Gallupeista...

Tuossa pidin parit gallupit. Porukkaa kiinnosti kivasti. Se on hyvä, koska halusinkin tietää mahdollisimman monen mielipiteitä. Ensin kyselin edellisten suhteiden ongelmista ja toisessa treffailu/tapailu ongelmakohdista.

Voin tulkita väärinkin, mutta viimeisimmässä moni tulkitsi yli-innokkuuden esimerkiksi epätoivoiseksi yritykseksi. Sitten edellisessä suhteen päättymisessä ongelmakohtana oli monesti tietämättömyys mikä tuli ja oliko se kumman vika?

Minun mielestä me kuitenkin aina tehdään jotain toisin, mikä oletetaan koituvan edellisessä ongelmaksi. Ja toisaalta kun huomaa, miten erilaisia me ollaan, on sinäänsä aika mahdotonta sanoa päällepäin mikä on oikea lähestymistyyli toista kohtaan. Eli se yli-innokkuuskin voisi olla kompensointia edellisen yrityksen flekmaattisuuteen...tai voi olla vaikka ujo kaver kyseessä. Ampuu kerralla yli...tai sit vaan yksinkertaisesti innostuu treffatessaan pitkästäaikaa jonkun mukavan ihmisen.

On kyllä jokatapauksessa äärimmäisen mielenkiintoista tutkailla, miten paljon erilaisia vastauksia sitä tuleekin ja toisaalta ihan järjellisiä selityksiä ja fiiliksiä ihmiset on saaneet.

Pitänee tehdä vielä lisää galluppeja kun tää toimii. :o)
27293
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Mä nyt matkin sua xD

Äänestä
  • Aloittaja

    No on näitä täällä ollut muillakin. Että ei ole mun idea pöllitty. 😁

    1Äänestä

Se on hyvä jos saat virikkeitä pitää ihmiset liikkeellä. Kukaan ei norpasta välitänyt, se oli niin estoton kaveri. Tuli opeteltua norpasta paljonkin kun en ole aiemmin kiinnittänyt huomioo.
Se nähtiin joka kyljestä ja käpälät joka suunnalta ja stonttis.(mitä erehdyin luulemaan ekana synnytykseksi)

Se sai huolestumaan ja repi huulet taas hymyyn se norppa puuskutti niin raskaasti,että moneen kertaan sanoin, jotain siltä kohta pihalle tulee. 😂

Äänestä

Tee ihmeessä! Nuo oli hyviä!

Äänestä
  • Aloittaja

    Pitää illalla miettii lisää. :o)

    Äänestä

"Eli se yli-innokkuuskin voisi olla kompensointia edellisen yrityksen flekmaattisuuteen"

Phah, ei ihmisen perusluonne muutu miksikään, tai ei ainakaan mulla muuttuisi niin että alkaisin jotakuta naista pommittamaan ja ahdistelemaan viesteillä yli-innokkaasti vain siksi jotta kuvittelisin sen olevan "parempi" tapa kuin toimia niin kuin toimisin muutenkin. Mulle on kuitenkin luonteenomaista olla turhaan häiritsemättä niin en olisi sen aktiivisempi kuin muutenkaan ja jos se sitten tappaisi mielenkiinnon jo alkuunsa niin se olisi varmaan ihan hyvä asia kun eihän sitä loputtomiin jaksaisi kuitenkaan vetää itselleen sopimatonta roolia.

2Äänestä
  • Aloittaja

    Totta. Kyllä se pitäisi olla se oma itsensä. Mulla varmaan se ajatushäiriö tekee oman osansa, että sitä muokkaa itseään...tuskin oikeen tiedänkään enää mikä on minua...

    Mutta meitä on moneksi ja kuka haluaa mitäkin...vaatiiko vai tekeekö itse? 😊

    Äänestä

  • old_profile_98146 kirjoitti:

    Mutta hei, sekin on just sua itseäsi. Ei sun tarvi olla tasainen tai oppikirjamaisen jäykkä, ihminenhän sinä olet. Sitä paitsi on paljon parempi, että joustaa ja sopeutuu tilanteen mukaan, silloin yleensä toisellakin on rennompi olla. Meillä on muutenkin niin miljoona erilaista roolia, joissa käytämme eri puolia itsestämme.

    Eikös tuo muokkaaminen ole vähän niin kuin petosta, sekä itseä että muita kohtaan? Jos sitten muokkaamalla saa suhteen tai edes kertapanon niin voiko siitä kuitenkaan sitten nauttia jos tietää itsekin huijanneensa jollain tasolla? Kertapanossa se ei ehkä niinkään haittaa kun sille huijatulle jää kuva kuitenkin siitä todellisuudesta jonka se koki mutta suhteessa kun kaikki kuitenkin tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin seuraa kuitenkin vain surua ja kyyneliä jos kovinkin erilaista on esittänyt kuin mitä on. Sullahan menee nyt kuitenkin suhteellisen hyvin, älä huijaa itseäsi olemaan erilainen kuin olet, ei se kuitenkaan pidemmän päälle kanna.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    LinerT.2 kirjoitti:

    Joo. Ei musta tuu ikinä halki, poikki ja pinoon tyylistä, vaikka kuinka koittasin. Oon syntynyt kameleontiks ja sellanen olen. 😁

    Jaa? On varmaan totta. Mä huomaan puhuvanikin erisävyllä eri ihmisten kanssa. Joillekin viskon vitsiä, kun taas jollekin pitäydyn asialinjalla. 😊

    Äänestä

  • Aloittaja

    Harmaaritari kirjoitti:

    Eikös tuo muokkaaminen ole vähän niin kuin petosta, sekä itseä että muita kohtaan? Jos sitten muokkaamalla saa suhteen tai edes kertapanon niin voiko siitä kuitenkaan sitten nauttia jos tietää itsekin huijanneensa jollain tasolla? Kertapanossa se ei ehkä niinkään haittaa kun sille huijatulle jää kuva kuitenkin siitä todellisuudesta jonka se koki mutta suhteessa kun kaikki kuitenkin tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin seuraa kuitenkin vain surua ja kyyneliä jos kovinkin erilaista on esittänyt kuin mitä on. Sullahan menee nyt kuitenkin suhteellisen hyvin, älä huijaa itseäsi olemaan erilainen kuin olet, ei se kuitenkaan pidemmän päälle kanna.

    Joo. Ymmärrän pointtisi, Harmis, mutta tää ilmiö tulee multa luista ja ytimistä. Niinkuin Lineri sanoi, se on mua. Ehkä mä oonkin siitä aina sanonutkin sitten pitempään suhteeseen tähtäävässä tutustumisessa. Eikä kyse olekaan siitä että mä huijaisin mitään. Mä oon kameleontti joka sulautuu maastoon tai tässätapauksessa tilanteeseen. Tilannetta vaan en ehkä aina osaa tulkata, niin sit tulee törmäyksiä.

    Mutta hassu piirre... ei maha mitään. 😂

    Niin, kyllähän kaikelle aina löytyy kauniimpi selitys kuin mitä se pohjimmiltaan on. Minusta Lineri puhui tuossa tavanomaisemmista rooleista joka on vähän eri juttu. Tottakai jokaisella voi olla esim. työrooli hieman erilainen kuin mitä on vapaalla mutta jos sitä rooleilua harrastaa läheisen kanssakäymisen ihmissuhteissa siinä kyllä helposti aiheuttaa kyyneleitä kameleontin ansaan ajautuneille kun ne kuitenkin ehkä kuvittelee että ihminen on oikeastikin sitä mitä esittää olevansa. Varmaan kaikki narsistitkin mielellään näkee itsensä sujuvasanaisina kameleontteina, oikeastaan hyviksinä jotka uhrautuu vetämään vaativan roolin uhrinsa vuoksi vaikka oikeasti ne kameleontit tuhoaa elämiä.

    No kysehän oli treffeillä yli-innokkuudesta. Ei ehkä kerta/pari yli-innokkuutta ole paha virhe. Jotkut ihmiset saa mut innostumaan, mutta en mä kokoaikaa jaksa adhd olla. 😁

    Enkä kokonaiskuvassa ole kameleontti ehkä....mutta on siitä varmaan pikkuisen haittaakin. Jokatapauksessa en tietoisesti muokkaannu. Se tulee luista ja ytimistä.

    Pitää pohtia. 🤔

    "Jokatapauksessa en tietoisesti muokkaannu. Se tulee luista ja ytimistä."

    Olisiko tuossa vähän yhteyttä siihen sun läheisriippuvaisuuteen? et tietoisesti muokkaannu mutta kuitenkin pyrit muuttumaan toisen odotusten kaltaiseksi ihan itsestään, asiaa sen kummemmin jattelematta kun haluat miellyttää? Sun pitää yhä vaan enemmän oppia ottamaan oma tilasi vaikkei se aina kaikkia miellyttäisikään heti. Exänhän kanssa jo opettelit siihen niin sama vaan muidenkin kanssa. Kun et heti jo alkuunsa opeta niitä liialla miellyttävyydellä sua pompottamaan niin ei ne sitten pompota ja jos et saa niitä ilman nuoleskelua niin annat vaan olla ja jätät rauhaan.

    Joo. Siis mun onkin hiukkasen mietittävä jokaista liikettä. Onneks nainen johon nyt aion tutustua, on hirmuisen ujo. Lisäksi hällä kokoajan miltei muksut, niin aikaa jää miettiä ja funtsia kivasti. :o)

    Äänestä

Gallupit on mielenkiintoisia, niillä voi tutkia massojen näkemyksiä asioista.

Äänestä
  • Aloittaja

    Joo. Tosin tärkeintä minusta on huomata ihmisten kirjavuus. 😊

    Äänestä

  • old_profile_98146 kirjoitti:

    Joo. Tosin tärkeintä minusta on huomata ihmisten kirjavuus. 😊

    Aina parempi mitä enemmän ja erilaisempia avatareja palstalla on.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_11691219 kirjoitti:

    Aina parempi mitä enemmän ja erilaisempia avatareja palstalla on.

    Joo. Sekin vielä. 😊

    Äänestä

Kunhan jorisevat aikansa kuluksi. Kuka näitä tosissaan ottaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kuka ottaa ja kuka ei. Ei nyt ehkä tilastoja voi näillä laatia. 😃

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_98146 kirjoitti:

Tuossa pidin parit gallupit. Porukkaa kiinnosti kivasti. Se on hyvä, koska halusinkin tietää mahdollisimman monen mielipiteitä. Ensin kyselin edellisten suhteiden ongelmista ja toisessa treffailu/tapailu ongelmakohdista.

Voin tulkita väärinkin, mutta viimeisimmässä moni tulkitsi yli-innokkuuden esimerkiksi epätoivoiseksi yritykseksi. Sitten edellisessä suhteen päättymisessä ongelmakohtana oli monesti tietämättömyys mikä tuli ja oliko se kumman vika?

Minun mielestä me kuitenkin aina tehdään jotain toisin, mikä oletetaan koituvan edellisessä ongelmaksi. Ja toisaalta kun huomaa, miten erilaisia me ollaan, on sinäänsä aika mahdotonta sanoa päällepäin mikä on oikea lähestymistyyli toista kohtaan. Eli se yli-innokkuuskin voisi olla kompensointia edellisen yrityksen flekmaattisuuteen...tai voi olla vaikka ujo kaver kyseessä. Ampuu kerralla yli...tai sit vaan yksinkertaisesti innostuu treffatessaan pitkästäaikaa jonkun mukavan ihmisen.

On kyllä jokatapauksessa äärimmäisen mielenkiintoista tutkailla, miten paljon erilaisia vastauksia sitä tuleekin ja toisaalta ihan järjellisiä selityksiä ja fiiliksiä ihmiset on saaneet.

Pitänee tehdä vielä lisää galluppeja kun tää toimii. :o)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu