yms. suhteen; valitettavasti sukulaiset usein tulevat mukaan parisuhteessa. Missä määrin onnistuisit miehesi asennetta muuttamaan suhteessa vanhempiinsa, sitäkään on vaikea arvioida.
Yleensä avioeroissa joudutaan tuskallisesti luopumaan unelmista; oli ne sitten unelma kestävästä ja onnellisesta parisuhteesta tai unelma täydellisestä omakotitalosta.
Ongelmasi ovat täysin omaa syytäsi. Sinä olet miehesi valinnut, sinä hänen kanssaan elät ja suostut tollaiseen elämään, kehtaat vielä sanoo, että teillä menee hyvin.
En jaksanut kaikkea edes lukea, mutta ihmettelen kun tuolla aloituksessa kirjoittaja kertoi rakastavansa miestään mielettämästikö se oli? ja että kaikki on ihanaa kun vaan ei tule puheeksi kummankaan vanhemmat... ja sama ihana mies sitten nylkee pienempipalkkaista puolisoaan ja tuhlaa runsaammat rahansa harrastuksiin, laiminlyö lapsiensa harrastukset? Pahasti vaikuttaa että samanlainen päsmäri on kuin isänsäkin on, ja onkopa tämä appiukko siitä milloinkaan miksikään muuttunut? Jos eroa ajattelet, ota selvää osituksista ja tasingoista jotka turvaa osuutesi yhteisestä omaisuudesta mikäli et ole mennyt mitään avioehtoja omaksi vahingoksi mennyt tekemään.
Näet todellisen miehesi kun katsot hänen vanhempia ja heidän käytöstä . Miten miehesi sinua kohtelee ? Onko tunteet vain yksi puoleisia ? Miettisin eroa tarkkaan .