Tällä palstalla on ollut hyvinkin mielenkiintoista keskustelua eronneista miehistä ja heidän eroprosessien käynnistä ja sen vaikutuksista niihin naisiin, jotka ovat olleet pettyneitä kyseisiin tapauksiin.
Paljon hyviä kannanottoja ja faktoja, mitkä ovat varmaankin totista totta. Näin eronneena miehenä, olen tottakai ajatellu alkumetreiltä lähtien, hetikö Baanalle vai mitäs teen. Tein vain päätöksen, että laitan elämäni järjestykseen, kaksi lastani turvallisesti tästä eteenpäin ja annan tämän prosessin myös itseni kohdalta käydä loppuun ennen kun sitten olen valmis johonkin muuhun. Olen kohdannut vuoden aikana lähestymisiä peerheellisiltäkin naisilta, jotka olen päättäväisesti vain torjunut, vaikka siinäkin on täytynyt jonkun suojelusenkelin kanssa keskustella. Olen nyt itseni kanssa sujut, todella täynnä omaa itseäni 20 v. yhteiselon jälkeen alle 40 v. miehenä ja nyt sitten katselen onko minulle sellaista mitään vielä tulossa, mitä minulla ei varmastikaan koskaan ole ollut olemassakaan. Kysymykseni? oikeasti onkin eronneiden miesten erilaisuus naisten silmin ja miten he kaikki meidät tunnistaa, minkälaisia me todella sitten olemme.
Kukas minut tunnistaa eronneista miehistä kun sanon, että eronnut ja kaksi lasta ja minulle ne tärkeimmät ja olen todella valmis ja tässä vuoden paastonnut ja nyt olen vapaa mies. No.. tottakai pitää tutustua jne.. mutta mites nopeasti naiset sitten hokaavat, mikäs mies tuo on ollut.
Edellisten palstojen kommenteista uuden tuttavuuden mielenkiintoon, siitä kuuluuko sen toisen menneisyys uuteen suhteeseen vai ei, olen sitä mieltä, että mikä se on se uusi luottamúksellinen suhde jos et tiedä toisen menneisyydestä.. rehellistä että tietää. Itse lähden avoimena eteenpäin ja katson mitä vastaan tulee, kauheana poltteena löytää sellainen ihminen, jonka kanssa voisi viettää tämän elämän vaikka loppuun asti.
Olen eronnut, petetty mies, kahden lapsen isä ja en koskaan lähteny vouhotuksiin mukaan. En rikkonut kenenkään omaa. vaikka niitä tulee vastaan. Arvostan rehellisiä Suomalaisia kunnon naisia. Kiva nähdä, miten menee..olen menneisyydestä vapaa mies.
Paljon hyviä kannanottoja ja faktoja, mitkä ovat varmaankin totista totta. Näin eronneena miehenä, olen tottakai ajatellu alkumetreiltä lähtien, hetikö Baanalle vai mitäs teen. Tein vain päätöksen, että laitan elämäni järjestykseen, kaksi lastani turvallisesti tästä eteenpäin ja annan tämän prosessin myös itseni kohdalta käydä loppuun ennen kun sitten olen valmis johonkin muuhun. Olen kohdannut vuoden aikana lähestymisiä peerheellisiltäkin naisilta, jotka olen päättäväisesti vain torjunut, vaikka siinäkin on täytynyt jonkun suojelusenkelin kanssa keskustella. Olen nyt itseni kanssa sujut, todella täynnä omaa itseäni 20 v. yhteiselon jälkeen alle 40 v. miehenä ja nyt sitten katselen onko minulle sellaista mitään vielä tulossa, mitä minulla ei varmastikaan koskaan ole ollut olemassakaan. Kysymykseni? oikeasti onkin eronneiden miesten erilaisuus naisten silmin ja miten he kaikki meidät tunnistaa, minkälaisia me todella sitten olemme.
Kukas minut tunnistaa eronneista miehistä kun sanon, että eronnut ja kaksi lasta ja minulle ne tärkeimmät ja olen todella valmis ja tässä vuoden paastonnut ja nyt olen vapaa mies. No.. tottakai pitää tutustua jne.. mutta mites nopeasti naiset sitten hokaavat, mikäs mies tuo on ollut.
Edellisten palstojen kommenteista uuden tuttavuuden mielenkiintoon, siitä kuuluuko sen toisen menneisyys uuteen suhteeseen vai ei, olen sitä mieltä, että mikä se on se uusi luottamúksellinen suhde jos et tiedä toisen menneisyydestä.. rehellistä että tietää. Itse lähden avoimena eteenpäin ja katson mitä vastaan tulee, kauheana poltteena löytää sellainen ihminen, jonka kanssa voisi viettää tämän elämän vaikka loppuun asti.
Olen eronnut, petetty mies, kahden lapsen isä ja en koskaan lähteny vouhotuksiin mukaan. En rikkonut kenenkään omaa. vaikka niitä tulee vastaan. Arvostan rehellisiä Suomalaisia kunnon naisia. Kiva nähdä, miten menee..olen menneisyydestä vapaa mies.
Vastaukset 7
Vanhimmat
..päivän töistä ihan kuittina luin tuota viestiäsi ja mietin mahtaako mulla olla kovastikkin kuumetta, kun luulen harhoja näkeväni.. En kyllä ole useinkaan, jos juuri koskaan, törmännyt vastaavanlaiseen textiin ja jos tuo kaikki kirjoittamasi on totta, niin se muuttaa suuresti käsityksiäni eronneesta miehestä (USEIN näin: uusi kulta heti kainalossa, lapset ns. heitteillä, lisääntynyt alkoholin käyttö jne). Itse olen eronnut nainen ja voin kertomuksestasi sanoa, että luin sitä kuin omaa elämääni (ei tietenkään kaikkia yksityiskohtia myöten).
Omasta puolestani voin sanoa, etten jaa tai erottele ihmisiä siviilisäädyn tms. perusteella. Ja mikäs sinut massasta erottaa? Varmastikkin sinä itse, sinun tapasi toimia, sinun ajattelusi..ja kyllä sen luulisi vastapuolelle nopeasti välähtävän mikä sinä olet miehiäsi, jos vain "tyrkylle" pääset. Ja loppuhan käy aikaa myöten. Ei luulisi sinunlaisella olevan mitään vaikeuksia erottua massasta, eri asia vain osaatko tuoda itseäsi esille..?
Itselläni on kauhea ongelma sovittautua yksinhuoltajaäidit -kategoriaan. Siitä monilla niin stereotyyppiset käsitykset, että tuntuu kuin pitäisi aina uusille ihmisille selittää, etten MINÄ ole juuri sellainen yh, kuin kuvittelet. Hassua, eikö?
..ja terveeltä.Olipa kiva lukea tuota sinun tekstiä.
Vaikutti vakaalta ja oiealta,mutta meitä on moneksi ja aina on pieni varovaisuus asioiden kanssa kuka puhuu totta.
Itse olen eronnut jo kymmenen vuotta sitten ja silloin kun eroni tuli niin ajattelin etten lähde hakemaan kovin heti uutta ja se kovin heti on vienyt kaikki nämä vuodet. Odotin lasteni kasvavan ja nyt aikuisia ovat jo melkein jokainen.Olen harkinnut uutta vakavasti otettua seurustelua ja avioliittoa jos sellainen kyytiin sattuisi.En kokeillen olisko se tämä vai tuo ja jokainen punkan kautta testiin vaan rauhallisesti etsien "kenet saisi niellä"
Ei vainkaan,vaan luottamus toiseen ensin pitempi aikaisen seurustelun kautta.Sitten luulen että voisi elää onnellisen loppu elämän jos sellainen annetaan.
Toivotan reipasta kevään odotusta sekä kivan ja turvallisen kaverin löytymistä sinulle.
Mukava lukea kaltaisesi miehen ajatuksia. Itselläni ei kylläkään ole mitään stereotypiaa sen paremmin eronneista miehistä kuin naisistakaan. Mielestäni olemme yksilöitä jokainen, itse kunkin parisuhde on päättynyt syystä kenties niin moninaisista. Ihan vähän väliä kuulen tuttavapiirissäni tapahtuneista erotapauksista, joissa niin miehet kuin vaimotkin ovat mitä normaalimpia, työssäkäyviä, perheestäänhuolehtivia, fiksuja ja alkottomia ihmisiä. Harva meistä kai antaa väliaikaraportteja ystävilleen parisuhteensa todellisesta tilasta.
Omasta erostani tulee ihan pian kuluneeksi 4 vuotta. En ole koskaan elämässäni joutunut petetyksi, enkä ole itse milloinkaan pettänyt puolisoani tai seurustelukumppaniani. Oma eroni aiheutui ihan totaalisesta erilleenkasvamisesta, siihen ei liittynyt minkäänlaista dramatiikkaa. Kummallakaan ei ollut uutta suhdetta, vaan molemmat aloittivat omillaan eron jälkeen, minä 2 lapsen kanssa. Lasten isä on koko ajan ollut kiinteä osa lasten elämää, vaikka asuvatkin eri osoitteessa.
Ehkä näistä lähtökohdista uuden suhteen aloittaminen ei ole yksinkertaista. Olen itse vahva nainen, minulla on hyvä työpaikka, olen hyvintoimeentuleva , jopa niin, että usein huomaan olevani se huomattavasti varakkaampi osapuoli tavatessani ikäiseni eronneen miehen.
Minullakin oli eron jälkeen parin vuoden kausi, jolloin liikuin aktiivisesti baareissa ystävättärieni kanssa. Nyt se on jo onnellisesti historiaa, baareista ei löydä kuin tyhjäpäitä ja alkoholiongelmaisia. Fiksut miehet ovat jossain ihan muualla, painavat töitä, urheilevat, reissaavat. Nykyisin käyn ulkona ehkä kerran kuussa ystävättärieni kanssa, hauskaa pitämässä ilman luuloja että törmäisi fiksuun mieheen.
Oman energiani olen suunnannut opiskeluun. Olen alkanut suorittaa kaksivuotista tutkintoa työn ohessa, ja sen saatuani pian valmiiksi jatkan jonkun muun tutkinnon parissa. Tavoiteenani on päästä työelämässä eteenpäin- mies tulee vastaan jos on tullakseen. Onni tulee eläen, ei etsien. Välillä teen ystävieni kanssa pikku viikonloppureissuja, jottei kotinurkat ala tympimään.
Itselläni ei ole tarvetta päätä pahkaa rynnätä uuteen suhteeseen. Vaatimukseni eivät ole vähäiset; haluan miehen seuraavaksi 40 vuodeksi, en hetkellistä poikaystävää. Mies, joka samalla kertaa olisi paras ystävä, elämänkumppani, makuuhuoneeni tiikeri, luottoihmiseni ja suuri rakkauteni. Plussaa on, jos miehellä on omia lapsia. Toivon että hän voisi olla lapsilleni luotettava aikuinen ystävä, samaa haluan tarjota hänenkin lapsilleen.
Paljon teille kiitoksia! En todellakkaan vähetellyt omia ajatuksiani vaan kyllä ne totta on. Vaikka mies olenkin, hävettää monien tuntemieni miesten puolesta se, että sinne ovat toiset jättäneet, lapset ja lasten äidin..sokeasti uutta etsimään. Omalle kohdalleni kävi melkein niinkuin toisin päin, Liian varhain ja liian paljon.. sokeus vei.. valitettavasti hänen puolestaan kävi niin, että tämä sokeus sitten katosi omille teilleen.En minä eikä moni muukaan katsele sen lähdetyn perään, pitää sitten olla yksin tai saa olla lasten kanssa tai joskus jonkun muun kanssa, jossa lapset mukana. Oli hienosti viestissä tuumattu, että olisi joku, joka voisi olla lasteni ystävä..aivan verraton Maailmankuva. Minulla on aina yksinhuoltajaäideistä ollut se kuva, että siinä on niin peruustellisen kova elämä..ja mites tuosta eteenpäin koskaan selviävät. Nykyisin me isätkin lähestymme tuota yksinhuoltajuutta ja ne arjet ovat nykypäivää. Kuitenkin se juoni, mistä jatkaa tätä omaksi tuntemaa halua, vielä olla rakastettu ja rakastaa jotakin, on varmasti pitkä polku. Kyllähän noi baarit todella ovat sitä täynnä, mistä ei varmastikaan mitään löydy, mutta voipi olla niin,että tuli se missä vaan vastaan vaikka kaupan kassalla, niin kivaltahan voisi tuntua. En itsekkään niin haku päällä vaan luonnollisesti. En ole ajatellut, voisinko rakastua yksinhuoltajaäitiin tai viisi vuotta vanhempaan tai nuorempaan kuin itse olen, ei kai sitä nyt voi tietää..
Se miten tuo itseään esille ja pystyykö tuomaan, siinäkin se järki voi olla sellainen, että ei kannata esittää mitään yliluonnollista.. en tiedä..on vain halu olla se luonnollinen oma itsensä.. ehkä jotain karismaa.. hymyä.. toisten huomiomista..
Omasta eroprossista vielä senverran, että se oma tuttu ympäristökin vanhempineen pitää saada levolliseksi. Ei EX:lle kaunaa kannata kantaa, lastemme äiti, jonka kanssa jossain määrin myös itse olen aina tekemisessä..lastemme tähden.
Yhden asian tiedän varmasti on se, että toista ei voi omistaa.Eteenpäin menen kuitenkin, toivoen itselleni kunnon suomalaisesta naisesta seuralaista ja tiedän, että niitä tämä maa on pullollaan.
printata sun tekstis, muistojen arkistoon.. Luettavaksi pahoille päiville, valoa tuomaan.
Itse mietin, ENNEN eroani, ettei se ero nyt niin iso juttu ole, ihmisiä eroaa joka päivä ja lapset kyllä selviävät siitä helposti ja itse myös.. KUNNES se sattui omalle kohdalle. Kaikki minkä varaan olit rakentanut, kaikki mihin olit uskonut ja luottanut sortui kuin kivitalo, josta rauniot jäi jäljelle. Mikään ei ollut hyvin, oli kuin painajaista, synkkää ja mustaa, yrittää koota niistä raunioista asumiskelpoista taloa. Ja lapset eivät todellakaan vain porskuttaneet eteenpäin..Se oli sanoinkuvaamattoman rankkaa heille, elämänhalu katosi täysin jopa kaksivuotiaalta.. Ja rankkaa oli itselle sydän rikkinäisenä vakuuttaa auringon nousevan.. (Pahimpana aikana sattui se syyskuun 11.pvn terroristi-isku ja häpeän myöntää, mutta katsoessani lentokoneiden murskaavan WTCn tornit, tunsin..en tiedä oikeata sanaa sille...... tuntui vaan epäreilulta, että maailma pyörisi kuin ennenkin, kaikki jatkaa kulkuaan, vaikka minun elämäni ja sydämeni on särkynyt.)
Elämä kuitenkin jatkui ja nousimme pimeydestä, "kivitalokin" rakennettiin uudestaan. Lasten riemu ja elämänilo täytti taas arjen. Tietyllä tapaa olen hyvin ylpeä itsestäni, koen olevani arkielämän sankari ja sankariäiti lapsilleni. Pystyin näyttämmään, että elämästä selviää hengissä (vaikka Juice toisin väittääkin), olemaan tukena ja turvana. Mutta se onkin sitten työn lisäksi vienyt kaiken ajan ja paljon voimia, mutta kannattanut on.
Avioliiton ja eron suhteen olen päässyt tasapainoon, tai siis en koe enää suurta vihaa ja katkeruutta ja pystyn olemaan puheväleissä exään. Jollain tapaa olen myös (vaikka luulin, etten koskaan..) pystynyt antamaan anteeksi, ex ei varmasti koskaan tule edes ymmärtämään minkälaisen helvetin kävimme läpi..
Uutta kumppania en ole etsinyt, enkä toistaiseksi edes halunnut..tai halunnut ei ole ehkä tähän kohtaan oikea sana..ei ole sopiva kävellyt vastaan ja ajanpuutekin vaivaa. Vaikea on myöskin ollut heittäytyä noille "kierrätysmarkkinoille"..! :o))
Mutta se mun vuodatuksesta. Kuten sanottua olet itse oma käyntikorttisi. Sinulle toivotan onnea elämään ja rakkautta saapuvaksi!
viestiin, joka on yksi osoitus siitä, miten sinnikäs voi yksinhuoltajaäiti olla. Koetteleva elämä ja ajankuluessa kuitenkin se hyvinvoiva äiti, joka on tässä elämässä kiinni, hieno juttu..todella yksi sankaritarina. Vaikka ne lapset yleensä äidille jääkin, itse olen lapsilleni ollut se äitihahmo ja suruttaa monien kertomukset kuitenkin viattomista lapsista, jotka ovat jossain määrin hakoteillä, aina näistä asioista kärsivät. Talon sut` muut rakentaneena ja perheelleni tulevaisuutta rakentaneena, oli minulle selvää se, että ketä pettää se lähtee. En minä mitään rakentanut kenellekkään toiselle ehdokkaalle, ei ne asiat niin mene. Itselleni kyllä tapa selvitä ns. kuiville helpotti se, että näin miten toinen voi muuttua ja ei se sitten todellakaan arvosta muuta kuin omaa itseään. arvostakoon itseään, minä arvostan myös itseäni, mutta arvostan elämääni lapsiemme kautta. Itselle kai pitää antaa aikaa, näin olen nyt jäsennellyt, olen lapsillekkin parempi isä kun olen hyvinvoiva ja itseni kanssa sinut.Pitää päästä joskus ulos, aikuisten ihmisten pariin, sinnekkin jotain minusta vielä kuuluu. Tälläkin palstalla on ollut kirjoittelua, että sanovat olevansa selvinneet avioerosta, muuta eivät sittenkään ole.. ei hätkähdytä sillä minä olen oman "pääni herra" ja senvuoksi, että haluan vielä olla jotain, itseni ja lasteni vuoksi.Kun miettii pettämistä.. miksi se toinen petti..olinko sen arvoinen,että noin teit voi myös kääntää niin, että oliko hän sen arvoinen, että täytyy jälkeenpäin vielä kitua ja vuosia elämäänsä rakentaa. Ei ollut, ei todellakaan ollut, se joku sen arvoinen on vielä tuntematon ja voi olla yllättävänkin lähellä, näin on minulla ajatukseni.
Ole sinäkin päättäväinen, ole päättäväisempi kuin olet koskaan ollutkaan..lähde ulos myös.. ihmisestä löytyy yllättäviäkin voimavaroja jatkaa vaikka siitä erosta vähän kauemmin olisi aikaakin.. oli sitten vuosi tai viisi, mutta kauhia tsemppi ja jalatmaassa etteenpäin vaan.
Itse meen eteenpäin, niinkuin todennut olen..en loukkaa kenenkään omaa..haluan tutustua aikuiseen selväjärkiseen naiseen, joka on oikeasti aikuinen ihminen. Se miksi alkuviestin laitoin, on siinä, että on tarkoitus jotenkin tietää, miten naiset katselevat meitä eronneita miehiä.. kiitos paljon..minun on hyvä olla oma itseni..
pieni viesti. Silloin kun oma jaksaminen oli tosi tiukilla, mietin mitä vaihtoehtoja minulla on.. nimenomaan MINULLA..ja totesin, etten juuri minä kykenisi siinä tilanteessa toimimaan muulla tavoin kuin toimin. Olihan minullakin vaihtoehto jättää kaikki ja aloittaa elämä yksin, mutta todellisuudessa se ei ollut minulle mikään vaihtoehto, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Päätin, että jaksaminen ja selviäminen on minun valintani, se on paras ja kallein asia mitä voin itselleni ja lapsille rakkauden lisäksi antaa.
Kyllä aikuinen ulottuvuus ja kodin ulkopuolinen maailma on todella tärkeä yksinhuoltajalle. Sen ylläpitämisestä kiitos ystävilleni, niille todellisille sellaisille, jotka vielä eron jälkeen pysyivät ystävinäni.
En minäkään ole haaveita tai uskoani heittänyt uuden rakkauden saapumisesta elämääni, mutta kyllä tänä päivänä on ihan tolkuttoman vaikea löytää sitä minulle oikeanlaista ihmistä..joka todella hyväksyisi myös menneisyyteni ja nykyisen, vielä hyvinkin koti&lapsisidonnaisen elämäni. Tällä hetkellä siis vain nautin tästä elämästä ja niistä pienistä asioista, päivä kerrallaan.
Vaan ken tulevasta tietää..