Luin juuri koskettavan analyysin eräästä kirjoittajasta, josta harvoin puhutaan mitään. Olin hetken hämmentyneessä tilassa, sillä en välittömästi tavoittanut häntä. Kirjoittaja tuntui olevan varattuna puhelimessa, eivätkä tiedusteluni menneet läpi.
Kyseisessä kirjoittajassa oli jotain omituista, sillä hän ajoi autoa kuin olisi ollut gepardi gasellien perässä television pölyisen pinnan takana tavoittamattomissa. Lapsenkäsi oli yrittänyt työntyä savannille. Sen näki sormenjäljistä. Tässä oltiin kuitenkin epäonnistuttu, ja lapsi oli lopulta tyytynyt istumaan matolla tyynyn päällä ja vain muutamin aistein aistimaan sen, mitä ruudun takana oikeastaan tapahtui.
Kaikissa prinsessatarinoissa pitää olla prinsessalla kontollaan kohtuuttomia vaikeuksia, joiden kanssa tämän tuli kamppailla hyväsydämisesti ja puhtain asein. Prinsessan tuli luottaa vain sydämensä rakkauteen pahassa tai sitäkin pahemmassa maailmassa. Prinsessan tuli kohdata pimeys itse, jotta tämä näkisi sen, valon. Yöhön tuli syttyä tähti, valtava sellainen.
Seksistisessä mittakaavassa meidän on hyväksyttävä se tosiasia, että prinsessamme on todellinen prinsessa. Hän on kaikkien unien tytär ja näitä suuremman unen äiti. Ainoa seikka, josta me voimme saada hänet kiinni - kuin upottaen kyntemme gasellin lihaan kaataaksemme tämän - on se, että prinsessamme oli immuuni mielistelylle. Hän on kuullut ja nähnyt kaiken fyysisen sekä henkisen tilbehöörin ja keikistelyn. Ainoa asia, jota hän ei ole ollut elämässään koskaan kuullut, on eräs lause.
Kaatolause.
Se, mitä voi antaa ihmiselle, jolla on kaikkea, on samaa, kuin antaisi sitä samaa sille, jolla ei ole mitään, ja joka ei mitään muuta tarvitsisikaan.
(naurua)
Kyseisessä kirjoittajassa oli jotain omituista, sillä hän ajoi autoa kuin olisi ollut gepardi gasellien perässä television pölyisen pinnan takana tavoittamattomissa. Lapsenkäsi oli yrittänyt työntyä savannille. Sen näki sormenjäljistä. Tässä oltiin kuitenkin epäonnistuttu, ja lapsi oli lopulta tyytynyt istumaan matolla tyynyn päällä ja vain muutamin aistein aistimaan sen, mitä ruudun takana oikeastaan tapahtui.
Kaikissa prinsessatarinoissa pitää olla prinsessalla kontollaan kohtuuttomia vaikeuksia, joiden kanssa tämän tuli kamppailla hyväsydämisesti ja puhtain asein. Prinsessan tuli luottaa vain sydämensä rakkauteen pahassa tai sitäkin pahemmassa maailmassa. Prinsessan tuli kohdata pimeys itse, jotta tämä näkisi sen, valon. Yöhön tuli syttyä tähti, valtava sellainen.
Seksistisessä mittakaavassa meidän on hyväksyttävä se tosiasia, että prinsessamme on todellinen prinsessa. Hän on kaikkien unien tytär ja näitä suuremman unen äiti. Ainoa seikka, josta me voimme saada hänet kiinni - kuin upottaen kyntemme gasellin lihaan kaataaksemme tämän - on se, että prinsessamme oli immuuni mielistelylle. Hän on kuullut ja nähnyt kaiken fyysisen sekä henkisen tilbehöörin ja keikistelyn. Ainoa asia, jota hän ei ole ollut elämässään koskaan kuullut, on eräs lause.
Kaatolause.
Se, mitä voi antaa ihmiselle, jolla on kaikkea, on samaa, kuin antaisi sitä samaa sille, jolla ei ole mitään, ja joka ei mitään muuta tarvitsisikaan.
(naurua)
Vastaukset 49
Vanhimmat
Peltohampuusi reppuineen käveli pitkin maantietä pölyisine kenkineen samalla, kun jossain Esplanadin varrella soviteltiin Pradaa jalkaan. Luonto oli kesäisimmillään ja ilma liikkui lämpiminä puuskina hyönteisten pörinässä. Kukat ja kasvit tuoksuivat huumaavana ja hätäisenä palettina erilaisia nyansseja ja värejä.
Oli niin yksinäistä.
(reps)
Unohtakaamme nyt tuo pikku prinsessamme sovittelemaan kenkiään. Aikanaan hänkin tulisi huomaamaan, kuinka kaunis luonto ympärillä oli.
Kauneudesta kauneuteen näkeminen oli vaikein temppu maailmassa. Nähdäkseen edes jotain, oli ohitettava minuuden täydellisyys ja kaikkivoipaisuus. Paskantärkeä pissis hypistelemässä rättejä ytimessä toisten samanlaisten kanssa, oli klassikko. Se ei ollut 'nuevo', vaan se oli todella vanhaa ja raihnaista, muumioitunutta ja pölyistä. Sen kiikkustuoli narisi, kun se puhui lauseita, joilla ei ollut mitään merkitystä. Ja katsokaa, kuinka se käveli kadulla ja kohtasi ihmiset. Katsokaa nyt jumalan tähden tarkkaan, että sen näette.
Ei ollut näyteikkunaa, josta tämä ei itseään olisi peilaillut. Luonnosta taas ei voinut peilata kuvaa. Siitä voi vain peilata tunnetiloja, maantiellä asteleva pölyinen Prada ajatteli.
(hihitystä)
Jumppasen postilaatikkoon nojaava blondi oli kuin tempaistu Voguen kannesta maalaismijöön tuulessa huojuvalle tapetille. Nainen ei voinut riisua kenkiään, sillä tie oli tuskallisen kivinen; kiviset olivat myös kengät, mutta siedettävämmät. Näky oli hieman hämmentävä, sillä näytti siltä, että nainen oli kävellyt aina kaupungista asti tänne maaseudun uumeniin ilman syytä. Jos hän olisi tiennyt, minne hän olisi menossa, hän ei olisi kävellyt sinne vaan mennyt taksilla.
Luultavasti käynnissä oli jonkinlainen sovitusmarssi, Via Dolorosa tai pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan. Oli miten oli, niin alku näytti tuskalliselta. Varusteet eivät vastanneet matkan rasituksia, tai sitten oli käynnissä jotain todella merkittävää, jonka tavoitteita tai syitä saattoi vain arvailla.
(naurua)
Heinäkuiseksi metsäksi oli hämmentävää, että mustikoita oli niin paljon. Prinsessamme söi mielellään niitä, sillä se oli ainoaa sinistä ruokaa, jota oli tarjolla. Mustikoita näytti olevan silmänkantamattomiin. Oli mukava astella avojaloin varjoisassa metsässä kuin jonkinlainen alkuihminen, alkunainen tai alkueläin, välittämättä siitä, että tuli värjänneeksi itsensä pinnallisesti siniveriseksi.
Oikeastaan sillä ei ollut enää niin väliä. Oli kaunis päivä. Kauneutta tulvi sisään kaikkialta parfyymin läpi.
(hirn)
Istahdettuaan kannolle, nainen ei tullut ajatelleeksi, että siitä saattaisi tarttua takamukseen pihkaa. Pihkalle hän ei tiennyt pesuohjetta. Ehkä vaate saattaisi olla piloilla tämän pienen hetken jälkeen, mutta se ei häntä huolettanut. Oli mukava istua luonnon keskellä ja sulautua siihen sen vankkumattomaksi osaksi. Hänestä oli tullut osa valtavaa kiertoliikettä, jota elämäksi kutsuttiin. Se tulvi naisen sielussa ja sydämessä, ja toimi kuin puhdistajana, sytyttäjänä ja valaisijana pimeydessä harhailleelle tuhrhamaisuudelle. Kysymys oli ainoastaan siitä, että sai olla yksin. Yksinäisyys vapautti hänet hetkessä. Jokainen kahle kirposi irti ja katosi näkyvistä. Jokainen lukko npasahti auki ja aita kaatui, ohjaus poistui.
Hän oli vapaa. Hän oli tässä ja yksin.
(naurua)
Saalistaja
Miehuus on sitä, että kykenee olemaan hiljempaa kuin on hiljainen metsä. Vain tuossa tilassa kykeni aistimaan, mikä se oli, joka ympärillä levittäytyi välittömäksi todellisuudeksi. Tämä oli äärimmäisen tärkeä pointti, jos ajatteli syödä metsässä muutakin, kuin mustikoita. Kannolla istuva turhamaisuuden jäänne kimalsi ja säkenöi täysin sinne vieraana kapineena kasvot nostettuina valoon. Metsäaukio oli pieni, kuuden kaadetun puun kokoinen aurinkoinen pläntti metsän siimeksessä.
Saalistaja liikkui varjoista valoon, käveli hitaasti aukiolle ja istahti samalle kannolle, jolla oli istunut kahdeksantoistavuotiaana lapsena kasvot käännettyinä valoon ymmärtämättä, kuinka hajalla silloin oli ollut omissa hälisevissä sirpaleissaan.
Elämän kokonaisuus oli loppujen lopuksi näkökulmien moninaisuutta. Oli oltava kaikki näkökulmat, tai ei ollut näkökulmia lainkaan.
(reps)
Kannolla istuksivan rouvan silmäkulmissa oli naururyppyjä, ja hän oli tuikkivan oloinen, ja siinä tuikkiessaan levollinen. Pienikin kadonneen ajan neulanen näytti hänestä uskomattoman kauniilta taideteokselta. Jokainen pudonnut käpy oli kuin taivaiden kruunu ja hetkenkin vihreys muistutus elämän periksiantamattomasta luonteesta. Kaikki oli perin juurin täydellistä katsoa ja kokea. Pradat olivat vaihtuneet järeisiin vaelluskenkiin ja hame säänkestäviin vaellushousuihin. Toppia nyt saattoi vielä pitää, jos oli näin kaunis ja lämmin päivä kuin oli nyt.
Valkoista toppia.
Elämähän om sellaista "toppia".
(Reps)
Sadevettä
Sininen sadevesitynnyri oli ääriään myöten täynnä kirkasta sadevettä. Pinnalla kellui puista pudonneita partikkeleita, joiden taustalla väreili omakuva.
Minulle tuli välittömästi mieleen muut ihmiset. Kuvajaisellani ei ollut muuta merkitystä, kuin sen suhde toisiin ihmisiin. Kuvajainen oli ja toimi käyntikorttina, jonka saattoi jättää toisen ihmisen muistiin. Hämmentävän toimiva systeemi, rouva mietti ja sotki kuvajaisensa sormellaan. Palat irtosivat toisistaan värisekamelskaksi, jossa ei tuntunut olevan järjestystä.
Kuitenkin hän tiesi, että moni mies ajatteli häntä; toisilla oli jäsennelty kuva, ja toisilla ei.
Senkin hän tiesi, kovinkaan moni nainen ei ajatellut häntä, kuten hän itse toivoi hänet nähtävän.
♡
Ollaanko tässä peilisalissa, naurutalossa ja kummitusjunassa samanaikaisesti. Sydän, the end.
Käyntikortteja jakamalla ei mun kokemusten mukaan jää kenenkään mieleen, vaikka kuinka toivoisi, ei Pradoillakaan niin kuin mainitset. Säikyttelyllä jäisi paremmin mieleen, mutta naiset eivät sitä niinkään harrasta.
https://sd.keepcalm-o-matic.co.uk/i-w600/please-go-away-because-i-m-not-interested.jpg .
Keksitkö tarinat itse? Mieletöntä tekstiä! Huomasin et odotan jatkoja 😂😁👍
Nobel -tason komediennen kirjoitusten alkulähde on luultavasti iva. En tästä aivan varma, mutta minusta tällaisia "hahmoja" on hauska keksiä ja niitä riepotella ympäriinsä. Oikeastaan kyse taitaa olla ajankäytön optimoimisesta miellyttävän muotoon.
Jotain tällaista
(reps)
Ihan huikeeta. Siis mähän luen näitä kuin harlekiini-sarjaa.
Mjoo
Siis eniten mä olen huolestunut mun imagosta palstalla, jossa miesten mielipide vallitsevasta naiskauneudesta on hieman "kyseenalainen". Itselleni on erittäin tärkeää se että minussa ei roiku mikään, ja että olen kaikin tavoin visuaalisesti ja virallisesti ship shape.
(persnaurut)
Pidettäköön tätä henkilökohtaisena turhamaisuutena.
(naurua)
Maailma on epäreilu. Siinä missä miehen kuuluu kasvattaa reilu pelastusrengas vyötärölleen, naisen odotetaan olevan aina timmissä kunnossa.
Itselläni paino putosi jo liikaakin, ja vapun olen kerännyt massaa.
Mehän voitaisiin pitää yllä sellaista illuusiota, jossa minä edustan Jotain Elizabeth Hurleyn tapaista venytystä, ja sinä jotain sellaista, jota itse haluat olla ja edustaa. Periaatteessa on näet niin, että ihminen on sitä mitä edustaa.
Jos ei nyt aivan prikulleen, niin kuitenkin.
(hirn)
Ajatus on hauska, mutta minun kannaltani ongelmallinen.
Tähän asti ainoat syyni olla lähestymättä Elizaberh Hurleytä ovat olleet etäisyys ja kielimuuri.
Mikäli noihin hidasteisiin tulisi oleellisia helpotuksia ja vastaava saalis olisi taksimatkan päässä, niin en tiedä voisinko "pysytellä nahoissani"..
Fakta ja fiktio sekoittuvat tällä palstalle herkästi.
Mä sain tossa kakkua ahmiessani fläsärin, jossa muistin vain yhden kerran haukkuneeni julkisesti jonkun naisen ulkonäköä. Tämä nainen oli Elizabeth Hurley.
Minusta hän on aina ollut jotenkin... valju. Hän on tuollainen ristiverinen tavis, jollaisia tulee kadulla vastaan kuuden Muumin välein. Oli työn ja tuskan takana löytää hänestä hyvä kuva.
(naurua)
Syy tähän on tietenkin mitä yksinkertaisin. Ja juuri tämän syyn vuoksi minä rakastan paletin värikkäintä päätä naisissa, mustaa ja valkoista.
Mitä repivämpi meno, sitä enemmän nautin. Itse en osaa. Tai minua ei ole sellaiseen suunniteltu.
(reps)
Sun kannattaa alkaa pitää blogia. Olisi eka blogi jota seuraisin, omani lisäksi :) sun kieli-ilmaisu on mieletön, kuten joskus oon todennukin jo :)
"...olen kaikin tavoin visuaalisesti ja virallisesti ship shape..." ?
Olet saanut näköjään ihailijoita teksteillesi. Minua ei itse tekstit kiinnosta, vaan niiden synty tapa. Jos kysyn suoraan että kun kirjoitit tuosta voguen kannen naisesta, niin joko silloin tiesit että myöhemmässä polussa istuisi tuo naururyppyjä kantava nainen vuosia myöhemmin, vai syntyikö ajatus vasta kun aloitit sitä tilannetta kirjoittamaan ?
Mjaa
Ei siis mulla ole mitään hajua, mitä seuraavaksi tapahtuu. Siis se on sellainen valtava mahdollisuusmassa, jossa puskee eteenpäin koko ajan, ja jälkeen jää sanajono. Oikeastaan täysin intuitiivista. Ei siis mitään kovin jännittävää.
(naurua)
Sellaiselle, joka ei moiseen pysty, tuo prosessi on suorastaan ihmeellinen. Etenkin nopeus, jolla näitä tekstejä tuotat. Mutta koska se sulle on ilmeisesti luontaista, niin et pidä sitä mitenkään erityisenä, se on "normaalia".
Kiitos vastauksesta. Niin oletinkin ja oikeastaan toivon.
Minulle herää kysymys että jos kirjailija voi kirjoittaa kokonaisuuden tietämättä alussa lopputulosta, niin miksi meidät koulutetaan johtamaan yrityksiä siten että niiden strategiat ovat alusta loppuun puhtaaksi käsikirjoitettua.
Ajatusmaailmamme perustuu virheelliseen käsitykseen että koska olemme vahvoja analysoimaan tapahtuneita faktoja, olisimme myös kykeneviä näkemään tulevaisuuteen.
Puhutaan storysta molemmissa, mutta toinen voi mukautua jos ympäristö muuttuu, mutta me teemme asiat samalla tavalla vaikka vieressä purkautuisi tulivuori. Onko meidät koulutettu olemaan huomioimatta asioita ja olemaan välittämättä muutoksista ? Siis koulutettu olemaan ajattelematta ?
Mjoo
No siis mun käsittääkseni yrityksen operatiivinen massa on niin suuri, että se ei voi juosta karkuun. Kevyet kirjailijattaret voivat.
(naurua)
Täysin eri asia on pörssi, jonka on valtavan notkea ja nopealiikkeinen.
Sen luovuudesta en osaa sanoa mitään, sillä se on vain markkinapaikka.
Kuvitellaan että kävelen läpi ostoskeskuksen ja teen heräteostoksia. Esillä on loputon määrä erilaisia mahdollisia valintoja.
Erona tavan shoppailuun on valinnan jälkeen tapahtuva vastuu siitä, että sinun on kyettävä soveltamaan valintaasi, sillä et pääse siitä enää eroon. Näin kokonaisuus väistämättä kasvaa erilaisten valintojen välisiksi suhteiksi. Välttämättä mitään päämäärää ei tarvitse olla, sillä päämäärä on vain tapa lopettaa juttu.
Piste
(naurua)
Meidän ei tarvitse oppia juoksemaan, vaan tekemään kevyitä väistöliikkeitä kuten härkätaistelija. Se riittää...
Muistelen joskus törmänneeni väittämään että jotkut kirjailijat jakavat työn vaiheet prosesseihin, ja eräänlainen "käsikirjoitus" edeltää varsinaista kirjoitustyötä.
En tiedä onko näin, tai tekevätkö noin vain jotkut kirjailijat. Varmaan novellit ja pienemmät tuotokset poikkeavat romaanikirjoituksesta.
Tuo heräteostos vertaus oli hyvä. Mutta siihen kykenee ainoastaan naiset. Ahdistun jos minun pitää mennä ostoskeskukseen enkä etukäteen tiedä mitä minun pitää ostaa sieltä. Onko se kiinni sukupuolesta vai tavastani ajatella, en tiedä. Mutta olen huomannut että sekä naisystäväni että tyttäreni kykenevät helposti kävelemään kauppaan katselemaan onko siellä jotain mielenkiintoista ostettavaa.
Tavallaan he elävät joka päivä kuten sinä kirjoitat. Päätös tehdään vasta kun ollaan tilanteessa.
Elizabeth Hurleyn oloinen nainen käveli pihasaunalta pitkin kivetystä suurta mustaa sankoa mukanaan raahaten. Sangossa oli keitetty matto tiukalla rullalla. Kumisaappaat lonksuivat mattotelineelle asti, jossa höyryävä väripaletti viriteltiin poikkipuun päälle roikkumaan. Elizabeth pyyhki hikeä otsaltaan. Mäntysuovan lemu pöllysi kaikkialla. Se oli kuin maalaisnaisen ominaishaju, juntin tuoksu. Piha oli talvesta pehmeä ja muheva, nainen kuivakka ja väsynyt, mutta päättäväinen. Täällä eivät liho siatkaan, Elizabeth tuumasi ja vei sangon takaisin saunalle, riisui märän t-paidan pois ja istahti jakkaralle katselemaan ulos huuruisesta ikkunasta, jolla oli pinkki sheiveri.
- Naisen rooli, hän mutisi ääneen ja kasaili hiuksiaan kekoon päälaelle. Kaikenlaista paskaa, hän jatkoi ja riisuutui alasti, pesi itsensä kuin ihmisuhrin paadelle avattavaksi, ja ajeli pois kaiken ylimääräisen. Elizabeth sekoitteli vettä ja lorotti sitä päälleen kauhalla, kolisteli ja lorisi ja höyrysi hyräillen tolkutonta melodiaa, jossa ei ollut oikein mitään tolkkua. Sitten hän pesi hiuksensa kumartuneena kuin uskonnollisessa hartaustilaisuudessa kohti kivilattiaa valuen ylenpalttista vaahtoa sormet uponneena höttöön päässään.
- Perkele, hän manasi. Kynsiäkö tässä pitäisi vielä lakata? hän kyseli mutisten ja jynssäsi hiuspohjaansa kuin raapisi sieltä väkisin irti täitä. Silmiin meni shampoota ja oli huuhdeltava rutiinit pois päästä. Kaikessa pesemisessä oli jokin kaava, mutta hedelmöittymisrituaaleissa tällaisia ei tunnettu olevan - siis järjellisiä. Elizabeth teki niin kuin näki hyväksi. Tämä aiheutti epävarmuutta, joka oli ahdistavaa ja kampesi minuuden tunnetta radalta kohti ojaa, jossa odotti kaoottisuus ja epäonnistumisen tuska. Vaiston varassa häärääminen oli kirjalijattarien hommaa, ei naisen, joka oli menossa nussimaan, Elizabeth Hurleyn oloinen nainen ajatteli ja kaatoi sangosta vettä päälleen. Se oli hieman liian kuumaa. Aina oli jokin vialla.
Elämä oli yksi massiivinen vikasietotila.
(naurua)
Muistan omasta avioliitostanikin että todellisuus asettaa rajat romantiikalle ja erotiikalle. Kiitos muistutuksesta.
Silti Elizabeth, sellaisena kun minä hänet kuvittelen, on kaiken rahvaanomaisuuden ja vaillinnaisuuden yläpuolella. Sitä kuvaa tulen vaalimaan.
Mjoo
Kyllä ne ihastuksen ja rakkauden tunteet ovat sellaisia häivähdyksen tapaisia lämpimiä välähdyksiä valveaikana, tai jonkinlaista turvallisuuspuuroa, johon on jäänyt koukkuun. Arjen tehtävä on viritellä realismiin perustuvia hiirenloukkuja ympäri tapahtumakenttää, jotta ihminen pysyisi edes jollain tasolla vääjäämättömästi etenevän ja tapahtuvan mukana. Rakkauden ja himon illuusio on jatkuvassa kahnauksessa realiteettien kanssa, sillä toisiinsa kietoutuneet ihmiset ovat tuhon oma.
Itselleni on erittäin harvinaista se, että kiinnostun jonkun exästä. Ja aina kun kiinnostun jostain, joka on informaationkentän ulottumattomissa, alan luoda kuvaa ja antaa sille syvyyksiä. Tämä on aivan sairasta, mutta ihmisolennolle täysin luonnollista. Muodostuvaa hahmoa värittämään tarvitaan muutakin kuin kirjain x. Joten olisitko ystävällinen, ja kirjoittaisit muutaman rivin ihmisestä, jonka kanssa tiet teillä ovat haarautuneet?
t: Elizabeth Hurleyn oloinen hahmo
(aamunaurut)
Sillä välin minä voisin hahmotella tähän ihmisen, jolla on taipumus luoda maailmoja sekä ympärilleen että sisälleen ei vain omaksi huvikseen, vaan osaksi todellisuutta, joka on lihaa ja verta, ja johon voi vaikuttaa.
(reps)
Elizabeth Hurleyn oloinen hahmo teki itselleen aamiaista. Kotikokki lähti aina liikkeelle siitä, että poikkeuksetta aamiaisen oli oltava lämmintä. Kylmä aamiainen toi mieleen raadon metsässä, joka oli maannut siinä päivän tai pari. Se makasi aluskasvillisuudessa turkki märkänä hievahtamatta ja jäykistyneenä. Sen silmät olivat jo pois nokittu ja sen alla kuivat lehdet liikahtelivat. Se oli jo uppoamassa multaan, imeytymässä maan poveen ja pimeyteen. Sellaiseen koskettiin vain kepillä, inhon tai epäuskon ilme kasvoilla.
Elizabeth oli sorja kokki kietoutuneena aamutakkiinsa, jota mielellään piti kiinni tiukalla solmulla. Sama päti pitkiin alusvaatteisiin, joiden piti olla kauttaaltaan kireät. Kireys loi tunteen mittavista voimista ja inhimilliset rajat ylittävistä kyvyistä. Pelko ja kaaoksen tunne väistyi hänen mielestään, ja seesteinen rauha saavutti sen. Ote oli kaikki kaikessa. Elizabeth halusi häntä pideltävän. Hänen rajansa eivät olleet siihen tarpeeksi vahvat, ja toisinaan hän pelkäsi romahtavansa, pirstoutuvansa omiin sisäisiin voimiinsa. Hän oli kieltämättä epävakaa. Hän oli kuin luomakunta ja sen aine itse, katoava ja katoavuutensa tiedostava, hauras ja häviävä kuin pisara satetta.
Kaiken höyrytessä lautasella, Elizabethin oloinen nainen istuutui yksin syömään. Kissa kulki ohitse kuppinsa ja suuntasi ulos. Luonto odotti, vaikutti ja kiristi olentoja kämmenellään.
(naurua)
Syötyään Elizabethin oloinen nainen röyhtäisi nyrkkiinsä. Tapa oli yksityinen, eikä sitä esiintynyt kokkareilla, joissa hän toisinaan joutui ramppaamaan esittelemässä itseään ja tekemisiään.
Oman teoksen vierellä seisominen skumppalasi kädessä oli vastenmielisintä, mitä hän tiesi. Mutta silloin oli kynnet oltava lakattuina ja kumisaappaat kuivauskaapissa, ja yllä jotain myyvää ja hymy sen mukainen.
Oli myytävä. Markkinointi vain oli sellaista.
(reps)
Saatuaan puhelimensa ladattua, Elizabethin oloinen nainen käveli pitkin narisevia lattialankkuja ulos pihalle, joka kylpi upeassa kevätsäässä. Helsinkiä ei juuri tullut siinä sirkutuksessa ja tuoksussa ikävä. Piha virtasi hänen lävitseen kaikella voimalla. Se hulmahti jokaiseen soluun Elizabethin oloisessa naisessa, joka levitti käsivartensa luomakunnalle kuin tämä olisi juoksemassa häntä vastaan asemalaiturilla ilosta suunniltaan.
Aitan seinässä roikkui ruosteisesta ketjusta harmaa ikivanha kärrynpyörä. Se symboloi sitä, että hetkessä tämä kaikki saattaisi olla ohi ja aurinko vetäytyä pilveen. Naiset ja onni oli juuri tällaista, hetkellistä ja aikaan sidottua. Muina aikoina naiset keräsivät voimiaan ja jäsentelivät kokemuksiaan ja asetelmiaan, kelasivat vanhoja ja kastelivat kukkia, jotka tarvitsivat vettä ja unohtivat ne kasvit, jotka kastelukannua eivät enää tarvinneet. Tällaiset poistettiin näkyvistä, vietiin sivummalle maatumaan.
Jossain kujersi sepelkyyhky.
(naurua)
Ihmisen kuvaaminen havainne-esimerkein on ehkä helpoin tapa luoda mielikuvia jostakusta, joten etenen sitä reittiä.
Nuorena miehenä minä kiinnitin aina huomioni naisen seksuaalienergiaan, tuo seksuaalienergia on jotakin sellaista mikä saa ilman väreilemään ja miehet kerjäämään naisen huomiota.
On olemassa yksi naistyyppi joka nuorempana veti minua puoleensa täysin vastustamattomasti, kutsun sitä naistyyppiä Anna Eriksson-tyyliset naiset. Tuo naistyyppi on vaalea, hyvin itsevarma, erittäin naisellinen ja siinä on jotakin poikkeuksellisen alkukantaista viehätysvoimaa. Minun exäni kuului siihen ryhmään.
166-167cm pitkä, sopusuhtainen vartalo, hyvänmuotoinen peppu ja c-kupin rinnat. Täyteläiset huulet, vaaleat puolipitkät hiukset ilman otsatukkaa ja ihanat vihreät silmät. Jostakin syystä vihreät silmät on ollut aina mun heikkous, jo ensimmäisessä eroottisessa unessani murrosiässä muistan pelehtineeni vihreäsilmäisen naisen kanssa.
Exäni on keskiluokkaisesta perheestä, ja vaikka puhutaan ehkä rahvaanomaisesta perheestä, niin suvulla on kuitenkin arvostettu tausta. Hyväperheisellä tytöllä kuuluu olla hyvät harrastukset, baletti, pianonsoitto ja laulu ovatkin olleet harrastuksia. Parinkympin kahtapuolen hän harrasti myös kuorolaulua ja tavallaan Sibelius-lukion käyminenkin osoittaa tiettyä musiikillista lahjakkuutta.
Kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja. Kunnon tyttö siis.
Oikein miehekäs naismaku sulla (tai siis on ollut). Itsekin inhoan otsiksia. Siis mun mielestä naisen täytyy olla vähän kuin Jeesus, ja kärsiä toisten puolesta näiden ulkonäöllisistä syistä.
(reps)
Jotenkin jäi tossa huomioimatta luonne, joka on naisessa tärkeintä.
Exäni on energinen ihminen ja äärimmäisen sosiaalinen, tykkää olla esillä. Hän on oikea ilopilleri seurassa mutta ehkä hivenen brassaileva mikä ei istu minun vaatimattomaan tyyliini.
Jos minun tulisi arvioida mistä seksuaalienergia kumpuaa, niin sanoisin että se on seuraus poikkeuksellisen voimakkaasta hormonitoiminnasta. Tunteet heittelivät välillä kuin vuoristorata, se oli toisinaan raskasta.
Meillä kiisteltiinkin paljon siitä kuuluisasta kaapin paikasta, ja lopussa me hakattiin se kaappi päreiksi ja muutettiin erilleen.
Liekö olemassakaan sellaista naista joka ei kaipaisi miehen huomiota ja imartelua itsetunnon pönkittämiseksi.
Mjaa
Itsetunto "pönkitettynä" ei ole itsetuntoa, vaan alisteista kerjäämiselle, joka taas on eräs hallitsemisen laji. En nyt jaksa puida asiaa sen perusteellisemmin. Tapoin juuri kanan kirveellä ja paistoin sen kynimättä uunissa.
Kansankynttilä.
http://imgur.com/gallery/MlnHq
Lienet oikeassa tuossa itsetuntojutussa, mutta suurin osa ihmisistä on jonkin sortin onnen kerjäläisiä.
Joo, kansankynttilöillä on ikävät puolensa.
Ehkä lesbonaiset eivät ihmeemmin kaipaa miesten huomiota ja imartelua ainakaan sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyen? Sellaista huomiota ja imartelua varmaan tarkoitit?
Minusta tuo on hiukkasen jyrkkä tulkinta sikäli, että muiden ilahduttamiseen ei tarvitse sisältyä lainkaan valtapyrkimyksiä (pönkittäjä usein ajattelee voivansa ottaa pönkän pois) tai mitään muutakaan arveluttavaa. Vaikka toki niihin usein sisältyykin. Varsinkin "aitoon" ihailuun - se on keitos, jota olen oppinut varomaan, siis idealisaatio, joka voi vaihtua tuulensuunnan muuttuessa narsistiseksi raivoksi.
Tarkoitin ihan perushuomioimista, osoittaa että välittää kumppanista.
Samaa mieltä, masokismi tosiaan on hallitsemisen laji, sadismi ja masokismi ovat saman kolikon eri puolet. Sadistilla vain on enemmän mielikuvitusta.
Niin arvelinkin. Jo aiemmin kirjoitit jotain samansuuntaista, ja osaan tuollaista arvostaa, siis tarkoitusta ilahduttaa.
Toisen huomioiminen on sitä päivittäistä työtä jota suhteessa pitäisi tehdä. Joskus se on vain niin paljon helpompi sanoa kuin tehdä.