Olen 13 vuotias poika joka etsii tyttöystävää. Tunnen oloni yksinäiseksi ja syrjätyksi.
Etsin tyttöystävää
Yksinäinenpoika
7648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mieti, onko koulussasi tai muualla ympärilläsi ikäisiäsi, joiden kanssa voisit aloittaa juttelun. Esimerkiksi jostain harrastuksesta. Nuorille on myös monella paikkakunnalla tarjolla vapaa-ajantoimintaa, esimerkiksi kerhoja tai urheilutoimintaa. Mene rohkeasti mukaan ja avaa ainakin joskus suusi.
Kuule poika, rohkeasti vain aloitat jonkun asian harrastamisen. Valitse asia, josta oikeasti tykkäät ja olet kiinnostunut. Harrastuksista voit löytää kaverin, jonka kan ssa viihdyt. On aivan varmaa, että löydät jonkun ystävän ennen pitkää, kunhan vain menet tilanteisiin, joissa on kavereita. Se voi olla jotain puuhaa, esimerkiksi koirakoulua, suunnistamisen koulu, mitä tahansa. Kaikki tekeminen on hyvästä. Netin ääreltä pois.
Moi oon myös 13 ja tyttö, voisin tutustuu jos kerrot vaik snäpin <3
Oon 13 vuotias poika joka etsii tyttöystävää.😁
Mist päin oot?:)
Nyt on oikea paikka 13-vuotiaan hakea tyttöystävää .Suomi 24 sta varmasti löytyy ja hyvä
No ei todellakaan ole. Ihan sitten väärä paikka täynnä mieleltään sairaita tai muuten epämääräisiä aikuisia. Olehan poika varovainen. Suosittelen hakeutumaan paikkoihin, joissa voit tavata oikeasti oman ikäisiä ihmisiä tai vaikka nuorten chatteihin tms.