Itse uskon hallituksen hajoavan. Nykyinen persupuolue on Kokoomukselle liian vastenmielinen hallituskumppani. Jos näin käy, Kepu ja Kokoomus joutuvat miettimään sitä, onko mahdollista luoda uusi hallitus Kepun, Kokoomuksen, RKP:n ja KD:n varaan. Se olisi äärimmäisen niukalla eduskuntaenemmistöllä toimiva hallitus. Toisaalta sellainen hallitus olisi todennäköisesti sisäisesti varsin toimintakykyinen. Lisäksi persujen soinilainen siipi saattaisi antaa tukensa tällaiselle hallitukselle, mikä sitten kyllä voisi hajottaa persut kahtia.
Sipilä ei halua suin surminkaan uusia vaaleja tähän tilanteeseen. Se tietäisi nimittäin pääministeripaikan todennäköistä menettämistä ja maakuntahallinnon vaarantumista. Kokoomukselle uudet vaalit sen sijaan kyllä sopisivat paremmin kuin hyvin. Soten valinnanvapaus on asia, mihin Kokoomus voi palata vaalien jälkeenkin eikä asia sinällään ole niin tulen palavan tärkeä Kokoomukselle kuin mitä maakuntahallinto on Kepulle. Kokoomuksen sisällä on selkeää painetta hallituksen hajottamiselle.
Varmasti Kokoomus ja Kepu ymmärtävät sen, että PS jää ikuiseen oppositioon viimeistään tämän hallituskauden päättyessä. Sen vuoksi niille on suuri riski, jos persujen annetaan meuhkata vapaasti tulevien vaalien lähestyessä hallituksesta käsin. Jo nyt Kokoomus kävi kuumana Sampo Terhon ulostulojen kanssa, vaikka Terho on huomattavasti maltillisempi kuin persujen nykyjohto.
Kokoomus ja Kepu tulevat edellyttämään ainakin, että persut sitoutuvat vahvasti hallituksen EU-politiikan taakse. Tämä voi puolestaan olla hyvin hankalaa Halla-aholle, joka on leimallisen EU-vastainen puheenjohtaja.
Kokoomus joutu tässä kehittelemään nyt sellaiset sanakäänteet, joilla hallitusyhteistyö voidaan uskottavasti jättää. Orpo ottaisi suuren riskin, jos hän antaisi Kokoomuksen jatkaa Halla-ahon persujen kanssa. Niukan enemmistön uusikin hallitus voi houkuttaa, koska oppositio olisi sen jälkeen jopa heikompi kuin nykyisin, koska persut ovat ajaneet itsensä lopullisesti ulos myös oppositioyhteistyöstä.
Arvelin jo noin vuosi sitten hallituksen hajoavan viimeistään tähän kysymykseen ja saa nähdä nyt arvasinko oikein.
Miten mahtaa käydä?
16
233
Vastaukset
Etkös tuolla aiemmin kirjoitellut, ettet usko hallituksen hajoavan, ja nyt uskot !
Kyllä sinä olet oikein perus-nykydemari.En kyllä muista kirjoittaneeni, etten usko hallituksen hajoavan. Olen ollut koko ajan johdonmukaisesti sitä mieltä, että hallitus hajoaa ja viimeistään tähän Halla-ahoon. Muiden syiden kuten soten kaatumisen osalta olen ollut epävarmempi. Mutta jos löydät jonkun sellaisen kirjoitukseni, missä olen ollut itseni kanssa eri mieltä, niin palataan sitten asiaan.
- Talous.kriisissä
Mielipidepankki kirjoitti:
En kyllä muista kirjoittaneeni, etten usko hallituksen hajoavan. Olen ollut koko ajan johdonmukaisesti sitä mieltä, että hallitus hajoaa ja viimeistään tähän Halla-ahoon. Muiden syiden kuten soten kaatumisen osalta olen ollut epävarmempi. Mutta jos löydät jonkun sellaisen kirjoitukseni, missä olen ollut itseni kanssa eri mieltä, niin palataan sitten asiaan.
Halla-aho ja hänen mielipiteensä on vain tekosyy hallituksen mahdolliselle hajoamiselle.
Ei olisi ihan heti uskonut, että tekopyhät Sipilä, Orpo ja kumppanit ovat niin heikkoselkäisiä etteivät kestä joukossaan yhtä selkärankaista. Sipilä, Orpo ja takkinsa kääntänyt Soini ovat kupanneet suomalaisten rahoja liian kauan, ja jakaneet niitä muille. Samalla he ovat heikentäneet suomalaisten sosiaaliturvaa. Sille on tultava loppu.
- MPPlleTietoa
Mielipidepankki on kirjoittanut niin paljon puutaheinää hallituksesta (kuten muustakin) että lähes pakosta yksi "ennustus" osuu oikeaan.
Persut jatkaa hallituksessa, tässä käydään nyt pieni kesäteatterinäytös, rukataan hieman hallitusohjelmaa ja vaihdetaan pari persuministeriä, siinä se sitten on. Halla-aho tyytyy siihen mitä hallitusohjelmaan alunperinkin oli kirjoitettu.Tämähän on ennusteeni siitä, miten tulee käymään. En toki voi olla varma siitä. Nyt tässä on siis minun ennsutukseni ja sinun ennustuksesi (tai tietosi miten haluat). Katsotaan sitten kumpi oli lähempänä oikeaa. Eiköhän se selvinne viimeistään huomenissa.
- Kepun_kojootti
Mielipidepankki kirjoitti:
Tämähän on ennusteeni siitä, miten tulee käymään. En toki voi olla varma siitä. Nyt tässä on siis minun ennsutukseni ja sinun ennustuksesi (tai tietosi miten haluat). Katsotaan sitten kumpi oli lähempänä oikeaa. Eiköhän se selvinne viimeistään huomenissa.
https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2017/06/Jyväskylä_158.jpg
Ministeriainesta...ei kai hallitus muuta voi kun pysyä väkisin pystyssä ja se olisi tekohengitystä. Potilaan tila saattaisi muttua äkkiäkin. Siis samaa mieltä. Tämä meni sitten nopeammin kuin odotin. Hallitus hajosi ja persut lähtivät ikuiseen oppositioon. Pääsimme siis kertaheitolla näistä - miten sen nyt nätisti sanoisi - kapeakatseisista fanaatikoista. Soini tuhosi puolueensa pettämällä kaikki vaalilupauksensa ja avaamalla puolueen ovet maahanmuuttofanaatikoille.
Mielipidepankki kirjoitti:
Tämä meni sitten nopeammin kuin odotin. Hallitus hajosi ja persut lähtivät ikuiseen oppositioon. Pääsimme siis kertaheitolla näistä - miten sen nyt nätisti sanoisi - kapeakatseisista fanaatikoista. Soini tuhosi puolueensa pettämällä kaikki vaalilupauksensa ja avaamalla puolueen ovet maahanmuuttofanaatikoille.
En menisi vannomaan minkään persujen ikuisen oppositioaseman puolesta, kovinkaan paljoa ei tarvitse lisääntyä ongelmat maahanmuuttajien kanssa, maahanmuuttajamäärät ja heihin uppuavat rahamäärät, kun persut ovatkin yht'äkkiä taas suosionsa huipulla.
Itse en pidä valtaosan persujen öykkärimäisestä asioiden esittämisestä, mutta monet heidän esittämänsä asiat ovat kyllä oikeita, ja niille on paljon kannattajia, riippumatta median persujen syrjinnästä, siis sen tavasta jättää kertomatta asiat, mutta henkilöiden hölmöilyihin kyllä kuluttavat aikaansa.
Soini ja Soinismi menettivät mielenkiintonsa , kannatuksensa siinä kohtaa, kun niistä tuli vain osa kokoomuskoneistoa ja hallituksen jeejees-osasto.
- hallituksen-kaatoon
Keskustalle kynnyskysymys on limuviinat
- Kaup-Kesk_
Mielestäni hallitus jatkaa toimintaansa, sillä nyky persutkin ovat selvästi maltillisempia, mitä antoivat vaali kiihkossa sivullisten ymmärtää. Enkä minä usko tuohon MPPn, heille toivomaan ikuiseen oppositioonkaan. Kun pysyvät maltillisina kuten Soinin johdollakin, niin mikä estää heidän olon joskus hallituksissakin. Ei ainakaan sossut 17% kannatuksellaan. Kun Perssut kuuluu yli 75% keskusta- oikeisto enemmistöön.
Loppuviikolla ollaan näissäkin arvailuissa jo viisaampia, kun hallitus on pitänyt kokouksiaan. - juoppokepulainen2
Timo Haapala valittu pääministeriksi
http://mvlehti.net/2017/06/12/paivan-kuva-islamofobi-fanaatikko-kiihottaja-ja-halla-aholainen/
http://mvlehti.net/2017/06/10/ilta-sanomien-haapala-murtui-rinnastaa-perussuomalaisten-valinnat-hitlerin-voittoon-saksassa/
Haapala voitti tiukassa kepun äänestyksessä Matti Tuppeensahattu Vanhasen ja tämän ehdokkaan Kempele-Sipilän joka keskittyi copypaste-lausuntojen antamiseen
http://mvlehti.net/2017/05/23/paivan-kuva-juha-sipila-shokissa/
Haapala aloittaa hallituksen muodostamisen heti kun ehtii
Suurimmat hallitusneuvottelujen ongelmat tulevat olemaan ihmiskäsityksessä
Stubbilta on pyydetty asiantuntijalausuntoa työnimenä
Onko maahanmuutto rikkaus, ei mulla muuta
Lausunnon odotetaan valmistuvan ennen aikojaan - näinnnoikeasti
RKP ei lähde sipilän hallitukseen ilman kovia ehtoja, nääs rkp:n valta on kunnissa ja kaupungeissa, kuten omassani, RKP:llä on täällä enemmistö valtuustopaikoista. Maakuntamallissa ruotsalaiset menettävät lähes täysin valtansa, siksi se ei sellaisenaan heille käy.
Hallitus siis kaatuu, tai jatkaa nykyisellään. Niin siinä sitten kävi. Oikeassa olit uskossasi. Minä en uskonut hallituksen kaatumiseen tällä avauksellani
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14885853/mielenkiintoisia-aikoja-elamme
mutta jatkoviesteissäni aloin jo tulla toiselle kannalle. Laitoin sinne loppuun vielä äsken viestin, jossa tämä tilanne oli tiedossa.
En halua jatkaa enää sillä avauksellani, kun siellä aivan muut eräille mielenkiintoisemmat ja tärkeämmät asiat ovat vallanneet keskustelun. Niin minun avauksillani aina tuppaa käymään, ja jos en siihen mitenkään reagoi, alkaa noilta eriltä tulla avauksia, joilla he sitten puhuvat siitä mielestään mielenkiintoisemmasta ja tärkeämmästä - siis minusta tietenkin;))
Toteanpahan vain tässäkin: mielenkiintoisia aikoja elämme, nyt entistäkin mielenkiintoisempia!- parasrukkitodistus
Kapi aloitti itse aikanaan itsestään puhumisen kuvien ja todistusten kera ja nauttii siitä vieläkin. Itsestäänhän kapi tässäkin tilittää.
Voi jessus mikä sairas ukko.
- Eiköhän.nuo.puikoissa
"Lisäksi persujen soinilainen siipi saattaisi antaa tukensa tällaiselle hallitukselle"
Sitä tulee olemaan, en luule, vaan tiedän, voi kait sanoa. Siellä on ihan järkiporukkaa.
Yhteiskunnan , isänmaan asioista kysymys, eikai kukaan voine nauttia siitä jos yhteiskunta yskähtelee. Jokunen kommunisti henkinen vain, mutta he nyt aina yhteiskunta vastaisia.
Mitä uudetvaalit toisi ? ei mitään ! lienee järki ihmiselle selviö.
Kohta ne muutenkin 1½ vuoden päästä, vähän yli. - NäinMPPlleAinaKäy
Taas kerran Mielipidepankki veikkasi väärin. Hallitus ei hajoakaan. Vain Perussuomalaiset hajosi.
Ymmärrettävää, Mielipidepankin osaaminen on aina ollut lööppien lukemisen varassa ja niiden tasolla. Syvempää omaehtoista pohdintaa ei ko debatöörin juttuihin ole vielä löytynyt. Odotamme seuraabaa pieleen menevää kirjoitusta,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372736Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891184Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127979Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.61967- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos77881EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta101828Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684