Pystryykö iminen lentään marsissa..tai loikaan 100 metrin loikkia kuten tarxan carterissa?
Ja oliko sielä marssissa happia 1800 luvulla muka?
MarssIssA Hyppiminen
7
231
Vastaukset 7
Edgar Rice Burroughs kirjoitti fiktiota eikä tuolloin tiedetty Marsin ilmakehän paineesta juuri mitään. Ensimmäinen kirja eli Marsin sankari (Marsin prinsessa) kirjoitettiin vuonna 1912. Esimerkiksi Mars - planeetan pintalämpötilat selvisivät vasta 1920 - luvulla infrapunamittauksin.
Vasta 1925 vahvistettiin mittauksin 1800 - luvun lopun tulos, jonka mukaan planeetan kaasukehässä ei ole juuri ollenkaan vettä. Vuonna 1926 saatiin Marsin ja Maan välisen ratanopeuksien eron vuoksi punasiirtyneiden hapen ja veden spektriviivojen perusteella määritettyä planeetan ilmakehän vähävetisyys ja pieni happimäärä.- KuustaEiSaaPuhua
Marsista saa palstalla aina hihhuloida.
Mutta mainitsepas sana Kuu. Silloin alkaa kauhea meso ja raivo sekä passitus salaliittoteoria- palstalle. - Välispiikkaaja
Mutta miten se pomppiminen marsissa? Kuussa pystyy pomppimaan pidemälle kuin maaassa ja kevyemmin.
Marsin painovoima on vain runsas kolmannes Maapallon vastaavasta, joten siitä tosiasiasta voi päätellä Marsin pinnalla liikkumisen helppoudesta tai vaivalloisuudesta yhtä sun toista.
- Virniäinen
Joo ne laskeutuvatkin sinne vappupalloilla että pompsista vaan.
- TahdissaMars
Marssissa ei saa hyppiä.
- jenkisti
Jenkassahan tuo hyppely tapahtuu luonnostaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 108664
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?63504- 35482
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha70429Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!21419- 152414
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett38399Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät30394Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust5391- 20371