Moikka! Kysymys tänne parisuhteessa oleville. Mistä olette tienneet, kun olette tavanneet kumppaninne, että hän on hyvä tyyppi? Vai oletteko ihastuneet heti? Vai tapailleet pidempään ja sitten yhtäkkiä ihastuksen tunne onkin tullut vaikkei ekaa kertaa tavatessa ole ollut ihastusta?
Kyselen siksi, koska ite olen jo vähän päälle 30 ja en ole kunnolla koskaan seurustellut. Kumppanin löytäminen tuntuu kaukaiselta ja jopa mahdottomalta ajatukselta. En käsitä miten muut noin vain löytävät ja onnistuvat siinä, että ihastus on molemmin puoleista?
Omalla kohdalla syy sinkkuuteen oli läpi nuoruuden todennäköisesti kasvojeni ulkonäkö. Mulla oli nenässä kyömy ja uskon, että miehet eivät vain kiinnostuneet naisesta, jolla oli tuollainen normaalista poikkeava piirre kasvoissaan.
Keräsin rahaa vuosikaudet ja lopulta pääsin leikkaukseen, jossa kyömy poistettiin. Nenään jäi kuitenkin vieläkin epäsymmetriaa, mutta leikkauksen jälkeen olen kokenut olevani normaalimman näköinen kuin ennen leikkausta. Olen myös saanut leikkauksen jälkeen sekä naisilta että miehiltä hyväksyvämpiä katseita ja kehuja.
Kumppania ei kuitenkaan ole löytynyt. Ihastun ite todella harvoin, mutta myöskään itseeni ei ohastuta. Oikeastaan aina käy niin, että tuntiessani ihastusta, ihastuksen kohde ei tunne mua kohtaan samoin. Uskon tämän johtuvan nenäni epäsymmetriasta. Minua ei vain koeta tarpeeksi viehättäväksi.
Ja sitten toisaalta sellaiset miehet kiinnostuvat minusta, joihin en itse tunne vetoa.
Olen parin vuoden ajan koettanut löytää tinderistä seuraa. Erään miehen kanssa seurustelin puolivuotta. Mutta lopulta minusta alkoi tuntua siltä, että en viehättänyt miestä tarpeeksi. Seksiä oli tosi harvoin ja sellainen ihana kipinä ja flirtti väliltämme puuttui. Juttelimme vain tavanomaisista asioista. Kävellessäni tarkoituksella ohi stringeissä hän vain selasi kännykkäänsä/katsoi vain tv:tä tms. eikä kinnittänyt huomiota. Koin etten sytyttänyt häntä tarpeeksi ja päätin suhteen.
Nettitreffeissä saan satoja yhteydenottoja. Mua kehutaan kauniiksi. Voi kuinka kiitollinen olenkaan noista miesten lähettämistä ihanista viesteistä. Toivottavasti jokainen heistä löytää itselleen ihanan naisen. Pelkään kuitenkin, että kuvissa näytän kauniilta, mutta livenä en. En tietenkään laita itsestäni kuvaa nettiin, nenäni epämuotoisuus näkyy.
Psykologin kanssa olen jutellut tästä ongelmastani. Hän oli sitä mieltä, että olen viehättävä nainen. Ja että nenäni ei ole este parisuhteen löytymiselle. Haluaisin uskoa psykologia. Ja niin kovasti toivoisin, että asia olisi noin. Mutta jotenkin on todella vaikea uskoa.
Mitä te tekisitte tilanteessani? Menisittekö uuteen nenäleikkaukseen vai jäisittekö vain odottamaan ihmettä tapahtuvaksi, että elämääni astelee joku jonka kanssa tunteet olisivat molemminpuoleiset. Itse en jotenkin pysty uskomaan, että jälkimmäinen skenaario tulisi tapahtumaan.
Kyselen siksi, koska ite olen jo vähän päälle 30 ja en ole kunnolla koskaan seurustellut. Kumppanin löytäminen tuntuu kaukaiselta ja jopa mahdottomalta ajatukselta. En käsitä miten muut noin vain löytävät ja onnistuvat siinä, että ihastus on molemmin puoleista?
Omalla kohdalla syy sinkkuuteen oli läpi nuoruuden todennäköisesti kasvojeni ulkonäkö. Mulla oli nenässä kyömy ja uskon, että miehet eivät vain kiinnostuneet naisesta, jolla oli tuollainen normaalista poikkeava piirre kasvoissaan.
Keräsin rahaa vuosikaudet ja lopulta pääsin leikkaukseen, jossa kyömy poistettiin. Nenään jäi kuitenkin vieläkin epäsymmetriaa, mutta leikkauksen jälkeen olen kokenut olevani normaalimman näköinen kuin ennen leikkausta. Olen myös saanut leikkauksen jälkeen sekä naisilta että miehiltä hyväksyvämpiä katseita ja kehuja.
Kumppania ei kuitenkaan ole löytynyt. Ihastun ite todella harvoin, mutta myöskään itseeni ei ohastuta. Oikeastaan aina käy niin, että tuntiessani ihastusta, ihastuksen kohde ei tunne mua kohtaan samoin. Uskon tämän johtuvan nenäni epäsymmetriasta. Minua ei vain koeta tarpeeksi viehättäväksi.
Ja sitten toisaalta sellaiset miehet kiinnostuvat minusta, joihin en itse tunne vetoa.
Olen parin vuoden ajan koettanut löytää tinderistä seuraa. Erään miehen kanssa seurustelin puolivuotta. Mutta lopulta minusta alkoi tuntua siltä, että en viehättänyt miestä tarpeeksi. Seksiä oli tosi harvoin ja sellainen ihana kipinä ja flirtti väliltämme puuttui. Juttelimme vain tavanomaisista asioista. Kävellessäni tarkoituksella ohi stringeissä hän vain selasi kännykkäänsä/katsoi vain tv:tä tms. eikä kinnittänyt huomiota. Koin etten sytyttänyt häntä tarpeeksi ja päätin suhteen.
Nettitreffeissä saan satoja yhteydenottoja. Mua kehutaan kauniiksi. Voi kuinka kiitollinen olenkaan noista miesten lähettämistä ihanista viesteistä. Toivottavasti jokainen heistä löytää itselleen ihanan naisen. Pelkään kuitenkin, että kuvissa näytän kauniilta, mutta livenä en. En tietenkään laita itsestäni kuvaa nettiin, nenäni epämuotoisuus näkyy.
Psykologin kanssa olen jutellut tästä ongelmastani. Hän oli sitä mieltä, että olen viehättävä nainen. Ja että nenäni ei ole este parisuhteen löytymiselle. Haluaisin uskoa psykologia. Ja niin kovasti toivoisin, että asia olisi noin. Mutta jotenkin on todella vaikea uskoa.
Mitä te tekisitte tilanteessani? Menisittekö uuteen nenäleikkaukseen vai jäisittekö vain odottamaan ihmettä tapahtuvaksi, että elämääni astelee joku jonka kanssa tunteet olisivat molemminpuoleiset. Itse en jotenkin pysty uskomaan, että jälkimmäinen skenaario tulisi tapahtumaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Nettitreffeissä saan satoja yhteydenottoja. Mua kehutaan kauniiksi."
Ei kuulosta siltä että sulla olisi kovin isoa ongelmaa.
Minä tapasin nykyisen kumppanini (naisen) baaritiskillä ja sitten jo seuraavalla viikolla eka treffit ja siitä lähti seurustelu ja vieläkin yhdessä...ollaan oltu nyt noin 25 vuotta yhdessä, kai sitten joku osui kohdilleen.
Sulla taitaa olla nyt jotenkin vääristynyt kuva siitä miten suhteita syntyy ja mitä sitä parisuhdearkea eletään. Tuntuu että sun maailmassa pitää olla kokoajan ruusunpunaiset lasit päässä ja kipinöitä pitää lennellä. Ei se kuule ihan nii me...tai no suhteen alussa voi olla näin. Mutta oletkos esim. Miettinyt että ei kaikki ihmiset ole aloittanut sitä suhdetta ihastumisella vaan ystävyydellä tai ihan vaan että vieras ihminen on kiinnostanut ja ollut halu viettää aikaa hänen kanssaan. Ajansaatossa kun suhteessa on optimaaliset olosuhteeet niin tunteet kasvaa ihastuksesta rakastamiseen ja siten olla rakastunut. Älä lähde siitä oletuksesta että pitää ihastua ennenkuin voi aloittaa suhteet. Tulet vielä huomaamaan ettei sen ihmeellista taitaa parisuhde arjessa ole vaan loppujen lopuksi itse pitää tehdä asialle jotain jos haluaa seksiä, läheisyyttä, suukkoja jne. Se olis todella ihanteeelinen suhde jossa molemmat ovat esim niin romanttisia että tietävät mittä toinen kaipaa nii osaa sitä sitten antaa...luonnostaan.
Ja kertooko sun terapeutti sulle elämän realiteeteista ettet ainoastaan elä terapeutin kehuillla.
Ehkä olet vain älykkäämpi kuin me muut ja kieltäydyt huonosta suhteesta.
Tiedän tunteen, olen normaalipainoinen, mutta niin paljon saanut kuulla vartalosta, joko treenanneena kehuja tai treenaamatta suoranaista mollaamista, että en uskokaan, että monikaan mies olisi ihan suoraan naisesta millään tavalla persoonana kiinnostunut. Ja nykyään hieman testaankin uuden ihmisen kohdalla sitä asiaa. Siinäpä se näkyy, mitä asioista mies naisessa arvostaa, mutta en hae, etkä sinäkään varmaan hae miestä, joka hakee aivotonta barbia.
Tai jos onkin, on hetken päästä selvinnyt, että se ulkoinen asia on ollut se merkittävin asia. Mitäpä minä sellaisella suhteella tekisin.
Etsivät varmaan jotakin nenää ja näyttelyesinettä sinunkin kohdallasi. Tai rintoja tai peppua tai vastaavaa. Mutta yksinkin on aivan hyvä olla kun tekee elämästään sen näköisen, missä itse viihtyy. Kukaan ei tee enemmän töitä rakkauden eteen, kuin se, joka on hakenut sen jollakin ulkoisella rapistuvalla asialla.
Minusta sinulla on vääristynyt, negatiivinen kuva itsestäsi. Lisäksi hyvin ulkonäkökeskeinen asenne. Parisuhde ei todellakaan ole kiinni nenästä eikä mistään muustakaan ruumiinosasta! Ellet sitten hamua pelkäksi näyttelyesineeksi jollekulle. Epäilen. Siksi onkin syytä hylätä jokainen mies, joka ensitöikseen kehuu ulkonäköäsi. Sellainen ei tiedä mitään hyvää. Itse olen ollut ulkonäkö asiassa kovin tarkka. Otan kehut ulkonäöstäni vastaan vasta pidemmän suhteen jälkeen. En itsekään kehu miehen ulkonäköä tuota noin vain, heti suhteen alettua, puhumattakaan että ennen sitä.
Ihastun etupäässä hyviin tyyppeihin, ja usein hekin minuun. Pelkästä ihastumisesta on kuitenkin matkaa parisuhteeseen, johon tarvitaan aika paljon kaikkea muuta. Valitettavasti myös järkeä ;). Ehkä suurin traumani on suhde mieheen, jossa kaikki toimii viimeisen päälle, viestintä kuuntelu, kemiat, huumori, jne. Mutta miehen alkoholiongelman vuoksi en voi kuvitellakaan parisuhdetta hänen kanssaan.
Olen ollut aikuiselämäni aikana lähes aina parisuhteessa. 20 vuoden liitto, nykysuhde on kestänyt kuusi vuotta.
niin sitä luulisi, ettei se siitä ole kiinni. Se on vähän sama, kuin ajattelisi, että raha ei tuo onnea, mutta rahattomuus tuo kuitenkin aina epäonnea. Ulkonäkö ei tuo varmasti onnea parisuhteeseen, eikä kenenkään parisuhde kestä sillä, mutta joku vääränlainen piirre tai ominaisuus voi estää sen, ettei miehet ylipäätään kiinnostu tai kiinnostuvat hyvin platonisella tasolla -harrastuksen vuoksi samassa ryhmässä voivat puhua tai työssä tms, mutta eivät ihmisenä tai varsinkaan naisena.
Yleistän nyt, ne eivät kiinnostu ulkoisen perusteella, ei aloittaja saa koskaan positiivista kontaktia, eikä mahdollisuutta saada mitään muutakaan kokemusta suhteen palikoista. Ja silloin jää kehittymättä ne kaikki muutkin asiat, millä se mikään suhde sitten toimisi. Koskaan ei pääse näyttämään sitä potentiaalia, koska se väärä nenä tai väärä koko- tai rinnattomuus tai mikä hyvänsä vastaava.
Vaatii aika paljon myönteistä vuorovaikutusta ja kontakteja joista löytyisi sopiva ihminen, jotta suhde kukkii. Mutta jos ovi on kiinni sen aloitukseenkaan, ei sitten aloittajakaan osaa toimia niin, että pääsisi tästä nenäasiasta yli.
Ja tämä kokemus naiselta, jonka eräs toinen ruumiinosa aiheuttaa miehissä niin paljon huomiota, että koko naista ei sitten sen jälkeen enää ole olemassakaan, on vain se "virhe".
En usko siihen, että on täysin vääristynyt negatiivinen kuva. Voi olla osittain, mutta vuorovaikutukseen tarvitaan kaksi, Ja kahden halu ylittää ne tutustumisen esteet. Moni ei tarvitse erittäin kaunista, mutta se ei tarkoita etteikö silmiinpistävä piirre vaikeuttaisi kiinnostavuutta huomattavasti.
Mmm. Tuohon kommentoisin ja ap:llekin: kannattaa unohtaa ulkonäkönsä omasta mielestä haitallinen piirre (niitä on jokaisella), kuten tässä nenä ja keskittyä erityisen korostaen HYVIIN. Sillä käsitys omasta itsestä vaikuttaa ihmissuhteiden syntymiseen kaikkein eniten. Kaikenlainen epävarmuus, huonommuuden tunne ja asenne "minä nyt vain olen tällainen, (pelkkä nenä)..." vaikuttaa luotaantyöntävästi. Jos taas suhtautuu itseensä myönteisesti, hyväksyen "kas tässä olen, tilaisuutesi on tullut" houkuttelee suhteeseen.
Jos hakee kumppania ja uskoo, että kauneus houkuttelee eniten, kannattaa pitää kiirettä :D. Sillä kauneus rapistuu ajan kuluessa. Sitä enemmän kuitenkin kokemus karttuu, viisauskin ;). Omasta kokemuksesta sanoisin, että vanhempana on löytänyt helpommin kaikenlaisia ihmissuhteita, vaikka nuorempana olin aivan älyttömän kaunis nykyiseen verrattuna :).
Perus naisten ongelma siis. Miehiä olisi pilvin pimein, mutta kukaan niistä ei ole tarpeeksi hyvä.
Olen ollut koko ikäni lihava. Siitä huolimatta elän täyttä ja hyvää elämää. Eikä tämä ylipaino ole koskaan haitannut ihmissuhteitani, minulla oli jo lapsuudessa hyviä kavereita ja ystäviä ja olen saanut aikuisena uusia ystäviä ja hyviä työkavereita. Mieheni on normaalipainoinen, fiksu ja ihana ihminen. Hän rakastui minuun tällaisena kuin mitä olen ja rakastaa minua omana itsenäni. Hänellä olisi ollut vaikka ja kuinka muita naisia tarjolla, mutta hän valitsi minut koska rakastaa minua.
Minusta sanotaan, että olen valoisa luonne, tuon iloa, en synkistele enkä kiukuttele. Ja tämä on totta, olen pienestä pitäen ollut hyvin positiivinen, sosiaalinen, avoimin mielin ja helposti muihin ihmisiin tutustuva tyyppi.
Mieheni sanoi, että hänelle se oli selvää heti kun minut näki, että tuossa on hänen tuleva vaimonsa, minulla kesti useamman kuukauden kun oli pientä sutinaa yhden toisen kaverin kanssa menossa. Ja ihan vaan tiedoksi, ennen minua mieheni oli treffaillut normaalipainoisia kaunokaisia, eli ei hän mikään läskifetissi todellakaan ole.
Ainoa asia jossa ylipainosta on ollut haittaa mulle on työni, ja se on täysin ymmärrettävää, en pysty fyysisesti samaan kuin mitä normaalipainoinen koska en yksinkertaisesti ylety tekemään työsuoritetta yhtä hyvin. Pelkästään tämän syyn takia olen ryhtynyt laihduttamaan. Tarkoitus on saada parikymmentä kiloa pois ja puolet siitä on jo mennytkin. Tuon 20 k pudottamisenkin jälkeen olen yhä reilusti ylipainoinen.
Minulla on useita erittäin kauniita kavereita joilla ei ole parisuhdetta ja se aiheuttaa kipuilua kun meillä on ikää kuitenkin jo yli 30 vuotta ja jokaisella on ilmeisesti se tunne, että olisi kiva se parisuhde olla. Olemme keskustelleet monesti miksi näin, ja ainakin se on syynä, että heillä on hyvin selkeä kuva siitä millainen puolison pitää olla. On tarkat ulkonäkövaatimukset, miehellä pitää olla tietyntyyppinen ammatti, elämän pitää rakentua just sellaiseksi kuin se mielikuvissa on ennakkoon suunniteltu ja vaikka kaverini ovat seurustelleet monenkin kanssa, suunnitelmat eivät ole natsanneet yhteen.
Ja sekin on heillä, että jos joku mies ei ensisilmäyksellä natsaa, hän on automaattisesti out.
Voisiko sanoa, että nämä kaverini ovat jääneet omien mielikuviensa vangeiksi.
Olen yrittänyt tsempata heitä, että hei ei se mitään vaikka joku tyyppi ei olekaan ihan just sun kiiltokuvapoju, hänestä voi löytyä joku ihana juttu joka sytyttääkin sinut ja teidän välille tuleekin sen myötä se rakkaus, mutta aika pitkälle mun ystävät vetävät sitä linjaa, että tolla on huono ryhti, ei sitä , toi on vaalee, mä tykkään tummista jne. Mutta mä luulen että kyse on enemmän siitä että ei uskalleta kohdata oikeesti erilaisia ihmisiä.
Ainahan sitä voi syyttää ulkonäköä tms. vaikka ja mitä siitä, että ei ole itsellä tätä tai tuota.
Uskon vahvasti, että enemmän syynä on kuitenkin se oma asenne, ei se näkyvä vika.
Kyse on sinulla on nyt vain itsetunto-ongelmasta. Joillakin on aknearvet, jollakin ylipainoa, jollakin liian ohuet hiukset, jollakin häiritsevä syntymämerkki, jollakin hurjan paljon luomia, jollakin vinot hampaat... Huoh. Meinaatko että kaikki ihmiset, joilla on ulkonäössä jotakin epätäydellisyyttä, voivat luopua haaveesta parisuhteesta?
Nyt ihan oikeasti HERÄTYS! Et ole maailman ainoa ihminen, joka kokee että itsessä on jotakin "vikaa" muiden silmissä. Sinun täytyy hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet, ja huomaat että niin muutkin hyväksyy. Älä nosta omaa ongelmaasi muiden ongelmia isommaksi. Se on itsekästä.
Ja siihen että kävelit sringeissä ohi, eikä mies huomannut... =D =D Niitä nyt sattuu! Jos mies ei sinua ihan ekaa kertaa puoli alastomana nähnyt, niin on täysin luonnollista, ettei joka kerta huomaa sinua kuola valuen. Sillä ei ole mitään merkitystä, että minkä näköinen olet. Vaikka olisit huippumalli tai povipommi, niin sama ilmiö tapahtuu aina parisuhteessa. Naisen on ymmärrettävä, että arjessa määrää realismi. Se ei tarkoita sitä, etteikö toinen ihaile tai välitä.
Älä kasaa mahdolliselle kumppanille paineita sinun itsetuntosi kohottamisesta. Se ei ole hänen hommansa. Se on sinun hommasi. Parisuhteessa tärkeää on toisen kunnioitus, välittäminen, luotettavuus ja yhteinen huumori.
Minä olen ollut elämäni aikana 3 pidemmässä parisuhteessa. Ensi 8 vuotta, sitten 4 vuotta ja nykyisessä 10 vuotta. Nyt olen 39v, eli olen käytännössä koko ikäni ollut parisuhteessa.
Ensimmäisen ja toisen suhteeni tapasin siten, että ihastuminen oli voimakasta. Ekassa suhteessa ihastuminen oli hyvin fyysistä, toisessa suhteessa ihastuin upeisiin puheisiin (jotka osottautuivat paskapuheeksi). Nykyinen suhteeni kasvoi hiljallee, eikä mitään roihahdusta koskaan tullut. Eräänä päivänä tajusimme olevamme parisuhteessa, tuolloin oltiin tunnettu vuosi. Silloin koin ensimmäisiä kertoja ihastumisen tunteita. Rakkaudeksi kasvoi sen jälkeen. Tämä hitaasti lämmennyt suhde on ehdottomasti elämäni suurin ja arvokkain rakkaussuhteeni. Täysin ylitse muiden.