Nykydekkarit

Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni, mutta mun mielestäni nykyään ei enää tehdä oikeita "dekkareita, " siis ainakaan sellaisina kuin miksi minä ne miellän.

Nykyiset dekkarit ovat enemmän jännitys- ja kauhukirjoja. Niissä lähinnä mässäillään kaikenlaisilla hirmuteoilla. Pohjoismaiset dekkaristit on erityisesti tällaiseen suuntautuneet.

Kadonneet, jotenkin kidutetut ja surmatut uhrit ovat yhä useammin lapsia tai nuoria. Ei hyvä.

Tekijäksi paljastuu usein joku hullu tai psykopaatti. Motiivi on siis joku omituinen pakkomielle tms. Sanoisin tätä liian helpoksi ratkaisuksi. Kirjailijalla ei ole riittänyt mielikuvitusta.

Kunnon dekkarissa ei poliisi tai yksityisetsivä tai muu juttua selvittävä ole itse pääosassa. Nykyään lähinnä on. Tämän etsivän oma yksityiselämä liitetään tarinaan. Erittäin usein, oikeastaan melkein aina, juttu lisäksi liittyy tähän tutkijaan itseensä jollain lailla tai se siis liitetään. Yhtäkkiä asiasta tulee hänelle henkilökohtainen, koskee hänen perhettään tai lastaan tai parasta kaveriaan jne.

Jos etsivä on mies, hän on nykydekkareissa aina eronnut ja katkeroitunut, vaimolla on uusi mies eikä eron syy ole täysin selvä. Mies rakastaa edelleen ex-vaimoaan, mutta sitten kuvioon ilmestyy joku kaunis nuori nainen ja niin edelleen. Väsyttävää. Pääasian pitäisi olla siinä rikoksen selvittämisessä eikä näiden tutkijoiden omissa kiemuroissa.

Koska maailmaan on astunut tasa-arvo, ja kirjailijoitten tehtävä on sitä edistää, lähes aina nykyään juttua selvittävä rikospoliisi, tämän esimies tai yksityisetsivä on nainen. Olen kai vanhanaikainen, mutta tämä on niin hohhoijjaa ja ennalta arvattavaa.

Minusta oikeaan dekkariin kuuluu tietysti murha, mutta sen yksityiskohdilla ei pidä mässäillä. Joku vain kalautetaan hengiltä, ja sillä siisti.

Kunnon dekkarissa on siis murha, murhaa selvittävä etsivä ja joukko epäilyksenalaisia. Kaikilla on motiivi, kellään ei ole kunnon alibia ja siis jokainen on potentiaalinen murhaaja, juonen kulku on monimutkainen mutta looginen. Mitään ylimääräistä ei tarvita, ei juttua tutkivan yksityiselämää eikä perhesotkuja. Tekijä selviää vasta loppumetreillä ja on todella hankalasti selvitettävä. Kunnon dekkarissa syyllinen paljastuu vasta kun kaikki kivet on käännetty, ja joka ikinen palanen loksahtaa kohdalleen vasta ihan lopussa, tarina tarvitsee siis jokaista osasta, tullakseen lopulta täydelliseksi. Murhan tekijä on älykäs ja ovela ja tekee vain yhden ratkaisevan virheen, sen tekemisen taitava kirjailija esittää aivan selkeästi, mutta niin ovelasti tarinaan sijoittaen, ettei lukijakaan sitä hoksaa ennen kuin viime metrillä. Dekkarissa kuuluu selvittää murhaa, ei murhan selvittäjän musiikkimieltymyksiä, harrastuksia, perhedraamoja tai rakkauskohtauksia.

Haluaisin siis näitä kunnon vanhanajan tyyppisiä dekkareita, rakkaus- ja ihmissuhderomaanit on asia erikseen, samoin kuin kauhu ja jännärit, joissa liikutaan jo lähes millä tasoilla. Minusta vaan on alkanut näyttää siltä, että tällaisia dekkareita ei enää kirjoiteta. Nykyään taidetaan vaan tarvita sitä hömppää joka paikkaan, tai sitten jotain ihme mystisyyttä, jolla on helppo selittää ihan mitä tahansa.
Ilmoita


Olen melko vähän lukenut viime aikoina dekkareita, kun en jaksa varsinkaan niitä sillisalaattisia raakoja sepustuksia lainkaan, mutta laittaisin tähän ketjuusi mielestäni huomioitavan
asian, joka minua viehättää esimerkiksi
Donna Leon dekkareissa.
Ajankuvaus.
En suinkaan ole lukenut kaikkia hänen kirjojaan, mutta kun eräällä kirjastoreissulla sattumalta löysin kirjaston takimmaiselta kulmalta sijaitsevalta hyllyltä, jonne voi viedä omia kirjojaan vapaasti omaksi otettavaksi, niin joku ystävällinen oli todellakin tuonut kuin lahjaksi minulle:
Brunetti´s Cookbook
Siinä tiivistyi mukavasti Leonin kirjojen intelligentsia. Elämänmakuisia ja kantaa ottavia tarinoita.
- Hänen Brunetti -kirjojaan ei kai edelleenkään käännetä italiaksi (oma tahto). Nykyisin kirjailija asuu Sveitsissä, aiemmin monia vuosia Italian Venetsiassa, (joka on myös kirjojen dekkari Brunettin kotikaupunki).
-
Toinen dekkarisarja, joka myös liikkuu monin tavoin ajassa ja syvällä Tukholmassa, on Jens Lapiduksen Stockholm noir. Niistä selviää alamaailman kauaskantoiset lonkerot Pohjolassa.
-
Ajastamme kertovat dekkarit ovat avartaneet jokseenkin sinisilmäistä ajatteluani. Ja viimeisin erittäin hyvä löytö avautui myös kirjaston kautta. Esittelypöydälle kun oli viskattu hauskan värikirjoinen
Vish Puri & Kohtalokkaan voikanan tapaus
Sen luettuani, en voinut kuin mielessäni kiittää kirjailijaa Tarquin Hall.
Melko vilperimäistä touhua myös Intiassa ja sen lähimaissa. Kuitenkin varmaan enemmän totta kuin tarua. Otaksun. - Netistä löytyy rutkasti lisätietoa kirjailijasta sekä kirjoistaan. Olen nyt lukenut niitä enemmänkin. Kaikkia kirjoja ei ole vielä suomeksi.
Ilmoita
.... ja kuinka ollakaan, tulipa Vish Puri heti mieleeni, kun kuulin uutisen Pakistanin presidentinvaaleista.
Jos ei muuta joistakin dekkareista ei irtoa, niin ainakin vahvaa ajankuvaa, ja sillä tavalla avartavat ja ojentavat mieltä.
Kiitos Vish Puri !
Ilmoita
Harmi että huomasin nimimerkki Tuijukan kirjoituksen vasta nyt.

Olen aivan samaa mieltä kanssasi nykydekkareista.

Mitkä dekkarit/kirjailijat sitten ovat niitä ns. vanhan hyvän ajan dekkareita/kirjailijoita?
Ilmoita
Minuakin kyllästyttävät nykyiset dekkarit ja moni jää ottamatta kirjastosta tai jää kesken. Joko sarjamurhia verisimmästä päästä tai poliisien tai muiden rikoksia selvittävien yksityiselämää häiritsevän paljon.

Suosituksia otetaan vastaan.

Luen mieluusti vaikka kuinka moneen kertaan joitain vanhempia, joista olen tykännyt. Niistä tulee hyvä mieli.
Ilmoita
Eikö joku kirjailija voisi tehdä Keisa Aarnio tyyppisen realistisen jännärin tästä aiheesta:

https://pt-media.org/2018/12/14/uusrovaniemelaiset-houkuttelevat-pikkutyttoja-auton-kyytiin/

Onko kiellettyä kirjallisuutta?
Ilmoita
Henning Mankell edelleen PARAS!! Ei ole voittajaa tälle!
Ilmoita
Olen Tuijukan kanssa täysin samaa mieltä. Nykydekkarit mässäilevät liikaa väkivallalla. Dekkarin pitää olla mysteeri, jossa itse murha ei ole pääosassa, vaan sen selvittäminen. Ratkaisu ei saa olla itsestään selvä ja mysteerin tulee ratketa vasta aivan loppumetreillä. Nykydekkarit ovat paljolti kertomuksia poliisin rikostutkinnasta. Agatha Christien kaltaisiin mysteereihin ei enää törmää. Uskon että perinteisille murhamysteereille olisi yhä kysyntää, aivan samoin kuin on fantasiaromaaneille.

Olen Tuijukan kanssa eri mieltä siitä, ettei päähenkilöiden yksityiselämää saisi kuvata. Mutta sen pitää olla luonteva osa itse tarinaa. Etsivä Colombon vaimoa ei kukaan ole koskaan nähnyt, mutta aina Colombo vaimostaan puhuu ja se on tärkeä osa juonen kehittelyä.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Nykydekkarit

Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni, mutta mun mielestäni nykyään ei enää tehdä oikeita "dekkareita, " siis ainakaan sellaisina kuin miksi minä ne miellän.

Nykyiset dekkarit ovat enemmän jännitys- ja kauhukirjoja. Niissä lähinnä mässäillään kaikenlaisilla hirmuteoilla. Pohjoismaiset dekkaristit on erityisesti tällaiseen suuntautuneet.

Kadonneet, jotenkin kidutetut ja surmatut uhrit ovat yhä useammin lapsia tai nuoria. Ei hyvä.

Tekijäksi paljastuu usein joku hullu tai psykopaatti. Motiivi on siis joku omituinen pakkomielle tms. Sanoisin tätä liian helpoksi ratkaisuksi. Kirjailijalla ei ole riittänyt mielikuvitusta.

Kunnon dekkarissa ei poliisi tai yksityisetsivä tai muu juttua selvittävä ole itse pääosassa. Nykyään lähinnä on. Tämän etsivän oma yksityiselämä liitetään tarinaan. Erittäin usein, oikeastaan melkein aina, juttu lisäksi liittyy tähän tutkijaan itseensä jollain lailla tai se siis liitetään. Yhtäkkiä asiasta tulee hänelle henkilökohtainen, koskee hänen perhettään tai lastaan tai parasta kaveriaan jne.

Jos etsivä on mies, hän on nykydekkareissa aina eronnut ja katkeroitunut, vaimolla on uusi mies eikä eron syy ole täysin selvä. Mies rakastaa edelleen ex-vaimoaan, mutta sitten kuvioon ilmestyy joku kaunis nuori nainen ja niin edelleen. Väsyttävää. Pääasian pitäisi olla siinä rikoksen selvittämisessä eikä näiden tutkijoiden omissa kiemuroissa.

Koska maailmaan on astunut tasa-arvo, ja kirjailijoitten tehtävä on sitä edistää, lähes aina nykyään juttua selvittävä rikospoliisi, tämän esimies tai yksityisetsivä on nainen. Olen kai vanhanaikainen, mutta tämä on niin hohhoijjaa ja ennalta arvattavaa.

Minusta oikeaan dekkariin kuuluu tietysti murha, mutta sen yksityiskohdilla ei pidä mässäillä. Joku vain kalautetaan hengiltä, ja sillä siisti.

Kunnon dekkarissa on siis murha, murhaa selvittävä etsivä ja joukko epäilyksenalaisia. Kaikilla on motiivi, kellään ei ole kunnon alibia ja siis jokainen on potentiaalinen murhaaja, juonen kulku on monimutkainen mutta looginen. Mitään ylimääräistä ei tarvita, ei juttua tutkivan yksityiselämää eikä perhesotkuja. Tekijä selviää vasta loppumetreillä ja on todella hankalasti selvitettävä. Kunnon dekkarissa syyllinen paljastuu vasta kun kaikki kivet on käännetty, ja joka ikinen palanen loksahtaa kohdalleen vasta ihan lopussa, tarina tarvitsee siis jokaista osasta, tullakseen lopulta täydelliseksi. Murhan tekijä on älykäs ja ovela ja tekee vain yhden ratkaisevan virheen, sen tekemisen taitava kirjailija esittää aivan selkeästi, mutta niin ovelasti tarinaan sijoittaen, ettei lukijakaan sitä hoksaa ennen kuin viime metrillä. Dekkarissa kuuluu selvittää murhaa, ei murhan selvittäjän musiikkimieltymyksiä, harrastuksia, perhedraamoja tai rakkauskohtauksia.

Haluaisin siis näitä kunnon vanhanajan tyyppisiä dekkareita, rakkaus- ja ihmissuhderomaanit on asia erikseen, samoin kuin kauhu ja jännärit, joissa liikutaan jo lähes millä tasoilla. Minusta vaan on alkanut näyttää siltä, että tällaisia dekkareita ei enää kirjoiteta. Nykyään taidetaan vaan tarvita sitä hömppää joka paikkaan, tai sitten jotain ihme mystisyyttä, jolla on helppo selittää ihan mitä tahansa.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta