Kuinka moni on joutunut tämän käymään läpi? Kauanko teillä meni, ennen kuin osasitte elää terveessä parisuhteessa? Tuliko riitoja, ymmärsikö toinen osapuoli?
Päätin itse avioliiton, jossa olin ollut 4v. 10v olimme muuten yhdessä. Liian nuorena aloin miehen kanssa tuolloin seurustelemaan ja hän käytti törkeästi hyväkseen minun heikkoa itsetuntoa omiin tarpeisiinsa. Kun kasvoin aikuiseksi, huomasin nuo kaikki ongelmat ja päätin lähteä. Kesti useamman vuoden, että sain kerättyä rohkeutta lähteä.
Ero on tapahtunut yli vuosi sitten ja olen löytänyt elämääni uuden miehen. ''Ongelmana'' vaan on, että mies on oikeasti nyt mukava ja välittävä, perus luotettava mies. Ollut aina, kun olen hänet tuntenut neljä vuotta harrastuksen kautta.
Minulla on totta kai tuon 10v aikana iskostunut joitakin sairaita ajatuksia päähän, mitä suhde pitää sisällään. Ja vaikka tiedän, että ne ovat sairaita ja vääristyneitä asioita, puskevat ne aina välillä pintaan. Tässä muutama esimerkki:
- Jos mies kieltäytyy seksistä, olen tehnyt jotakin väärin. Tai suhteessa on jotakin vikaa, tai minussa on jotakin vikaa, olen ällöttävä. Ei mies koskaan voi olla haluamatta seksiä jos teen aloitteen.
- Matkustelu. Mies saattaa lähteä vapaillaan (kun minä olen töissä) käymään vanhempiensa luona toisella paikkakunnalla ja viipyä siellä 2-5pvä. Silloin suhteessa on joku vikana, koska hän ei halua kytätä tekemisiäni 24/7.
- Kännykän käyttö. Sitä voidaan näyttää minulle, sitä ei tarvitse salailla. Jos kuitenkin mies kääntyy minuun niin, etten näe, mitä hän tekee kännykällä, viestittelee hän silloin salarakkaalleen.
... jne. Nämä nyt ovat pahimmat.
En ole miehelle näistä kertonut, sillä ajatuksey pyörivät omassa mielessäni silloin, kun olen yksin. Ja nämä eivät ole 24/7 ajatuksia, vaan ne tulevat yleensä kerran/kaksi kahdessa viikossa muutamaksi tunniksi kiusaamaan omia ajatuksiani. Ja tällöin jos minulla on vain mahdollisuus, niin pysähdyn: mietin, onko minulla oikeasti pelättävää noissa asioissa (ei). Onko ne vain jäänteitä entisestä (on). Ovatko nämä ajatukset aina olleet mukanani (ovat) ja ovatko ne yhtä vahvoja kuin ennen (ei, haalistuvat ja vähenevät koko ajan). Mutta hetkinä, kun näitä ajatuksia ilmaantuu, tunnen oloni eksyneeksi ja voimattomaksi lapseksi. Minua harmittaa, että kun elämääni nyt ilmestyy oikeasti terve parisuhde, joudun minä opettelemaan sen parisuhteen sääntöjä ja normeja sekä taistelemaan vanhoja demoneita vastaan, jotka yrittävät kuiskuttaa korvaani sitä sairasta parisuhdemallia, jonka ex mieheni minulle on opettanut.
Tällainen tapahtui eilen, kun mies näytteli hauskoja kuvia koirastaan puhelimesta. Yllättäen hän sitten kääntyi ja sanoi, odota hetki ja alkoi selaamaan kännykkäänsä kääntyen niin, etten voinut enää nähdä kännykkää. Hän hetken etsi jotakin, kunnes huokaisi, ettei se hauska kuva löytynyt ja antoi asian olla. Jatkoimme iloista keskustelua muuten.
Illalla sitten kun olin menossa nukkumaan, tämä vanha demoni päätti sitten kuiskata korvaani, että olisiko miehellä nyt niitä toisen naisen kuvia puhelimessaan? Tai kenties exänsä, hehän ovat hyvissä väleissä keskenään...
Yöllä minua ahdisti tämä ajatus ja rauhoittelin itseäni tietäen, että pelko oli aivan naurettava yhden ainoan kerran perusteella ja tämä reaktio johtui täysin entisestä suhteestani. Aamulla asia jo nauratti, mutta harmitti. Taas oli vanhat ajatukset käyneet mielessä, vaikka näin ei ollut.
Ihminen voi hyvin olla exänsä kanssa väleissä (varsinkin, kun ovat kuitenkin koiran kahdestaan hommanneet ja olleet koiran kanssa saman katon alla 3v ennen kuin erosivat, ihan luonnollista silloin, että exä hoitaa välillä koiraa, kun asuu samassa kaupungissa ja tuntee tämän). Minulle tämä vaan edellisestä suhteesta tarkoitti, että mies voi hyvinkin panna exänsä kanssa, eihän sillä ole merkitystä.
Olen myös nähnyt nykyisen exän ennen ja jälkeen heidän eronsa. Edelleen mukava ihminen, ei ehkä sellainen, jonka kanssa voisin lähemmin ystävystyä, mutta esim. työkaverina pärjäisin.
Ja ihminen voi myös kääntyä kännykkänsä kanssa muualle. Exäni kohdalla tämä vain tarkoitti sitä, että silloin joltakin salarakkaalta oli tullut viesti (tai oli muistanut, että saatana, siitä salarakas X:stähän on kuva galleriassa! Pakko poistaa ennen kuin käy käry).
Haluaisin lähinnä kuulla, onko täällä muita, joilla on tällainen epäterve parisuhde taustalla ja he ovat oppineet terveeseen parisuhteeseen? Ja kauanko se on kestänyt. Omalla kohdallani olen huomannut suuren muutoksen mm. luottamuksessa, kun kyseessä on nyt terve parisuhde, mutta edelleen on opittavaa.
Päätin itse avioliiton, jossa olin ollut 4v. 10v olimme muuten yhdessä. Liian nuorena aloin miehen kanssa tuolloin seurustelemaan ja hän käytti törkeästi hyväkseen minun heikkoa itsetuntoa omiin tarpeisiinsa. Kun kasvoin aikuiseksi, huomasin nuo kaikki ongelmat ja päätin lähteä. Kesti useamman vuoden, että sain kerättyä rohkeutta lähteä.
Ero on tapahtunut yli vuosi sitten ja olen löytänyt elämääni uuden miehen. ''Ongelmana'' vaan on, että mies on oikeasti nyt mukava ja välittävä, perus luotettava mies. Ollut aina, kun olen hänet tuntenut neljä vuotta harrastuksen kautta.
Minulla on totta kai tuon 10v aikana iskostunut joitakin sairaita ajatuksia päähän, mitä suhde pitää sisällään. Ja vaikka tiedän, että ne ovat sairaita ja vääristyneitä asioita, puskevat ne aina välillä pintaan. Tässä muutama esimerkki:
- Jos mies kieltäytyy seksistä, olen tehnyt jotakin väärin. Tai suhteessa on jotakin vikaa, tai minussa on jotakin vikaa, olen ällöttävä. Ei mies koskaan voi olla haluamatta seksiä jos teen aloitteen.
- Matkustelu. Mies saattaa lähteä vapaillaan (kun minä olen töissä) käymään vanhempiensa luona toisella paikkakunnalla ja viipyä siellä 2-5pvä. Silloin suhteessa on joku vikana, koska hän ei halua kytätä tekemisiäni 24/7.
- Kännykän käyttö. Sitä voidaan näyttää minulle, sitä ei tarvitse salailla. Jos kuitenkin mies kääntyy minuun niin, etten näe, mitä hän tekee kännykällä, viestittelee hän silloin salarakkaalleen.
... jne. Nämä nyt ovat pahimmat.
En ole miehelle näistä kertonut, sillä ajatuksey pyörivät omassa mielessäni silloin, kun olen yksin. Ja nämä eivät ole 24/7 ajatuksia, vaan ne tulevat yleensä kerran/kaksi kahdessa viikossa muutamaksi tunniksi kiusaamaan omia ajatuksiani. Ja tällöin jos minulla on vain mahdollisuus, niin pysähdyn: mietin, onko minulla oikeasti pelättävää noissa asioissa (ei). Onko ne vain jäänteitä entisestä (on). Ovatko nämä ajatukset aina olleet mukanani (ovat) ja ovatko ne yhtä vahvoja kuin ennen (ei, haalistuvat ja vähenevät koko ajan). Mutta hetkinä, kun näitä ajatuksia ilmaantuu, tunnen oloni eksyneeksi ja voimattomaksi lapseksi. Minua harmittaa, että kun elämääni nyt ilmestyy oikeasti terve parisuhde, joudun minä opettelemaan sen parisuhteen sääntöjä ja normeja sekä taistelemaan vanhoja demoneita vastaan, jotka yrittävät kuiskuttaa korvaani sitä sairasta parisuhdemallia, jonka ex mieheni minulle on opettanut.
Tällainen tapahtui eilen, kun mies näytteli hauskoja kuvia koirastaan puhelimesta. Yllättäen hän sitten kääntyi ja sanoi, odota hetki ja alkoi selaamaan kännykkäänsä kääntyen niin, etten voinut enää nähdä kännykkää. Hän hetken etsi jotakin, kunnes huokaisi, ettei se hauska kuva löytynyt ja antoi asian olla. Jatkoimme iloista keskustelua muuten.
Illalla sitten kun olin menossa nukkumaan, tämä vanha demoni päätti sitten kuiskata korvaani, että olisiko miehellä nyt niitä toisen naisen kuvia puhelimessaan? Tai kenties exänsä, hehän ovat hyvissä väleissä keskenään...
Yöllä minua ahdisti tämä ajatus ja rauhoittelin itseäni tietäen, että pelko oli aivan naurettava yhden ainoan kerran perusteella ja tämä reaktio johtui täysin entisestä suhteestani. Aamulla asia jo nauratti, mutta harmitti. Taas oli vanhat ajatukset käyneet mielessä, vaikka näin ei ollut.
Ihminen voi hyvin olla exänsä kanssa väleissä (varsinkin, kun ovat kuitenkin koiran kahdestaan hommanneet ja olleet koiran kanssa saman katon alla 3v ennen kuin erosivat, ihan luonnollista silloin, että exä hoitaa välillä koiraa, kun asuu samassa kaupungissa ja tuntee tämän). Minulle tämä vaan edellisestä suhteesta tarkoitti, että mies voi hyvinkin panna exänsä kanssa, eihän sillä ole merkitystä.
Olen myös nähnyt nykyisen exän ennen ja jälkeen heidän eronsa. Edelleen mukava ihminen, ei ehkä sellainen, jonka kanssa voisin lähemmin ystävystyä, mutta esim. työkaverina pärjäisin.
Ja ihminen voi myös kääntyä kännykkänsä kanssa muualle. Exäni kohdalla tämä vain tarkoitti sitä, että silloin joltakin salarakkaalta oli tullut viesti (tai oli muistanut, että saatana, siitä salarakas X:stähän on kuva galleriassa! Pakko poistaa ennen kuin käy käry).
Haluaisin lähinnä kuulla, onko täällä muita, joilla on tällainen epäterve parisuhde taustalla ja he ovat oppineet terveeseen parisuhteeseen? Ja kauanko se on kestänyt. Omalla kohdallani olen huomannut suuren muutoksen mm. luottamuksessa, kun kyseessä on nyt terve parisuhde, mutta edelleen on opittavaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No ei se välttämättä ihan normaalia ole, että kääntyy selaamaan kuvagalleriaa. Se on sitten eri asia, että mitä mahdollisesti salattavaa siellä on. Ei välttämättä liity exään tms. ollenkaan eikä tosiaankaan sun vanhoihin pelkoihin. Onhan se vähän outoa.
"No ei se välttämättä ihan normaalia ole, että kääntyy selaamaan kuvagalleriaa. Se on sitten eri asia, että mitä mahdollisesti salattavaa siellä on"
No minulla on kännykässäni esim. työkuvia josisa on kuvattu asiakkaiden tiloja joissa ei saa ilman lupaa kuvata. Noita kuvia en siis myöskään saa näyttää edes vaimolleni.
Puolisosi tulisi ymmärtää sinun menneisyyden tuskasi ja olla kanssasi hyvin kärsivällinen ja ymmärtäväinen, tarvittaessa näyttämään niitä asioita (puhelin, kuvat jne) mikä sinut saa epäileväiseksi. Vain niin pystyt luottamaan. Hänen tulisi myös enemmän sinua kehua kuin exäänsä.
Olen täysin samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Sinä tarvitset eksyramäärän tukea ja tsemppausta tässä asiassa kumppaniltasi,utta varmaan antaa kumppanillesi myöhemmin paljon hyvää takaisin. Sinä voinet puolestasi jelppiä sitten kumppaniasi jossain jutuissa, jotka nelle vaikeita. Tärkeinä teidän olisi puhua noista asioista eikä missään nimessä noin, että sinä mietit itseksesi yökaudet epäilyjäsi, se on varma tapaa tappaa suhde. Voimia ja onnea suhteeseenne.
Kovin on kaksipiippuinen kysymys. Sillä useinhan mielenterveyden ongelmat ilmenevät vasta pitkänkin parisuhteen jälkeen. Sitä ennen asiat ovat hoituneet varsin terveesti.
Loppu viimeinhän kukaan ei opeta ketään epäterveeseen parisuhteeseen. Jos sellaiseen alistuu, on ongelma suurelta osin myös omassa pääkopassa. Jokaisen on otettava vastuu itsestään, häädettävä omat demoninsa.
Jotenkin oksettaa tämä aloitus. Tiedät miten asia on, mutta siitä huolimatta jankkaat siitä itsesi kanssa. Pitäisikö sinun hakeutua ammattiauttajien pakeille.
Meinaan kun kerran sulla terve järki sanoo, että anna olla, niin miksi yhä tuhlaat tyhjänpäiväiseen pohdintaan elämäsi kalliita minuutteja ja tunteja siihen miten paskasti asiat olivat ennen.
En minä vaan viitsisi, minä keskittyisin nauttimaan elämästäni ja viettäisin erittäin nautinnollista parisuhdeseksiä ja kahdenkeskistä aikaa sen uuden kumppanin kanssa.
Aivan niin, anna menneisyyden jo olla.
Tämä ystäväsi ei välttämättä halua näyttää sinulle entisten 50 tyttöystäviensä kuvia. Hän on rakentamassa nyt yhteyttä sinuun ja elämään VAIN sinun kanssasi.
Jos sovitte että olette seurusteleva pari ja suunnittelette yhteistä tulevaisuutta, ystävällesi entiset tyttöystävät ovat historiaa. Sinun ei tarvitse tietää niistä. He ovat historiaa. Mennyttä. Jo elettyä.
Keskittäydy hyväksymää tuo. Ellei ystäväsi tee mitää todella loukkaavaa ja typerää, ole vain iloinen uudesta ystävästäsi nyt.
Kun aikojen päästä todella olet oppinut tuntemaan hänet, sitten vasta voit päättää onko hänestä aviopuolisoksi. Saattaa olla että tulee piirteitä esille, molemmin puolin, jolloin tiet eroavat. Sekin on osa elämää.
Joillekin nuo kuvat ja puhelimen tiedot ovat hyvin henkilökohtaisia asioita, niitä ei siis sovi noin vain näyttää muille.
Anna itsellesi aikaa! Kun huomaat että miehesi on luotettava, menneisyyden haamut väistyvät pikku hiljaa. Ja poimi menneisyyden kokemuksista hyödylliset puolet: Et enää suostu hyväksikäytettäväksi, ja osaat myös olla kiitollinen siitä että nykyinen miehesi ei ole hyväksikäyttäjä.
Kukaan ei oikein ole sulle vastannut, joten minä vastaan. Minulla oli 5v suhde exään, henkisesti ja osin fyysisestikin väkivaltaiseen. Itsetuntoni oli tavatessamme heikko, kun edellinen pitkä suhteeni päättyi exän pettämiseen... (Se nuoruuden suhde oli siihen saakka OK.)
Suhde narsistiin jätti jäljet. Olin 2v sinkku, ja tapasin miehen, joka kohteli mua hyvin. En luottanut, tai uskonut siihen. Kaipasin jotain vakuutteluja tms koko ajan. Epäilin herkästi. Puhuin miehelle avoimesti, ja yritin olla suuttumusta hänelle turhasta.
Nyt olemme eläneet yhteistä perhe-elämää 7 vuotta. Näistä viimeisen 3 vuoden aikana en ole enää epäillyt ihanan mieheni tekevän mitään epäluotettavaa. Tiedän että voin luottaa häneen.
Itsetuntoni on yhä aika heikko. Koen itseni usein esim rumaksi, vaikka järki sanoo, että en ole. Ennemminkin olen ihan sievä aikuinen nainen.
Kävin aikoinaan ex suhteen jälkeen terapiassa. Siellä jo pääsit eroon läheisriippuvuudestani. Se ei ole takaisin palannut.
Tie on siis pitkä, mutta sen voin kertoa, että minä olen hyvin onnellinen suhteessani, ja uskon että miehenikin on.😊
Hei Tulevaisuustuosenkesän
Tuot esille sisäisiä ristiriitoja. Olet aikaisemmassa parisuhteessasi tottunut tietynlaiseen, rikkovaankin käytökseen. Nyt olet tavannut kivan kumppanin, muttet osaa luottaa, näet tahtomattasi arkisetkin tilanteet pahassa valossa. Et voi oikein puhua puolisollesi näistä, koska näet niiden olevan oman sisäisen maailmasi kysymyksiä, etkä suoraan toisesta nousevia.
Parisuhde koskettaa ihmistä syvästi ja jollain tavalla tuo esiin tai lingeeraa varhaisimpien vuorovaikutussuhteittemme kanssa. Jos on tottunut esim. kovin alisteiseen ihmissuhteisiin, voi olla vaikea opetella tasa-arvoinen, tasaväkinen vuorovaikutus. Jos on tottunut kaikessa pettymään, miten voisi oppia toivomaan ja luottamaan, jne.
Hyvä asia on se, että näihin vuorovaikutus- ja tunnetaitoihinkin voi vaikuttaa. Emme ole tuomittuja olemaan menneisyytemme vankeja. Vaikka ihmismieli toimii niin, että tuttuus viehättää ja vetää puoleensa silloinkin, kun se on vahingollista, voi kuitenkin tietoisella itsensä kasvattamisella oppia uusia, rakentavia ja oikeita kohtaamisia. Useat ihmiset hyötyvät paljon terapiasta. On syytä erottaa, milloin kyse on parisuhteen ongelmista ja milloin taas kummankin yksilön erikseen; kertomasi perusteella minusta vaikuttaa, että hyötyisit eniten yksilöterapiasta. Käydessäsi läpi elämäsi tarinaa myös pääset vapautumaan siitä. Voit kasvaa ihmiseksi, joka oikeasti olet, et vain menneisyytesi luomus, vaan voit luoda uutta, terveempää tulevaisuutta.
Mitä tästä ajattelet?
Merja, diakoni