Miksi jään aina yksi?

Yksinjäänyt kirjoitti:

Hei!

olen pitkään ollut hyvin surullinen ja miettinyt että missä on vika kun aina olen jäännyt yksin.. olen menettänyt kolme todella hyvää ihmis-suhdetta enkä ole vuosienkaan jälkeen päässyt irti siitä surusta ja vihasta jota asian jatkuva ajattelu aiheuttaa!!.

Kaikki ystäväni ovat jälkeenpäin sanoneet minulle syiksi mm. että kukaan ei voi olla semmosen ihmisen kanssa joka kieroilee. valehtelee ja syyttää aina muita omista virheistä ja omasta pahasta olostaan jne..

En itse koe asiaa näin vaan katson et asia on niin että vika on muissa ja et mä olen syytön ja uhri nykyiseen olotilaani ja käytökseen ja katson et se muiden ja ympäristön vika ja ongelma et mä oon täynnä vihaa . surua ja katkeruutta.. seuraava asiaa valaisee hieman taustaani ja asioita jonka uskon olevan nykyisen käytöksen taustalla..

Mulla on lapsesta asti ollut Ad/hd oireyhtymä jota perheeni ja sukulaiseni eivät koskaan ymmärtäneet eivätkä hyväksyneet.. aina sain kuulla moitteita ja arvostelua sekä haukkumisia kuinka tyhmä ja osaamaton olin kaikessa ja että ei minusta mitää tule jne..

tämän lisäksi kärsin jatkuvasti raasta henkisestä ja fyysisestä kiusaamisesta ja nöyryyttämisestä ja yksinjäämisestä koko päiväkoti / kouluajan.. aina haukkumista. tönimistä. leikeistä pois sulkemista ja pilkkaamista päin naamaa.. kukaan ei koskaan oikeasti välittänyt tai ottanut kiusaamista vakavasti vaikka tuhat kertaa siitä kerroin ja vaadin että sen on loputtava.. ei loppunut vaan jatkui..

seurustelu / kaverisuhteissa pienestä pitäen ihmeelinen kuvio: joko yksikään tyttö ei koskaan sanonut tykkäävänsä minusta vaan aina he valitsivat toiset pojat ja jättivät minut ulkopuolelle kaikesta osoittaen etteivät he tykkää tai välitä minusta tai jos yksi tai kaksi aluksi oikeasti tykkäsi niin vähän ajan kuluttua he jättivät minut ja ihastuivat toisiin poikiin jne.. minulla on ollut musertava suru ja tuska yksinjäämisestä ja tunne että minusta ei välitetä.minua ei rakasteta . olen täysin nolla ja arvoton ihmisenä.. en ansaitse välittämistä ja rakkautta keneltäkään maailmassa vaan joudun elämään yksin jne...

Kun olen pienestä pitäen näistä edel. mainituista asioista kärsiny toistuvasti niin minun sisälleni on kasaantunut aikuiseksi tultuani suunaton määrä vihaa. katkeruutta ja surua joka on hyvin usein purkaantunu toisia kohtaan jatkuvana syyttelynä. kiusantekona . valehteluna ja kieroiluna.. jne.

olen katsonu omasta näkökulmastani että minun nyk. käytökseni ei ole minun omaa syytäni enkä ole siitä mitenkään vastuussa vaan katson syyn olevan muissa ja ympäristössä jonka johdosta en ole osannut tai pystyny luopumaan siitä vaan olen aina pitänyt toisia syyllisinä siihen ja että heidän kuuluu kärsiä siitä mitä minusta on tullut koska he tekivät minusta tällaisen omalla käytöksellään...

kumpi on asiassa oikeassa?.. minä vaiko toiset jotka ovat minua syyttäneet??..

eniten mua suututtaa ja surettaa se että kolme edellistä suhdetta kaatui edell. mainittuihin syihin mutta en usko että se todellinen vika oli minussa vaan muissa!!.

kertokaa mitä minun pitää tehdä?. en pääse millään irti siitä vihasta ja surusta että menetin kolme hyvää ystävää edel. syiden takia ja enkä pysty myöskään unohtamaan sitä surua ja tuskaa että kukaan ei minusta ole aidosti välittäny tai rakastanut jne.. ja aina toiset syyttää mua minun käyttäytymisestä eivätkä tajua että se on heidän oma vika ja käytös joka on minusta tehnnyt tämmösen mikä olen nykypäivänä...

yksikään minut jättäny henkilö ei ole ollut missää yhteydes minuun suhteen katkeamisen jälkeen jne.. haluisin niin kovasti entiset ystävät takaisin ja edes jonkun tytön maailmassa joka sanoisin tykkäävänsä musta aidosti eikä jättäisi minua koskaan jne..

kertokaa minulle mitä minun pitää tehdä että pääsen tästä vihasta. surusta ja tuskasta eroon.. olen koko ajan syyttäny itseäni kaikesta paskasta ja surrut sitä et miksi en kelpaa kenellekään ja miksi kukaan ei rakasta minua aidosti vaan kaikki haukkuu. syrjii ja sulkee ulkopuolelle ja lopulta jättää minut.. ja taas saan kuulla samoja tuttuja syytöksiä ja et mä oon itse aina syyllinen onnettomaan olooni ja ongelmiini jne..

miten pääsen pois tästä umpikujasta ja saisin elämänvoimaa jatkaa eteenpäin ja uskoa uuten parempaan huomiseen ja pystyisin luopumaan siitä vihasta. surusta ja katkeruudesta joka sisällä jyllää koko ajan..

koen että olen täydellisesti epäonnistunut ihmisenä. kukaan ei välitä eikä rakasta minua. jään aina yksin ennemin tai myöhemmin. miksi onni ei koskaan hymyile minulle vaan aina kääntää selän minulle.. miksi en ansaitse rakkautta tai hyväksyntää muilta.. miksi kaikki mua syyttää minun ongelmista ja vaikeuksista jne..

olenko minä aina syyllinen ja onko se vika aina minussa että minusta on tullut tällainen kuin olen vai onko se muiden ja ympäristön syytä että minusta on tullut tällainen???

Mitä minun pitää ny tehdä että pääsen elämäs eteenpäin ja löydän elämän ilon ja rakkauden ja pystyn luopumaan siitä vihasta ja katkeruudesta?????

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä