Kovakourainen mies

tuuli36

Mieheni (lasteni isä) satuttaa toistuvasti tarhaikäistä lastamme olemalla "kasvatustilanteissa" kovakourainen. Hän ei itse käsittääkseni tajua olevansa tarpeettoman kovakourainen, ja suuttuu ja haistattelee, jos sanon hänelle asiasta. En kestä lapseni surua siitä kun hänen rakas isänsä satuttaa milloin mitenkin, esim. hammaspesulla pitämällä kiinni väkisin. Tiedän, että minun pitää suojella lastani mutta mitä ihmettä voin tehdä, onko muuta vaihtoehtoa kuin ero? Mies on minuakin kohtaan pelottava ja passiivisaggressiivinen, nykyään tosin myös saattaa töniä, karjua uhkaavasti tai heittää tavaroita. Hän mm. rikkoi kamerani... Hän on muuttunut viisivuotisen suhteemme aikana ihan valtavasti, mutta en usko, että olen oikeastaan koskaan tuntenut häntä. Hänellä on vahvat muurit eikä hän suostu puhumaan itsestään mitään. Apua hän ei hae.
Mitä minä teen? Lapsi murtuu jos isä muuttaa pois (jos edes suostuu muuttamaan, hän on eromielellä mutta tekee kaikesta kamalaa ja hankalaa) mutta lapsihan kasvaa vinoon, jos isä riuhtoo (kun ei osaa puhumalla hoitaa tilanteita lastenkaan kanssa).
Tämä on ihan hirveää. En koskaan kuvitellut "herääväni" tällaisesta elämästä.

5

2762

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuuli36

      Niin ja mainittakoon, että tietenkään mies ei riuhdo lasta jos olen vieressä, mutta saatan kuulla toiseen huoneeseen itkun alkavan, ja kun menen paikalle, lapsi kertoo, että isä satutti. Mutta enhän minä voi koko ajan kulkea miehen perässä vahtimassa tai toisaalta elää niin, että mies ei tekisi yksin lasten kanssa mitään, vaan asuisi vaan samassa kodissa.

    • petoisä

      Tidät jo itsekin vastauksen: eroon tusta pedosta. Pedon tavatessa lapsiaan, AINA,AINA,AINA joko sinä tai toinen aikuinen koko ajan lapsen vierellä. TS. lasta/lapsia EI KOSKAAN saa jättä pedon kanssa yksin!

      Vaatii sinulta vaivaa tehdä yllämainittu todeksi, mutta se on sinun VELVOLLISUUTESI omaa jälkikasvuasi kohtaan.

    • Kuulesnyt

      Itse avioerolapsena voin sanoa että mielummin hankkiudut eroon hänestä. Miehesi rikkoo lakia, tuollainen käytös on laitonta lapsen kasvatuksessa. Kuulostaa ettei miehesi muuksi muutu, oma äitini yritti reilut 10 vuotta muuttaa isääni mutta ei asiat muuttuneet. Älä tuhlaa elämääsi siihen, vaan koita huolehtia että olet onnellinen sekä lapsesi. Olisin mielummin toivonut että omat vanhempani olisivat eronneet aikaisemmin kun heidän yhdessä olemisesta ei tullut mitään, niin olisi päässyt vähemmällä tuskalla. Lapselle vanhempien ero on rankkaa, mutta siitä kyllä selviää. Se myös riippuu mielestäni kaikista eniten vanhemmista, miten rankka prosessista tulee lapselle. Vanhempien kannattaa olla hyvissä väleissä vaikka ei minkään muun takia kuin lapsen takia, eikä lasta sekoteta draamoihin, eikä toinen vanhempi saa moittia/haukkua toista vanhempaa.

    • voivoi85

      Olet lapsellesi sen velkaa että lähdet suhteesta ja heti, aiheuttaa varmasti hirveitä traumoja lapselle tuommoinen. Ansaitset itsekin parempaa. Omaa miestään ei pidä pelätä.

    • rööppeli

      BLAA BLAA BLAA BLAA.

      KUKA SUOJELEE LASTA?!!!!!!

      Lapsi ei murru mihinkään aikuinen ahinaan ja löpinään, mutta lapsi kärsii ja vahingoittuu väkivaltaisessa ympäristössä. Mitä hell aikuiset höpisee muka lapsesta samalla alistaen lapsen paskalle?!

      Voin kertoa että ne lapset on paljon vahvempia ja uudistuvampia kuin me aikuiset ja on aivan tirha selittää omaa saamattomuuttaan sillä että se olisi lapsen etu. Lapsi ei vain tajua mitä tapahtuu mutta myös sen mitä ei tapahdu. Lapsi ei ole mikään lasiesine, se tunne on aikuisen joka ei kestä käsitellä oikeata elämää jossa tapahtuu pahalta tuntuvaa ja lapsen surua, mieluummin mennään miljoona vuotta väärään kuin yksi oikeaan joka aiheuttaisi hetkellisesti kyyneliä. Mukavuusalueella mieluummin kuin kohti hyvinvointia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      394
      1557
    2. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      86
      1014
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1006
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      134
      989
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      711
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    8. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      125
      672
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      649
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      624
    Aihe