Heräsin tänä aamuna aikaisin ja tajusin mikä päivä tänään on: tasan 2 vuotta sitten silloinen aviomieheni heitti minut sohvalle, retuutti ja kuristi. Tajusin, etten ole asiasta kauheasti puhunut kellekkään, joten ajattelin jakaa tarinani tänne.
Tapasin exmieheni ollessani 21 vuotias. Mies vaikutti olevan juuri sitä mitä tarvitsen: Kiltti, rauhallinen, tasapainoinen ja ennenkaikkea turvallinen. Itse olen temperamenttinen ja vahvan luonteen omaava nainen. Erilaiset luonteet tasapainottavat suhteen...mikä vitsi. Jo vuoden seurustelun jälkeen, mies teki sen ensimmäisen kerran. Yhdessä vietetyn illan jälkeen humalassa epäröi suhteemme laatua, yrtti lähteä ajamaan kännissä silloiseen yhteiseen kotiimme. Vierailimme silloin mieheni perheen luona. Yritin estää häntä ajamasta. Otin hihasta kiinni, hän uhkasi "Päästä irti tai tulee kipeetä, usko pois." en päästänyt koska en uskonut että hän tekisi mitään, ymmärtäisi viimein että kännis ei ajeta. Sanoin että siinä tapauksessa jos ajat, herätän äitisi. Sitten yhtäkkiä mies otti kurkustani kiinni ja heitti seinään, katsoi minua kuin riivattu ja päästi irti. Tässä vaiheessa miehen äiti heräsi. Sai pojaltaan autonavaimet pois, mies meni nukkumaan ja itkimme anopin kanssa tuvan portailla. En tajunnut mitä tapahtui, olin kaiketi shokissa. Anoppi ei ymmärtänyt poikansa käytöstä. Asiat selvitettiin seuraavana päivänä, hän ei pyytänyt anteeksi, mistä olisi pitänyt olla huolissaan jo silloin. Ajattelin naiivisti, että "olenhan tapellut veljienikin kanssa rajustikkin, tää nyt oli vain pientä, pitäähän minun tajuta temperamenttisempana ihmisenä olla ärsyttämättä..."Voi kuinka väärässä olinkaan!!!
Vuodet vierivät, muutimme jälleen ja tilanne rauhottui. Unohdinkin jollain asteella asian. Vaivihkaa minusta tuli "piika, raha-asioista mitään ymmärtävä ja turhan dramaattinen". Miehelleni seksi ei ollut tärkeä asia, toisin kuin minulle. Yritin kaikkeni, ostin alusvaatteita yms... ei vaikutusta. Tietokone, pokeri, jalkapallon katsominen ja pelaaminen menivät aina kaiken edelle. Kerran kesken seksin hän lähti koneelle kesken kaiken, koska "enää ei huvittanutkaan ja pokeriturnauskin alkoi juuri". Ikinä en ole tuntenut itseäni niin pieneksi. Sitten tuli syntymäpäiväni. Kutsuimme ystäviä kylään. Ilta meni mukavasti, mieheni joi liikaa. Naurahdin hänen kunnolleen, josta hän suuttui. Tuli perässäni vaatehuoneeseen, yritti repiä vaatteitani. Juoksin vessaan ja salpasin oven. Hän meni nukkumaan, asiasta ei aamulla puhuttu.
Yritin tyhmänä asettaa itseäni siihen muottiin, mikä minulle annettiin: Kodin hengetär, kokki, siivooja, äitihahmo. Edelleen oletin, että tämä on minun roolini, minä en nyt vaan osaa. Opiskelin, kävin töissä ja mieheni oli työtön. Menimme kihloihin, ostimme asunnon ja menimme naimisiin. Kaikki tämä oli suurta virhettä. Luulin näiden "yhteisten" asioiden korjaavan kaiken sen mikä oli alusta asti jo rikki. Mieheni mielestä kaikki oli hyvin. Niin luulin minäkin. Häiden järjestelyn aikana aloin oirehtia pahoin. Vaistoni sanoi että peräänny!!!En perääntynyt. Voi sanoa että sekosin. Aloin puhua tunteistani. Mies ei ymmärtänyt, ei mitenkään. Halusin ulos kaikesta, en löytänyt oikeita sanoja. Mies sulkeutui tietokoneelle. Muutin 3kk häiden jälkeen vuokralle. Palasin takaisin 2kk jälkeen perheeni ja miehen painostuksesta. Vieläkin ajattelin että tämä on nyt tätä, minun kuuluu tähän tyytyä. Tein kuitenkin eroa koko aika. Mieheni asensi vakoiluohjelman tietokoneelle, kävi tutkimassa tiliäni yms. Teki minulle 10 kohdan kyselylomakkeen liityen kaikeen siihen dataan, jonka oli saanut vakoilemalla, jos alle 8 kohtaa menee väärin, hän tekee elämästäni helvettiä. Selvitin testin. Voi luoja...En voinut käsittää mitä just tapahtui. Kävelin pitkin varjoja. Sitten tuli se keväinen ilta. Tulin töistä kotiin ,mies tuhannen kännis koneella. Hän halusi puhua asioista, puhuimmekin vähän. Sitten hän suuttui minulle silmittömästi, tönäisi sohvan nurkkaan, retuutti, kuristi kyynärpäällään. Heitti pitkin asuntoa, uhkasi lyödä hampaat kurkkuuni ja heittää minut ovesta ulos. Sain tilanteen rauhoitettua, tärisin ja huohotin. Siinä vaiheessa tajusin, että HEI TÄÄ EI OO OK!!!nyt tuli oikeeasti kipeetä. Mieheni edelleen käyttäytyi uhkaavasti, solvasi ja aukoi päätään, hiivin pitkin asuntoa keräten vaatteita ja tavaroita. Aamulla olisi työvuoro, sen jälkeen lähtisin lapsuudenkotiini. Menin vessaan ja soitin poliisit. Silläaikaa mieheni vei avaimeni ja painelli kaljapäkki kainalos ovesta ulos ja kaasutti tiehensä. Oli kateissa usean päivän. Tein rikosilmoituksen pahoinpitelystä. Viikon päästä asiasta puhuttiin, anteekspyyntöä ei taaskaan kuulunut, se piti lypsää. Vika oli kaikessa muussa. Minussa.
Kesti kuitenkin vielä 2kk ennenkuin laitettiin paperit vetämään. Uhkailu,solvaus ja ikävöinti jatkui vielä 6kk. Ostin mieheni pihalle asunnosta, seurustelen ihanan miehen kanssa ja voin hyvin. Minä en vaihda kadunpuolta kylillä, se on hän joka vaihtaa jos niikseen.
Tapasin exmieheni ollessani 21 vuotias. Mies vaikutti olevan juuri sitä mitä tarvitsen: Kiltti, rauhallinen, tasapainoinen ja ennenkaikkea turvallinen. Itse olen temperamenttinen ja vahvan luonteen omaava nainen. Erilaiset luonteet tasapainottavat suhteen...mikä vitsi. Jo vuoden seurustelun jälkeen, mies teki sen ensimmäisen kerran. Yhdessä vietetyn illan jälkeen humalassa epäröi suhteemme laatua, yrtti lähteä ajamaan kännissä silloiseen yhteiseen kotiimme. Vierailimme silloin mieheni perheen luona. Yritin estää häntä ajamasta. Otin hihasta kiinni, hän uhkasi "Päästä irti tai tulee kipeetä, usko pois." en päästänyt koska en uskonut että hän tekisi mitään, ymmärtäisi viimein että kännis ei ajeta. Sanoin että siinä tapauksessa jos ajat, herätän äitisi. Sitten yhtäkkiä mies otti kurkustani kiinni ja heitti seinään, katsoi minua kuin riivattu ja päästi irti. Tässä vaiheessa miehen äiti heräsi. Sai pojaltaan autonavaimet pois, mies meni nukkumaan ja itkimme anopin kanssa tuvan portailla. En tajunnut mitä tapahtui, olin kaiketi shokissa. Anoppi ei ymmärtänyt poikansa käytöstä. Asiat selvitettiin seuraavana päivänä, hän ei pyytänyt anteeksi, mistä olisi pitänyt olla huolissaan jo silloin. Ajattelin naiivisti, että "olenhan tapellut veljienikin kanssa rajustikkin, tää nyt oli vain pientä, pitäähän minun tajuta temperamenttisempana ihmisenä olla ärsyttämättä..."Voi kuinka väärässä olinkaan!!!
Vuodet vierivät, muutimme jälleen ja tilanne rauhottui. Unohdinkin jollain asteella asian. Vaivihkaa minusta tuli "piika, raha-asioista mitään ymmärtävä ja turhan dramaattinen". Miehelleni seksi ei ollut tärkeä asia, toisin kuin minulle. Yritin kaikkeni, ostin alusvaatteita yms... ei vaikutusta. Tietokone, pokeri, jalkapallon katsominen ja pelaaminen menivät aina kaiken edelle. Kerran kesken seksin hän lähti koneelle kesken kaiken, koska "enää ei huvittanutkaan ja pokeriturnauskin alkoi juuri". Ikinä en ole tuntenut itseäni niin pieneksi. Sitten tuli syntymäpäiväni. Kutsuimme ystäviä kylään. Ilta meni mukavasti, mieheni joi liikaa. Naurahdin hänen kunnolleen, josta hän suuttui. Tuli perässäni vaatehuoneeseen, yritti repiä vaatteitani. Juoksin vessaan ja salpasin oven. Hän meni nukkumaan, asiasta ei aamulla puhuttu.
Yritin tyhmänä asettaa itseäni siihen muottiin, mikä minulle annettiin: Kodin hengetär, kokki, siivooja, äitihahmo. Edelleen oletin, että tämä on minun roolini, minä en nyt vaan osaa. Opiskelin, kävin töissä ja mieheni oli työtön. Menimme kihloihin, ostimme asunnon ja menimme naimisiin. Kaikki tämä oli suurta virhettä. Luulin näiden "yhteisten" asioiden korjaavan kaiken sen mikä oli alusta asti jo rikki. Mieheni mielestä kaikki oli hyvin. Niin luulin minäkin. Häiden järjestelyn aikana aloin oirehtia pahoin. Vaistoni sanoi että peräänny!!!En perääntynyt. Voi sanoa että sekosin. Aloin puhua tunteistani. Mies ei ymmärtänyt, ei mitenkään. Halusin ulos kaikesta, en löytänyt oikeita sanoja. Mies sulkeutui tietokoneelle. Muutin 3kk häiden jälkeen vuokralle. Palasin takaisin 2kk jälkeen perheeni ja miehen painostuksesta. Vieläkin ajattelin että tämä on nyt tätä, minun kuuluu tähän tyytyä. Tein kuitenkin eroa koko aika. Mieheni asensi vakoiluohjelman tietokoneelle, kävi tutkimassa tiliäni yms. Teki minulle 10 kohdan kyselylomakkeen liityen kaikeen siihen dataan, jonka oli saanut vakoilemalla, jos alle 8 kohtaa menee väärin, hän tekee elämästäni helvettiä. Selvitin testin. Voi luoja...En voinut käsittää mitä just tapahtui. Kävelin pitkin varjoja. Sitten tuli se keväinen ilta. Tulin töistä kotiin ,mies tuhannen kännis koneella. Hän halusi puhua asioista, puhuimmekin vähän. Sitten hän suuttui minulle silmittömästi, tönäisi sohvan nurkkaan, retuutti, kuristi kyynärpäällään. Heitti pitkin asuntoa, uhkasi lyödä hampaat kurkkuuni ja heittää minut ovesta ulos. Sain tilanteen rauhoitettua, tärisin ja huohotin. Siinä vaiheessa tajusin, että HEI TÄÄ EI OO OK!!!nyt tuli oikeeasti kipeetä. Mieheni edelleen käyttäytyi uhkaavasti, solvasi ja aukoi päätään, hiivin pitkin asuntoa keräten vaatteita ja tavaroita. Aamulla olisi työvuoro, sen jälkeen lähtisin lapsuudenkotiini. Menin vessaan ja soitin poliisit. Silläaikaa mieheni vei avaimeni ja painelli kaljapäkki kainalos ovesta ulos ja kaasutti tiehensä. Oli kateissa usean päivän. Tein rikosilmoituksen pahoinpitelystä. Viikon päästä asiasta puhuttiin, anteekspyyntöä ei taaskaan kuulunut, se piti lypsää. Vika oli kaikessa muussa. Minussa.
Kesti kuitenkin vielä 2kk ennenkuin laitettiin paperit vetämään. Uhkailu,solvaus ja ikävöinti jatkui vielä 6kk. Ostin mieheni pihalle asunnosta, seurustelen ihanan miehen kanssa ja voin hyvin. Minä en vaihda kadunpuolta kylillä, se on hän joka vaihtaa jos niikseen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.