Olen 40-50 välillä oleva itsenäinen nainen. Voisin kai sanoa että näin myös omasta halusta..
Aluksi haluan heti sanoa että en halua ketään loukata tai arvostella ,kuha vain mietin asioita yö hiljaisina hetkinä kun uni ei tule silmään.
Ajatus sai alkunsa oikeastaan siitä että tänään yksi puoli tuttu nuoruudesta kysäisi kun tänään näimme ties monen vuoden jälkeen.. Että...etkö tosiaan ole vielä päässyt naimisiin...
Hetkeksi hölmistyin..ja vastasin että jos asian noin haluaa ilmaista niin en kai sitten..
Kysymys jäi jotenkin pyörimään mieleeni..näköjään enemmänkin kun kahden aikaan yöllä kun muut ihmiset nukkuvat kirjoittelen tänne..
Aloin miettimään että onko se edelleen tietynlainen saavutus kun pääset avioliittoon? Siihenkö elämässä edelleen naisten tulisi pyrkiä jotta olisi yhteiskunta kelpoinen? Ja...Jos näin minusta tuskin sellaista on tulossa..
.Nyt moni ajattelee etten ole kelvannut kellään? No on kosittu..mutta ei vain ole tuntunut oikealta vastata myöntävästi syystä tai toisesta..ehkä silloin olen ollut liian nuori tms.syitä en tässä käy erittelemään.
No toisaalta mietin heitä..jotka menevät naimisiin ja eroavat ja menevät naimisiin ja eroavat ja sama toistuu...
Mietin ensinnäkin sitä miten he kokoavat itsensä jokaisen purkaantuneen avioliiton jälkeen itsensä ja miten he saavat jälleen uskon siihen uuteen liittoon että nyt onnistuu..ja tuntuuko se aina yhtä ainutkertaisena kokemuksena vai tuleeko siihenkin tällöin rutiini...ja jos siinä on vielä lapsia niin miten se kaikki vain sulautuu ihmismieleen ja mitä se toinen osapuoli ajattelee jos hänelle eka kerta avioliitossa ja toiselle jo esim kolmas..
Enempi kuitenkin aloin miettimään asiaa omalta kannaltani..että olisiko minun kuitenkin pitänyt vastata näihin kosintoihin joita vuosien vieressä pari kertaa olen saanut..vaikka henkilöistä olen tykännyt koko sydämestä mutta en kuitenkaan niin syvästi heitä rakastanut että naimisiin asti olisin mennyt .... olisiko sekin ollut
jonkinasteinen saavutus jos parikin liittoa lapsineen olisi minulla nyt takana..
Olen ehkä hassu ja yliromanttinen..uskon edelleen että kaikille meille on tarkoitettu se yksi ja oikea. Toiset sen löytää aikaisemmin toiset myöhemmin. Toiset löytää hänet vaikeapien kaavojen tai polkujen kautta toiset vähän suoraviivaisempien teiden kautta. Hassusti vielä ajattelen myös sen suhteen että naimisiin tulisi mennä vain kerran..ja kihloihin myös kerran..
Sanottakoon että ymmärrän toki sellaiset avioerot joissa on suuria ongelmia alkoholin tai väkivallan suhteen tms. Niitä juttuja vain on ja niitä juttuja aina tulee..
Lähtökohtaisesti haluan vain uskoa edelleen aitoon ja ainoaan ja yhteen rakkauteen. Minun silmissäni se aito rakkaus syntyy miehen ja naisen välisestä kemiasta. Joillekkin se saattaa olla muuta ja hyvä niin,minun maailmaani Se eu loukkaa.
Yön tuntien ajatuksia vesisateen ropistessa...
Aluksi haluan heti sanoa että en halua ketään loukata tai arvostella ,kuha vain mietin asioita yö hiljaisina hetkinä kun uni ei tule silmään.
Ajatus sai alkunsa oikeastaan siitä että tänään yksi puoli tuttu nuoruudesta kysäisi kun tänään näimme ties monen vuoden jälkeen.. Että...etkö tosiaan ole vielä päässyt naimisiin...
Hetkeksi hölmistyin..ja vastasin että jos asian noin haluaa ilmaista niin en kai sitten..
Kysymys jäi jotenkin pyörimään mieleeni..näköjään enemmänkin kun kahden aikaan yöllä kun muut ihmiset nukkuvat kirjoittelen tänne..
Aloin miettimään että onko se edelleen tietynlainen saavutus kun pääset avioliittoon? Siihenkö elämässä edelleen naisten tulisi pyrkiä jotta olisi yhteiskunta kelpoinen? Ja...Jos näin minusta tuskin sellaista on tulossa..
.Nyt moni ajattelee etten ole kelvannut kellään? No on kosittu..mutta ei vain ole tuntunut oikealta vastata myöntävästi syystä tai toisesta..ehkä silloin olen ollut liian nuori tms.syitä en tässä käy erittelemään.
No toisaalta mietin heitä..jotka menevät naimisiin ja eroavat ja menevät naimisiin ja eroavat ja sama toistuu...
Mietin ensinnäkin sitä miten he kokoavat itsensä jokaisen purkaantuneen avioliiton jälkeen itsensä ja miten he saavat jälleen uskon siihen uuteen liittoon että nyt onnistuu..ja tuntuuko se aina yhtä ainutkertaisena kokemuksena vai tuleeko siihenkin tällöin rutiini...ja jos siinä on vielä lapsia niin miten se kaikki vain sulautuu ihmismieleen ja mitä se toinen osapuoli ajattelee jos hänelle eka kerta avioliitossa ja toiselle jo esim kolmas..
Enempi kuitenkin aloin miettimään asiaa omalta kannaltani..että olisiko minun kuitenkin pitänyt vastata näihin kosintoihin joita vuosien vieressä pari kertaa olen saanut..vaikka henkilöistä olen tykännyt koko sydämestä mutta en kuitenkaan niin syvästi heitä rakastanut että naimisiin asti olisin mennyt .... olisiko sekin ollut
jonkinasteinen saavutus jos parikin liittoa lapsineen olisi minulla nyt takana..
Olen ehkä hassu ja yliromanttinen..uskon edelleen että kaikille meille on tarkoitettu se yksi ja oikea. Toiset sen löytää aikaisemmin toiset myöhemmin. Toiset löytää hänet vaikeapien kaavojen tai polkujen kautta toiset vähän suoraviivaisempien teiden kautta. Hassusti vielä ajattelen myös sen suhteen että naimisiin tulisi mennä vain kerran..ja kihloihin myös kerran..
Sanottakoon että ymmärrän toki sellaiset avioerot joissa on suuria ongelmia alkoholin tai väkivallan suhteen tms. Niitä juttuja vain on ja niitä juttuja aina tulee..
Lähtökohtaisesti haluan vain uskoa edelleen aitoon ja ainoaan ja yhteen rakkauteen. Minun silmissäni se aito rakkaus syntyy miehen ja naisen välisestä kemiasta. Joillekkin se saattaa olla muuta ja hyvä niin,minun maailmaani Se eu loukkaa.
Yön tuntien ajatuksia vesisateen ropistessa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yön mietteitä..
Kuulostaisi enempi 25-30 v ikään kuuluvaksi pohdiskeluksi...