Ilmaisia hampurilaisia

Lounasaikana

Kävittekö syömässä🍔 ?
Hyväksyttekö yrittäjän toiminnan? Itse hyväksyn 😃.

Syväkankaan kioskin yrittäjä Kimmo Lammilla oli hikinen keskiviikon aamupäivä. Asiakkaiden ei tarvinnut sanoa Tankki täyteen -ohjelmasta tutun Sulo Vilenin tapaan, että kun halvalla saa. Nyt niitä sai ilmaiseksi. Siis yli 300 hampurilaista, joka oli kioskin avajaistarjous laajennuksen jälkeen.
Ilmaistarjoilu jatkui vielä seuraavana päivänä hernekeitolla ja lättykahveilla.
Syväkankaan kioskin parkkipaikka oli täynnä autoja ennen varsinaisen tarjoilun alkua. Syväkankaan koululaisetkin olivat löytäneet kioskin hyvissä ajoin.
Ilmaisia lounaita ei ole, vai onko sittenkin?

- Halusimme herätellä ihmisiä tutustumaan uusittuun kioskiin tällaisilla markkinointikeinoilla, Lammi perustelee toimintaa.
Kimmo ja Kristiina Lammin omistaman kioskin remontti alkoi jo viime vuoden puolella.
- Meillä oli melkoinen urakka kioskin uusimisessa, sillä liike oli auki koko remontin ajan. Keittiö on kokonaan uusittu lain vaatimia ilmastointeja ja viemäröintiä muuten. Asiakaspaikkojen määrä nousi 35:stä 82:een.

Kioskin myyntivalttina on tähän saakka ollut grilliruoka.
- Nyt me alamme tarjota arkipäivisin myös laadukkaita lounaita. Kokeneena kokkina toimii Ulla Ruonansuu. Ulla Ruonansuun veli Jorma Olavi ”Jope” Ruonansuu tunnetaan laaja-alaisena taiteilijana.

Remontti ei ole vielä ohi, sillä työt jatkuvat lähinnä sisäkioskin ulkopuolella.
- Rakennamme kioskin yhteyteen terassin sekä uusimme jätekatoksen ja portaat. Kyseessä oli iso investointi, mutta budjetti piti suunnitelmien mukaan. Teimme paljon remonttitöitä myös omin voimin.
Syväkankaan kioski on ollut Lammien omistuksessa vuodesta 1993 lähtien. Vielä silloin se toimi luukkukioskina. Aiemmin kioskin omisti Länsi-Lapin Keuhkovammayhdistys.

Syväkankaan Kioski osti Vuolle Setlementiltä naapurissa sijaitsevan entisen Syväkankaan Toivolan viime syksynä. Rakennus on tarkoitus remontoida hotelliksi. Suunnitelmat talon muuttamiseksi ovat valmiina.
- Vielä emme ole tehneet rakennuksen suhteen paljon mitään, sillä tarkoituksena on saada kioskiprojekti ensin kokonaan valmiiksi. Jonkin verran olemme tarkastaneet talon rakenteita.

Kimmo Lammin mukaan Toivolan muuttaminen hotelliksi ei ole kiinni biodiesellaitos Kaidin tulosta Kemin Ajokseen. (ei tule)
- En ole enää ajatellutkaan, mitä Kaidi tekee. Toivolan remontti alkaa mahdollisesti ensi syksynä, Kimmo Lammi kertoo.

Kova ja armoton yrittäjä. Kaikki ei tykkää, aivan kuten Kemissä on tapana.

12

649

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaheksan

      kävin syömäsä. Käyn toistekki.

      • OnSiinä

        naapuri kahvila,-ruokalanyrittäjällä (Vilu) kestämistä, kun toinen ilman, tai puoli ilman myy evästä näkäisille.


      • Aula_Pubista

        Käytkö toiste, jos pitää maksaa?


    • tulisyötyä

      Minä söin 6 hampurilasta, kyllä oli maha täynnä.

    • Valmiitpohjat

      Perinteisesti toivottaa naapurin pizzeriatulokkaat tervetulleeksi myymällä vitosen pizzoja...

    • Tollot

      Ja kuka väittää ettei kaidia tule?

    • Kemiläinen86

      Todella erinomaista toimintaa yrittäjältä, että ottaa kiinni LumiLinna-turisteista ja rakentaa heille hotellin. Ensi talven jälkeen LumiLinnasta tulee ympärivuotinen ja turisteja piisaa ja hotellihuoneille on kysyntää. Pitäisi vain saada kiinankilentaitoista henkikökuntaa. Toisaalta ihmetyttää, miksi Toivolan toiminta on lopetettu. Nythän pitäisi olla paikka, missä opiskellaan kieliä, kun turistit ryntäävät Kemiin sankoin joukoin. Eivät kiinalaiset ja japanilaiset eivätkä kaikki amerikkalaisetkaan osaa suomea.

    • SjönsströmMikael

      Lähetetäänkö ilmaisia hampurilaisia postissa, jos asuu Vilmilässä?

    • SampsaJ

      "Hyväksyttekö yrittäjän toiminnan? Itse hyväksyn 😃."

      Mitä ihmeen hyväksymistä siinä on, jos jakaa hampurilaisia ilmaiseksi. Sehän on jokaisen oma asia, meneekö norkoilemaan ilmaisia hampurilaisia vai meneekö ohi. Ei niitä pakolla syötetä. Jos on kiireellinen työpäivä, ei kannata mennä jonottamaan hampurilaisia. Niitä saa kuitenkin toisesta myymälästä parilla eurolla. Sitten on vielä huomioitava, että hampurilaiset ovat rasvaisia ja niissä on monityydytettyjä rasvahappoja, jotka kohottavat veren huonoa kolesterolia ja tukkivat verisuonet. Siinäkin mielessä on parempi, että siirtyy kala-, vilja-, ja vihannesruokiin. Kannattaa vähän ajatella, mitä suuhunsa työntää, niin on elämä helpompaa eikä tarvitse kärsiä niin paljon. Ylipainoiset valittavat tuki-, liikuntaelin- ja nivelvaivoista. Selkäänsäkin valittavat jatkuvasti mutta ruokaa on vaan mätettävä mahaan ylenmäärin.

    • Niilo.Takatukka

      Kuvastaa ihmisten typeryyttä, jos mennään jonottamaan ilmaisia ämpäreitä tai hampurilaisia, jotka normaalisti maksavat pari euroa.

    • demimondi

      "Kokeneena kokkina toimii Ulla Ruonansuu. Ulla Ruonansuun veli Jorma Olavi ”Jope” Ruonansuu tunnetaan laaja-alaisena taiteilijana..." Totaalinen pohjanoteeraus, myötähäpeän määrää en voi kuvailla..... Että ihan JOPEN sisko..tsiisusmaaria....

      • TaseK

        "Että ihan JOPEN sisko"

        Mitäs ihmeellistä siinä on? Sukulaisuussuhteen ei pitäisi rajoittaa siskon toimintaa ravitsemusalan yrittäjänä. Saattaa olla jopa hyötyäkin, jos ulkonäkö ja leukamoottori on samanlainen kuin Jopella. Lisäksi Jope voi käydä esiintymässä kioskilla viikonloppuöisin ja lisätä asiakkaiden viihtyisyyttä kioskilla. Samalla myyntikin kohenee. Jope harrastaa nykyään muotokuvapiirtämistä. Hyvä liikeidea olisi esimierkiksi, jos ostaa satasella kioskin tuotteita, saa mukaan muotokuvansa nakki suussa. Kuvan voi sitten kehystää ja ripustaa seinälle. Hyvä Jope, tai siis tällä kertaa Jopen sisko!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      152
      6522
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2342
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2109
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1363
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      93
      1303
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1077
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      27
      1006
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      11
      884
    Aihe