Kevään auringon myötä elämääni asteli lenkkipolulla minua 15 vuotta vanhempi mies, jonka kanssa synkkasi ja aloimme tehdä lenkkejä usein. Tämä sitten syveni parisuhteeksi.
Heti kun sanoimme ääneen sanan parisuhde, alkoivat vaikeudet.
Aiemmin huumorintajuinen kaveri muuttui kuin salaman iskusta erittäin joustamattomaksi ja jyrkäksi, ehdottomaksi ihmiseksi.
Suorastaan pelästyin ja olin hämmentynyt , kun en tälläistä puolta hänestä havainnut ollenkaan.
Keskustelimme asiasta ja hän ilmoitti että "kyllä minä voin muuttua".
Olen erittäin skeptinen tuon muutoksen suhteen, ikäähän tällä miehellä on jo ihan kunnioitettavasti ja hän on elänyt yhtä lyhyttä avioliittoa lukuunottamatta yksin. Jo hänen kodistaan näkee, että hänen luonteensa on pedantti. Ei minua toki haittaa jos on siisti koti, mutta se että häntä ärsyttää aamuinen kahvikuppi tiskipöydällä, kun minä taas olen tottunut hieman väljempiin "sääntöihin" kotonani. Itselleni riittää yleis siisteys ja sitä ei yksi kuppi kaada.
Nyt olemme ajautuneet sihen pisteeseen etten uskalla sanoa juuri mistään mitään, hänellä on aina esittää parempi/viisaampi tapa tehdä joku asia ja hän hermostuu mikäli en toimi ja jopa ajattele samoim kuin hän.
Kun kerroin hänelle että vaikuttaa siltä ettei tämä homma tule toimimaan, vakuutteli hän pystyvänsä muuttumaan.
Ehkä hän hetken kykenisi esittämään toisenlaista kuin on, mutta muutokset vievät aikaa ja ne pitää tulla omasta palavasta halusta muuttua. Hän sanoi haluavansa muuttua minun takiani, mutta mielestäni se ei ole oikea lähtökohta.
Olen aika pettynyt itseeni, olenko ollut sokea, miksi en heti huomannut näitä piirteitä.
Olisin ollut valmis tulemaan monessakin asiassa puolitiehen vastaan, mutta hän edelleen on jäykästi kiinni omissa periaatteissaan ja kaannoissaan...eli tuha toivo.
Kysymys kuuluu; Oletteko nähneet parisuhteessa toisen muuttumisia, millaisia ja miten kauan aikaa on kulunut. Kuulisin epäonnisiakin tarinoita mielelläni.
Olemme eron partaalla, mutta silti haluaisin vahvistusta ja näkemyksiä siihen tosielämästä, miten vakuutettelevat muutokset ovat onnistuneet.
Heti kun sanoimme ääneen sanan parisuhde, alkoivat vaikeudet.
Aiemmin huumorintajuinen kaveri muuttui kuin salaman iskusta erittäin joustamattomaksi ja jyrkäksi, ehdottomaksi ihmiseksi.
Suorastaan pelästyin ja olin hämmentynyt , kun en tälläistä puolta hänestä havainnut ollenkaan.
Keskustelimme asiasta ja hän ilmoitti että "kyllä minä voin muuttua".
Olen erittäin skeptinen tuon muutoksen suhteen, ikäähän tällä miehellä on jo ihan kunnioitettavasti ja hän on elänyt yhtä lyhyttä avioliittoa lukuunottamatta yksin. Jo hänen kodistaan näkee, että hänen luonteensa on pedantti. Ei minua toki haittaa jos on siisti koti, mutta se että häntä ärsyttää aamuinen kahvikuppi tiskipöydällä, kun minä taas olen tottunut hieman väljempiin "sääntöihin" kotonani. Itselleni riittää yleis siisteys ja sitä ei yksi kuppi kaada.
Nyt olemme ajautuneet sihen pisteeseen etten uskalla sanoa juuri mistään mitään, hänellä on aina esittää parempi/viisaampi tapa tehdä joku asia ja hän hermostuu mikäli en toimi ja jopa ajattele samoim kuin hän.
Kun kerroin hänelle että vaikuttaa siltä ettei tämä homma tule toimimaan, vakuutteli hän pystyvänsä muuttumaan.
Ehkä hän hetken kykenisi esittämään toisenlaista kuin on, mutta muutokset vievät aikaa ja ne pitää tulla omasta palavasta halusta muuttua. Hän sanoi haluavansa muuttua minun takiani, mutta mielestäni se ei ole oikea lähtökohta.
Olen aika pettynyt itseeni, olenko ollut sokea, miksi en heti huomannut näitä piirteitä.
Olisin ollut valmis tulemaan monessakin asiassa puolitiehen vastaan, mutta hän edelleen on jäykästi kiinni omissa periaatteissaan ja kaannoissaan...eli tuha toivo.
Kysymys kuuluu; Oletteko nähneet parisuhteessa toisen muuttumisia, millaisia ja miten kauan aikaa on kulunut. Kuulisin epäonnisiakin tarinoita mielelläni.
Olemme eron partaalla, mutta silti haluaisin vahvistusta ja näkemyksiä siihen tosielämästä, miten vakuutettelevat muutokset ovat onnistuneet.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei noin kumppania kohdella. Etkö näe ettei tuollainen ole oikein. Minä näen sen niin jos oikeassa suhteessa olet ja arvostat puolisoasi niin asiat myös esittää niin ettei loukkaa toista. Mun puoliso on myös erittäin tarkka siivouksesta mutta jos on eri mieltä kanssani sanoo se sen hellästi tai siten etten loukkaannu. Jos jotain en ole hoitanut hänen mielestään oikein. Näyttää sen mitä haluaa ja muistaa sanoa että en ota itseeni koska vika on hänessä. Hän on liian tarkka näissä asioissa. Se helpottaa ymmärtämään erittäin tarkkaa ihmistä. Jos taas ei osaa oikein näyttää niin kannattaa miettiä onko narsisti kyseessä. Kun ei näe muuta kuin oman mielipiteen asioista eikä osaa olla loukkaamatta toista.
Näen toki ettei tuo käytös ole oikein, siksihän tässä erosta puhutaan. Kysymys olikin lähinnä siitä että vaikken usko muutokseen, kuulisin mielellään tarinoita miten muutos on muiden kohdalla sujunut/ ei sujunut :)
Ei koira karvoistaan pääse. Eli ei tule muuttumaan, jatkuvasti saat olla varpaisillasi ja pian olet niin arka, että pelkäät itseäsi.
Anteeksi, en ymmärtänyt aikajanaa.. kevään myötä elämääsi asteli ...
Nyt eletään toukokuun loppua, kevät alkaa meillä Suomessa normaalisti huhtikuussa, olette siis tunteneet toisenne ja tapailleet lenkkeilyn merkeissä about 2 kuukautta????
Enpä nyt olisi mitenkään ihmeissään tuosta, miten et huomannut miehen ehdottomuutta sun muuta luonteen piirrettä, ettehän te oikeasti tunne toisianne edes pintaraapaisun vertaa!
Jos jo noin aikaisessa vaiheessa tulee riitaa mitättömistä perusjutuista ja vaaditaan puolin ja toisin muuttumaan, kannattaa jättää koko seurusteluhomma suosiolla sikseen.
Henkilöstähän tuo on kiinni, mutta pyysitkin muiden kokemuksia. Tässä omani.
Olimme 9,5v yhdessä, 3,5v naimisissa. Miehellä oli joitakin ehdottomuuksia ja omia tapoja - oli myös suht. etäinen. N. Viiden vuoden jälkeen alkoi helpottaa ja muuttua lämpimämmäksi. Sitä ennen joustoa ei tapahtunut noissa tietyissä asioissa yhtään.
... tosin huonona puolena, etten tiedä, johtuiko tuo miehen muutos siitä, että alkoi pettää. Peitteli sitä muutoksella parempaan.
Uuden miesystävän kanssa ollut läheisyysongelmia. Oli 8v yhdessä exänsä kanssa ja kaikki hellyys kiteytyi yleensä seksiin ja sohvalla istumiseen. Nyt puolen vuoden aikana oppinut nukkumaan vieressä niin, että olen kainalossa, lusikassa jne ja hakeutuu noihin itse. Jos ei muuten, niin varpaat koskettavat toisiaan.
Ottaa sohvalla kainaloon ja silittää. Antaa pusuja ja halaa. Välillä sanoo tykkäävänsä.
Tänään ekaa kertaa antoi pusun kaupassa kun pyysin.
Eri asia, mutta silti sellainen mihin mies ei ollut yhtään tottunut ja jota piti "turhana" aluksi.
Hei.
Parisuhteen alkuvaihe on tutustumisen aikaa, jolloin luonnollisesti kumpikin on parhaimmillaan toisensa edessä, tahtoo tehdä vaikutuksen ja olla mieluinen toiselle. Se on luonnollista ja niin kuuluukin olla. Ajan myötä, kuten teillekin kävi, toisen olemuksessa alkavat näkyä myös ne alkuun kätkössä olleet piirteet. Näitä paljastuu joka ainoassa suhteessa. Emme koskaan voi tuntea toista (emmekä itseämmekään) läpikotaisin, mutta vielä vähemmän voimme tuntea toista muutaman kuukauden perusteella.
Kun persoonallisuuden monet puolet alkavat tulla esiin, tavat toimia, ajanvietto yms, yleensä sitten todetaan, että joko jatketaan yhdessä (hyvää on tarpeeksi paljon ja huonoa ei liikaa) tai sitten, että on paras jatkaa eri suuntiin. Sillä toiveella, että toinen muuttuisi mieluisammaksi ja esim. muuttaisi asenteitaan tai perusolemustaan, ei yhteistä suuntaa saada syntymään. Toisen muuttumistoiveelle ei voi parisuhdetta rakentaa. Sen sijaan voi ilmaista yksittäisiä toivomuksia, jotka kuitenkaan eivät ole toisen määräämistä vaan hän saa päättää, toteuttaako niitä (Kuten vaikka: Laittaisitko kupin suoraaan tiskikoneeseen, hieroisitko hartioitani tms)
Jos ajattelet mielikuvissasi teitä vuoden päästä yhdessä olevana parina, mitä mieleesi nousee? Voitteko kumpikin olla omana itsenänne riittävän tyytyväisiä suhteeseenne? Vai perustuuko jatkaminen sille, että jomman kumman on muututtava tai miellytettävä toista jotenkin omastaan tinkien?
Millaisena näet itsesi jos ajattelet tilannetta vuoden päähän tämän kumppanin kanssa?
Merja,diakoni
Hmm. Miehellä taitaa olla itsensä ja persoonallisuutensa kanssa jotain ongelmaa. Tai sitten vain on arka ja tottumaton parisuhteessa (jota varmasti onkin, koska ei ole naisista juurikaan kokemusta... vai onko jättänyt huonot kokemukset kertomatta?).
No oli miten oli, älä mene mukaan miehen omituisuuksiin. :
"etten uskalla sanoa juuri mistään mitään, hänellä on aina esittää parempi/viisaampi tapa tehdä joku asia ja hän hermostuu mikäli en toimi ja jopa ajattele samoim kuin hän."
Eli ilmaiset oman mielipiteesi rauhallisesti. Jos mies esittää jotain parempaa/viisaampaa, sano, ettei kävisi esittämään niitä, ellet varta vasten pyydä. Jokaisella meistä on oma tapa toimia ja tehdä asioita, järjestellä jne, eikä ne kummatkaan ole yhtään sen parempia. Toisen tapaa tehdä asioita pitää kunnioittaa, etenkin täysin merkityksettömissä asioissa, kuten mihin kahvikuppi laitetaan kahvin nauttimisen jälkeen.
Vinkkaa miehelle myös, ettei hänen tarvitse muuttua. Hänen pitää vain olla joustavampi. Sillä muuten hän karkoittaa sinut ja kenet tahansa muunkin läheltään. Kysele mieheltä myös MIKSI ja milloin, kuinka kauan hän on noudattanut tapojaan tehdä asioita kotona. Kysy miten ne tehtiin hänen lapsuuden kodissa. Sillä miehen menneisyydestä saattaa paljastua jotain hyvin mielenkiintoista. Asiat ovat todennäköisesti kotonaan ollut kovin "rempallaan" tai sitten pedantti tyyli on tarttunut matkaan vanhemmilta. Usein jos esim. isä on hyvin sotkuisa, äiti pedantti, niin lapsi valitsee äidin tavan toimia, mikäli on äitiinsä kiintynyt. Lapsuuden kiintymyssuhteet, etenkin puutteet niissä, vaikuttavat myös persoonallisuushäiriöiden ym. mielenterveyshäiriöiden syntyyn. Lapsi hakee kaikenlaisesta oudosta käytöksestä turvaa ja hyväksyntää, koska ei muuten sitä saa.
En malta olla kirjoittamatta itsestäni ja miesystävästäni. Asumme omillamme miesystävän kanssa, tapaamme viikonloppuisin, yleensä minun luona. Mies on alusta asti pedannut sängyn. Mutta toisella tavalla kuin minä. Itse taittelen peitteet "toiselta ja toiselta" puolelta -tyylillä. Kulmasta kun ottaa kiinni, voi sukeltaa suoraan peiton alle nukkumaan mennessä. Mies taitteli peitteet kaksinkerroin, jolloin pehkuihin meno ei suju yhtä sukkelaan, vaan pitää aukaista peitto ja asetella se täysin uudelleen. Hankalaa, ajattelin. Mutta samalla mietin, että hyvä kun mies petaa sängyn. Ex mies ei kertaakaan pedannut sänkyä meidän 27 vuotisen suhteen/liiton aikana...
Kerran, pari perustelin miehelle, miksi petaan kuten petaan. Hän puolusti omaa tyyliään sanomalla, ettei ole yhtään hankalampi ja hänestä on helpompi pedata niin. Ajattelin, että toki kestän hänen tyyliään, etenkin pari kolme kertaa viikossa. Monta kuukautta kului, ja mitä tapahtui? Mies alkoi pedata sängyn minun tyylilläni. Olin täysin onnessani :). Ilmeisesti mies oli huomannut, että minun tyylillä pedattuun sänkyyn pääsee sitten nopeammin ja kätevämmin ;).
Ainahan naisille annetaan näitä neuvoja että ole hellä, älä loukkaa, myötäile...
Minun neuvoni on että kuuntele mitä sydämesi sanoo. Vain sinun oman sydämesi sanoo mikä on juuri sinulle sopiva tapa toimia. Kukaan muu ei voi tietää.
Jos kieltäydyt kuuntelemasta, kadotat tuon äänen ja silloin olet hukassa. Mihin sitten tukeudut ja turvaat, kun kadotat oman äänesi?
Tuntuis siltä, että olet kuunnellutkin sisimpääsi, koska olet ruvennut epäröimään suhteen kestävyyttä. Pelkäätkö, että rikot itseäsi jos jatkat?
Mieti kumpi on teistä se vahvempi. Kumpi saa tahtonsa läpi. Entä kumpi on se, joka ajan mittaan luopuu omasta tahdostaan / mielipiteistään enenevässä määrin? Kumpi myötäilee? Kumpi joutuu joustamaan?
Jos sinä olet se joka joustat ja myötäilet, mieti miltä se ajan mittaan tulee tuntumaan. Rupeaako ahdistamaan? Ahdistaako jo nyt?
Kirkon edustaja kirjoitti hyvin: Millaisena näet teidät vuoden päästä? Mitä mielikuvia nousee?
Kirjoittamasi perusteella mies on isäntätyyppiä jolle vallankäyttö on eittämätön etuoikeus. Hän suhtautuu naiseensa kuin huonekaluun jonka on hankkinut itselleen, kuin keittiönpöytään: Jos hän katsoo että pöydän jalat ovat liian pitkät ja hänelle sopimattomat, hän sahaa niistä palan pois.
Siis: ''Parisuhde'' kun mainittiin, mies muuttui kuin taikaiskusta vallankäyttäjäksi - sillä hetkellä hän oli ''ostanut itselleen pöydän'', jota sai ruveta muokkaamaan ja muuntamaan jos / kun virheitä ilmaantuu.
Ja ainahan niitä ilmaantuu kun tuollaisesta ihmisestä on kyse.
Kerrot että olet tullut pisteeseen ettet uskalla sanoa enää mistään mitään.
Olet siis jo ruvennut rikkomaan itseäsi, sinä olet se heikompi osapuoli koska arastelet ja myötäilet. Nyt pitäisi hälytyskellot soida!
Ja eihän tässä mistään kahvikupista ole kyse, vaan kaikki se laajempi mikä on sen takana.
Mahtaako mies todella haluta muuttua...? Vai ajatteleeko että antaapa ajan kulua...