Olen ollut avoliitossa 26 vuotta, viimeiset vuosi kaksi menty kulissiliitossa eli mitään intiimiä ei ole eikä oikein muutakaan. Ketuttaa kun avovaimoni aina hymy huulilla ketoo kun joku kysyy että mites teillä niin hyvin menee. Sitä ja tätä tehty, joo aikoinaan tehtiinkin. Ja aina sama turha neuvo kun johonkin mennään, koita käytäyttyä ihmisiksi ja hymyile ollaan sentään pariskunta. Se on siis avovaimon mielipide suhteesta. Ollaan kaksi ihmistä samassa taloudessa, asuinkumppaneita varmaan oikea sana. Otin eronkin esiin mutta tuli ehdot ja tyrmäys, sanoin ettei kauheesti innosta kun ei edes panna enää ja sehän taas ärsytti avovaimoa. Ai panoko on kaikki mitä suhteesta saa ei mutta ei siitä paljon muutakaan irtoa vastasin. Enkä kyllä tiedä että haluunko enää seksuaalisesti avokkia on tainnut himo loppua. Tiedän kyllä että avokki voi heittäytyä hankalaksi, on pari asiaa jos erotaan ja mulla ei ole varaa maksaa tietyista hankinnoista ja tavaroitakaan kun ei voi puolittaa, olis siinäkin vääntämistä. Kumpi saa kun maksettu puoliksi. Olen kyllä huomannut että avovaimo on aina halunnut näyttää muille kuinka hyvin menee vaikka suhteen tila olis huonossa kunnossa taitaa olla itsetunto huono kun ei voi myöntää. Korjausliikkeitä on tehty mutta ne on pääasiassa ollet mun ehdotuksia toisella kun se halu puuttua ongelmiin pysyy.
Vastaukset 1
- Näytelmänrooli
Jaaha sielläkin kulissia vedetään? Miksi ihmeessä? Jos se kiinni on omaisuuden jaosta niin ottakaa ulkopuolinen jakamaan se. Kuullostaa kyllä hieman katkeran ihmisen kertomus joka kyllästynyt elämään. Olisi uusi jo katsottuna mutta kun ei uskalla. Aika kauan olet jaksanut kulissia vetää. Nyt täällä itket kun et uskalla totuutta kertoa puolisollesi. Näitä puolisoita löytyy. Aika raukkamaisia ovat. Tuskin sunkaan kumppani edes tietää mitä kyllästyneenä mietit. Otappas itseäsi niskasta kiinni ja ole aikuinen. Tietyistä syistä et voi muka erota. Älä viitsi melko typerältä vaikutat. Olet muka eroakin väläytellyt ja toinen vastustaa sitä miksi? Sen esiintymisen takiako? Aika huono sun kertomus kyllä. Itse olet keski ikään tullut ja kyllästynyt etkä uskalla kertoa totuutta. Siinäpä kun näyttelet ja jatkat kun et totuutta uskalla kertoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu501178- 16825
- 68732
- 63725
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69688Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8500Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24473- 4472
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104469Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 16421
- 35404
- 34404
- 35399