kokemukset naisten taholta.
Aloitan omilla:
1997-2007: Passiivista koulukiusaamisen hyväksyntää. Kaikkeen tottuu. No big deal.
2008: Ollessani tyttöystäväni luona, pussailimme ja kun lopulta työnsin käteni hänen housuihin. Vastaus oli "Matti älä!" (nimi muutettu)
2008: Äitini, ja naapurin pariskunta naureskeli että "tuhlaajapoika tulee kotiin" kun palasin kotiin silloisen tyttöystäväni/eksäni luota. Äitini oli onnistunut hävittämään sukumme omaisuutta noin puolen miljoonan edestä, pelihimoissaan varasti rippilahjani ja kehtasi vieläpä haukkua mua tuhlaajapojaksi. No, samapa tuo, sillä eräs säästämisbloggaaja on etälähettänyt rangaistuksen kaikille kolmelle. Naapurin pariskunta päätyi hitaasti hautaan ja äitini kärvistelee vuoden kerrallaan kunnon heikentyessä progressiivisesti. Ja minä muuten maksoin junaliput ihan omasta pussista.
2008: Erään tyttöystäväkandidaatin skootteri kulki reilusti kovemmin kuin oma kiinalainen Manki. Jouduin soittamaan hänelle, että missä hänen kotitalonsa oikein on.
2009: Tulin jätetyksi Irc-Galleriassa, vaikka silloinen tyttöystäväni asui noin 5km päässä ja kävi luonani useamman kerran.
2011: Seurustelin, ja päätin pussata tyttöystävääni. Hän vain työnsi minut pois ja sanoi kylmästi "ei".
2012: Seurustelin 16 vuorokautta ja pääsin kokemaan muutaman intohimoisen suudelman, mutta suhteen loppuaikoina sain kuulla että 12-vuotiaskin osaa kuulemma tehdä parempia fritsuja kuin minä.
2012: Minua 2 vuotta vanhempi nainen, silloin 23-vuotias, totesi 35 minuutin treffailun perusteella että olen etäinen ja kylmä ihminen.
2012: Yritimme uudelleen vuoden 2011 exän kanssa, mutta sain pakit ja pian hän alkoi olemaan yhdessä tummaihoisen miehen kanssa.
2013: Tapasin erään nettikaverini. Tapaaminen ei mennyt ihan kuin elokuvissa, sillä hän toi mukanaan pari kaveriaan ja Turun keskustassa törmäsimme sattumalta äitiini.
2016: Yritin varattua kamunaista, mutta turhaan. Sittemmin hän erosi ja alkoi olla miehen kanssa, joka on hänen isosiskon lasten isä. Meno on vitun Kauniit&rohkeat.
Loppuvuodesta lähestyin erästä mukavaa ja kaunista naista, johon tutustuin hänen asiakaspalvelutyönsä kautta. Nainen todennäköisesti keksi hätävalheen poikaystävästä jota ei ole olemassakaan.
2017: Löysin sattumalta tämän edellämainitun asiakaspalvelutyössä olevan naisen Instagramista ja tykkäsin yhdestä ainoasta kasvokuvasta. Näin ollen päädyin hänen esto-listalle ja nainen muutti asetuksia niin, että vain tykkäämispyynnöllä voi nähdä hänen kuviaan.
Pistäkää paremmaksi :)))
Aloitan omilla:
1997-2007: Passiivista koulukiusaamisen hyväksyntää. Kaikkeen tottuu. No big deal.
2008: Ollessani tyttöystäväni luona, pussailimme ja kun lopulta työnsin käteni hänen housuihin. Vastaus oli "Matti älä!" (nimi muutettu)
2008: Äitini, ja naapurin pariskunta naureskeli että "tuhlaajapoika tulee kotiin" kun palasin kotiin silloisen tyttöystäväni/eksäni luota. Äitini oli onnistunut hävittämään sukumme omaisuutta noin puolen miljoonan edestä, pelihimoissaan varasti rippilahjani ja kehtasi vieläpä haukkua mua tuhlaajapojaksi. No, samapa tuo, sillä eräs säästämisbloggaaja on etälähettänyt rangaistuksen kaikille kolmelle. Naapurin pariskunta päätyi hitaasti hautaan ja äitini kärvistelee vuoden kerrallaan kunnon heikentyessä progressiivisesti. Ja minä muuten maksoin junaliput ihan omasta pussista.
2008: Erään tyttöystäväkandidaatin skootteri kulki reilusti kovemmin kuin oma kiinalainen Manki. Jouduin soittamaan hänelle, että missä hänen kotitalonsa oikein on.
2009: Tulin jätetyksi Irc-Galleriassa, vaikka silloinen tyttöystäväni asui noin 5km päässä ja kävi luonani useamman kerran.
2011: Seurustelin, ja päätin pussata tyttöystävääni. Hän vain työnsi minut pois ja sanoi kylmästi "ei".
2012: Seurustelin 16 vuorokautta ja pääsin kokemaan muutaman intohimoisen suudelman, mutta suhteen loppuaikoina sain kuulla että 12-vuotiaskin osaa kuulemma tehdä parempia fritsuja kuin minä.
2012: Minua 2 vuotta vanhempi nainen, silloin 23-vuotias, totesi 35 minuutin treffailun perusteella että olen etäinen ja kylmä ihminen.
2012: Yritimme uudelleen vuoden 2011 exän kanssa, mutta sain pakit ja pian hän alkoi olemaan yhdessä tummaihoisen miehen kanssa.
2013: Tapasin erään nettikaverini. Tapaaminen ei mennyt ihan kuin elokuvissa, sillä hän toi mukanaan pari kaveriaan ja Turun keskustassa törmäsimme sattumalta äitiini.
2016: Yritin varattua kamunaista, mutta turhaan. Sittemmin hän erosi ja alkoi olla miehen kanssa, joka on hänen isosiskon lasten isä. Meno on vitun Kauniit&rohkeat.
Loppuvuodesta lähestyin erästä mukavaa ja kaunista naista, johon tutustuin hänen asiakaspalvelutyönsä kautta. Nainen todennäköisesti keksi hätävalheen poikaystävästä jota ei ole olemassakaan.
2017: Löysin sattumalta tämän edellämainitun asiakaspalvelutyössä olevan naisen Instagramista ja tykkäsin yhdestä ainoasta kasvokuvasta. Näin ollen päädyin hänen esto-listalle ja nainen muutti asetuksia niin, että vain tykkäämispyynnöllä voi nähdä hänen kuviaan.
Pistäkää paremmaksi :)))
Vastaukset 55
Vanhimmat
Sinä Peris, et taida ihan oikeasti koskaan olla saanut naista. Olen aina ajatellut, että trollailet vaan.
Nuo kaikki, etenkin v. 2008, 2012, 2013, 2016 ja 2017 ovat ihan tavallisia takapakkeja, mitä tapahtuu pelimiehillekin alkuvaiheessa. Mutta ne tapahtuvat suunnilleen yhden, kahden vuoden aikana ja asiat etenevät, tekniikka kehittyy. Puhut seurustelusta, mutta et ole vielä edennyt seurusteluasteelle kenenkään noista kanssa. Seurusteluun kuuluu pussailua, käsi kädessä kävelyä, seksiä, tapailua monta kertaa viikossa jne. Eli ne eivät ole exiäsi vaan yritelmiä päästä seurustelemaan.
Mutta kuten sanottu, kaikille noita takapakkeja tapahtuu, sinun pitäisi vain päästä eteenpäin. Olet kuitenkin sosiaalisempi kuin moni ätmi täällä. Olethan sentään pussaillut ja päässyt iholle.
Esim. instagramissa olisit voinut alkaa seurata (seuraan) naista ja sitten myöhemmin päivien päästä tykätä jostain kuvasta. Mieluiten jostain muusta kuin kasvokuvasta.
Olen tästä vääntänyt palstalla jo monta vuotta sitten, mutta edelleen mielestäni seurustelu on seurustelua silloin kun osapuolet niin päättävät. Omalla kohdallani joissain tapauksessa se on sovittu kasvotusten, joissain tapauksissa viestitellen ja myöhemmin nähty. Ei seurustelun määritelmään ole olemassa mitään viikkotuntirajaa.
Niin ja tuosta Instagram-jutusta, samalla aloin kyllä seuraamaan häntä. No, tulipa todettua että alun perin yliarvioin koko ihmisen eikä enää tarvitse jossitella tai miettiä hänen suhtautumistaan minuun.
Miksi lamaannut noihin tilanteisiin? Jos tyttö sanoo: ei, silloin yritetään seuraavalla tapaamisella varovaisemmin ja hitaammin. Ja jos taas tulee ei, sitten taas uutta yritystä hetken päästä. Kaikkien pitää käydä nuo "ei"t läpi ja löytää oikea keino. Jos on kyse siis nuorista ja melko kokemattomista. Se, että sinua pidetään kylmänä ja tunteettomana, kertoo, että osaat pitää hyvin pokan. Ujoutesi ja epävarmuutesi näkyy ulospäin siis kivikasvoisuutena. Se on tavallaan positiivista, epävarmuuttasi ei huomaa. Toisaalta jos huomaisi, tyttö voisi tuntea empatiaa ja helpottaa oloasi, tehdä aloitteen. Nyt tyttö olettaa, että tiedät, mitä teet ja vastuu jää kokonaan sinulle.
Instagram-käyttäytyminen on hienovaraista. Joku kissan tai jäätelökuvan tykkääminen on neutraalimpaa ja rennompaa, ei tule stalkkeri-vaikutelmaa. Jos olet jo yhdet pakit (sanottu, että poikaystävä löytyy) saanut, pitää edetä kaverilinjalla. Kai sinulla on paljon muitakin seurattavia ja myös joitakin seuraajia? Nämä ohjeet siis tulevaisuuden varalle, ymmärsin, että tästä kertomastasi tapauksesta ei enää mitään tule. Pyri kiinnostumaan niistä, jotka tykkäävät sinun kuvistasi ja tykkää vastapuolen kuvista saman verran tai hieman vähemmän.
Ja olen nainen, että siitä näkökulmasta neuvon. Mistä itse tai ystäväni kiinnostuvat.
jos minä pidän kasvoistasi, niin tykkään kasvokuvastasi. jos pidän takapuolestasi, tykkään takapuolikuvastasi. en rupea tykkäämään kissakuvistasi, jos pidän kasvoistasi tai takapuolestasi.
jos pidän aktiviteeteistasi, mielipiteistäsi, kokkauksestasi, hienoista kuvistasi, jne, en silloinkaan tykkää kissakuvistasi.
tykkään kissakuvistasi vain jos pidän kissoistasi/kissoista.
miksi naisten kanssa pärjää vain kieroilemalla? varmistavatko naiset sillä että saavat ytmin tai jännämiehen, joka osaa käyttää ja manipuloida muita?
Hyvin sanottu. Ei mua kiinnostanut paskan vertaa naisen kissa tai jotkut maisemakuvat, vaan tykkäsin hänen kuvastaan koska olin kiinnostunut hänestä. Mutta hän ei minusta, ilmeisesti ei edes kaverimielessä, joten case closed.
ala-asteella (5) päädyin koulun diskoon musiikkikasetteja soittamaan. istuin lähinnä rappusilla ja hoidin oman tehtäväni musiikkikasettien soittajana. jossain vaiheessa iltaa eräs porvarien tyttö halusi tanssia minun kanssa. varsinaisia kavereita minulla ei ollut, mutta onneksi muut pojat olivat sen verran lojaaleja, että sanoivat muiden tyttöjen maksaneen porvaritytölle siitä että tanssisi kanssani. olihan se nöyryyttävää, mutta muiden poikien lojaalius omalle sukupuolelle tuntui mukavalta. kaikkein nöyryyttävintä se oli tytölle, kun tuli torjutuksi ja muiden poikien haukkumaksi.
ala-asteella (6) oli koulun päättäjäistapahtuman harjoitukset. siihen kuului tanssiesityksiä ja harjoituksissa minun tanssiparini pyysi etten tulisi päättäjäisiin. en sitten mennyt. tyttö ei sanonut sitä yhtään pahalla, pahalta tuntui vain se että olin ihan samaa mieltä siitä ettei minun pitäisi tanssia hänen kanssaan. se oli kova pettymys, sillä pidin tytöstä todella paljon..
eipä ole muita kokemuksia. opin jo lapsena välttämään nöyryyttävät tilanteet pysymällä kaukana muista.
Tuo kaikki mahtuu ihan helposti yhteen kuukauteen ja tuollaisista minä en jaksa edes kiukutella (pl. omaisuustappiot).
V 2002 työnsin väkisin kauluni silloisen 18 v tyttöystävä pyllyyn koska tiesin että se oli sen eka kerta pyllyyn. Paras seksikokemus ikinä oli saada neitsyt pyllyä. Jälkeenpäin tyttö sanoin nauttivansa vaikka sanoi että ei sinne.
Sä olit se idiootti pallinaama, joka ahdisteli meidän subwayn työntekijöitä.
Olisi kiva kuulla tässä myös Liljanlaakson Timpan ja Ekin omia kokemuksia:)))))
Bicky Royal-miehellä varmaan ei pitäisi olla mitään tollaisia nöyryyttäviä kokemuksia:)))))))
Uskon sen oikein hyvin että T2017 on käynyt ahdistelemassa subwayn työntekijöitä! Vittu että teidän ätmien pitäisi pysyä poissa julkisilta paikoilta muiden ihmisten päiviä pilaamasta saatana!!!
1999-2005: Nämä vuodet olin ala-asteella eikä minulla ole tuolta ajalta tytöistä juurikaan negatiivisia kokemuksia. Luokkani kaunein tyttö oli minuun joskus 4.luokalla vähän aikaa ihastunut olisi halunnut olla kimpassa, mutta minä vähän tylysti torjuin hänet, vaikka se tuntuikin kiusalliselta. Olin minäkin häneen ihastunut ja muistan, että tuon tytön kiinnostus lämmitti kyllä todella paljon mieltä silloin 10v pikkupoikana. Taisi tyttö olla jollain tapaa ihastunut minuun myöhemminkin, tiedä häntä.
2005-2007: Mitä tyttöihin tulee, niin 2005 loppukesällä, jolloin menin yläasteelle, kaikki muuttui. Uuden luokkani 7 tyttöä (joista yhtäkään en tuntenut entuudestaan) käyttäytyivät minua kohtaan mitä alentavimmin alusta saakka ja he myöskin hyväksyivät minuun kohdistuneen kiusaamisen toisten poikien taholta, mutta myös itsekin osallistuivat siihen omalla tavallaan. Minusta taisi tulla jo tuona aikana sellainen naisvihaajaätmi, joita tälläkin palstalla on aina ollut paljon.
2007-2009: Kiusaaminen tyttöjen taholta vähentyi jostakin syystä, kun ysillä. Näiden vuosien aikana taisin tajuta kunnolla olevani ATM ja kaikentyyppisten naiskokemusten saaminen alkoi tuntua yhä epätodennäköisemmältä, koska tytöt eivät osoittaneet siinä 15-17 vuoden iässäkään sen enempää kiinnostusta kuin koskaan ennenkään, joten kaikenlaiset seksi-, seurustelu- ja jopa suutelukokemukset jäivät kokematta. Eipä minulla kyllä ollut tuossa iässä yhtään kaveria muutenkaan eikä edes mitään yritystä päällä. Muistan olleeni tuossa iässä julkisilla paikoilla liikkuessani vähän tutkana ja tarkkailla, että onko yksikään vastaantulevista oman ikäisistä tytöistä millään tapaa kiinnostuneen oloinen. No eipä tainnut olla eikä se tainnut olla mikään ihmekään. Muistan katselleeni yhtä pari vuotta nuorempaa tyttöä vähän pidempään bussissa v.2008 syksyllä, mutta hän vain ilveili pilkallisesti ja näytti kieltä.
2010-2014: Täytin 18 vuoden 2010 lopulla ja noihin aikoihin olin vielä suhteellisen toiveikas sen suhteen, että voisin saada baareista pillua, seurustelusuhteista en enää haaveillut sen jälkeen, kun täytin 17 eikä kukaan tyttö ollut osoittanut minua kohtaan kiinnostusta koko teini-ikäni aikana. Kävin elämäni ensimmäisen kerran yökerhossa v.2011 maaliskuussa yhden sen aikaisen kaverin kanssa, joka opiskeli kanssani samalla luokalla ammattikoulussa. Joku blondi 18v nainen (joka ei ollut kaunis muttei rumakaan) osoitti kaveriani kohtaan kiinnostusta, minusta ei kiinnostunut siellä kukaan. Olisin halunnut käydä kaverini kanssa useamminkin yöelämässä, mutta jostain syystä hän ei enää myöhemmin halunnut. Aloitin käymään baareissa yksin n. vuoden kuluttua, jolloin olin 19-vuotias ja varsinkin ensalkuun ravasin niissä jopa kaksikin kertaa viikossa, tämä ei kuitenkaan lisännyt naisensaantimahdollisuuksia. En ole tehnyt koskaan baareissa käydessäni naisille suoria aloitteita, mutta varsinkin 19-21-vuotiaana menin kuitenkin usein tanssilattialle, joskin edes pelkän tanssiseuran saaminen on usein osoittautunut vaikeaksi, saati minkäänlaisen kiinnostuksen herättäminen. Pääsin siinä 21-vuotiaana kuitenkin suutelemaan naisten kanssa ja sain jopa muutaman seksitarjouksen lähinnä yhden vuoden (2013-2014) aikana. Kuitenkin erektio-ongelmat (johtuen joko naisten epähaluttavuudesta tai jostakin muusta syystä) estivät aina viime kädessä yhdyntään asti pääsemisen.
2014-2017: Niihin aikoihin, jolloin täytin 22 menetin monen tekijän summana viimeisetkin toivon rippeet. Olin kyllästynyt jo useamman vuoden kestäneeseen mihinkään johtamattomaan baareissa ravaamiseen, vaikken niissä käymistä kokonaan lopettanutkaan. Käyn niissä vaan nykyään entistä harvemmin enkä omaa niissä käydessäni enää oikein pienintäkään optimismia. Tanssilattialta pysyn poissa, koska se tuntuu pelkältä itsensä nöyryyttämiseltä. Muutenkin lähinnä iskee armoton vitutus ja alakulo, jos johonkin baariin/festareille/risteilylle viitsii vaivautua. Naisilta en saa aloitteita enkä minkäänlaisia kiinnostuksenosoituksia, joten käytännössä olen luovuttanut ja hyväksynyt kohtaloni. Tinderiäkin kokeilin vähän aikaa n. 2 vuotta sitten, mutta sain 1,5 kuukauden siellä oloni aikana jotain 30 mätsiä eikä tainnut kuin yksi tai kaksi naista aloittaa ylipäätään mitään keskustelua, vaikka lähestulkoon kaikki vastaantulevat kandidaatit hyväksyinkin. Tulevaisuus ei näytä lupaavalta, ainakaan mitä pariutumisrintamaan tulee.
Olin itse kiusattu lähinnä yläasteella, monien muiden lailla luultavasti tälläkin palstalla. Noihin aikoihin olin ainakin kahden, ehkä kolmenkin vuoden ajan ihastunut samaan tyttöön, joka joskus väitti minua kivaksi tyypiksi mutta myöhemmin alkoi kiusaamaan minua muiden kanssa. Tuntuu että vihaan sitä ämmää edelleen...
Rippikoulussa joku söpö tyttö yritti ilmestyä lähestyä minulla kirjeellä, mutta en niihin aikoihin ollut varma oliko se todella hänen kirjoittama vai yrittikö joku vain pelleillä kanssani niin kuin suurimman osan ajasta siellä. Luultavasti se oli hän mutta en kehdannut kysyä. Oma ATM-statukseni (tai mahdollisesti AKTM, toivottavasti ei sentään KTM-elättäjä tulevaisuudessa) alkoikin noista siunatuista murrosiän vuosista, kuten monilla muillakin. Noihin aikoihin olin ujo, hiljainen ja verraten pienikokoinen ruipelo. Vaikka fyysiset puitteeni ovat parantuneet, samoin kuin supliikkini, en silti ole mikään naistenmies, tai pelimies, en todellakaan.
Lukion ekalla joku vuotta vanhempi mimmi pyysi minua vanhojen tansseihin. Tämäkin tilanne oli sen verran hämmentävä että peräännyin. Joskus päälle parikymppisenä muistan kun halusin tarjota oluen yhdelle samanikäiselle tytölle ja tämä vain kivahti että miksi ihmeessä, onhan hänellä varaa omaan juomaan. Sen jälkeen en ole vastaavaa jaksanut enää ehdottaa hameväelle.
Muutama vuosi sitten yritin varovasti lähestyä yhtä tyttöä yliopistoltani. Juteltuani hänelle jonkin verran lisäsin hänet facebookiin kaveriksi. Hän hyväksyi kaveripyyntöni aika nopeasti. Vieläpä muistaakseni samalla viikolla hän täytti vuosia. Onnittelin häntä chatissa ja kyselin paljonko hän täytti. Ilmeisesti hän ei tykännyt kysymyksestä koska otti minut vielä samana tai seuraavana päivänä pois listaltaan ja esti minut. Vasta myöhemmin sain tietää varmaksi että hän oli varattu.
Oli eräs toinen joka joskus laittoi minulle sähköpostia kysyäkseen olenko kiinnostunut hänestä kun kuulemma olin muutaman kerran sattunut istumaan hänen vieressään luennolla. Vastasin että kyseessä oli jonkinlainen väärinkäsitys, luultavasti pahoittelin tapahtunutta. Häntä nolotti ilmeisesti aika paljon. Jälkeenpäin ajateltuna tuollainen kiltti nelisilmä olisi varmaankin sopinut minulle oikein hyvin kumppaniksi. Taitaa asua nykyisin ulkomailla joten se siitä. En muutenkaan ole jaksanut kiinnostua seurustelusta moneen vuoteen.
Lyhyesti väännettynä kaikki omat lähestymisyritykset omasta aloitteestani ovat menneet pieleen, ja vastaavasti kaikki lähestymisyritykset itseäni kohtaan olen torjunut syystä tai toisesta.
Mutta enpä sentään ajele ympäri turkua graffitinharmaalla Skodalla asuntolainat niskassa, monikulttuurinen ruokakunta elätettävänä :)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
1988-2017: En ole saanut nuolla mustan miehen spermoja valkoisen naisen pillusta. Todella nöyryyttävää että minua ei ole naiset kelpuuttaneet tuohon.
On siinä miehellä kova kohtalo.
Etkö edes arabimiehen spermaa? Moni suomalaismieshän saa sitä tuotetta ihan tietämättään nykypäivänä.
Kuukausitulosi eivät ole tarpeeksi hyvät ktm-statukseen.
Peris on kyllä toiminnan mies näihin alempana kirjoittaneisiin lampaisiin verrattuna. Katsokaa noita verbejä: pussailimme, työnsin, kävi luonani, seurustelin, yritin, lähestyin jne. Ja eikö peris kertomansa mukaan ole itsekin jaellut pakkeja naisille jotka ei miellytä.
Ainoastaan toi etälähetetty rangaistus kuulostaa vähän huolestuttavalta, varsinkin kun tiedetään kirjoittajan mt-ongelmista.
Mut oisko niitä mt-ongelmia alunperinkään tullut, jos vaikka toi case 2008 olis mennyt eri tavalla? Se on pillun puute joka tekee miehestä hullun.
Erittäin hyvä pointti. Veikkaisin että psykiatrin tekemiä diagnooseja olisi ainakin puolet vähemmän, siinä missä niitä on nyt kertynyt seitsemän. Hyvän yön pusu on tehokkaampi lääke kuin mitkään mömmöt joita syön tai olen syönyt.
PS. Kaikki naiset on huoria, rumalla naisella ei tee mitään, yli yhden miehen käyttämä nainen on maailman arvottomin esine, ATM=ATM=ATM, ja Itä-Ukrainan kriisi on Ukrainan fasistihallituksen natokiiman syytä.
Unohtuiko jotain? Vaimonhakkaaja Armo Hormia oli hieno mies etc.
Näinhän se asia just onkin.
Peris on kirjoittanut nuo kaikki ylempänä olevat tarinat eli noin puolet koko ketjusta, missähän Darkfear luuraa, on tainnut peris kyllästyä esiintymään sillä hahmolla.
Katos toi pääsi unohtumaan, mut näinhän se asia just on. Naiselle pitää osoittaa että sen paikka on nyrkin ja hellan välissä.
Kyllä mä oon vaan ihan eri henkilö, sillä peris ei liity muhun mitenkään. Asutaan eri paikkakunnilla ja ei liitytä mitenkään toisiimme.
Teillähän on myös ihan erilaiset hiuksetkin. Siinä missä periksen paksu ja laineikas tukka liehuu tuulen hyväiltävänä, sulla taas sasikalju hehkuu sinipunaisena keväisessä auringonpaisteessa.
Aloittajan elämä on ollut kovaa, monista tyttöystävistä huolimatta lähin seksikokemukseen verrattavissa oleva akti on yritys työntää käsi tytön housuihin. Ja äiti vielä tupiloi miljoonaomaisuuden taivaan tuuliin, on kyllä rankka elämä.
Miksi tyttöjen pitäisi olla poikien pelastavia enkeleitä, jos koulussa toiset pojat kiusaavat? Se on aika paljon vaadittu lapsilta, kun aikuisetkaan eivät uskalla tai osaa puuttua kiusaamiseen. Se on jo jotain, että eivät itse liity kiusaajiin.
Miksi miehestä tulee naisvihaaja tällaisen perusteella, mutta ei miesten vihaaja, sillä pojathan kuitenkin olivat niitä kiusaajia?
En edellytäkkään että tyttöjen pitäisi olla mitään pelastavia enkeleitä tai tulla kiusaamisen väliin, mutta se nyt vain menee niin että jos jotain kiusataan niin kukaan tyttö ei tästä kiinnostu, kiusaajasta kylläkin. Alfa ja beeta asetelma, katsos.
Toisten kiusaaminen ei ole merkki alfa-ominaisuudesta. Todelliset alfat ovat ihan muita kuin kiusaajia.
alfa tai ei, mutta kiusaaja on aina paljon korkeammassa asemassa naisten silmissä, kuin kiusattu.
muiden on vaikea puuttua kiusaamiseen joutumatta itse alempaan asemaan ja kiusatuksi. eihän kiusaamiseen uskalla/halua puuttua edes opettajat, rehtorit, poliisi ja sossu. jos puuttuvat, niin toimet kohdistetaan kiusattuun, ei kiusaajaan.
Keinoista viis, tunkion kukko on silti se kukko joka saa huomion. Hänellä on myös silloin se plänttinsä kovin status. Usein valitettavasti kiusaaminen kyllä korreloi alfa- ja betaominaisuuksien kanssa. Vai kiusaavatko esim. fyysisesti pienemmät useinkin isompiaan.
Kiusaajan status ei ole korkein. Hän on usein pelätty eikä pidetty, joten häntä vältellään. Hänen saamansa huomio taas on negatiivista huomiota, eikä positiivista. Muistan omilta ajoiltani, että ne luokan hauskuuttajat ja sanavalmiit vitsailijat olivat tyttöjen suosiossa, eivät suinkaan kiusaajat. Nämä vitsiniekat eivät tietenkään olleet mitään ns. nörttejä, vaan reippaita ekstrovertteja.
Ei ole nöyryyttäviä kokemuksia, vain noloja kokemuksia kuten ennenaikainen laukeaminen naisen vatsalle. Olin tuolloin 18 v ja nainen oli 24 kun päädyttiin makkariin. Oli niin kova panetus että kun näin naisen pimpin silmieni edessa ekan kerran niin mälli ruiskahti heti naisen vatsalle. Siitä sitten pesulle ja uusi yritys joka ei sekään ollut muistamisen arvoinen juttu.
Hyvä keskustelunavaus ätmiltä.
Mun tekemä ketjuhan tämä on, ja tuohon ajankohtaan mennessä aikajana oli paikkansapitävä. Sittemmin yritin tietoisesti asennoitua välinpitämättömästi naisasioihin ja olin hiljalleen irtautumassa siitä incel-kuplasta. Ehkä ikä ja kypsyminen ovat hioneet kaikkein terävimmät särmät pois ajattelustani ja kirjoituksistani, mutta toisaalta olen saanut sittemmin myös sitä naisen kosketusta. Jatketaan alla hieman eri sävyisillä tapahtumilla.
Lokakuu 2018: Kävin kahdesti treffeillä juuri Suomeen muuttaneen, mua pari vuotta nuoremman ulkomaalaisen naisen kanssa. Ekoilla treffeillä hän kirjaimellisesti kaatoi neitsytpojan sängylle ja siitä se sitten eteni. Lasken tämän yksittäiseksi parhaaksi saavutukseksi naisasioissa, että menettää poikuutensa Suomessa muslimitytölle 😎 Loppujen lopuksi nainen osoittautui hieman kaksinaamaiseksi, joten emme tällä erää jatkaneet.
Kesäkuu 2019: Kävin treffeillä kolmekymppisen, ulkonäöltään ihan hyvää keskitasoa olevan naisen kanssa. Ekoilla treffeillä niin ikään sänkyyn, ja aika pian sovimme ettemme tapaile muita. Näimme yleensä noin pari kertaa viikossa, kunnes elokuussa päätin suhteen. Ei taaskaan se mun oma pääkoppa kestänyt, vaan kärsin suhteen ajan unettomuudesta, epävarmuudesta yms. joita yritin parhaani mukaan peitellä ja lääkitä esim. juomalla. Nainen oli tästä hieman huolissaan ja vakuutteli että ei stressiä. Ehkä tämä reagointi kertoo vain siitä, että mulla oli oikeasti tunteita pelissä. Kerran hän oli vähän näreissään kun hölmöilin hänen kaveriensa silmien alla, ja hän joutui taluttamaan mut temestakänneissä sänkyynsä, mutta seuraavana aamupäivänä leppyi jo hieman. Ehkä siksi kun makasin hänen sohvalla juomassa krapulakaljaa pelkät bokserit jalassa ja huutelin ohjeita millaisena haluan paistetut kananmunat 😁
Elokuu 2019: Tapasin mun ikäisen naisen kanssa parina iltana meillä. Kummallekin oli aika selvää että kyse oli vain hauskanpidosta, mutta tapaamisemme päättyivät naisen päätöksestä. Hän oli aiemmin työskennellyt asperger-nuorien parissa ja häntä kuulemma "ärsytti" mun as-piirteet. Ehdotinkin hänelle alanvaihtoa ja totesin että multa on se jo diagnosoitu psykiatrian dosentin toimesta, että en kaipaa lähihoitajien antamia kyökkipsykologidiagnoseja kiitos 🙄
Lokakuu 2019: Tapailin muutamia kertoja mua viisi vuotta nuoremman naisen kanssa, joka oli avoimessa suhteessa toisen naisen kanssa, joka puolestaan oli avioliitossa miehen kanssa. Nainen oli ihan mukava ja olemme kavereita edelleen, mutta koko kuvio oli niin erikoinen että irtauduin siitä sitten. Lokakuulle mahtui myös yksi yhden illan hauskanpito kolmekymppisen lähiö-yh:n kanssa. Vaatteet päällä meillä ei ollut mitään yhteistä, joten yhteydenpito jäi aika lyhyeen.
Marraskuu 2019: Tapasin 55-vuotiaan naisen kanssa ja hänenkin kanssa peitto heilui ekojen treffien päätteeksi. Tapailimme vajaat pari kuukautta kunnes lopetimme mun päätöksestä. Nainen oli ikäisekseen _todella_ hyvännäköinen ja alkuun hauskaakin seuraa, mutta pidemmän päälle varsin vaikea luonne. Kyllästyin sellaiseen ärsyttävään mikromanageeraamiseen ja siihen että nainen yritti rakentaa musta jotain unelmien poikaystävää. Nainen esim. toivoi mun pukeutuvan tietyllä tavalla, naureskeli joillekin vanhahtaville tai murresanoille joita huomaamattani sanoin jne. Viimeinen pisara oli se, että tammikuussa äitini oli hetkellisesti tajuissaan oltuaan parisen kuukautta tajuttomana. Sinä päivänä kun näin äitini viimeistä kertaa, tapasin illalla tän naisen kanssa eikä mua huvittanut oikein muu kuin katsoa jotain Simpsoneita tms. hömppää vaikka nainen kävi iholle, jolloin nainen kysyi että olenko harkinnut Viagraa. Samana kertana hän myös sanoi, että mun ei tarvitse asentaa yhtä hyllyä mistä oli puhe, vaan hänen eksä tulee kiinnittämään sen. Se oli mun osalta sitten siinä. Joulun ja uudenvuoden välipäivinä meillä oli myös riitaa, ja silloin tapasin kertaluontoisesti tän tumman tytön kanssa joka ryösti poikuuteni. Sillä kerralla hän ei edes esittänyt haluavansa suhdetta, vaan ilta kului lähinnä sängyssä ja joimme terästettyä glögiä.
Tammikuu 2020 eteenpäin: Aloin tapailemaan nelikymppisen naisen kanssa ja se oli vähän veteen piirretty viiva millainen suhteemme oli. Naisella oli selkeästi enemmän tunteita mua kohtaan kuin toisinpäin, mutta meillä oli kivaa ja hän oli ihan mukavaa seuraa. Toukokuussa pidimme parisen viikkoa "taukoa" tai miten sen nyt sanoisi. Mun piti selvittää vähän ajatuksiani. Nainen käytti paljon r-sanaa, mutta mä en pystynyt. Ei niitä tunteita voinut pakottaa tai feikata. Emme silti tapailleet muita, mutta heinäkuun alussa halusin tavata keskellä arkipäivää ja sinä kertana ilmoitin että en ole halukas jatkamaan. Tähän ehkä sopii se vanha palstaviisaus kuinka naisilla joskus hämärtyy se oma seksisuhde- ja parisuhde markkina-arvo. Ne kun ei ole aina samat. Tätä en tietenkään ääneen sanonut hänelle. Nainen otti päätökseni aika haikeasti ja alkuun raskaasti, mutta ymmärsi näkökulmani eikä ainakaan mun osalta jäänyt mitään kaunaa.
Tuli viestin maksimipituus vastaan 😅
Jatkan sen verran tuosta viimeisimmästä eksästä, että mä hieman vierastin ajatusta kuinka nainen toisinaan kesällä ikäänkuin kutsui itse itsensä ottamaan aurinkoa mun pihalle vaikka mulla olisi ollut töitä tai halusin joskus viikonloppuna vain olla yksin ja ladata akkuja. Tai miten hän puuhasteli omine lupineen (tai oma-aloitteisesti 🙄) keittiössä. En ollut tottunut siihen että joku tulee niin iholle.
Parisen viikkoa sitten kävin treffeillä mua kymmenisen vuotta vanhemman naisen kanssa tämän aloitteesta, mistä kerroinkin palstalla. Treffit eivät olleet katastrofaaliset, mutta molemmat jatkoimme omaan sänkyyn ja seuraavana päivänä nainen ilmoitti että ei ole halukas tapailemaan vedoten niin eri elämäntilanteeseen. Olin asiasta samaa mieltä ja sovimme että moikataan jos törmätään.
Viimeisen vuoden aikana olen kokenut enemmän naisasioissa kuin ekan 27 vuoden aikana yhteensä, mutta ei noista säädöistä saa oikein mitään irti pidemmän päälle. Kasvattavia kokemuksia toki nuo kaikki, ja sain edes hiukan kirittyä sitä takamatkaa kiinni mikä mieltäni painoi vielä pari-kolme vuotta sitten.
"Hän oli aiemmin työskennellyt asperger-nuorien parissa ja häntä kuulemma "ärsytti" mun as-piirteet. Ehdotinkin hänelle alanvaihtoa ja totesin että multa on se jo diagnosoitu psykiatrian dosentin toimesta, että en kaipaa lähihoitajien antamia kyökkipsykologidiagnoseja kiitos"
Sua siis vaan kismitti että sun as-piirteet näkyy alan ammattilaiselle läpi. Eipä tuo ole mitään keittiöpsykologiaa, kun hoitoalalla työskentelevä huomaa aspergerilla aspergerin. Ihan nappiinhan hoitsu osui.
Mua kismitti hänen lähestymistapansa asiaan, ottaen huomioon hänen ammatin ja aiemman työkokemuksen. Hän olisi voinut kysyä onko mulla AS, eikä kirjoittaa viestiä että ei ole halukas enää tapaamaan koska mä vaikutan ärsyttävältä ja asperger-tyyliseltä.
Ehdottelit siis alanvaihtoa rautaiselle alansa ammattilaiselle, joka huomaa oireet muissakin kuin potilaissaan. Ei liene ihme ettei terveysalan ammattilainen ole kiinnostunut pyörimään vapaa-ajallaan mt-potilaiden kanssa.
Ei hänellä ollut mitään velvollisuutta paapoa sun harhoja. Hän saa tehdä sitä tarpeeksi työssään. Miksi hänen olisi pitänyt kysellä onko sua diagnosoitu, jos oli jo tullut siihen lopputulokseen että olet ärsyttävä eikä häntä kiinnosta tapailla sua? Saitpahan ainakin suoran selityksen siihen miksei tapailu jatkunut.
Hyväksyin asian että hän ei halunnut jatkaa tapailua, mutta mun mielestä on jotenkin arveluttavaa että hoitoalan ammattilainen käyttää asperger-sanaa ikäänkuin negatiiviseen sävyyn toista kohtaan.
Aspergerista ei ole minkäänlaiseen parisuhteeseen minkään ikäisen tai näköisen naisen kanssa. Kaikki nuo sun viritykset ovat kaatuneet sinuun.
Assburger-ätmi tilittää. No ehkä mielikuvitusystävät lohduttavat.
Ainakin ne auttavat nukkumaan.
Niin ja EuropeanMan löysi onnen tumman miehen kanssa.
Millaista on olla ätmi?
Joku näköjään kaivanut tällaisenkin ketjun ylös. No kaikki mitä olen vuonna 2017 vihaisena ätminä kirjoittanut, pitää paikkansa ja kertoo mun varsin negatiivisesta maailmankuvasta silloin. Ja mitä olen tänä vuonna tähän lisännyt, niin kertoo siitä että naisasioissa voi onnistuakin kunhan ekana lopettaa sen itsesäälin ja asettamasta itse itseään tietoisesti muita huonommaksi mieheksi eli ätmiksi, inceliksi jne.
Tällä hetkellä olen sinkkuna ja saisin helpostikin tuollaisia helppoja kaatoja ja säätöjä, mutta en saa niistä irti oikein mitään. Mieluummin elelen kaikessa rauhassa ja pidän silmäni auki sellaisen naisen suhteen kenen kanssa elämäntilanne ja arvomaailma kohtaisi paremmin.
Käsittääkseni ne sun naiset on ollut enimmäkseen paljon vanhempia kuin sinä. Vanhoihin ämmiin tyytyminen ei ole naisasioissa onnistumista, päinvastoin.
No tämä ulkomaalainen tyttö oli mua muutaman vuoden nuorempi, samoin tää sateenkaarityttö kenen kanssa tapailin viime syksynä.
Mutta joo, se nainen kenen kanssa olin kesällä 2019, oli mua 7 vuotta vanhempi mutta ikäisekseen ihan ok näköinen. Sitten oli tää 5-kymppinen nainen, mutta tätä painotan kerta toisensa jälkeen että kyseessä oli ihan hvetin hyvännäköinen nainen ikäisekseen. Aniharva palstaätmikään kieltäytyisi hänen kosketuksestaan, mutta harmi vain että nainen oli vähän pintaliitäjä ja varsin itsekäs, ei sellaista pidemmän päälle jaksanut. Ja tää nainen kenen kanssa olin tammikuusta viime kesään ja nyt syksyllä yritimme uudestaan niin hän oli 19 vuotta mua vanhempi.
Että joo, olen kyllä ollut enemmän itseäni vanhempien naisten kanssa, mutta oppinut myöskin paljon niin naisista kuin itsestäkin. Että sitten kun se oikea osuu kohdalle niin mä olen paljon valmiimpi mies näiden kokemusten myötä.
No mä sanon saman kuin aiemminkin. Sä olet hyvä ihan just sellaisena ku olet. Tähden muotoinen. Hakkaa muuten sen kolmionmuotoisen heittämällä..
Periksen naiset ovat olleet ennen kaikkea lihavia.
Kiva kuulla että edes joku täällä ymmärtää mua 🤗
Eikä noista aiemmista suhteista tai säädöistä ole mulla mitenkään huono omatunto eikä myöskään petetty olo. Ja tosiaan oppinut muista ihmisistä paljon, sekä ennen kaikkea siitä kuinka paljon itse kykenee sopeutumaan mihinkin asiaan tai tilanteeseen. Oppinut löytämään omat rajat ja tunnistamaan milloin omat tunteet on aitoja ja milloin niitä täytyy yrittää kaivaa esiin joka ei ole hyvä juttu.
No osa on ollut kyllä ihan rehellisesti plus-kokoisia, mutta esim. toi mun tyttöystävä kesällä 2019 oli meikäläistä hoikempi, samoin se 5-kymppinen puumaemo tai leopardi tai mikä olikaan 😁 Se aasialaisneitokainen oli pehmeä mutta muodokas pakkaus 😍
No mut haittaakse? Ei noi kaikki mukaan kaadot ole aina olleet mitään Maisan tasoisia ulkonäöltään. Pojan mutsillakin melkonen perse, vai mitä Liljalaakson Timbe? 😆 Ai niin mutku nehän on raskauskiloja jotka jäi päälle ja ovat geeneissä että ei niille mitään mahda 😆 Kjähääähää 🤭