Ateisti, kuinka selvisit läheisesi kuolemasta?

Anteeksi kun vastaan uskovaisena ja haluat vertaistukea uskomattomalta. Ihan suoraan sanon että jos en uskoisi Jumalaan ja iankaikkiseen elämään, niin ei tällä elämällä olisi mitään järkeä ja tarkoitusta. Nuorena, terveenä ja elinvoimaisena kun niitä elinvuosia on todennäköisesti vielä paljon edessä, niin ei asiaa ehkä niin ajattele. Kuolema on kaukainen ja siellä jossain oleva juttu, mutta kyllä se nostaa päätään silloinkin kun läheisiä ja tuttuja kuolee. Ja mitä olisi sitten olemassaolo, kun ikää tulee, ja entä silloin jos tulee jatkuvasti menetyksiä, sairauksia, pettymyksiä ja edessä on suorastaan vaikeuksien vuori.

Kun läheinen, ystävä ja sukulainen kuolee, niin on se lohdullista saattohoitopotilaan ja jopa hyvästellä jälleennäkemisen uskossa. Aion pitää Jumalan valtakunnassa sitten komeat sukujuhlat ja tavata esivanhempia ja sukua.
Uskovaisena voin sanoa sinulle, että kyllä ihminen on iankaikkinen olento ja kuolema on vain kuin harso-ovi joka erottaa ihmisen tästä ajasta.
Raamatussa sanotaan että vanhuskaan (kristityn) polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään asti. Vaikka ajantiimalasissa hiekka valuu, voimat vähenee ja tulee raihnaisuutta ja rivit harvenevat niin maaliviiva häämöttää ja näky kirkastuu, ei hiivu niin kuin hänellä jolla ei ole toivoa.

Kyllä usko on Jumalan lahja ja ei ihminen voi omasta voimastaan uskoa. Kuitenkin uskoa voi rukoilla ja Jumala rakastaa luomaansa ihmistä ja haluaa lahjoittaa uskon.
Moni uskonasian kanssa kipuileva ateisti on rukoillut näillä sanoin: Jumala jos olet olemassa ja jos iankaikkisuus on totta, niin ilmoita minulle itseni.
Jos ihminen eksyy korvessa ja ei ole mitään tietoa missä ollaan, hän voi lähettää valomerkkejä ja huutaa, että etsijä löytää.
Jumala itse etsii ja kutsuu sinua ja haluaa löytää Hän kyllä varmasti tahtoo vastata sinulle.
Muistan sinua ja etsintääsi rukouksin, että löydät iankaikkisen elämän.

En ole ateisti,mutten ole uskovainenkaan. Voisit etsiä vastauksia luonnon kansojen
kuten intiaanit elämästä. Tai voisit kuvitella miten ihmiset ajattelivat vaikkapa 10 000 vuotta sitten. Ihmisen käsitys jostain suuremmasta on kuitenkin ikiaikainen.
Myös voi etsiä vastauksia muiden uskontojen tulkinnoista,mitä tapahtuu kun elämä päättyy.
Voit ajatella että ihmisessä (tai ihmisellä) on kuitenkin henki(jos et usko sieluun) ja jonnekkihan se henki menee. Läydät itse parhaiten vastaukset,sinua askarruttaviin ajatuksiin.

Sen näkee sitten kuolleena. Elävien väittely aiheesta... :D
Kuoleman jälkeen. Lakkaa olemasta. Puf! Siinä sitä makaa paikallaan arkussa tai jätesäkissä maassa tai järven pohjassa - kuka mitenkin. Ikuisesti, ellei joku nosta ylös ja aseta vaikkapa museoon näytille ;)
Jos elämä jotenkin jatkuu yksilönä, niin omissa jälkeläisissä. Oma kuolemanpelkoni liittyy lähinnä lasten kuolemaan, oman elämän jatkuvuus on niissä...

Mulla ei ole kovin läheisiä kuollut. Sukulaisia mennyt.Mummo, ukki, tätejä, serkkuja kuollut, serkkujen isät. Pari koiraa. Yksi lapsi kuoli, tosin se oli "vain" muutamaviikkoinen raskauden alku, abortti. Tämä kuitenkin oli ainoa, joka kosketti. Muutoin, mut kasvatettiin niin, että kuolema kuuluu elämään ja siltä ei voi välttyä. Kuoleman jälkeen lakkaa olemasta, puf! taas :P
Kuolemasta selviäminen on yksilöllistä. Tuo lapsen abortti on ainoa kuolemantapaus, joka on koskettanut enemmän, olin suunniltani. Pari kuukautta aika sekaisin henkisesti. pääsin yli lopulta.
Aina sitä selviää jotenkin, jälkensä kuolema jättää aina. Itse ajattelen, niin että kuollut ihminen on vain vaikkapa pitkään poissa tai jotain tämmöistä.
Vanhojen tai sairaiden ihmisten kuolema, niihin ehtii valmistautua, eivät tule niin yllätyksenä. Toki kun en enää ole kakskymppinen, niin tiedän miten arvaamaton elämä on, mikään ei yllätä kohta...

Kuolema luonnollisessa järjestyksessä on luonnon laki. En luokittele itseäni varsinaisesti ateistiksi enkä myöskään buddhalaiseksi, vaikka olenkin kyseiseen filosofiaan mieltynyt. Siinä ei ole irrationaalista järjenvastaista kuolemanpelkoa. Elämä nähdään jatkumona. Itselleni jos totta puhutaan vanhemman kuolema oli lähinnä helpotus, koska joudun monta vuotta katsomaan hänen makaamistaan sängyssä täysin toisten armoilla ja hoidosta riippuvaisena. Tosin kysymyshän on omasta emootiostani enhän voi tietää miten hän asian koki mutta ainakin selvästi kärsi kivuista. Silti hieman kyllä loukkasi kun hänen kuolemastaan ilmoitettiin minulle kertomalla hänen muuttuneen enkeliksi:)! Joopa joo, se kyllä tosiaan olisi ihme. No huvitti kyllä mielikuva hoivakodin sängyssä makaavasta äidistäni lepattamassa taivaalla.