Kirjoittamisessa hiljainen hetki tarkoittaa jotain sellaista, että lukija joutuu kääntämään sivua. Itse olin juuri kääntämässä sivua eilen aloittamaani tekstiin, mutta en löytänyt sitä enää mistään. Kääntelin sivuja ikään kuin taaksepäin jo valmisteilla olevasta osasta kohti aloitusta, mutta aloitus oli kadonnut. Olin hieman harmistunut. En oikein tiennyt, mitä lopulla tehdä. Ei loppu ollut mitään ilman alkua. Kaikessa oli alku. Ei alkuja voinut pyyhkiä pois, sillä lopusta tuli näin perusteeton.
Sitten ajattelin toisella tavalla, ja oletin alkuni olleen loppu. Nopeasti ajatellen se sellainen myös oli. Siitä sai helposti sellainen vaikutelman, että jokin tekstin kannalta oleellinen loppui tähän kuuluisaan ensimmäiseen näytökseen, ja käsissäni oleva loppu oli vain alkuperäisen lopun osia, tai sellaisen hahmotelma tai aihio. Lopun ja alun merkitys tässä asetelmassa hämärtyy, ja oli vaikea sanoa, että oliko kirjoittamisessa yleensäkään järkeä sen lineaarisessa mielessä. Olen ehkä katsellut tätä kaikkea väärästä näkökulmasta, eli klassisesta sellaisesta.
(hirn)
Sitten ajattelin toisella tavalla, ja oletin alkuni olleen loppu. Nopeasti ajatellen se sellainen myös oli. Siitä sai helposti sellainen vaikutelman, että jokin tekstin kannalta oleellinen loppui tähän kuuluisaan ensimmäiseen näytökseen, ja käsissäni oleva loppu oli vain alkuperäisen lopun osia, tai sellaisen hahmotelma tai aihio. Lopun ja alun merkitys tässä asetelmassa hämärtyy, ja oli vaikea sanoa, että oliko kirjoittamisessa yleensäkään järkeä sen lineaarisessa mielessä. Olen ehkä katsellut tätä kaikkea väärästä näkökulmasta, eli klassisesta sellaisesta.
(hirn)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ajan pysäyttäminen on eräs keino kiertää alun ja lopun oleellinen merkitys. Se tapahtuu jokseenkin näin.
(naurua)
Kirjoittamisessa hiljainen hetki tarkoittaa jotain sellaista, että lukija joutuu kääntämään sivua. Itse olin juuri kääntämässä sivua eilen aloittamaani tekstiin, mutta en löytänyt sitä enää mistään. Kääntelin sivuja ikään kuin taaksepäin jo valmisteilla olevasta osasta kohti aloitusta, mutta aloitus oli kadonnut. Olin hieman harmistunut. En oikein tiennyt, mitä lopulla tehdä. Ei loppu ollut mitään ilman alkua. Kaikessa oli alku. Ei alkuja voinut pyyhkiä pois, sillä lopusta tuli näin perusteeton.
Sitten ajattelin toisella tavalla, ja oletin alkuni olleen loppu. Nopeasti ajatellen se sellainen myös oli. Siitä sai helposti sellainen vaikutelman, että jokin tekstin kannalta oleellinen loppui tähän kuuluisaan ensimmäiseen näytökseen, ja käsissäni oleva loppu oli vain alkuperäisen lopun osia, tai sellaisen hahmotelma tai aihio. Lopun ja alun merkitys tässä asetelmassa hämärtyy, ja oli vaikea sanoa, että oliko kirjoittamisessa yleensäkään järkeä sen lineaarisessa mielessä. Olen ehkä katsellut tätä kaikkea väärästä näkökulmasta, eli klassisesta sellaisesta.
(hirn)
Ajatellaan, että postaisin samaa tekstiä loputtomiin läpi ihmiskunnan tulevaisuuden. En pohdiskelisi mitään, enkä kyseenalaistaisi siinä mitään, vaan funtsisin lopun ja alun merkityksen oleellisuutta kuin vasemmalla kädellä forever, joka on minulla parempi kuin oikea.
Kuulostaa aika karmaisevan tylsältä.
(hihitystä)
Manchesterilaisessa autotallissa yönsä viettänyt parisuhdeosapuoli tunsi olevansa hieman nuhjaantunut epämukavan yön jälkeen. Oikeastaan tunne oli tuttu, sillä hän oli monta kertaa aiemmin nukkunut yönsä autossa, joka taas oli ollut milloin missäkin. Autossa oli välittömien perustarpeiden tyydytykseen musiikkia ja olutta, mutta tikkataulu oli autotallin seinällä. Ajatuksena oli siirtää se autoon, tai hommata autoon oma. Tikkataulun kykeni vaivatta asettamaan minkä tahansa puun tai ladon kylkeen, jos okein alkoi poltella tai ei ollut mitään tekemistä.
Tilanne peruutuspeilissä oli miehekäs, nuorekas ja irrallinen. Tämä tunne oli arvokas, sillä vain näin tuntiessaan mies kykeni hahmottamaan rajansa. Tämän rajan sisäpuolella oli vakaa käsitys minuudesta ja sen realiteeteista, eikä tätä tunnetta ollut sotkemassa ylivertaisuuden ja yhteisöllisyyden tunne. Joukkoon saattoi paeta, mutta riippumattomuudessa sallittiin vain viivähtää, Suuret massat liikehtivät ainoastaan ytimen vuoksi, joka oli kehittänyt kaiken ympärillään liikehtivän yhden syyn vuoksi, eli itsensä. Manchesterilaisessa autotallissa aavisteltiin historiallisten ajatusten olevan syntymäisillään. Sänkeä hierottiin leuassa ja kusaistiin lavuaariin.
Radiojuontajalla oli hyvät sääret, sen kuuli äänestä.
(naurua)
Puhuvat sääret
Pistorasiasta roikkuvaan puhelimeen koskeminen oli hieman kyseenalainen juttu. Ensinnäkin se oli siitä otettava mukaan, koska ilman puhelinta ei voinut elää, ja toiseksi siinä olevat meilit ja viestit olisi luettava. Tämä ei erityisemmin kiinnostanut. Esimerkkitapauksemme ei ollut täysin varma, mitä ihmiset viesteistään viimekädessä etsivät, todellista saldoa vai yhteenkuuluvuuden tunnetta? Miksi juuri hänen oli otettava tuo kapine seinältä käteensä ja todennettava tilanteensa siten, kuinka se näyttäytyi ulospäin? Ihmisen kykeni määrittelemään viestihistorian perusteella.
Puhelimessa ei ollut uusia viestejä.
Oli vaikea kuvailla sitä tunnetta, jossa manchesterilaisessa autotallissa seinät hetken tuntuivat lyijyltä ja kengät suhteettoman raskailta. Se oli pieni halvaantuminen, joka iski kyntensä silmiin, ja repi ne irti saaliiksi kyltymättömyyden poikasille. Ohuiden lankojen katkeilu oli kuin tuomiopäivän musiikkia, jolla ei ollut sävellajia, ja josta puuttui kaikenlainen järjestelmällisys ja herkkyys. Se oli sattumien musiikkia, joka eteni kuin kuilussa kielien pingahdellessa poikki yksi toisensa jälkeen. Se oli putoamisen ääni.
Onneksi oli olutta.
(reps)
Odotin jonkinlaista jalkapallotarinaa. Kuvausta miten Old Traffordilla Alex Fergusonin katsellessa pitkä syöttö lähtee Paul Scholesin jalasta ja on juuri putoamassa Unitedin hyökkääjälle aina uudelleen ja uudelleen. Vuodet ja hyökkääjät voisivat vaihtua, mutta sillä ei olisi väliä, koska syöttö olisi aina sama.
IRAn ja Salmanin välissä Manchesterissä elettiinkin leppoisia aikoja ja järisyttävintä olivat David Beckhamia kohti lentäneet kengät.
Beckhamin poistuttua aurinkoisempiin maisemiin hänen paitansa peri muuan CR jota sittemmin kutsuttiin CR7:ksi.
Aiemmin seiskapaitaa käytti Eric Cantona jonka maineikkaan teko oli lontoolaisen katsojan potkaiseminen. Kunnia menee, maine kasvaa.
Minäkin odotin jotakin jalkapallo-aiheista juttua. Ferguson olisi voinut käskyttää siinä Wayne Rooneya ja vähän aikaisemmin Ryan Giggsiä. Joskus muutama vuosi sitten, kun Giggs lopetti uransa niin voinut kuin ihmetellä sen pituutta ja loistokkuutta. Giggs pelasi melkein Fergusonin alun ajoista lähtien ManU:ssa. Hieno on seura, jossa monet maailman huiput ovat pelanneet. Ehkä vain Real Madridissa ja Barcelonassa on enemmän hohtoa seuroina - vai onko täällä joku erimieltä oleva totaallinen ManU-fani?
Kirjoitteleeko täällä tyypit itselleen niin kuin tämä Deknodonna. Ei vaikuta naiselta aiheineen vaan on ilmeisesti mies?
Luin aloituksen kirjautumatta ja siksi jäi peukuttamatta. Sääli että se katosi, en käsitä miten se on edes mahdollista.
Tänään jos Manu ei voita, niin kausi on ollut täydellinen pannukakku
"Tänään jos Manu ei voita, niin kausi on ollut täydellinen pannukakku"
Ei pannukakku. Ei se kausi täydellinen pannukakku ollut. ManU nimittäin voitti Englannin Liigacupin, mikä tietää suoraa paikkaa ensikaudeksi Eurooppaliigan lohkovaiheeseen ilman mitään karsintoja. Siellä sitten ensikaudella sen voittamalla olisi taas mahdollista päästä Mestarien liigaan, jos ei pääse neljän joukkoon Englannin Valioliigassa.
Jossain oli nettilehdessä, että kyseessä on ManU:lle 100 miljoonan arvoinen voitto. Jo Mestarien liiga voi tuoda sen rahan. Lisäksi Adidas tipuhtaa maksujaan seuralle, jos seura ei pääse Mestarien liigaan.
Lisäksi ranskalainen Athletico Madrid tähti Griezmann ei välttämättä siirry ManU:un, jos Mestarien liiga paikka ei tule voiton myötä.
ManU voittakoon tänään! :)
Nothing to do without enything
Tallattuani autotallin lattialla lasimurskaan, huomasin hetken ihmettelyn jälkeen vuotavani verta. Oli kaivettava esiin ensiapupakkaus, puhdistettava ja sidottava haavat, lakaistava sirpaleet. En löytänyt kenkiäni ensin mistään, mutta sitten huomasin niiden olevan auton katolla. Sulloin kapaloidut jalkani lenkkareihin välittämättä kivusta. Kivun sietämisessä oli aina ollut jotain erityisen miehekästä ja sankarillista. Kipu yhdessä emotionaalisten heilahtelujen kanssa lamautti ihmisen toimintakyvyn ja sai tämän suistumaan järjellisen toiminnan raiteilta tekemään jotain, joka vain pahensi tilannetta, ajattelin, kun en voinut ottaa askeltakaan, ja istuuduin takaisin autoon. Olisi ehkä otettava infektiopiikki tai antibioottikuuri. En kuitenkaan ollut itseeni kohdistuvan piikittelyn perään, saati sitten resistenssien pöpöjen. Autotallin lattia näytti intialaisen fakiirin loungen perussisustukselta: verta, sirpaleita ja nauloja. Sotkun seassa oli ehjä Adidaksen jalkapallo.
Asetuin mukavaan asentoon lukemaan. Tämä tarkoitti sitä että oli nostettava jalat etupenkin selkänojalle ja istuttava itse takapenkillä. Jomotus hellitti nopeasti, kun verenpaine jaloissa väheni; lisäksi käsissä oli hyvä olla kirja, josta ei hullukaan saanut sen enempää tolkkua kuin kirjallisuuden emeriittusprofessori. Sekavat puheet ja niiden toistumattomuus oli aina ollut minulle merkki siitä, että ihminen on jotain. Oli liikkeellä ja eteni johonkin suuntaan. Sillä ei ollut mitään merkitystä, että mikä se suunta oli. Tila oli liiketila, jossa myytiin matkoja kaukaisiin paikkoihin, jonne oli vaikea päästä, sillä sinne minne kysyntä oli heikkoa, niin sinne oli lähes mahdotonta päästä. Ja varsinkin siksi, että kukaan ei edes tiennyt, mikä siellä matkailijaa odotti. Tällaisilla matkoilla oli hyvä olla mukanaan kirja, jonka saattoi taitella auki kuin kartan, ja joka kaiken lisäksi oli vielä moniulotteinen. Ei ollut hullumpi matkaopas sellainen pokkari, joka mahtui käsilaukkuun, mutta ei aukitaiteltuna maailmaan, jossa se itsekin oli.
Rakastuin eilen. Se kävi todella nopeasti. Ensin olin pallottelemassa tiiliseinän kanssa, sitten pallo jäi kiinni seinään.
En ollut koskaan nähnyt mitään sellaista aiemmin, ja olin enemmän kuin hölmistynyt kuulan jäädessä liimattuna kiinni osumakohtaansa. Hetken verran olin saattanut odottaa, että pallo ponkaisisi seinästä takaisin sinne, mistä oli tullut, mutta ei. Se ei ponnistanut takaisin, eikä myöskään tipahtanut suoraan lattialle, vaan kökötti seinässä kiinni. Olin hieman ihmeissäni. Ehkä aika oli pysähtynyt, ja vain minä liikuin. Tämä oli pienessä maistissa täysin ymmärrettävä, ja siten myös hyväksyttävä vaihtoehto. Kuitenkin lähempi tarkastelu toi esiin yllättävän yksityiskohdan: valkoiseksi maalatussa tiiliseinässä oli yhtä valkoiseksi maalattu tuntematon naula, joka oli osunut suoraan pallon venttiiliin, ja törrötti tämän sisällä pidellen samalla koko palloa omituisessa asennossa kiinni seinässä. Kaiken lisäksi pallo ei edes ollut puhjennut - tarkastellessani sen saamia vaurioita “erittäin” huolellisesti jälkikäteen.
En koskaan ole ollut tuntenut tuhlaavani mitään, kun olen palauttanut jotain uskomatonta mieleeni. Toisista asioista saa voimaa vuosikausiksi, toiset feidaavat verkkaan, ja lopulta kuihtuvat olemattomiin, eikä niistä jää jäljelle mitään.
Todellisuuden kudoksen, eli verkon ulkopuolelle siirtyneet asiat lakkaavat olemasta olemassa. Ne eivät ole kosketuksissa kihinään ja välkkeeseen, vaan ovat kuin ihmisajatukset, jotka eivät tule enää ilmi.
Jos ihmisen päähän tippuu kadulla palava tietoliikennesatelliitti, niin hänen ajatuksensa katoavat sen tien. Mitään ei jää jäljelle niistä oletuksista, joilla ei ollut enää todellisuutta, ja ne hiljalleen kuihtuvat pois, kuin kuihtuu pois palavan satelliitin jäänteiden alla käryävä ihmisapina.
- MItä helvettiä sä oikein teet siellä!
Joku hakkasi nyrkillä ovea ja antoi potkupellin kolista. Ilmassa tuoksahti savuke. Ulkona ääni oli tuttu. Ajattelin, että minulla oli vapaus olla tekemättä.
(naurua)