Hei! Tuli mieleen kysyä ihan mielenkiinnolla että mitä mieltä eri ihmiset ovat tästä asiasta, kun itsellä on sellainen tilanne että olen 17 ja olen parisuhteessa 23 vuotiaan kanssa. Jotkut ajattelevat sen olevan outoa tai väärää toiset taas ajattelee ettei se mitään haittaa.
Ollaan seurusteltu vuosi ja ollaan todella onnellisia yhdessä. Silloin kun tutustuttiin, ei kumpikaan etsinyt itselleen ketään, mutta pikkuhiljaa alettiin huomaamaan että ehkä meidän välillä on muutakin kuin kaveruutta. Ei ole kummallekkaan tullut vastaan sellaista ihmistä kenen kanssa tulisi niin hyvin juttuun. Ei sille mahda mitään, kun ihastuu ja rakastuu. Ei voitaisi enää kuvitella olevamme ilman toisiamme. Poikaystäväni on todella upea ja välittävä mies. Hän on tukenut ja auttanut minua aina kun on ollut vaikeaa. En tiedä miten jaksaisin ilman hänen tukeaan oman masennuksen kanssa. Mielestäni se kertoo todellisesta välittämisestä kun ei jätä toista yksin vaikka olisi vaikeaa. Perheeni on tutustunut poikaystävääni hyvin ja pitävät hänestä todella paljon. Aluksi siskoni ei tykännyt ajatuksesta että seurustelisin itseäni vanhemman miehen kanssa, mutta hän sanoi että hänen mielipiteensä muuttui heti kun tapasi poikaystäväni.
Miksi sitten jotkut ajattelevat sen olevan väärin, kun niitäkin varmaan on?
Ollaan seurusteltu vuosi ja ollaan todella onnellisia yhdessä. Silloin kun tutustuttiin, ei kumpikaan etsinyt itselleen ketään, mutta pikkuhiljaa alettiin huomaamaan että ehkä meidän välillä on muutakin kuin kaveruutta. Ei ole kummallekkaan tullut vastaan sellaista ihmistä kenen kanssa tulisi niin hyvin juttuun. Ei sille mahda mitään, kun ihastuu ja rakastuu. Ei voitaisi enää kuvitella olevamme ilman toisiamme. Poikaystäväni on todella upea ja välittävä mies. Hän on tukenut ja auttanut minua aina kun on ollut vaikeaa. En tiedä miten jaksaisin ilman hänen tukeaan oman masennuksen kanssa. Mielestäni se kertoo todellisesta välittämisestä kun ei jätä toista yksin vaikka olisi vaikeaa. Perheeni on tutustunut poikaystävääni hyvin ja pitävät hänestä todella paljon. Aluksi siskoni ei tykännyt ajatuksesta että seurustelisin itseäni vanhemman miehen kanssa, mutta hän sanoi että hänen mielipiteensä muuttui heti kun tapasi poikaystäväni.
Miksi sitten jotkut ajattelevat sen olevan väärin, kun niitäkin varmaan on?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Jos kännääminen ravintoloissa on se teidän juttunne, ongelma poistuu väliltänne vuoden sisällä kun täytät 18. Muuten en miettisi ikäeroanne tippaakaan.
Sinuna en miettisi tippaakaan sitä mitä muut ajattelevat. Mitä se kenellekään kuuluu.
Keskity oman itsetuntosi kasvattamiseen, terveyteesi, parisuhteeseen, koulunkäyntiin tai työhön ja vähemmän sen miettimiseen mitä joku tuttu tai tuntematon sinusta/teistä ajattelee!
En minä välitäkkään, mutta joskus on tullut vastaan ihmisiä jotka ovat hieman ihmetelleet sitä. Ajattelin mielenkiinnolla kysyä perustelua sellaisilta ihmisiltä vaikka se ei meidän väleihin vaikuttaisi mitenkään😀 Ei annettu sen vaikuttaa vaikka joidenkin perheenjäsenten kanssa jouduttiin käymään todellinen prosessi ennenkuin mulle suostuttiin edes puhua.
Olin saman ikäinen tavatessani mieheni. Ja ikäeromme on myös tuo 6v. Ei siinä mitään ihmeellistä ole.
Myöhemmin avioiduimme ja saimme kaksi lasta. Lapset jo isoja.
Kiva kuulla
Monien mielestä alaikäisen - tai ylipäänsä alle 18v. - seurustelu yli 20v. kanssa särähtää korvaan ikävällä tavalla. Miksikö? Mitä olen oppinut, ihmiset ajattelevat usein kyseessä olevan joko yksi- tai molemminpuolinen hyväksikäyttösuhde, ei siis mikään oikea, aito, rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde. Yksipuolisessa hyväksikäytössä he tietenkin ajattelevat sen vanhemman hyväksikäyttävän nuorempaa, joka nähdään usein "tyhmänä" ja "naiivina", yleisesti siis "niin ääliönä, ettei se tajua, että jätkä haluu vaan kireetä teinipilluu höhöhö" (useinhan se vanhempi osapuoli on siis poika/mies ja nuorempi tyttö/nainen). Toisaalta ollaan myös sitä mieltä, että se vanhempi osapuoli on "jälkeenjäänyt koska ei saa ikäistään seuraa hyi, jotain vikaa siinä on siis oltava". Molemminpuolisessa hyväksikäytössä taas myös nuorempi hyötyy, esimerkiksi on "coolia seurustella aikuisen kanssa", "saa viinaa", "pääsee aikuisen piireihin koska on niin ikäistään kypsempi" ja myös "aikuinen elättää".
Ikäerot halutaan nähdä ikävässä valossa ja niitä vastustetaan mm. väitteellä, että "ihan eri elämäntilanteet eri ikäsillä, ei voi olla mitään yhteistä". Tosiasiassa elämäntilanne ei kuitenkaan ole ikään sidottu asia. Moni 18 voi olla jo työelämässä, kun taas moni kolmekymppinen vasta opiskelee. Usein sanotaan "25 voi haluta jo perustaa perheen, kun taas nuorempi elää vasta nuoruuttaan". Entäs ne tapaukset, jotka ovat itse perustaneet sen perheen jo hyvin nuorina, esimerkiksi 18-20-vuotiaina, ihan omasta tahdostaan? Eli myös nuoremmat voivat haluta perustaa perheen, toisaalta kaikki kolmekymppiset eivät vielä tai ollenkaan halua.
Aloittaja on kyllä ollut vasta todella vähän aikaa yhdessä poikakaverin kanssa, jos kerran vasta vuoden, eikä vuodessa voi vielä kunnolla elää "aitoa parisuhdetta", koska tuossa vaiheessa on yleensä vielä alkuhuuma päällä (ei siis mikään huono asia, mutta alkuhuumassa kaikki näyttää tosi kivalta ja silleen, sitten vasta sen tasaannuttua näette, miten se arkenne oikeasti rullailee :) ), mutta jos toistaiseksi on ollut mukavaa yhdessä, niin se on hyvä alku! Eihän kukaan pääse niihin useisiin yhdessäolovuosiin alkamatta ensin olla yhdessä, eli jokainen pitkään yhdessä ollut pari on joskus ollut myös sen "vain vuoden" yhdessä. :)
Itselläni on omassa suhteessa ikäeroa 18 vuotta, olin päälle parikymppinen kun alettiin seurustella. Toistemme ekat myöskin, ja kyllähän tätäkin suhdetta jaksettiin oudoksua ja päivitellä aikansa. Molempien perheet (vanhemmat sisarukset) kyllä suhtautuivat todella hyvin, heille ikäero ei ollut koskaan ongelma, he ottivat heti mukaan porukkaan, se isompi ongelma tuntui olevan niillä, ketkä eivät edes henkilökohtaisesti tunne meistä kumpaakaan, vaan tietävät lähinnä nimeltä. Nyt jo useampi vuosi yhteiseloa takana ja hyvin menee edelleen. Mielestäni ei kannata jättää seurustelematta ihanan ihmisen kanssa vain jonkin yksittäisen asian kuten iän takia, jos muuten natsaa kaikki yhteen.
Eli aloittaja älä välitä siitä, mitä muut sanoo tai ajattelee, vaan mikä itsestäni tuntuu oikealta! Niitä paheksujia ja naaman vääntelijöitä riittää aina, ehkä ne ovat vain kateellisia siitä, että sinulla on hyvä suhde ja kunnollinen mies. Muut ihmiset eivät koskaan voi täysin tietää, mitä teidän kahden välillä on, joten muilla ei ole sananvaltaa tulla iskemään kiilaa väliinnekään.
(Jotkut ajattelevat myös toisten suhteiden olevan väärin puhtaasti siksi, että ovat huolissaan läheisestään. Joskaan näissäkään tapauksissa ne muut eivät voi tietää, mitä niiden kahden välillä todella on, koska kukaan ei yleensä pääse niin lähelle toisten parisuhdetta kuin pariskunta itse, eli huoli perustuu omiin ennakkokäsityksiin, harhaluuloihin ja näiden kautta ohjautuviin ajatuksiin, joissa suhteelle ei haluta antaa edes mahdollisuutta. Kaikki siinä suhteessa halutaan nähdä negatiivisena hyväksikäyttönä. Tällaiseen auttanee se, että osapuolet tutustuvat toistensa läheisiin paremmin.)
Niin tuollaisia kummallisia käsityksiä ihmisillä on. Ärsyttää sellaset ihmiset jotka olettaa jtn vaikka ei tietäisi musta tai hänestä muutakuin iän. En kyllä itsekkään kuvitellut olevani 23 vuotiaan kanssa tässä iässä eikä mun poikaystäväkään aatellut olevansa 17 vuotiaan kanssa, mutta siinä kävi miten kävi. Vaikka ollaan oltu yhdessä vasta vuosi niin ollaan koettu ja käyty läpi rankkoja aikoja, mutta ollaan silti uskottu parempaan ja ollaan yhdessä selvitty. Rankkaa aikaa on ollut kun itsellä masennus joka sai mut varmaan raivostuttavammaksi ihmiseksi viettää aikaa, mutta hänkin silti pysyi vierellä ja minäkin olen tukenut kun siihen on tarvetta ollut.
En minäkään kuvitellut elämäni rakkauden olevan 18 vuotta itseäni vanhempi - eikä hänkään varmasti kuvitellut samaa mutta siis nuorempaan suuntaan. :D Mutta tässäpä sitä ollaan. Jos olisin antanut ulkoa päin tulevien ennakkoluulojen - tai ajatuksen että niitä ennakkoluuloja voi tulla - estää, en olisi nyt onnellisessa suhteessa. Siksipä rohkaisenkin sinua vain jatkamaan suhdetta, sanoivat muut siihen ihan mitä tahansa, koska miksi ei? Niin kauan kuin suhde tuntuu toimivalta, se on sitoutumisen arvoinen.
Kokemuksesta tiedän että masennus ja muut vastaavat voivat joko erottaa tai liimata hyvin vahvasti toisiinsa. Meillä on myös käynyt kuten teillä, eli masennuksen kanssa on painittu ja rankkoja asioita, mm. läheisten kuolemia, käyty läpi ja yhdessä selvitty niistä kaikista. Masentunut tai muuten vain vaikeuksia kokenut ja niiden epäluuloittama ihminen ei todellakaan ole kevyintä seuraa, joten jos joku sellaista seuraa jaksaa, se joku on hyvin todennäköisesti aidosti tosissaan ja välittää. <3 Onnea teille suhteestanne ja suhteeseenne! Toivottavasti teillä on montamonta ihanaa yhteistä vuotta edessänne! :)
Itsellekkin tässä on avautunut silmät sille ettei ihmistä kannata määritellä paljoa iän perusteella. Ennenkuin tutustuin nykyiseen poikaystävääni kuvittelin että sellaset yli 20 vuotiaat on niin erilaisia ja vanhempia mutta nyt huomannut etteipä se ikä kyllä paljoa kerro vaan itse ihminen. Aattelin ettei siitä vois tulla ehkä mitään kun otais niin eri vaiheessa elämää.
Itsellä oli todella lähellä etten olisi ikinä mennyt näkemään nykyistä poikaystävääni treffeille, sillä siskoni piti kunnon saarnan ja puheen miksi se ei ole hyvä idea ja että miehen pitäisi muka olla jotenkin outo kun kiinostuu mun ikäsestä. Onneksi en itsekkään kuunnellut toisen ennakkoluuloja. Melkein ajattelin että perun sovitut treffit, mutta päätin luottaa omaan vaistoon ja kuunnella itteeni tällä kertaa ja se on ollut paras päätös minkä oon ikinä tehnyt. Nykyään siskoni tykkää poikaystävästäni todella paljon ja on myöntänyt että hänellä oli typeriä ennakkoluuloja.
Kiitos paljon ja samaa toivotan teille myös😊
Tyttäreni alkoi 17-vuotiaana seurustella nykyisen miehensä kanssa, joka silloin oli myös 23v. Mikäs siinä, kun poikaystävällä oli järki päässä (samoin tietysti tytöllä).
Sinun kohdalla epäilyttää ja huolestuttaakin tämä "En tiedä miten jaksaisin ilman hänen tukeaan oman masennuksen kanssa.": ettet vain tukeutuisi liikaa poikaystävääsi?
Vanhempiesi tehtävä olisi pikemminkin tukea sinua, ehkä sisaresikin. Terveellistä on myös mietiskellä ihan yksin ja ystävien kanssa asioita. Seurustelusuhde ei ole terapiasuhde. Meinaan vaan, että aika monta kertaa olen nähnyt miten juuri tyttö tukeutuu masennuksensa kanssa liikaa poikaystäväänsä. Kun poikaystävä jättää, niin tyttö tulee alas kovaa ja korkealta. Rakkaus, ihastus, hyvä fiilis on tietty kovin ihania asioita. Mutta aina kannattaa miettiä parisuhdetta myös toisen osapuolen kannalta; mitkä hänen motiivinsa suhteeseen ovat. Aivan samoin, mitä ovat oikeat omat motiivini.
Usein pojat/miehet pitävät nuoremmista tytöistä, koska ajattelevat heidän muovautuvan pojan tahtoon paremmin kuin vanhemmat kanssasisarensa, jotka ovat jo hyvinkin itsetietoisia. Aika suurelta osin tämä ajatus pitää myös paikkaansa.
Kyllä oikeasti tiedän että selviäisin ilmankin mutta hänestä on ollut suuri apu. Pidän kavereihin yhteyttä ja nähdään sillointällön ja siskon kanssa ollaan aika läheisiä. Masennus on mennyt aika hurjasti parempaan suuntaan nyt ja oon vahvempi ja itseluottavaisempi. Ollaan yhdessä koska siitä tulee vaan todella hyvä fiilis ja kummatkin saa siitä voimaa ja välitetään toisistamme. Aina tosin pitää varautua että elämässä välillä käy arvaamattomia ikäviä asioita mutta ei kannata niitä liikaa pelätä ja kammota. Sen oon masennuksen takia oppinut ettei niitä elämänkauhukuvia kannata liikaa miettiä.
Kuulostaa vähän yleistämiseltä toi viimeinen osa sun kirjotuksesta. Voi tollasia tapauksiakin olla, mutta ei mun parisuhteessa kyllä tommosesta ole kysymys mitenkään
Tuosta sushiunan kommentista tulee sellainen vaikutelma, etteivät masentuneet ihmiset saisi seurustella ollenkaan, eikä mistään mieltä painavasta saisi muutenkaan kertoa kumppanilleen, koska "hän ei ole terapeuttisi"..
Totta, kumppani, missään iässä, ei ole terapeutti. Ja jos hän onkin ammatiltaan terapeutti, hän ei saa hoitaa puolisoaan. Eikä terapeutti saa alkaa seurustella potilaansa / asiakkaansa kanssa. Mutta kyllä minusta on silti käytännössä aika vaarallista, jos masentuneen ihmisen täytyy salata masennuksensa ja mieltä painavat asiansa puolisoltaan ja hänen sijaansa tukeutua vaikeina aikoina vanhempiinsa ja ystäviinsä. Kyllä minä loukkaantuisin, jos puolisoni tukeutuisi minun sijastani johonkuhun muuhun. Ok, jos hänellä olisi suunnattomia vaikeuksia, kehottaisin häntä kääntymään oikeasti lääkärin puoleen, mutta saisi hän silti puhua myös minulle (lääkärin ohella siis), en missään nimessä kieltäisi häntä "olemasta masentunut" läsnä ollessani, enkä vaatisi häntä olemaan pirteä ja "normaali", jos hänestä ei tuntuisi siltä. Olisin hänen tukihenkilönsä kotona ja arjessa, samalla kun lääkäri olisi hänen oikea terapeuttinsa ja ammattiauttajansa. Koska mitä, kyllä minä haluan tukea omaa puolisoani. Jos hänellä olisi vaikeaa, haluaisin silti tukea häntä.
Jätetyksi tullessa taasen tulee kyllä "alas kovaa ja korkealta" ihan ilman masennustakin. Jätetyksi joutuminen on aina kolaus itsetunnolle, koska siitä tulee olo "en ollut tarpeeksi hyvä". Ystäväni, mies, on positiivisuuden perikuva ja välillä turhankin optimistinen heppuli, ja hänet jätettiin. Hän on sellainen ihminen, josta kaikkein viimeksi maailmassa uskoisi, että hän vaipuisi synkkyyteen, sillä hän ei ole tehnyt niin muidenkaan vastoinkäymisten edessä. Jätetyksi tuleminen kuitenkin ajoi hänet ryypeksimään kuukausiksi, ja sen jälkeen onkin ollut elämä vähän hakusessa.
"Rakkaus, ihastus, hyvä fiilis on tietty kovin ihania asioita. Mutta aina kannattaa miettiä parisuhdetta myös toisen osapuolen kannalta; mitkä hänen motiivinsa suhteeseen ovat." Meinaatko, ettei se aloittajan 23-v. mies voi olla tosissaan, koska ap on 17v. ja kohdannut henkisiä vaikeuksia? Oletko kenties - omasta kokemuksestasi huolimatta - sitä mieltä, että "kaikki (paitsi oma vävyni) ovat hyväksikäyttäjiä ja haluu vaan pilluu, ei ne tosta tytöstä oikeest välitä" ?
"Usein pojat/miehet pitävät nuoremmista tytöistä, koska ajattelevat heidän muovautuvan pojan tahtoon paremmin kuin vanhemmat kanssasisarensa, jotka ovat jo hyvinkin itsetietoisia. Aika suurelta osin tämä ajatus pitää myös paikkaansa. "
Jotkut pojat ja miehet voi ajatella, että jotkut tytöt ja naiset on niin tyhmiä bimboja, että niitä on helppo "muovata omaan tahtoon". Mutta tässä ei sinänsä ole kyse iästä, vaan niitä bimboja löytyy kyllä kaikista ikähaitareista. Toisaalta, voivathan jotkut pojat ja miehet olla ikänsä niin lapsellisia, etteivät edes kelpaa niille kypsille naisille, jotka olisivat ehkä "heidän ikäisiään" noin niin kuin fyysisesti.
No, siitä olen kyllä osittain samaa mieltä, että jos oikein, oikein kovasti masentaa ja ahdistaa, niin ei ole hyvä tukeutua vain yhteen ihmiseen ja "yrittää selvitä", vaan kannattaa oikeasti mennä sinne lääkärin juttusille, koska siihen masennukseen ja ahdistukseen on saatavilla apua taholta, jonka _työtä_ on auttaa niissä asioissa. Tätä kautta voi koko elämänsä saada paljon paremmaksi ja tottakai siinä suhteessaankin jaksaa tehdä paljon kivoja asioita, jos on ahdistus poissa ja elämä tuntuu yleisestikin helpommalta.
".. etteivät masentuneet ihmiset saisi seurustella ollenkaan, eikä mistään mieltä painavasta saisi muutenkaan kertoa kumppanilleen, koska "hän ei ole terapeuttisi".. "
Ihan pieleen meni tulkintasi. Toki masentuneet saavat seurustella ja seurustelevatkin, ovat ihan naimisissa ja perheellisiä. Yleensäkin olen aivan liian fiksu kieltämään mitään yksittäistä toimintaa tietynlaisilta ihmisiltä ;).
Samoin mieltänsä voi keventää kumppanille, kunhan ei tee sitä päivittäin. Tai edes niin, että kumppani kuormittuu, sillä muuten kuormittuu koko suhde ja se puolestaan on suhteelle erittäin epäterveellistä.
"Mutta kyllä minusta on silti käytännössä aika vaarallista, jos masentuneen ihmisen täytyy salata masennuksensa ja mieltä painavat asiansa puolisoltaan ja hänen sijaansa tukeutua vaikeina aikoina vanhempiinsa ja ystäviinsä."
En sanonut missään kohdassa, että masennus pitää salata kumppanilta. Mutta masentuneena 17-vuotiaana ja myös vanhempana on parempi tukeutua niihin läheisiin, jotka tuntee perinpohjin. Ei uuteen/uudehkoon kumppaniin.
"Kyllä minä loukkaantuisin, jos puolisoni tukeutuisi minun sijastani johonkuhun muuhun."
Turha loukkaantua. Jokaisellahan on täysi oikeus tukeutua keneen haluaa. Suurin ongelma parisuhteessa lienee kuitenkin se, ettei puoliso halua tukea keneltäkään, eikä edes myönnä masennustaan, vaikka jokainen läheinen sen (vaikean masennuksen) voi helpostikin todeta. Hoitamaton masennus puolestaan on tarttuva, hengenvaarallinen tauti. Ja jos puoliso ei hakeudu hoitoon, muukin perhe sairastuu. Toisaalta läheisillä on riski sairastua myös, vaikka masentunut hakeutuisikin hoitoon, ellei hoito tehoa. Masennus ei tosin ole ainoa mielenterveyden häiriö, johon ei haeta apua, vaikka syytä olisi. Masennus myös sekoitetaan usein kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, jossa masennus ja mania vuorottelevat.
"Olisin hänen tukihenkilönsä kotona ja arjessa, samalla kun lääkäri olisi hänen oikea terapeuttinsa ja ammattiauttajansa."
Niin, jos jaksaisit. Riippuu myös paljon teidän molempien persoonasta, samoin kuin missä vaiheessa masennusta aletaan hoitaa, miten paljon masentunut tarvitsee tukea ja mitkä kaikki asiat jäävät hoidettavaksi ei(vielä)-masentuneelle. Henkilökohtaisesti olen nähnyt, ettei mikään toimi pidemmän päälle. Ero on ainoa vaihtoehto oman mielenterveyden pelastamiseksi, ellei puoliso hakeudu hoitoon tai vaikka hakeutuisi, masennus sen kun jatkuu, vuosia.
"Jätetyksi tuleminen kuitenkin ajoi hänet ryypeksimään kuukausiksi, ja sen jälkeen onkin ollut elämä vähän hakusessa. "
Miehillä masennus, bipolaarisuus, ja erilaiset persoonallisuushäiriöt johtaa hyvin ja erittäin usein alkoholin liikakäyttöön.
Käyn psykiatrilla nykyään eli minulla on muutakin tukea kuin poikaystäväni. Jos tosissaan rakastaa toista ihmistä ja on tosissaan hänen kanssaan muutenkin, en usko että sellainen ihminen jättää toisen kun kumppanilla on vaikeaa. Silloin sellainen ihminen auttaa ja on tukena sekä pysyy vierellä, vaikka ei kumppani sovi miksikään psykologiksi, psykiatriksi, lääkäriksi eikä parantajaksi. Mutta masentuneen pitää itse haluta parantua ja pitää silti kohdella toista hyvin, vaikka oma olo olisi minkälainen.
Minulle hänen tukensa on merkannut minulla niin paljon ja todistanut että minusta oikeasti välitetään. Tuollaiset teot osoittaa sen oikean välittämisen, kun ei tykätä toisesta vaan silloin kun hänen kanssaan on kivaa ja hän on hyvää seuraa. Elämä ei ole sellaista kukaan ei ole sellainen että aina voisi hyvin.
17 ja 23 ei kuulosta läheskään niin pahalta kuin vaikkapa 15-16 ja 20. Tokihan tuo mainitsemasi on laitonta lai tiukassa kirjaimessa, mutta jos vanhenpasi tietävät ja hyväksyvät, niin mikä ettei....
Tutustuttiin kyllä kun olin vielä 16 ja hän 22
Jaah, että oikein 6 vuoden ikäero? Voi kauhistus. Itse lähdin 18-vuotiaana seurustelemaan 28-vuotiaan kanssa ja hyvin on onnistunut suhde. En muista että kukaan olisi vääntänyt ikäerosta ongelmaa.
No toi on sun kokemus, ite voin sanoa että itellä se ei oo mennyt ihan noin. Perheenjäsenillä on ollut ongelmaa mutta ei oo onneksi enään ja koulun terkkarilla kun kävin multa kyseltiin kummissaan että "eikö se oo aika vanha sulle?"
Minä olin just nippanappa täyttänyt 17 vuotta, mieheni oli silloin "jo" 26 vuotias.
Ei kukaan silloin ainakaan ääneen epäillyt miestäni hyväksikäyttäjäksi, koska minä asuin omillani, maksoin kaikki menoni itse ja kävin seurustelun ja päivätyön ohella iltakoulua., eli olin selkeästi aikuinen ihminen joka tuli toimeen omillaan. Yhteen muutimme 3 kk kuluttua seurustelun aloituksesta. Yhdessä ollaan nyt oltu 38 vuotta, eikä ole tämä ikäero meillä vaikuttanut mihinkään eikä missään tilanteessa tänä aikana.
Sen verran meillä on eroa, että ehkä minä olin jo silloin 17 vuotiaana aikuisempi kuin sinä, koska en ole koskaan sanonut miestäni poikaystäväksi. Jo silloin kun tapasimme, hän oli mies, ei millään mittarilla poika. En olisi ikinä alkanut seurustelemaan "pojan" kanssa. Aikuisten kyseessä ollessa on toisen vähättelyä puhua poika- tai tyttöystävästä.
No itelle tuntuu vaan luontevammalta sanoa poikaystävä eikä miesystävä, en tiedä miksi mutta tuskin se todistaa millä nimellä kutsun miten aikuinen olen tai kuinka vähän aikuinen olen. 23 vuotiaita joidenkin määritelmien mukaan kutsutaan kumminki sanalla nuoret vaikka aikuisia ovat.
Toi "pojittelu" ja "tytöttely" on ihan eri juttu kuin "poika- / tyttöystäväksi" kutsuminen. Siinä missä joku vanhempi pojittelee tai tytöttelee tarkoitetaan yleensä vähän osoittaa olevansa itse vanhempi eli "johtavammassa asemassa" nuorempaan nähden (=halveerausta nuorempaa kohtaan), kun taas henkilön kutsuminen poika- tai tyttöystäväksi on mielestäni ihan ok, jos se on molemmille suhteen osapuolille luontevaa. Englanninkielessähän ei edes ole omaa sanaa "mies- / naisystävälle", vaan puhutaan ihan "boyfriend / girlfriend". Siis jos ei olla vielä naimisissa, jolloin sanat olisivat husband / wife = aviomies / vaimo.
Oma äijäni ei tykkää jos häntä sanoo "poikaystäväksi", hän on melkein 50. Mutta hän nyt kutsuukin jopa pikkupoikia (7-19v.) "miehiksi", ei "pojiksi". Itseäni ei haittaa, jos hän sanoo tyttöystäväksi mutta saa sanoa myös naisystäväksi. Eniten haittaisi teinimäinen ilmaus "vaimoke".
Tapauskohtaista siis.
....Usein pojat/miehet pitävät nuoremmista tytöistä, koska ajattelevat heidän muovautuvan pojan tahtoon paremmin kuin vanhemmat kanssasisarensa, jotka ovat jo hyvinkin itsetietoisia. Aika suurelta osin tämä ajatus pitää myös paikkaansa.....
Ja höpsis, mitkä sinun motiivisi ovat kun tuollaisia väität?
Onko sinulla oikein tutkimustuloksia vai mille pohjaat tämän käsityksesi?
Minä tutustuin itseäni 12 vuotta vanhempaan mieheen 18 vuotiaana ja eipä tuo ole minua pyrkinyt muovaamaan mihinkään suuntaan. Oma itseni olen saanut olla koko tämän nyt 16 vuotta kestäneen parisuhteen ajan.
Ystäväni mies on häntä 8 vuotta vanhempi, eipä ole häntäkään ole pyritty muuttamaan suuntaan eikä toiseen. Kimpassa ja sovussa ovat hekin elämäänsä eläneet.
Aika hassu väite, kiinostais muaki tietää mistä ton väitteen keksiny tyyppi ton tietää että suurelta osin se olis.. typeriä ennakkoluuloja
Itelläkin ihan reilusti vanhempi poikaystävä, ei oo ikinä ollu tilannetta että hän olis halunnu saada mut muovautumaan hänen tahtoon. Hän kyllä kunnioittaa mun mielipiteitä ja haluu toimia reilusti aina. Saan olla todella omaitteni ja hän kertoo jokapäivä että oon upee just sellasena kuin oon.
Sen takia ajattelin että vanhempi poikaystävä vois olla kiva, koska on jo kypsempi jne.
"....Usein pojat/miehet pitävät nuoremmista tytöistä, koska ajattelevat heidän muovautuvan pojan tahtoon paremmin kuin vanhemmat kanssasisarensa, jotka ovat jo hyvinkin itsetietoisia. Aika suurelta osin tämä ajatus pitää myös paikkaansa....."
Ehdottomasti noin, omien empiiristen tutkimusten mukaan. Etenkin suuri ikäero tuo suhteeseen valtavasti epätasapainoa, varsinkin jos toinen osapuoli on hädin tuskin aikuinen, ja oman persoonan ja seksuaalisuuden etsintä on vielä vaiheessa.
Korostan kuitenkin, ettei ap:n ja poikaystävän ikäero ole suuri.
Itse seurustelin 15-vuotiaana 20 vuotiaan kanssa pari vuotta. Sitten 18-vuotiaana aloin seurustelemaan 24 vuotiaan kanssa. Se suhde päättyi kun olin itse 23 ja mies 29. (Ei siis silloin enää yhtään mikään ikäero...)
Mutta molemmat miehet olivat sellaisia, joista tavallaan itse kasvoin ohi... Minä kypsyin ja kasvoin, mutta miehet jäivät tavallaan "lapsiksi". Ihan harmittomia miehiä, enkä niitä suhteita kadu, mutta kenties jos mies jo 20 vuoden paremmalla puolella katselee kovin nuoria tyttöjä, niin mies saattaa olla itse hieman kypsymätön. Vaikka kiva olisikin.
Nuoruuden suhteet kestävät aika harvoin koko elämän, oli sitten ikäeroa tai ei. Tuossa vaiheessa asiaa ei kannata vakavasti ottaa. Mikäli suhde sattuu kestämään, niin pohtii sitten aikuisena, että mikä on tilanne.
Nykyisin olen jo 38v ja pitkässä liitossa miehen kanssa, joka on 46v. 8 vuoden ikäero tässä vaiheessa ei myöskään tunnu yhtään miltään. Ja nykyinen puolisoni on myös mukavasti aikuisen oloinen.:) Siis hyvällä tavalla, olematta mikään tiukkapipo.;)
Ei ole mikään mahdoton ikäero. No problem.
Ei ikäerossa mitään, ja onhan näitä keskusteluita aina kiva lukea, mutta usein pistää miettimään vain, että jos ei itseä häiritse asia X omassa suhteessaan, niin miksi siitä suhteesta täytyy tulla kyselemään mielipiteitä nettiin?
Tyyliin joku alottaisi keskustelun "meidän suhteesa ei ole seksiä ja me ollaan silti onnellisia. Mitä mieltä?" ja kun tulee miljoona negatiivista, vastustelevaa kommenttia, aloittaja suhtautuu asiaan puolustelemalla omaa suhdettaan ja todistelemalla sen onnellisuutta. Meinaan että kyllä suhde ilman seksiä onnistuu ja on jopa onnellinen niille jotka niin elävät, mutta jos se on onnellinen, miksi siitä täytyy tulla tiedottamaan nettiin aloittamalla keskustelu siitä aiheesta? (Kun usein näitä kesuja aloitetaan nimen omaan silloin, jos on jokin ongelma, johon toivotaan neuvoja.) Sama homma on ikäerosuhdekeskustelujen kanssa. Jos ikäero ei häiritse itseä eikä puoliskoa eikä oikeastaan ketään läheistäkään eli ei toivota mainittavia parannusehdotuksia sen enempää omaan kuin läheistenkään suhtautumiseen, mitä muuta tänne voivat ihmiset kommentoida? Paitsi tietty niitä "suhtees on oikeesti huono hyi häpee oot paska ihminen tommonen suhde ei toimi eroo heti!" -ilkeyksiä, joista tulee vain paha mieli.
En tullut kysymään siksi, että en itse olisi varma meidän suhteesta.. vaikka tulisi miljoona kommenttia asiaa vastaan ei mun mielipide tai tunteet muuttuisi mihinkään. Halusin vain kuulla mielenkiinnolla millasia perusteluja niillä asiaan on jotka asiaa vastaan ovat. On hauska lukea tolloja juttuja mitä ennakkoluuloiset ja typerät ihmiset laittaa..
Hei aloittaja, sama ikäero on meillä mieheni kanssa, tavattiin kun itse olin 16 ja hän 22. Hyvin on kestänyt, yhteiseloa jo lähemmäs 30v. Ei se ikäero ole mitään. Tärkeintä on rakkaus ja se että ihmisesi tuntuu omalta ja itselle sopivalta, muiden mielipiteistä ei kannata välittää. Elämä heittää kuitenkin eteen kaikenlaisia haasteita, ja yhdessä toistaan tukien niistä selvitään. Paljon vaikeampaa se sopivan löytäminen olisi jos tuijottaa vain jotain tiettyjä kriteerejä kuten esim. ikää. Tsemppiä teille ja rakastakaa! :)