Kun työkaveri terrorisoi

N86-

Minulla on aina olut hyvä työmotivaatio eli kun saan paikan niin teen työni aina tunnollisesti. Olen ollut töissä jo joitakin kuukausia. Nyt olen alkanut epäilemään kykenevyyttäni. On lähellä etten menetä jopa sitä perustyytyväisyyttäni työelämässä. Olen tajunnut että se johtuu huonosta ilmapiiristä. Olen tutustunut kahteen ihmiseen (siis työkaverini). Sanotaan heitä nyt A:si ja B:si. Huomasin heti että ihminen A on mukavan oloinen ja tulimme hyvin juttuun. B oli myös ihan mukava, vaikkakin hyvin eriluonteinen kuin minä. Sitten jotain kitkaa sattui A:n ja B:niin välille jolloin tuntui että olen joku purkukohde. B käyttäytyi minua kohtaan epäkunnioittavasti, tiuski ja huomautteli työtavoistani kuinka ne ovat vääriä. Hänen olemukseltaan huomasi kuinka hän oli raivon partaalla ja kuinka hän näytti siltä kuin alkaisi huutamaan minulle täyttä kurkkua. Hän oli myös hyvin vihamiehisen oloinen myös ihmiselle B ja sain aina kuulla siitä.

En pidä yhtään ihmisen A tapaa pomotella... hän aina huomauttelee jotain pientäkin epäkohtaa eikä voi sietää jos joku muu tekee eri tavalla. Hänellä on pokkaa sanoa että lopetan jonkin projektin. En saa tehdä töitä omalla tavallani, hän puuttuu kaikkeen. Olen kuin joku sätkynukke. Ihminen A on tiiviisti yhteydessä pomon kanssa ja tuntuu että hän latelee säännöt eikä pomo itse. Jos pomo ei toimi hänen haluamallaan tavalla, sekin on kauhean väärin hänen mielestään. Pelkään että saan potkut kun hän arvostelee tekemisistäni varmasti myös pomolle. Eihän työnteon pidä mennä niin että tekee toisen elämästä helvetin vain sen takia kun toinen ei miellytä.

Nyt ihmisen B ollessa sairaslomalla ihminen A on hyväntuulinen ja ns. normaali jopa minua kohtaan. Kuitenkin saan kuulla kuinka A mustamaalaa ihmistä B toisille tuuraajille. Siis puhuu ihan lööperiä tästä toisesta ihmisestä. Hän haluaa ilmeisesti savustaa tämän ihmisen B ulos. Mietin että mitäköhän hän on minusta muille puhunut.... tuntuu että jokapäivä on sellaista esittämistä kun täytyy aina toista miellyttää ettei vain suutu tai jotain. Pelkään työpaikkani puolesta. En tiedä kuinka jaksan tällaista. Työsopimustani jatketaan mutta tuntuu vain kauhealta pakkopullalta ja kamala sääli tuota ihmistä B:tä kohtaan...

7

506

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LalaLalaLongLong

      Löysin tästä yhtymäkohtia samanlaiseen itsekin näkemääni työpaikkakierouteen. A on selvästi moraaliton valehtelija. Sellaiset saavat aina säilyttää työpaikkansa koska maailma on ihmeellinen. Ent. työpaikassani oli samanlainen lööperin puhuja, jolla oli tapana haukkua kaikkia ja puhua lööperiä. Mutta huomasin myöhemmin että muut kyllä tiesivät millainen hän on, ja vaikka näennäisesti kuuntelevatkin hänen juttujaan, niin eivät oikeasti usko niitä, eivätkä luota tyyppiin ollenkaan, vaikka hänen seurassaan ovatkin. Työpaikkojen työporukat ei ole ollenkaan yhtenäisiä, vaikka uudesta työntekijästä aina vaikuttaa siltä. Olet ihan tasa-arvoinen työntekijä kuin muutkin.

      Mutta älä lähde valheisiin mukaan ja näytä ettei sinua kiinnosta. Voi olla että kuitenkin jos asetat sillä tavalla rajoja tuollaiselle valehtelijalle, niin hänestä tulee heti vihamielinen, mikä on tietysti hankalaa jos se on päivittäinen työkaveri. Luota siihen mitä itse tunnet, miten itse jaksat.

    • Jaa terrorisoi? Se on varmaan joku stereotyyppinen tumma ihoinen maahanmuuttaja muslimi.

    • PimeydenVoimat

      Se piti vielä sanoa että onhan se nyt saat*na että miten töissä käymisestä tulee tuommoista, että yhtäkkiä koko elämä pyörii tuommoisen hel*vetin ryhmädynamiikan ympärillä! Ei mitään puhetta että voisi normaalisti käydä töissä työt tekemässä, kun siellä onkin joku vihtahousu ovella irvistämässä ja mustamaalaamassa toisia, koska haluaisi hallita kaikkea. Ei normaalia. Ja en semmoista muissa työpaikoissa ole nähnytkään kuin yhdessä. Onko jotain väärinkäsitystä vai mitä? Ei ole jos työntekijät käyvät firmassa vain kääntymässä vuodesta toiseen. Sama reikä pohjassa. Missä se sitten onkin. Ei ehkä kenenkään ilkeyttään poraama, mutta järkevämpi lähtee uppoavasta veneestä, vaikka pomo huutaakin perään että vain rotat jättää laivan...

    • tiedänmiltätuntuu

      Vaikuttaa, etteivät asiat työpaikallasi tule jatkossa muuttumaan. Minulla samantapainen tilanne. Ala etsiä kaikessa hiljaisuudessa uutta työpaikkaa.Vaikka harmittaisikin vakipaikan menetys. Muuten menetät elämänilosi.

    • N86-

      Huomasin että olin kirjoittanut väärin siis ihminen B ei ole käyttäytynyt epäkunnioittavasti ja tiuskinut vaan A. Jotenkin nämä ennustavat muuttelevat näitä kirjaimia.

    • 949392110

      Itselläni on myös hyvä työmotivaatio, tuttua tekstiä,. silti uskon vain ja ainoastaan niihin tilanteisiin jotka näen ja kuulen omilla aisteillani, en noteeraa mitään kenenkään tai keidenkään kuulopuheisiin tai huhuihin, näis ketjuis piilee toisinaan ns "välikäsiä" miten sen nyt voi sanoa, joten totuus usein värittyy.

    • faktaapitääolla

      Tuo on tärkeää, että ollaan aivan varmoja koko tilanteesta ja sen kulusta alusta loppuun kuka on sanonut ja tehnyt kenelle jne, alkuperäinen totuus usein muuntuu matkan varrella ja ruvetaan solvaamaan vääriä henkilöitä, tän oon myös tullu huomaamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      335
      32350
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      60
      2556
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      74
      2008
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1777
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      168
      1678
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      49
      1481
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      96
      1254
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1068
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      103
      1021
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      31
      974
    Aihe