Hei! Eli siis ollaan oltu miesystävän kanssa vuosi yhdessä.. jotenkin on alkanut tulla itselle oloja ja tunteita joita ei ole aikaisemmin ollut kun ollaan oltu yhdessä. Tuntuu että se rakastamisen ja kiintymisen olo on muuttunut huonommaksi ja välillä mietin että onko tää ihminen sittenkään se mun elämän rakkaus tai rakastanko häntä sittenkään sillä tavalla kuin olen luullut? Vaikka aikaisemmin on tuntunut että rakastan ihan tajuttoman paljon.
Uskon että tätä oloa ei ole miesystävälläni. Hän jokapäivä sanoo että rakastaa minua ja kehuu kauniiksi ja puhuu siitä kuinka tullaan olemaan vanhuksinakin yhdessä. Nyt minulle tulee siitä välillä ahdistunut olo, kun hän esimerkiksi sanoi että jonain päivänä aikoo kosia minua ja että ollaan ikuisesti yhdessä. Aikaisemmin puhuin siitä hänen kanssaan todella mielläni ja olin ihan täysillä mukana. Pystyin todella kuvittelemaan, että ollaan yhdessä aina.. mutta nykyään ahdistun kun tajuan miten lopullinen päätös se olisi enkä enää ikinä voisi kokea muita ihmisiä ja parisuhteita.. vaikka en voisi kuvitella itseäni kenenkään muun kanssa...
Olen itse pohtinut todella paljon että mistä nämä fiilikset johtuvat ja mistä ne ovat yhtäkkiä tulleet. Monet puhuvat että se alkuhuuma vain katoaa ja se on pitkässä parisuhteessa ihan normaalia. Mutta en usko että alkuhuuman laantumisen kuuluisi tuntua ihan tältä. Meillä on ollut ongelmia luottamuksen kanssa, sillä minulle on vaikeaa luottaa häneen. Hän ei ole tehnyt mitään väärää eikä ole ikinä pettänyt luottamustani, mutta silti en meinaa pystyä vain luottamaan. Voisiko olla että en vain uskalla rakastaa kunnolla, täydellä luottamuksella ja sydämmellä, koska pelkään että minua satutetaan ja joudun pettymään totaalisesti. Minulla on ollut paljon lapsuudessa ja nuoruudessa ongelmia perheessä niin paljon etten ole nuorena pystynyt edes kotona olemaan. Voi olla että minulla on jotain traumoja ja en uskalla luottaa.
on todella ristiriitaiset fiilikset itsellä..
Uskon että tätä oloa ei ole miesystävälläni. Hän jokapäivä sanoo että rakastaa minua ja kehuu kauniiksi ja puhuu siitä kuinka tullaan olemaan vanhuksinakin yhdessä. Nyt minulle tulee siitä välillä ahdistunut olo, kun hän esimerkiksi sanoi että jonain päivänä aikoo kosia minua ja että ollaan ikuisesti yhdessä. Aikaisemmin puhuin siitä hänen kanssaan todella mielläni ja olin ihan täysillä mukana. Pystyin todella kuvittelemaan, että ollaan yhdessä aina.. mutta nykyään ahdistun kun tajuan miten lopullinen päätös se olisi enkä enää ikinä voisi kokea muita ihmisiä ja parisuhteita.. vaikka en voisi kuvitella itseäni kenenkään muun kanssa...
Olen itse pohtinut todella paljon että mistä nämä fiilikset johtuvat ja mistä ne ovat yhtäkkiä tulleet. Monet puhuvat että se alkuhuuma vain katoaa ja se on pitkässä parisuhteessa ihan normaalia. Mutta en usko että alkuhuuman laantumisen kuuluisi tuntua ihan tältä. Meillä on ollut ongelmia luottamuksen kanssa, sillä minulle on vaikeaa luottaa häneen. Hän ei ole tehnyt mitään väärää eikä ole ikinä pettänyt luottamustani, mutta silti en meinaa pystyä vain luottamaan. Voisiko olla että en vain uskalla rakastaa kunnolla, täydellä luottamuksella ja sydämmellä, koska pelkään että minua satutetaan ja joudun pettymään totaalisesti. Minulla on ollut paljon lapsuudessa ja nuoruudessa ongelmia perheessä niin paljon etten ole nuorena pystynyt edes kotona olemaan. Voi olla että minulla on jotain traumoja ja en uskalla luottaa.
on todella ristiriitaiset fiilikset itsellä..
Vastaukset 15
Vanhimmat
Oikeaan vastausta ei pysty kaiketi kukaan sanomaan, sillä vuoden yhdessäolo on vielä kovin lyhyt aika parisuhteelle. Eihän vielä kumpikaan ole pystynyt tarkkaa ja oikeaa kuvaa vastapuolesta.
Myöskään parisuhteen muodostuminen ei noudata samaa kaavaa ja samaa aikataulua. Sen voin kuitenkin sanoa, että jos kokee toisen tunnetason olevan omaa selvästi korkeammalla tasolla, verrattuna oman tunnetason kokemukseen. Kuten teillä tuntuu selvästi olevan. Sen tiedostaminen väistämättä laskee omaa tunnetasoa entisestään, ainakin väliaikaisesti. Ajan kuluessa myös toinen osapuoli huomaa tilanteen ja se tulee vaikuttamaan hänen tunnetason kokemukseen, mutta miten se riippuu toisen osapuolen perusluonteesta, joten sen sano siitä sen enempää. Sinuna yrittäisin olla pohtimatta tilannetta mahdollisimman vähän ja elää vain parisuhteen arkea, niin kyllä silloin on mahdollista, että koet tunnetasosi kohoavan sille tasolle, jolla parisuhteen jatkaminen tuntuu oikealta. Liikaa pähkäilemällä se ei ainakaan parane.
Oletko puhunut miehelle tuntemuksistasi? Oletko kertonut ettet ole valmis tekemään vielä loppuelämän suunnitelmia?
Miksi olet hänen kanssaan, jos kuitenkin haluat kokea vielä muita parisuhteita? Onko hän sinulle varalla, kun odotat jotain muuta miestä elämääsi?
Näin vois ajatella jos suhteessa olevilla on paljon ikäeroa, jos sellaisesta tapauksesta on kyse. Itse en koskaan aloittaisi suhdetta nuoremman kanssa ei vaan jotenkin tunnu minun jutultani.
Uskaltauduin puhumaan hänelle asiasta. Sanoi että ymmärtää että se ajatus jännittää ja pelottaa ja että meillä ei ole mihinkään mikään kiire.
En kyllä kehdannut sanoa että haluaisin muita parisuhteita kokea. Hän pahoittaisi mielensä todella pahasti eikä se tieto auttaisi minua/häntä eikä meidän parisuhdetta mitenkään.
Eikä se ole niin yksinketrainen juttu.. tuli yhtäkkiä fiilis että apua en oikeesti tulis mun koko elämän aikana kokemaan mitään muuta kun tän. Ei ole ennen tuo edes käynyt mielessä, nyt hahmottaa mitä se oikeesti käytännössä tarkottaa. Enkä mä heti ole minkään yhtäkkiä tulleen päähänpiston takia miesystävää jättämässä. Enkä todellakaan odota ketään muuta miestä..
Tunnen syvää rakkautta häntä kohtaan ja välitän hänestä todella paljon, mutta silti ajatus etten tulisi muuta elämässä kokemaan pelottaa ja ahdistaa jonkin verran. Tämä on ensimäinen parisuhteeni ja en siis ole ikinä ennen seurustellut kenenkään muun kanssa. Pelottaa vaan että teen väärän valinnan ja joskus monien vuosien päästä mietin ja kadun sitä etten muuta kokenut.. Hän on merkittävän paljon minua vanhempi ja pelkään että hän minua aikaisemmin alkaa haluamaan naimisiin menoa ja lapsia. Varmasti nuo asiat tulevat hänen mieleen ennen minua. Kyllä hän ymmärtäisi jos vastaisin hänelle että en ole valmis vielä mutta en halua hänen sitten odottavan minua turhaan. varmaan tälläiset pelot on aika usein muillakin pariskunnilla? Kumminkaan ei ole mitään syytä miksi en voisi hänen kanssaan näitä asioita tehdä. Hän on minusta upein ihminen kenet olen tavannut ja niin hyvä seurustelu kumppani. Jos päättäisin haluta kokea muuta menettäisin tämän hyvän miehen, jos taas päättäisin olla vain hänen kanssaan voin joskus myöhemmin katua että en kokenut enemmän.
Enkä ole ihastunut tai kiinnostunut kenestäkään muusta, ainut ketä kohtaan minulla on tunteita on hän. Jos haluaisin muuta kokea tekisin sen kyllä reilusti, en pettäisi. Hän ei ole mikään varamies todellakaan..
"Jos päättäisin haluta kokea muuta menettäisin tämän hyvän miehen, jos taas päättäisin olla vain hänen kanssaan voin joskus myöhemmin katua että en kokenut enemmän. "
Niin elämän suuri ongelma on juuri se että et koskaan voi tietää etukäteen mikä on se paras ratkaisu, etkä usein jälkikäteenkään koska et niitä vaihtoehtoisia elämiä pääse kokemaan.
Ehkäpä vain relaisit vähän ja antaisit elämän kuljettaa ja katsoisit mihin se johtaa? Liikaa pohtimalla saa jokaisen parisuhteen käännettyä huonoksi ja pään täyteen epäilyksiä. Ja tämä pätee ihan jokaiseen suhteeseen. Aivan samaa pohdintaa voi käydä sen kymmenennen suhteen kanssa koska aina se 11. voisi olla parempi, tai sitten ei.
Hei NainenHelsinki
Minulle tuli kirjoituksestasi mieleen kaksi asiaa: Yleinen parisuhteen olemus ja sitten ihan yksilöllisesti juuri sinun. Avaan vähän ajatuksiani.
Yleisesti ottaen parisuhteeseen liittyy aina jonkin verran arpomista ja pähkäilyä: onko tämä nyt minulle oikea ihminen ja minä hänelle. Useimmiten seurustelun vakiinnuuttua alkaa tulla luonnostaan tarve sitoutumiselle: Hänet minä valitsen, häneen sitoudun. Sitoutuminen tarkoittaa, että muiden vaihtoehtojen pähkäily lopetetaan. Luovutaan siis toisista mahdollisista kumppaniehdokkaista ja päätetään valita tämä, jonka kanssa elämää eletään. Hyvin monia sitoutuminen pelottaa eri syistä. Joskus kumppanit myös kulkevat eri aikaa sitoutumisen tiellä; kun toinen on jo valmis, toinen ei vielä olekaan. Oleellista on, että päätös sitoutumisesta pitää tehdä vapaaehtoisesti ja itsenäisesti. Parisuhde on kahden erillisen ihmisen vapaaehtoinen halu muodostaa liitto, siis sitoutua. Painostettuna tai patistettuna tai jonkin sisäisen pakon ajamana (esim: Olen jo xx-vuotias, kyllä minun jo täytyy pariutua!) ei tämä vapaaehtoisuuden periaate toteudu ja sillä on tapana velkoa sitten itseään viimeistään myöhemmissä vaiheissa.
Entä sitten juuri sinun yksilöllinen tilanteesi? Arvelet pelkääväsi satutetuksi tulemista tai sitoutumista. Olisiko sinun mahdollista jutella jonkun keskusteluavun parissa omista kokemuksistasi ja tunteistasi? Koska jos sinua tavallaan kahlitsevat menneisyyden pelot, et voi elää täysillä tätä päivää.
Mielestäni et voi sitoutua, ennen kuin olet itse vapaasti sitä mieltä. Kumppanisi 'kiire' ei saa kääntyä sinun kiireeksesi. Tutustu itseesi ja kipeisiin kokemuksiisisi ja anna kyvyn sitoutua tulla aikanaan. Jos mies ei sitä voi odottaa, sitten ei voi. Väkisin ei parisuhteeseen kannata lähteä jos ei ole varma, onko se oma tahto. Jos todella tahdot vielä elää sinkkunaisen elämää ja kokeilla muita parisuhteita, siitä on reiluinta toki kertoa kumppanillesi. Uskon, että tiedät syvimmältäsi mitä tahdot ja mihin haluat suunnata. Keskusteluavusta voisi olla tukea sinulle.
Merja, diakoni
Mä kannustan kysyjää kokemaan ja näkemään. Jos nuppi on tuossa jamassa sitoutumisen suhteen, ei todellakaan kannata itseään kiusata. Ennemmin kannattaa keskittyä kiusaamaan miehiä, pitämään lukua särjettyjen sydänten ja satutettujen sielujen suloisessa sekamelskassa. Onnea ja menestystä.
Vähän samaa ajattelin. Mikä se muuten on, että pitää kokea runsas miesmateriaali ennen valintaa? Voi silloinkin mennä vikaan. Aivan samalla tavalla kuin mennä vikaan, kun on vain yhden kanssa ollut ja tämä paljastuukin vuosikymmenten jälkeen aikamoiseksi possuksi. Tärkein asia on pitää oma pää kondiksessa ja elää parisuhteen rinnalla myös omaa elämää, koska sen avulla pärjää aina. Silloin kun elää elämäänsä vain puolisonsa kautta on pettymys sitten suurempi, kun joku menee vikaan.
Mulle tänne kaikki heti.
Tyydyttävä on nykyisin kirosana, täydellinen tai tajunnanräjäyttävä on tämän päivän juttu.
Muu on ajan tuhlausta. Surullista on katsella tätä täydellisyyden tavoittelijoiden kouhotusta, mikään ei riitä. Ansaitset parempaa ja muuta huuhaata. Sitten kun on juostu pää kainalossa sen valkoisen hepan ritarin perässä, on hyvä istahtaa alas ja kysyä itseltään, olenko nyt onnellinen? Sainko ihan varmasti kaiken mahdollisen? Vieläkö mulle olis jotain tuolla....ei helevetti, ei kerkee nyt istumaan pidempään, pakko mennä!
Minulla on sama kokemus. Mikko Alatalo sanoo laulussaan Minna, että "sä et varmaan usko satuun kaikkien on kuljettava kaksin". Se on totta. Ihminen on laumaeläin ja jo kaksi ihmistä muodostaa lauman. Laumalla pitää olla johtaja. Kaksi johtajaa homma ei toimi. Jos haluat eroon naisesta hissukseen heittäydy kiltiksi, helläksi ja huomaavaiseksi sekä tasa-arvoiseksi äläkä yritä johtaa. Se saa ajan oloon naisen kihisemään raivosta. Grande finale on valmis
Jotenkin tunsin olevani liian hyvä sinkku menetettäväksi parisuhteelle. En ole kokeillut enkä aio mutta onko tämä humoristinen sanonta sittenkin oikein "parempi parisuhdetta kuin parisuhde".
Joo voin kertoa et moni kaverini ollut samassa tilanteessa haikaillut ja miettinyt haluavansa kokea muutakin Joutuneet sitten karvaasti katumaan huomanneet et muitten kanssa aivan samaa mut ei niin lujaa tunnetta.No mies on sillä välin löytänyt uuden kun he tekivät kokeilujaan paluuta entiseen ei ole enää ollut.Itse ajattelin et ei se muiden kanssa sen parempaa ole ja pidin kumppanini Meillä oli ihana avioliitto yli 20v kunnes hän kuoli.Nyt kun olen etsinyt kumppania olen huomannut et minulla oli mahtava mies ihana puoliso tuskin koskaan löydän hänen tilalleen sellaista joka kelpaisi mut minulle jäi ainakin ihanat muistot ja lapset EI KUMPPANI VAIHTAMALLA PARANE opettele luottamaan ja pidä kii niistä hyvistä hetkistä mitä teillä on koskaan ei tiedä koska joutuu toisistaan luopumaan
Luottamuskin on sellainen asia joka ansaitaan/hankitaan teolilla, se ei tule odottamalla eikä pyytämällä. Avoimmuudesta on hyvä aloittaa, puhu kaikesta mikä askarruttaa.
Mun nainen tuli kyläilemästä veljensä luota, sanoi kertoneensa huolistaan meidän suhteessa. Totesi sitten, että veli käski kysyä ”oletko tyytyväinen pilluun ja saatko aina kun haluttaa”.
Vastasin rehellisesti, että en tiedä paremmasta, saan riittävästi, mutta haluja olis enemmän kuin jaksan. Lupasin ilmoittaa heti jos on aihetta tarjoilun säätöön.
Me on oltu kaksi vuotta yhdessä.
Miksi nainen ”keksii” olemattomia huolia (oloja)?
Seurusteletko narsistin kanssa? Miksi joka päivä sanoo rakastavansa ja kehuu kauniiksi, ettei ole ns. rakkauspommitusta. Lupailee kosimista, mutta ei ole silti kosinut. Maalailee yhteistä vanhuutta. Ei luo turvallista yhteisyyden tunnetta, vaan sitoo sinua itseensä. Kehumiset ja kosintapuheet, aina voi puhua. Hän jättää sinut kun löytää paremman. Epäluottamuksen tunne kertoo että olet alitajuisesti huomannut hänet epäluotettavaksi. Etkä edes rakasta häntä, vaan haikailet muuta.
Voi hyvää päivää... Meinaatko että kaikki romanttiset ihmiset ovat narsisteja?
Olen itse elänyt aikoinaan 4 vuotta oikean narsistin kanssa, ja tiedän että kyllä aloittaja eläisi jo vuoden seurustelun jälkeen hyvin paljon henkisesti raskaammassa ympäristössä, jos hänen kumppani olisi narsisti. En pätkääkään tykkää siitä, että narsisti sanaa tuputetaan kaikkialle! Aloittajalla on mies, jonka tapa ilmaista rakkaus on puhuminen. Niin se joillekin on. Jotkut muut ilmaisevat rakkauttaan teoilla, jotkut lahjoilla jne... Normaalia. Eikä mitenkään liity narsismiin.