... mutta nykyään tyttäriksi?
Luin mielenkiintoisen artikkelin ominaisuuksista, joita miehet haluavat toisaalta vaimoiltaan ja toisaalta tyttäriltään. Vaimon meriiteiksi laskettiin viehättävyys ja lempeys. Tyttäristä toivottiin sen sijaan älykkäitä ja itsenäisiä.
Artikkeli> https://www.washingtonpost.com/news/wonk/wp/2015/04/27/the-disturbing-differences-in-what-men-want-in-their-wives-and-their-daughters/?utm_term=.f5d4dab07b2f
Oman mututuntuman perusteella naiset kasvatettiin aiemmin nimenomaan vaimoiksi. Helpoiksi ja kilteiksi low maintenance -immeisiksi, jotka koulutettiin tulevaa roolistustaan varten.
Yhtenäiskulttuurin hiipumisen myötä vaikuttaa kuitenkin siltä, että nykyään naiset kasvatetaan heidän isiään varten. Tyttäriltä ei toivota hyvää ulkonäköä eikä lempeyttä; sen sijaan tytärten halutaan olevan älykkäämpiä, vahvempia ja itsenäisempiä kuin nainen, joka isällä on kumppaninaan.
Voiko olla, että aiemmin naiset kasvatettiin yhteisöä eli tulevia aviomiehiä varten, mutta nykyään, sosiaalisen hajanaisuuden aikakautena, isät kasvattavat heidät itseään varten? Omaa mielenrauhaansa varjellen?
Luin mielenkiintoisen artikkelin ominaisuuksista, joita miehet haluavat toisaalta vaimoiltaan ja toisaalta tyttäriltään. Vaimon meriiteiksi laskettiin viehättävyys ja lempeys. Tyttäristä toivottiin sen sijaan älykkäitä ja itsenäisiä.
Artikkeli> https://www.washingtonpost.com/news/wonk/wp/2015/04/27/the-disturbing-differences-in-what-men-want-in-their-wives-and-their-daughters/?utm_term=.f5d4dab07b2f
Oman mututuntuman perusteella naiset kasvatettiin aiemmin nimenomaan vaimoiksi. Helpoiksi ja kilteiksi low maintenance -immeisiksi, jotka koulutettiin tulevaa roolistustaan varten.
Yhtenäiskulttuurin hiipumisen myötä vaikuttaa kuitenkin siltä, että nykyään naiset kasvatetaan heidän isiään varten. Tyttäriltä ei toivota hyvää ulkonäköä eikä lempeyttä; sen sijaan tytärten halutaan olevan älykkäämpiä, vahvempia ja itsenäisempiä kuin nainen, joka isällä on kumppaninaan.
Voiko olla, että aiemmin naiset kasvatettiin yhteisöä eli tulevia aviomiehiä varten, mutta nykyään, sosiaalisen hajanaisuuden aikakautena, isät kasvattavat heidät itseään varten? Omaa mielenrauhaansa varjellen?
Vastaukset 57
Vanhimmat
Tai voisiko kuitenkin olla, että vanhemmat haluavat lapsensa pärjäävän ja menestyvän?
Aina vanhemmat ovat halunneet lapsensa pärjäävän ja menestyvän, erot ovat siinä mitkä asiat vanhemmat näkevät edesauttavan sitä pärjäämistä.
Ennen se oli se että tytöistä kasvatettiin vaimoja, nyt se on sitä että heistä kasvatetaan tyttäriä, sillä naisen mahdollisuudet pärjätä myös omillaan ovat paljon paremmat kun aikaisemmin.
Määrittele pärjääminen ja menestyminen hiukan tarkemmin. Kaikkein karsituimmassa olomuodossaan se on geenien levittämistä, mikä ei "isien tytöillä" kaiketi onnistu yhtä hyvin kuin muilla.
Miksi turhaan raahata mukana turhaa painoa ts. miestä vain saadakseen lapsia?
https://www.fertinova.fi/fi/Fertinova/Palvelut/Hoitomuodot/Hoidot-naispareille-ja-itsellisille-naisille/
Totta, totta.
Mä olen nyt lukenut tämän kolme kertaa läpi, mutta en tajua tästä mitään. Joko tekstissä on jokin ongelma, tai sitten nämä ei vain ole mun juttuja.
(naurua)
Emo-chin kuvaus asiasta oli ainakin minulle täysin ymmärrettävä.
Mjoo
Joo siis mulle aina tökkää sellaset jutu, joissa esiintyy sanoja "haluavat", "toivottiin", "kasvatetaan", jos nämä esiintyvät sellaisessa kontekstissa, jossa puhutaan naisista.
En tiedä. Ihan hölynpälyä.
(naurua)
Sekä poikia että tyttöjä kasvatetaan miehiksi ja naisiksi, lukuisin eri menetelmin jotka riippuvat vanhempien omista taustoista ja vanhempien lapsille asettamistaan tavoitteista. Tämä on fakta. Mikä siinä tökkii? Luuletko että tyttöjä ei kasvateta johonkin rooliin missä vanhemmat haluavat sen tytön aikuisena nähdä?
Samaa tehdään pojillekin koko ajan: toiset kasvattavat pojasta unelmavävyä, toiset röyhkeää oman edun tavoittelijaa, tai sitten jotain ihan muuta.
En usko. Olisi täysin aivotonta alkaa ohjaamaan lasta johonkin mainitsemaasi "rooliin". Ei kukaan sellaiseen missään tapauksessa päädy. Ehkä joissain perheyrityksissä tai maataloudessa tämä vielä ehkä onnistuu, mutta ei muualla.
Ihan bull shittiä
(reps)
Olen samaa mieltä kanssasi!
Lapsille on oikeastaan aika turhaa asettaa tavoitteita. He osaavat itse toivottavasti tavoitella tavoittelemisen arvoisia asioita. Yleensä ei mee nappiin, jos vanhemmat haluaa lapsitaan mini minää tai koittaa pakottaa johonkin itse ihaileemaansa hommaan.
Mä haluan nähdä tyttöni onnellisina, se miten ne onnelliseksi tulee on niiden omissa käsissä. Mä voin antaa eväitä ja ohjeita, mutten elää puolesta enkä valita puolesta.
Miehet eivät halua kenenkään miehen kontrolloivan tyttäriään siten kuin he itse vaimoaan haluaisivat kontrolloida.
Mä näin joskus telkkarissa Roman Schatzin haastattelun jossa puhuttiin tupakoimisesta sisällä. Haastattelussa Roman kertoi polttavansa sisällä, ja kun haastattelija kysyi että poltatko takan ääressä, niin vastaus oli että se olisi vastuutonta. Roman kertoi opettaneensa lapset siihen, että kun isi sytyttää tupakan, niin lapset työntävät päänsä takkaan ja hengittävät sitä kautta raitista ilmaa.
Kasvatusfilosofia on hyvin looginen; me emme voi varjella lapsiamme maailmalta, meidän on valmistettava heidät kohtaamaan se ja pärjäämään siinä. Minä en tiedä kuinka tyttäriä ennen opetettiin maailmaa varten, mutta minä opetan tyttäriäni opiskeluun, työntekoon, ajatteluun, valkoisiin valheisiin ja tarvittaessa potkimaan miehiä munille.
Sanon toki senkin, että kun hyvä mies joskus löytyy, niin se hymyilee takaisin kun sille hymyilee.
Roman Schatzin käsitys fysiikasta tai yleensäkin elämän arkisista ilmiöistä on perin juurin hutera, jos hän kuvittelee lapsiensa vetävän raitista ilmaa takasta. Hormin idea on siinä, että kuumat savukaasut johdetaan rakennuksen läpi katolle, jossa ne vapautuvat varisten hengitysilmaan. Eli takka "vetää".
(hihitystä)
Takka vetää ja korvausilma tulee siitä tilasta jossa Roman Schatz vetää röökiä.
En ole ajatellut asiaa loppuun asti, onneksi mun tyttäret ei ole vielä piloilla ja voin tarkistaa mun kasvatusfilosofiaani jolta putosi hetki sitten pohja.
Ei aivan noinkaan. Korvausilma tulee ulkopuolelta taloa. Jos hormi vain vetäisi, niin asuntoon syntyisi alipaine, eikä ilma enää liikkuisi hormissa. Joissain tapauksissa on käynyt niin, että koko ajattelutapa on rutistunut alipaineessa kokoon ja kadonnut.
(naurua)
Tässä tapauksessa ehdotan että tuomitaan tilanne tasapeliksi, sekä sinä että minä olemme oikeassa kummankaan olematta väärässä.
Huoneistot suunnitellaan ja rakennetaan sillä tavalla, että ilma kiertää, ilmaa tulee ja ilmaa menee. Rakennuksen rakenteissa ja sisällä liikkuvaa ilmaa kutsutaan joskus myös huuhteluilmaksi, sillä hallitulla ilmankierrolla pyritään kuivaamaan rakenteita ja puhdistamaan sisäilmaa.
Tuloilma tulee alunperin ulkoa, mutta se kulkee tilan läpi puhdistaen siellä olevaa ilmaa. (Korvaa vanhaa ilmaa).
Jos tämä on sinulle tärkeää, niin kyllä se mulle sopii.
(reps)
Mielenkiintoinen havainto ja ero. Jos tuollainen kehitys todella on tapahtunut, niin luulisin että suomalaiset on amerikkalaisia ajallisesti edellä.
Olisiko miehet joskus toivoneet tyttäriensä olevan kuin vaimonsa? Hauska olisi kuulla myös palstan isien ja äitien näkemys yleisemminkin siitä, toivovatko vastakkaista sukupuolta olevan lapsen olevan kuin isänsä tai äitinsä. Kukaan tuskin sentään toivoo lapsestaan täysin itsensä kaltaista.
Mä tuolla jossain taisin mainita, että elämä on siinä mielessä monimutkainen juttu, että lapselle ei voi sinne antaa mukaan kuin alun. Tämä alku kestää niin kauan, kuin henki pihisee.
Minusta kaikenlaiset vaatimukset tai ohjaukset johonkin ovat täysin absurdeja, koska mikään ei koskaan mene niin kuin ajatellaan.
(naurua)
Epäilen eron johtuvan kasvatuksesta. Aiemmin isillä ei ollut aikaa eikä mahdollisuuksia osallistua kasvatukseen. Äidit suhtautuvat tyttäriinsä apulaisina (=täydentävät äitiä itseään) ja tyypillisesti haluavat heidän olevan kilttejä, helppoja ja hymyileviä, mutta jumaloivat poikiaan. Roolitus kuulostaa eriskummallisen paljon karkealta perinteisen avioliiton mallilta. Eniten tasa-arvoa on siis edistänyt se, että miehet ovat päässeet kasvattamaan lapsiaan? :D
Isät ovat varmasti kaikkina aikoina kasvattaneet tyttärensä pärjäämään sen hetkisessä maailmassa. Toki kaikki kykynsä ja omien havaintojensa pohjalta.
Mun tyttärillä on hyvä äiti, enkä toivo sen suhteen heistä tulevan oleellisesti äidistään poikkeavia yksilöitä.
Lapsen kasvatus on varmasti vähintään yhtä vaikeaa kuin elämän hallinta. Mutta siitä huolimatta, että se ei onnistu, niin kasvattajalla lienee kuitenkin yritys johonkin suuntaan. Sitä maalitaulua voi yrittää kuvata.
Ja sitten vaikka sitten yksi isä tai äiti tai pari ei voikaan muokata lasta tietynlaiseksi, niin kyllähän koko ympäristö ja kulttuuri pystyy ja lopputuloksena vaikkapa kiinalaisella on omat kiinalaiset juttunsa.
Mielestäni vanhempien tärkein tehtävä on antaa lapselle turvaa ja auttaa itsetunnon rakentamisessa.
Loppupelissä itsetunto on se kaikkein tärkein mitä lapsi tarvitsee elämässään.
Ei lapsia nykypäivänä kasvateta, kasvatus on enempi maanviljelytermi.
Lapselle luodaan hyvät kasvuolosuhteet, asetetaan rajat ja sen annetaan kasvaa siinä villinä.
Hhm, mä kyllä ohjailen hiukan . :)
Annan olla oma persoonansa, sitä en halua muuttaa enkä missään nimessä lapsen omia mielenkiinnon kohteita ja kiinnostumisia. Mutta vähän täytyy ohjailla suuntaan, että pärjää muidenkin ihmisien kanssa. Osaa ottaa muita huomioon ja käyttäytyä asiallisesti.
Kasvattajan pitää tietenkin olla pelitilanteessa hereillä ja ohjailla lasta hellävaraisesti oppimaan sosiaalisia taitoja, mutta mitään roolikasvatusta ei suosita nykyään.
Myös vapaan kasvatuksen aika meni, nykyään suositaan rajoja.
Joskus ainakin meillä tarttee olla vähän kovasanainenkin hetkittäin. Hellävarainen joo, ettei satuta, mutta rajat teen kyllä selviksi. Vaikka se tarkoittais, että joudun joskus ärähtämäänkin ihan niin kunnolla. Hyvä vaan huomata, että jollain touhulla saa ihmisetkin suuttumaan. Äitinä en kurmuuta lastani, mutta maailmalla tulee turpaan jos ei osaa ajoissa lopettaa mellastamista.
Olen tietyllä tavalla realismi kasvattaja, että en kyllä kauheasti lässytä diipa daapaa vaan kerron reilusti, että tuolla menolla tulee vielä ongelma eteen tai joku polttaa suhun päreensä. Se sitä silloin, kun apinavaihde on ääri asennossa. Tehdään kaikki mahdollinen kiusaaminen ja satutetaankin toista olan takaa..sitä ei vaan mun päre kestä katsella. Enkä osaa olla niin hellävarainenkaan silloin, kun toinen kaivamalla kaivaa ongelmia ja kuoppaa itselleen.
Mä en juksaa enkä jekuta, en kerro suolista ja suolenpätkistä mutta kerron rehellisesti että ei hyvä hytky jos ei tyyli muutu.
Mun lapset 14 ja 12 (elokuussa) ja asunut yli 3 vuotta eri osoitteessa. Toki yökyläilyjä vähintään 2 viikonloppua kuukaudessa.
Tarkoittaa että se rasittavin aika takana. Myönnän että lapsuus oli munkin tytöillä aktiivista riitelyä, väliin tuntui pää halkeavan kun riitoja kaiken aikaa. Joskus kun en jaksanut kuunnella marinaa, niin sadattelin molemmille tasapuolisesti. Tytöt vilkaisi mua vihaisesti, ilmoittivat yhdessä että me ei puhuta sulle enää ikinä, ja marssivat käsi kädessä matkoihinsa.
Tuon jälkeen ryhdyin tietoisesti heidän yhteiseksi "viholliseksi" kun tuli riitoja, mikään ei yhdistä ihmisiä niin tehokkaasti kuin nuo yhteiset viholliset.
Meillä on tytöt kumpikin sen 10-vuotta sinun tyttäriä nuorempia. Eli meillä eletään vastaavasti just sitä sääntöjen ja oikein ja väärin tekemisten sisään ajamisen aikaa. Lapset ei osaa vielä neuvotella ja puhua asioita halki, ne käy kun villipedot toisiinsa kiinni. Suttuessa sitten esineetkin lentää ja sen perkuleen moinen mellakka. Tempperamenttisia tyttöjä, onnee vaan sille mahdolliselle vävylle tai miniälle. x)
Nyt on tää uhmataan ja kokeillaan kepillä jäätä. Korvat on puuroa täynnä vielä sen miljoonannenkin kerran jälkeen. Täh!? Emmä ole mitään kuullut, eikö niin saakkaan tehdä!? Mä vähän vaan revin sitä ja istuu tukka tuppo kädessä, mutkun se ja emmä mitään tehnyt...:)
Kaikki riitely, tuhoaminen, paikkojen tahallinen särkeminen, satuttaminen, kiusaaminen on asioita mistä mä aina hiillyn. En vaan siedä semmosta anarkiaa yhtään. :P
Mulle saa huutaa ja raivota, haukkua vaikka alimpaan helvettiinkin toki itekäkin, jos se auttaa. Mutta noi tuhoamisvimmat ne mä lopetan heti vaikka nippuun ja kainaloon laittamalla, jos ei puhe mee jakeluun.
Mä olen kans jo nyt kuullut, että olen paska äiti ja tyhmä, jos lapsi ei saa tehdä mielensä mukaan. Kuulleet isommilta vielä täsmäsanastoa. Joskus vanhempi muksu sanoo, pienemmälle "perkele mä en jaksa sua nyt yhtään, lähe matkoihis siitä pikkase äkkiä". Mitähän se teininä sitten on?
Sulla on uusi aika alkamassa, teini-ikä. Saa vahtia milloin ja missä kunnossa kotiudutaan. :)
Sitähän sanotaan että mitä isompi lapsi, sen isommat murheet. Omien aikuisten lasten vastoinkäymiset siis raskaimpia.
Silloin kun elämä on pienten kanssa kaaosta, niin sitä ei tajua kuinka pieniä ne murheet ovat. Itsellä on kokoaika vaikeuksia pitää paletti kasassa, tiedän kokemuksesta että arjen pyörittäminen vaatii voimia.
Katsotaan mihin tyttärien murrosikä johtaa, toistaiseksi kaikki on hyvin ja kaveripiiri on ns. kunnon tyttöjä. Isän ja äidin nuoruuden tuntien, kaikki on mahdollista.
Äidin kaltaisten tyttöjen pitää vain ASAP löytää isänsä kaltainen mies, niin kaikki järjestyy.
Ei helvetissä, jotain fiksumpaa.
Tuo on varmasti totta. Nyt ne muksut on vielä kuitenkin valvovan silmän alla ja helpompia ohjailla. Kun isompana ei enää ollakaan niin vanhemman vaikutuksen alaisia ja valvottavia. Kaveripiiri vaikuttaa varmasti paljon. Toki oma harkintakyky ja luonnekin.
Oletko ollut hulivili? :)
Mä olin alle koulikäisenä aika villi lapsi. Pidettiin poikana aina vauhdista päätellen. Sitten murkkuikä ja teini-ikä oli tosi rauhallista ja seesteistä aikaa. Vanhemmat aina kehuikin mua muille miten helppo ja järkevä tytär meillä on. Ei tarvi surra ja murehtia sen tekemisiä.
No ei kai kotihiiren menoja paljon tarvi surra ja murehtia. Aina melkein kotona ja maailmallakin melko pidättyväinen ja kaveriporukan hillityin hihittäjä. En oo kyllä kauheesti sekoillut missään. parisuhteissa tainnu ne pahimmat töppäykset tulla tehtyä.
:)
No mitä muutakaan ne voi löytää, jos ne on äitiinsä tulleet. Ja jos isäänsä tulleet niin nehän suorastaan etsii.
Ihan vähän vaan Linnan Väiskiä mukailin.
Ja joo mä olen vasta alkumetreillä äitinä ja vanhempana. Tiedän ja tiedostan, että joudun oppimaan vielä paljon lapsieni kanssa elämää ja elämisestä. Äitiydestä ja vanhemman vaikeuksista kasvattajana. Olenkin sanonut, että elämäni haastavin projekti, mutta samalla palkitsevin.
Tuntuu, että itseään tulee tarkasteltua ihan uusin silmin ja paljon enemmän ja herkemmin, nyt kun on äiti. On tarvekin kasvaa ja korjata virheitään. Lapset tekee sen, että haluaa onnistua ja yrittää. Vaikka hetkittäin tuntuu, että kantaa vuoria harteillaan, mutta jotenkin sen kokee kaiken arvoiseksi. Se yksi hellä sana, hali tai pusu lapselta ja taas jaksaa rempoa eteenpäin. :)
Ne tuo iloa ja valoa elämään, vaikka jostain joutuu joskus luopumaankin. Ainakin hetkittäin joutuu luopumaan ja joksikin aikaa elämää. Päivääkään en silti vaihtais pois. katotaan minkä eteen laittaa ja koitetaan olla taas viisaampia sen selvittämisen jälkeen. :)
Illanköllyköitä!
Mä olen ollut jonkun sortin "holisti" nuoruudessani. Fyysisen rääkin tuottamien endorfiinien metsästäminen alkoi jo lapsuudessa, kaikki vapaa-aika meni elimistöä rääkäten. Kaipasin sitä hyvänolon tunnetta mitä liikunta tarjosi.
Liikunta vaihtui pikkuhiljaa alkoon, 13-vuotiaana ensi kokeilut, mutta 17-vuotiaana homma alkoi tosissaan. 17-33 ikävuodet oli melko vauhdikasta aikaa, ja oikeastaan homma rauhoittui vasta kun lapset syntyivät.
Ihan hauska, ja onhan tossa totuuden siemenkin.
Toi liikunta rääkki on mullekin tuttua ja olen aina rakastanut tanssimista. Ihan intohimo ollut nuorena. Alkoholi taas on jäänyt etäisemmäksi ystäväksi, tottahan mäkin juonut olen vaan hirmu vähän ja harvoin. Avaudun nyt vähän taustasta. Mä olen sairastanut 7-vuotiaasta saakka erittäin vaikeaksi määriteltyä aurallista migreeniä. Viikottain useita kohtauksia, jotka haittasi merkittävästi kaikkea mun elämässä, koulunkäyntiä, sosiaalista elämää jne. Ehkäpä siinä oleellisin syy, miksi olen elänyt vähän rauhallisemman nuoruuden kuin moni muu. Sanotaan, että ikävuodet 7- 35-vuotta kului siinä migreenin kanssa seurustellessa. Lasten myötä migreeni on helpottunut.
Joten tämä ehkä selittää osaltaan hillittyä nuoruuttani. Spontaanius on ollut aika mahdotonta. :)
Mutta sulla kuulostaa olevan aika tavallinen nuoruus, siinä mielessä että monilla se menee hummatessa. Mun yks kaverikin sanoi aina, että nuorena kuuluu olla villi ja vapaa. Tehdä mitä huvittaa ja nauttia. Nuorena on lupa olla "tyhmä" se aina hoki mulle. Ja se on elänyt sanoilleen uskollisesti. :)
Onhan se vuosia jo ollut vaimo ja äitikin. Noi lapset ja parisuhde usein rauhottaa villimpääkin.
Onko urheilu nykyään vielä lähellä sydäntä? Sulla on varmaan aika hyvä peruskunto kuitenkin, kestänyt kaiken hummaamisenkin. ;)
Vaikea edes kuvitellla mitä sä olet kokenut migreenisi kanssa, oletan ettei se herkkua ole ollut. Nyt varmasti osaat nauttia niistä hetkistä kun voit olla ilman oireita ja voit seurata lastesi arkea. Lapset on söpöjä kun ne nukkuu.
Joo, kyllä mä melko varma olen siitä että mun kuntopohja on auttanut mua sekä mun törpöttelyvuodet että myös ajat jolloin tuli elämään muita epämiellyttäviä vaiheita.
Mulla oli yritystoimintaa ja 2009 romahti tilauskanta, jäin vähän tyhjän päälle ja velkaannuin nopeasti. Vuodet 2009-2016 menin vähän kuin sumussa, mutta sain lopulta maksettua kaiken ja nimen puhtaaksi. Stressi oli kova ja luulen että ilman kuntopohjaa ja uudelleen aloitettua liikuntaharrastusta mun pumppu olisi hitsannut kiinni.
Viimeinen pari vuotta meni ilman liikuntaa ja tuli sitten elettyä laiskaa myyntimiehen elämää joka johti lihomiseen. Helmikuussa otin lopputilin työstäni ja nyt mietin mitä seuraavaksi alan tekemään. Nyt on aikaa huolehtia itsestä, ruokavalio meni uusiksi ja aloitin varovaisen kuntoilun.
Olo on tällä hetkellä hyvä ja paino alkaa olemaan sitä missä sen kuuluu ollakin. Nyt nautin.
Joo, eihän se herkkua ole ollut. Mutta niillä korteilla ollan menty mitkä on jaettu ja ihan hyvin kuitenkin eteenpäin päästy, omasta mielestä. Kyllä mä olen aina osannut nauttia niistä hetkistä, kun olen voinut hyvin. Silloin on todella nautittu siitä, että elää ja voi touhuta elämää eteenpäin. Ne välietapit on aina niitä ollaan voimissaan ja heti ettepäin.
Ei oo oikeastaan ollut aikaa eikä haluja jäädä surkuttelemaan omaa kohtalooan. Eikä se surkuttelulla paremmaksi tuliskaan. :)
Niin on. Todella söpöjä suut mutrussa ja silmät kiinni. <3
Nautin kyllä. Lekurit sanoi mun ollessa 21-vuotias, että en todennäköisesti saa omia lapsia koskaan, endometrioosin ja pcon takia ja kun vedin paljon särkylääkkeitä. Nehän heikentää mahdollisuuksia myös. Mutta vähän (35-v) vanhempana kuitenkin lopulta onni kääntyi ja sain nuo mukulat. Ihme kyllä luomusti. :)
No, et ole helpomman kautta päässyt sinäkään. Ilkee paikka, kun menee tulot ja jää velat. Painajaista. Kyllä se vaan niin menee, että fyysinen kunto on hyvä tuki psyykkiselle ja toisinpäin.
Hieno homma, että sait kaiken kuitenkin käännettyä vielä voitonpuolelle ja elämää reilaan. Monen tollainen elämäntilanne vie tyystin mukaan ja hengiltä. Katoaa kaikki yrittämisehalua ja elämänhalu. Sä aloitat tavallaan elämää ikään kuin alusta tietyin osin.
Nyt sitten mietit mitä teet, kun "kasvat" isoksi. :)
Toivottavasti joku kiva homma kehkeytyy. Mutta ilmanmuuta nauttimiselle pitää löytyä sijaa. Elämän ei kuulu olla pelkkää murhetta ja murjottamista. :)
Tuskin kenenkään elämä on yhtä ruusuilla tanssimista, pitää muistaa iloita silloin kun on ilon aiheita. Ja lapset, ilmankin varmaan pärjäisi, mutta kun sellaisia saa itselle niin ne avaa ihan uuden maailman. Ne on ihan parasta.
Mun on myönnettävä että väliin oli paskamaista, mutta yllättäen elän tällä hetkellä yhtä elämäni parhaista kausista. Mulla on aikaa itselleni, se on luksusta.
Mulla on vahva visio siitä mitä tulen tekemään seuraavaksi elämässäni, mutta sitä en avaa nyt.
Nimenomaan näin itsekin ajattelen. Jokaisella on omat murheensa, siksi toisen elämää ei kannata kahdehtiakaan. Kaikki ei näy päällepäin, eikä kaikki puhu murheistaan. Mutta jokaisella on ristinsä kannettavanaan, ennemmin tai myöhemmin joku asia kolauttaa ja pitää tehdä tilannearviota. Joillain toki tuntuu kasaantuvan enempi kuin toisille. Ei aina tunnu reilulle, mutta eihän siinä muutakaan voi kun yrittää tai antaa periksi.
Kyllä ilman lapsiakin elämä olis elämää, joltain osin helpompaa ja huolettomampaa. Osasin nauttia siitäkin kahden aikuisen helposta elämästä. Lapsien myötä tulee huoliakin. Ja vanhemmat pelkojakin, miten ne ipanat selviää ja pärjää jne. Mut kun ne tossa on, niin ei niistä luopuakaan halua.
Ymmärrän silti niitäkin, jotka ei lapsia halua. On se helpompaa ja huolettomampaa. Ei oo tenavia mistä kantaa huolta. Maailma on kuitenkin vaaroja täynnä...
Kiva kuulla, että sulla on hyvät fiilikset tämän hetkisestä elämästäsi. Se on hienoa, kun pystyy nauttimaan siitä mitä on eikä murehdi siitä mitä pitäis olla. Siis itsekään ihmisenä.
Jes. Rupeen menee pehkuihin taas, mutta kiitos mielenkiintoisesta ja vastavuoroisesta keskustelusta. Toivotan mukavaa iltaa sinulle ja muillekin palstalla lymyileville!
:)
Kiitos sullekin kivasta ja lämminhenkisestä keskustelusta. Hyviä öitä.
Mjaa, ehkä ainakin omassa kasvatuksessani kannustettiin rehellisyyteen, lempeyteen ja pärjäämään itsenäisesti. Olemaan omaitsensä. Vanhemmat on olleet kovia aina tekemään työtä onnensa eteen. Olen tietynlaisen sisun ja periksiantamattomuuden kyllä kotoa mukaani saanut. Jos menee yksi askel eteenpäin, voi joskus ottaa kaksi taaksepäin, mutta eteenpäin silti mennään uudelleen ja uudelleen.
Myös perhekeskeisyys on kotoa omaksuttu. Yhdessä olemme vahvempia, kun toisiamme vastaan tai toistemme kanssa kilpailemalla. Me henki on vahva.
Joskin jossain asioissa ylisuojelevuus on aiheuttanut elämän alkumetreillä sitä, että olen ollut naivin luottavainen ihmisiin. On varoiteltu tyrimästä itse mm. lutkailemalla jne. Muttei kerrottu millaisia ne ihmiset on joiden kanssa menee vituiks. Vasta kun on mennyt vituiks, on sanottu olisin tämän tiennyt tai koitin varoittaa.
Mua on äiti ollut pääasiassa kasvattamassa. Isä on ollut hyvin paljon työelämässä ja hyvin niukasti osallistunut nk. kasvattamiseen.
En sitten tiedä mitä meidän tyttäristä tulee. Jokseenkin minusta ne ainakin jotain mallia takuulla ottavat. Olen aikalailla pääroolissa mitä tulee kasvattamiseen. Toivottavasti ainakin oppivat pärjäämään itsenäisesti ja muita ihmisiä kunnioittaen. Eivätkä tahallaan aiheuta muille pahaa omilla teoillaan tai sanomisillaan. Toivon, että ovat rehtejä ja reiluja, mutta osaisivat myös olla valppaana ihmisien suhteen. Kaikki ei ole niin kivoja, kun antavat ymmärtää. Terve varovaisuus ja skeptisyys on hyvä asia.
Suin päin ei kannata syöksyä minnekään. Mutta elämääkään ei kannata pelätä liiaksi asti tai se jää elämättä. :)
Koitan olla toistamatta äitini virhettä, ylisuojelevuus asian kanssa. Oman järjen käyttö olis suotavaa.
Toisaalta olen kokenut aina olevani isän tyttö, liikkunut isän mukana missä vaan on voinut liikkua. Töissä ja tuttavilla. Yhteisiä harrastuksia on ollut jne. Isän kautta olen oppinut paljon myös tärkeitä asioita käytännön asioista, joita miesten töiksi sanotaan. :)
Siis kasvattaako nykyään joku vielä kakaroitaan, eikä vaan yritä olla heidän kavereitaan?
Ohjailee ainakin. Kaveraamisessa on vaara, että auktoriteetti menee. Kyllä sitä kasvatukseksi sanotaan nykyäänkin. Kasvatuskumppanuus loistaa terminä päivähoidossa, neuvoloissa ja kouluissakin. :)
Ehkä aikuiselle lapselleen voi olla jo enempi kaveri, kun kasvattaja. Kyllä mäkin olen kaverina tekemisessä mukana, mutta en silleen kaveri kun kaverit on kavereita. Mulla on tietty vastuu kuitenkin vanhempana ja mun sääntöjä ON toteltava.
Lapsia ei kasvateta isiä eikä äitejä varten. Vanhemman kuuluu kasvattaa lapset jättämään heidät. Jos hyvin käy , lapsista tulee fiksuja aikuisia, jotka osaavat hoitaa asiansa ja tehdä järkeviä ratkaisuja tulevaisuutensa suhteen.
Jokaisella lapsella on kuitenkin oma persoona ja he rupeavat tekemään omia valintojaan jo aika nuoresta. Lapsi ei ole mikään tyhjä taulu, johon vanhemmat voivat raapustaa mieleisiään ominaisuuksia.
Aamen ja lapset kasvattaa kyllä meistä vanhemmista niitä isejä ja äitejä. Kukaan ei synny isäksi eikä äidiksi, siihen hommaan kasvetaan. kasvukivuillakin.
Johan oli essee.
Mä olin ollut pitkään siinä luulossa, että mä tiedän lastenkasvatuksesta kaiken, kunnes eräs nainen sanoi mulle, että juuri sellaisia ne lapsettomat naiset ovat.
Kuljin allapäin kotiin.
(naurua)
Minä olen kolme kasvattanut ja lapset ovat rapauttaneet ajat sitten uskoni siihen, että tietäisin kasvatusasioista jotain. Onneksi kasvoivat kuitenkin kunnollisiksi aikuisiksi kaikki kolme joko kasvatuksen ansiosta tai todennäköisemmin siitä huolimatta.
Mäkin olen luullut, kun työksenikin olen vuosia lapsia kasvattanut. Ja kiitosta työsäni aina saanut. Ammattilainen siis pitäis olla, mutta ne omat lapset avaa ihan uuden maailman. Nyt mä tiedän, että mä en oikeastaan tiedä mitään ja mä vasta opettelen. :)
Teoriakirjat on teoriakirjoja ja vanhemmuus on testi.
Entinen ns ylpeys on kääntynyt nöyryydeksi. Iltoja. :)
isiä varten?
eihän suomalaisissa perheissä ole isiä, koska miehet karkaavat perheistä
vapaammille laitumille kun huomaavat, että vaimoke ei miellytä.
Lapset kasvattaa Suomessa joku "muu" 3´s osapuoli mielellään
peruskoulu ja tv.
Lapsilta edellytetään täällä itsenäisyyttä ...jota valtio elättää.
Latinokulttuureissa perheside ja yhteisö on paljon vahvempi. Siellä muutetaan kotoa parisuhteeseen. Suomessa muutetaan kotoa sinkkukämppään ja siitä ties minne.
Jenkeissä toi isin pikku prinsessakulttuuri on ihan eri mittasuhteissa.
Sekin on pitkälti harhaa, koska köyhyys on siellä totta ....ja sitä köyhyysunelmaa tahdotaan tännekin.
Kyllä naiset rikkovat vähintään yhtä usein jos ei jopa useammin ns. ydinperheen omien halujen ja himojensa takia.