Moi.
Tarvitsisin kipeästi vastausta tälläiseen hommaan:
Tyttöystävälläni on kaksi lasta, 10 ja 12 -vuotiaita tyttöjä. Lapset haluaisivat kissan ja nyt on löytynyt kodittomia kaksi kappaletta. Olen sitä mieltä että tuon ikäisten lasten velvollisuuksiin kuuluu kissan hoitaminen sekä sen ikäiset lapset kyllä osaavat myös sen homman (jätökset, ruokinta, lelujen siivoaminen yms.) Viimeeksi kun meillä oli sama tilanne eli kaksi koditonta kissaa noin 4 kuukautta ennenkuin he saivat uuden kodin, kissan hoitaminen jäi aikapitkälti tyttöystäväni ja minun hommaksi. Esimerkiksi vanhin tyttäristä kävi vessassa aamulla meikkaamassa ja laittamassa hiuksia ja näki selvästi että kissa oli käynyt tarpeillaan mutta ei tehnyt asialle mitään vaan meni vain puhelimen kanssa sohvaan makaamaan ja odottamaan kouluun lähtöä tai sellanen esimerkki että mielummin mennään koulusta suoraan kaverille iltapäivällä (kouluun on noin 500metriä) eikä tulla ruokkimaan kissaa ennen sitä kotiin joten joko tyttöystäväni tai minä joudumme sitten taas kerran ruokkimaan kissat.
Tästä meillä on ollut suuria riitoja tyttöystäväni kanssa, koska hän näkee asian niin että se on enemmänkin hänen ja minun homma hoitaa niitä kissoja kuin lasten homma tai hän useasti sanoo että kissoja hoidetaan "sitten kun on sopivasti aikaa , eikä menoa minnekkään" Mielestäni menot yms. suunnitellaan niiden kissojen mukaan eikä toisinpäin. Olen myös sitä mieltä että tälläinen kasvatus aiheuttaa ongelmia aikusena. Jos lapsena kehittää itselleen eläinrakkauden ja sitten aikuisena haluaakin itselleen eläimen, mutta ajattelee virheellisesti että siinä eläimeessä ei ole mitään hommaa, kun se luonnistuu ihan itsekseen. Olen nähnyt tälläisiä virheellisiä ajatuskuvia myös ollessani töissä Kodittomilla Kissoilla, tapauksia joissa aikuinen ihminen on luullut että pystyy hoitamaan kissan mutta ei olekkaan pystynyt siihen.
Muistan lapsena kun saimme kissan ja kaikki kolme veljeäni olivat siitä iloissaan. Ilo jatkui n. kuukauden verran kunnes aloin huomata laiminlyöntejä ruokinnassa sekä vessansiivouksessa josta sitten riitelimme ankarasti veljieni kanssa (itse siis vuorollani tein aina hommat) ja lopulta vanhempani ilmoittivat että joko joku ottaa kissan omakseen ja hoitaa sitä tai se viedään pois joten otin kissan hoitaakseni ja hoidinkin sitä n. 8 vuotta joka päivä ennen kuin se jäi auton alle.
Ajattelin ratkaista ongelman tekemällä sopimuksen jossa lapset allekirjoittavat nimellään ja sitoutuvat hoitamaan kissoja (kissanvessan siivous, ruokinta, harjaus, yms. ) koska ajatelin että ne kissahommat pysyisivät paremmin mielessä jos on ns. mustaa-valkoisella, mutta tästä seurasi todella paha riita tyttöystäväni kanssa sekä hän oli sitä mieltä että lapsen pitää päästä koulusta suoraan kavereille eikä siivota kissan jätöksiä tai ruokkia kissaa. Mielestäni tuon ikäisillä lapsilla on niin paljon aktiviteettia ettei siihen pysty sisällyttämään kissaa/kissoja koska joutuisi sovittamaan elämän niiden kissojen mukaan ja tuon ikäinen ei välttämättä ymmärrä että kissaa pitää hoitaa päivittäin.
Joten kysynpä nyt, eli onko suuri vääryys kieltää kokonaan lapselta eläimen saaminen jos selvästikkin lapsi ei kykene hoitamaan sitä eläintä? Kuinka saan se asian tyttöystävälleni selitettyä ilman riitaa koska hän on vakaasti sitä mieltä että lapset pystyvät siihen hommaan? Onko lapsen haluaman kissan hoitaminen aikuisen vai lapsen homma? Miten selitän lapselle että ne kissanhoidolliset hommat ovat välttämättömiä tehdä jokapäivä muuten kissa ei voi hyvin?
Nämä tulevat kissat ovat kuitenkin jo neljännet kodittomat kissat joita meille on tulossa ja joka kerta on ollut samanlainen tilanne hoidon suhteen, eli aika vähäinen.
Kiitos vastauksistanne! :)
Lapset ja eläimet
4
353
Vastaukset
- ilmanriitaa
Ei lapsilta kannata odottaa aikuisen käytöstä, siinä pettyy aina. Mutta lapsille on kyllä hyväksi kun perheessä on lemmikieläin, -eläimiä.
Kannattaa asennoitua sen mukaan, Eihän parin kissan hoitaminen nyt ole homma eikä mikään? Sen tekee vasemmalla kädellä ohimennen.
Mutta kissaihmisenä tietysti helppo sanoa :) - rduhjåkl
Mitään sellaista et voi vaatia, mistä ette sovi yhdessä tyttöystäväsi kanssa. Pidä se nyt lähtökohtana. Eli, älä urputa lapsille sellaisesta, mitä äiti sanoo toisin. Se on tuulimyllyjä vastaan taistelua. Käykää nämä keskustelut aikuisten kesken, ilman että lapset kuulee.
Kyllä lapselle on hyvä opettaa vastuunkantoa. Kohtuuden rajoissa toki. Voitte esimerkiksi sopia hoitopäivät. Teitä on 4 ihmistä perheessä. Jos ma-ti hoitaa isompi tyttö, ke-to hoitaa nuorempi tyttö ja viikonloppuna pe-su hoidatte te vanhemmat?
Parhaaseen tulokseen pääsette, kun lopetatte riitelyn ja teette yhteisiä järkeviä päätöksiä.
Me olemme hankkimassa koiraa. Lapsista vanhin on 9v, ja hänkin toivoo koiraa todella paljon. Emme kuitenkaan ole jättämässä hoitovastuuta hänelle, vaan koiran hoito on osa muita kotitöitä, joita lapset joutuvat tekemään. Päävastuu siis aikuisilla, ja lapsille sopivasti ikäänsä suhteessa.
Ensimmäisen ihan ikioman lemmikin sain itse 15-vuotiaana. Se oli jo sopiva ikä, koska olin suhteellisen varhaiskypsä, ja muutin omillenikin jo 16-vuotiaana. - hämmästyttääkummastuttaa
En nyt ihan ymmärtänyt miksi kissat pitäisi opettaa saamaan ruokaa klo 12-16 välillä.
Miksei kissat voi saada ruokaa vaikkapa silloin kun lapset syövät aamupalaa tai iltapalaa?
Sen takiako ruokaa pitäisi antaa päivällä, ettei lapset pääsisi koulun jälkeen kavereilleen?
Vai mikä on se oikea syy? - 20tassua1katto
Eläinten hoitovastuuta ei missään nimessä kuulu sälyttää lapsen harteille. Lapset voivat olla mukana ja heille voi kertoa miksi rutiinit ruokailussa ja kissanvessan aiivous ovat tärkeitä, mutta vastuu on aina aikuisella. Haloo! Sitä paitsi aamuin illoin ruokinta, aamupalan yhteydessä vaihtaa suuren kulhoon päivittäisen puhtaan veden tai jos päivänmittaan vesi näyttää sotkuiselta. Ihan järjetöntä totuttaa kissaa syömään keskellä päivää. Jos on pennusta kyse, sitä suuremalla syyllä on aikuisen vastuulla. Älkää ottako eläimiä mitä ei yksi ihminen pysty hoitamaan, siitä tulee vaan riitoja, unohduksia, teinien kohdall voi olla vaikka valehtelua yms. Ruokinnan unohtamisesta. Aikuiset kantaa vastuuta ja isotkin teinit vasta opettelee. Ugh. Älä missään nimessä käytä eläintä vallanvälineenä omaan kontroloinnintarpeeseesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569