Tilanteeni on aika kurja. Elän avioliitossa joka on pelkkää kulissia, ei meillä ole rakkautta eikä läheisyyttä. En muista milloin olisin istunut mieheni kainalossa, saati saanut seksiä. Sitä ei ole ollut vuosikausiin. Koskaan en ole saanut kunnon vastausta siihen miksi hänestä on tullut ei ainoastaan haluton, vaan miltei tunteeton. emme koskettele, ei halauksia, suukoista puhumattakaan. Kaksin ei ole tehty mitään vuosiin, matkoja tai muutakaan. Tätä ollut jo monta vuotta. Kyllä, ensin olin vihainen, katkera, surullinen, ehdottelin kaikkea mutta sitten päätin antaa olla, ja yritin olla vain välinpitämätön. kuoletin tunteeni, leikin vaimoa ja lapsen äitiä. hoidan taloutta, teen ruokaa, iloitsen, nauran, minulla on ystäviä mutta mies on nukkunut jo monta vuotta eri huoneessa . lapsi minun vieressäni. Hän (12v.poika) takertuu minuun, tukeutuu asioissaan minuun. Uskoutuu minulle, olen hänelle kaikki kaikessa. isä on hänelle vain hetken painikaveri ja leikkisien ottelujen toveri. Minä joudun patistamaan heitä yhteiseen olemiseen. Olen pohtinut eroa jo usean vuoden. En vain ole halunnut riistää "ehjää" kotia lapselta. Ketä minun pitäisi ajatella eniten? Olen kuihtunut naisena vuosikausia, ja haluaisin vielä elää parempaa elämää -vaikka olisin yksinhuoltaja. en kokisi olevani hylätty naisena. Ja huom: olen viisikymppinen ihan kivannäköinen nainen, en hirviö. Mutta niin ahdistunut kaikesta. taloudellinen pärjääminen eron jälkeen huolettaa, ja tietysti lapsen suru jos erotaan. Mutta näin uhraan itseni.
Rahaton ja rakkaudeton
eionnea
1184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aika moni näyttää uhraavan itsensä, minäkin olen uhrannut monta vuotta elämästäni. Me olemme hakeneet apua ja on se auttanut ymmärtämään asioita ja uskon sen erossakin helpottavan. Onhan meillä monilla se idylli ydinperheestä ja kyllä itse voin myöntää olleeni jopa kateellinen niille joilla perhe onnistunut, terapiasta saatu apua tms. Kyllä meilläkin jos jotain yritetään puuhata on onnistunut jonkun aikaa, mutta etenkin lapset kiristänyt toisen pinnaa niin, että ei toimi pidempään. Joskus olenkin funtsinut, että miten joillakin voi ylipäätään ydinperheeg toimia kun itsellä kokemus että edes biologinenvanhempi ei tule toimeen lapsensa kanssa ja minä olen siinä lapsen ja aikuisen välissä. En vaan jaksa.