Tervehdys ihmiset!
Pohjalle nopea kuvaus itsestäni.
Olen mies, joka arvostaa rehellisyyttä ja kotirauhaa yli kaiken muun.
Lapsuudesta löytyy alkoholisti-isää, väkivaltaista äitipuolta, narsisti isäpuolta ja kaiken sietävä äiti. Eli olen "eroperheenkakara".
Kuitenkin kertoimia vastaan päätin perustaa oman perheen, naisen kanssa joka on "ehjänperheenlapsi".
Alku meni hienosti, tutustuimme kaikessa rauhassa muutaman vuoden, kunnes muutimme samankaton alle.
Jälleen odottelin muutaman vuoden, ennen kuin päätimme hankkia lapsen.
Muutimme hieman suurempaan asuntoon, lapsi syntyi, elämäni sai selkeän tehtävän huoltajana ja huomasin että huoli perheestä ylitti huolen omasta perseestä.
Taas pari vuotta vilahti silmissä ja päätimme yrittää lapselle kaveria. Jonkin aikaa yritettyämme toinen ipana ilmoitti tulostaan.
Taas oli edessä muutto suurempaan kotiin.
Koti löytyi maalaiskunnasta "turvalliselta" alueelta. Pikku remontti ja uuden tulokkaan odotusta.
Ja taas numerot osuivat kohdilleen, lapsi syntyi terveenä.
Öitä valvottiin työn ohessa, mutta elämä tuntui olevan mallillaan.
Noin vuosi nuoremman lapsen syntymän jälkeen vaimolla alkoi huoli.
Identiteettikriisi.
Hän koki hukanneen itsensä äitiyden jalkoihin.
Koitin tsempata. Otin enemmän vastuuta kodin siisteydestä, lasten hoidosta ja ruoanlaitosta.
Ei auta.
Kriisi jatkuu. Mukaan hyppää alkoholi, tuo helppo exit. Itseni huoli murtaa päivitäin ja koen olevani "kone" lasten ja ongelmaisen äidin välissä.
Vaimoni epäilee rakkauttaan minua kohtaa ja päissään iskee sanoilla vyön alle minkä ehtii.
Kestä mies, kyllä se siitä.
"En haluu sun kaa mihinkää".
Kestä mies, kyllä se siitä.
"Haluun maata muittenkin kaa"
Kestä mies, kyllä se siitä.
"Mä en pääse millään susta ja lapsist eroon"
Kestä mies, kyllä se siitä.
Arvottomuus nostaa päätään.
Lapset nauraa.
Tapa tunteesi. Tee oikein.
Vaimo juo.
On kännykässä kiinni aina..
Unettomuus nostaa päätään.
Lapset näyttää edelleen voivan hyvin, teen siis jotain oikein. Kestä mies.
Jälleen baari kutsuu häntä.
Pyydän jäämään, mutta hän tarvitsee baaria enemmän.
Murtuma.
Ja kappas klassinen.
Hänen puhelimeen tulee viesti, jonka luen.
Joku toinen.
Sanon lähteväni, hän pyytää jämään ja kertoo sen olleen vain "tyhmää viestittelyä".
Jään.
Epävarmuus jää.
Arvottomuuden tunne jää.
Väsymys jää.
Lapset nauraa vieläkin.
Arki jatkuu, vaimo vähentää alkoholin käyttöä ja väittää välittävänsä minusta.
Epävarmuus.
Arvottomuus.
En saa unta.
En hahmota syitä ja seurauksia.
Kaipaan vain lepoa.
Päätös suuntaan tai toiseen, johtaa vääjäämättä kurjuuteen.
Tässä olen.
Vaimo kertoo pettäneensä kriisinsä aikana.
Musta.
Sysimusta.
Lapset iloitsevat.
Perhe vai paneminen???
Pikimusta.
Hakeudun hoitoon.
Vaikka oma elämäni tekoineen vaihdettiin arvottomana lihaviihteeseen, katson kuinka lapseni iloitsevat edelleen.
Haravoin miehen roolia mediasta.
Sosiaalinen media, tositv, tilastokeskus, kekustelupalstat....
Nykyaika on vieraannuttava.
Olen masentunut, mutta kaipaan rakkautta ja luottamusta.
Arvet paranee, mutta kaipaan jotain vilpitöntä jotain valoisaa.
Nopea kuvaus itsestäni.
Olen mies, joka arvostaa rehellisyyttä ja kotirauhaa yli kaiken muun.
Kotona pitää pystyä olemaan oma itsensä sukupuolesta riippumatta.
Parisuhteessakin pitää olla vapaus toteuttaa itseään.
Rakkaus on jotain muuta kuin somestatus..
Nykyaika huokuu päinvastaisia arvoja, joissa perhekeskeisyys ja yhteisenhyvän eteen työntekeminen poljetaan "minä " kulttuurin jalkoihin.
Olenko jo nyt liian vanha tänne?
Olenko kuoleva laji?
Pohjalle nopea kuvaus itsestäni.
Olen mies, joka arvostaa rehellisyyttä ja kotirauhaa yli kaiken muun.
Lapsuudesta löytyy alkoholisti-isää, väkivaltaista äitipuolta, narsisti isäpuolta ja kaiken sietävä äiti. Eli olen "eroperheenkakara".
Kuitenkin kertoimia vastaan päätin perustaa oman perheen, naisen kanssa joka on "ehjänperheenlapsi".
Alku meni hienosti, tutustuimme kaikessa rauhassa muutaman vuoden, kunnes muutimme samankaton alle.
Jälleen odottelin muutaman vuoden, ennen kuin päätimme hankkia lapsen.
Muutimme hieman suurempaan asuntoon, lapsi syntyi, elämäni sai selkeän tehtävän huoltajana ja huomasin että huoli perheestä ylitti huolen omasta perseestä.
Taas pari vuotta vilahti silmissä ja päätimme yrittää lapselle kaveria. Jonkin aikaa yritettyämme toinen ipana ilmoitti tulostaan.
Taas oli edessä muutto suurempaan kotiin.
Koti löytyi maalaiskunnasta "turvalliselta" alueelta. Pikku remontti ja uuden tulokkaan odotusta.
Ja taas numerot osuivat kohdilleen, lapsi syntyi terveenä.
Öitä valvottiin työn ohessa, mutta elämä tuntui olevan mallillaan.
Noin vuosi nuoremman lapsen syntymän jälkeen vaimolla alkoi huoli.
Identiteettikriisi.
Hän koki hukanneen itsensä äitiyden jalkoihin.
Koitin tsempata. Otin enemmän vastuuta kodin siisteydestä, lasten hoidosta ja ruoanlaitosta.
Ei auta.
Kriisi jatkuu. Mukaan hyppää alkoholi, tuo helppo exit. Itseni huoli murtaa päivitäin ja koen olevani "kone" lasten ja ongelmaisen äidin välissä.
Vaimoni epäilee rakkauttaan minua kohtaa ja päissään iskee sanoilla vyön alle minkä ehtii.
Kestä mies, kyllä se siitä.
"En haluu sun kaa mihinkää".
Kestä mies, kyllä se siitä.
"Haluun maata muittenkin kaa"
Kestä mies, kyllä se siitä.
"Mä en pääse millään susta ja lapsist eroon"
Kestä mies, kyllä se siitä.
Arvottomuus nostaa päätään.
Lapset nauraa.
Tapa tunteesi. Tee oikein.
Vaimo juo.
On kännykässä kiinni aina..
Unettomuus nostaa päätään.
Lapset näyttää edelleen voivan hyvin, teen siis jotain oikein. Kestä mies.
Jälleen baari kutsuu häntä.
Pyydän jäämään, mutta hän tarvitsee baaria enemmän.
Murtuma.
Ja kappas klassinen.
Hänen puhelimeen tulee viesti, jonka luen.
Joku toinen.
Sanon lähteväni, hän pyytää jämään ja kertoo sen olleen vain "tyhmää viestittelyä".
Jään.
Epävarmuus jää.
Arvottomuuden tunne jää.
Väsymys jää.
Lapset nauraa vieläkin.
Arki jatkuu, vaimo vähentää alkoholin käyttöä ja väittää välittävänsä minusta.
Epävarmuus.
Arvottomuus.
En saa unta.
En hahmota syitä ja seurauksia.
Kaipaan vain lepoa.
Päätös suuntaan tai toiseen, johtaa vääjäämättä kurjuuteen.
Tässä olen.
Vaimo kertoo pettäneensä kriisinsä aikana.
Musta.
Sysimusta.
Lapset iloitsevat.
Perhe vai paneminen???
Pikimusta.
Hakeudun hoitoon.
Vaikka oma elämäni tekoineen vaihdettiin arvottomana lihaviihteeseen, katson kuinka lapseni iloitsevat edelleen.
Haravoin miehen roolia mediasta.
Sosiaalinen media, tositv, tilastokeskus, kekustelupalstat....
Nykyaika on vieraannuttava.
Olen masentunut, mutta kaipaan rakkautta ja luottamusta.
Arvet paranee, mutta kaipaan jotain vilpitöntä jotain valoisaa.
Nopea kuvaus itsestäni.
Olen mies, joka arvostaa rehellisyyttä ja kotirauhaa yli kaiken muun.
Kotona pitää pystyä olemaan oma itsensä sukupuolesta riippumatta.
Parisuhteessakin pitää olla vapaus toteuttaa itseään.
Rakkaus on jotain muuta kuin somestatus..
Nykyaika huokuu päinvastaisia arvoja, joissa perhekeskeisyys ja yhteisenhyvän eteen työntekeminen poljetaan "minä " kulttuurin jalkoihin.
Olenko jo nyt liian vanha tänne?
Olenko kuoleva laji?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos nainen on tuollainen niin ero tulille. Jokaisella on oikeus olla onnellinen. Pettäminen, alkoholi ja toisen lyttääminen ovat jo tarpeeksi hyviä syitä erota toisesta. Itse naisena kannatan perhettä ja yhteistähyvää.