Takana on suhdetta pari vuotta, tyttöystäväni on alkanut epäilemään suhteen jatkoa.
Ongelma on se että olemme tilanteessa jossa suhteen mahdollinen jatko on vaakalaudalla. Olen tilanteesta suoraan sanottuna paniikissa. Rakastan tyttöystävääni kovasti ja olen sen hänelle kertonut. Ongelma on se että hän on joutunut pettymään käytökseeni ja osa syynä on ollut alkoholi. Väkivaltaa tai uskottomuus ei ole kuvioissa.
Kummallakin on haastava työ, ja tyttöystäväni on täyttänut arjen harrastuksilla ja opiskellee työn ohessa. En aina pysty olemaan tukena arjessa kun asumme eripaikkakunnilla.
Olen koittanut joustaa ja olla tukena parhaani mukaan. Tahdon tehdä kaikkeni suhteen jatkumisen puolesta koska mielestäni siinä on kaikki mahdollisuudet palautua vielä ennalleen. Tyttöystäväni haaveissa on suhteemme alkuajat jotka olivat onneliset, niihin ei realistisesti ole paluuta koska rakastuminen tunne on varmasti ohimenevä. Olen ehdottanut että menisimme vaikka pariterapiaan (siis jos hän on valmis, en painosta), ja nyt olemme keskustelleet asioista avoimemmin. Olen päättänyt laittaa korkin kiinni jotta alkoholi ei ole ainakaan sotkemassa tätä hommaa.
Hän on luvannut katsoa vielä palaako tunteet ja luottamus takaisin, olen koittanut oppia virheistäni ja avoimesti ja aidosti pyytänyt niitä anteeksi.
On vaikeaa tasapainoilla liian ettei ahdista häntä liiallisella kyselyllä ja minulla on vaikeuksia antaa aikaa ja etäisyyttä. Hän on hyvin suorapuheinen ja sanoo kyllä jos joku asia painaa tai on huonosti.
Suhde ja hän on ihmisenä minulle tärkeä, minulla on iso vuori kiivettävänä ja tarvitsen konkreettisia toimia jotta suhde korjaantuisi. Tiedän että hän kyllästyy ja hermostuu jos olen iholla kokoajan niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta kun se on niin vaikeaa. Kaipaan signaalia ja varmistusta että asoille voi vielä tehdä jotain, jos kaivan sitä väkisin työnnän toista vain kauemmaksi. Itsetuntoni on vähän heikko ja sama taitaa koskea myös häntä.
Parasta olisi jos kasvaisimme yhdessä ihmisinä tämänkin kriisin yli ja löytäisimme kadotetun yhteyden, pahinta osaltani olisi ero.
Ahdistaa kovasti tämö tilanne, tiedän että olen kärsimätön, ihana juttu on se että juhannus vietetään yhdessä, ja olen jotain muutakin yhdessäoloa on kesälle suunniteltu. Ja aion pysyä visusti alkottomana. Nyt tässä epävarmassa olossa oleminen on vaan niin raskasta että välillä ruokahalu on nolla ja ajatukset on vaikea pitää kasassa. Olisi kaikkein tärkeintä, ettei hosu ja häslää omia.
Tiedän että olen mokannut monta juttua, mutta vastapainoksi olen onnistunutkin monessa hommassa. On vaikea olla vahva, haavoittuvainen ja avoin silloin kun pelkää suhteen puolesta.
Meillä on kuitenkin kaikesta huolimatta hyvä keskusteluyhteys, ja asioista saadaan puhuttua kohtuu hyvin. Miehenä vaan herätys tilanteeseen on tullut vähän liian myöhään, en ole aina osannut ottaa ohjeista vaarin ja siirtänyt ongelmia eteenpäin.
Ongelma on se että joudun lähtemään vähän takamatkalta suhdetalkosiin. Kaikki vinkit tilanteenteeseen ovat tervetulleita
Ongelma on se että olemme tilanteessa jossa suhteen mahdollinen jatko on vaakalaudalla. Olen tilanteesta suoraan sanottuna paniikissa. Rakastan tyttöystävääni kovasti ja olen sen hänelle kertonut. Ongelma on se että hän on joutunut pettymään käytökseeni ja osa syynä on ollut alkoholi. Väkivaltaa tai uskottomuus ei ole kuvioissa.
Kummallakin on haastava työ, ja tyttöystäväni on täyttänut arjen harrastuksilla ja opiskellee työn ohessa. En aina pysty olemaan tukena arjessa kun asumme eripaikkakunnilla.
Olen koittanut joustaa ja olla tukena parhaani mukaan. Tahdon tehdä kaikkeni suhteen jatkumisen puolesta koska mielestäni siinä on kaikki mahdollisuudet palautua vielä ennalleen. Tyttöystäväni haaveissa on suhteemme alkuajat jotka olivat onneliset, niihin ei realistisesti ole paluuta koska rakastuminen tunne on varmasti ohimenevä. Olen ehdottanut että menisimme vaikka pariterapiaan (siis jos hän on valmis, en painosta), ja nyt olemme keskustelleet asioista avoimemmin. Olen päättänyt laittaa korkin kiinni jotta alkoholi ei ole ainakaan sotkemassa tätä hommaa.
Hän on luvannut katsoa vielä palaako tunteet ja luottamus takaisin, olen koittanut oppia virheistäni ja avoimesti ja aidosti pyytänyt niitä anteeksi.
On vaikeaa tasapainoilla liian ettei ahdista häntä liiallisella kyselyllä ja minulla on vaikeuksia antaa aikaa ja etäisyyttä. Hän on hyvin suorapuheinen ja sanoo kyllä jos joku asia painaa tai on huonosti.
Suhde ja hän on ihmisenä minulle tärkeä, minulla on iso vuori kiivettävänä ja tarvitsen konkreettisia toimia jotta suhde korjaantuisi. Tiedän että hän kyllästyy ja hermostuu jos olen iholla kokoajan niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta kun se on niin vaikeaa. Kaipaan signaalia ja varmistusta että asoille voi vielä tehdä jotain, jos kaivan sitä väkisin työnnän toista vain kauemmaksi. Itsetuntoni on vähän heikko ja sama taitaa koskea myös häntä.
Parasta olisi jos kasvaisimme yhdessä ihmisinä tämänkin kriisin yli ja löytäisimme kadotetun yhteyden, pahinta osaltani olisi ero.
Ahdistaa kovasti tämö tilanne, tiedän että olen kärsimätön, ihana juttu on se että juhannus vietetään yhdessä, ja olen jotain muutakin yhdessäoloa on kesälle suunniteltu. Ja aion pysyä visusti alkottomana. Nyt tässä epävarmassa olossa oleminen on vaan niin raskasta että välillä ruokahalu on nolla ja ajatukset on vaikea pitää kasassa. Olisi kaikkein tärkeintä, ettei hosu ja häslää omia.
Tiedän että olen mokannut monta juttua, mutta vastapainoksi olen onnistunutkin monessa hommassa. On vaikea olla vahva, haavoittuvainen ja avoin silloin kun pelkää suhteen puolesta.
Meillä on kuitenkin kaikesta huolimatta hyvä keskusteluyhteys, ja asioista saadaan puhuttua kohtuu hyvin. Miehenä vaan herätys tilanteeseen on tullut vähän liian myöhään, en ole aina osannut ottaa ohjeista vaarin ja siirtänyt ongelmia eteenpäin.
Ongelma on se että joudun lähtemään vähän takamatkalta suhdetalkosiin. Kaikki vinkit tilanteenteeseen ovat tervetulleita
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos tyttöystäväsi kaipaa suhteen alkuaikoja, älä tyrmää sitä ajatuksentasolla. Ei se välttämättä ole rakastumisen tunne, voi olla muutakin, konkreettisempaa. Kysyisin sinuna naiselta, mitä hän niistä ajoista kaipaa. Kyllä sieltä jotain tulee ja useampi asia on kenties suhteessanne muuttunut. Teittekö joitain tiettyjä asioita yhdessä enemmän, oliko enemmän yhteisiä kiinnostuksenaiheita jne. Voisko niitä palauttaa?
Lisäksi te saatatte itse olla muuttuneita, ja myös toiveet siitä mitä parisuhteelta haluaa voivat muuttua ja tuo suhde ei tarjoa niitä enää.
Minusta katsot nyt asiaa paljolti itsestäsi käsin, miltä susta tuntuu ja mitä olet tehnyt ja ollut tekemättä.
Sekin on hyväksyttävä, jos toisen tunne vain kuolee - suhde on tullut tiensä päähän eikä sille oikein mitään voi jos toinen ei ole enää tunnetasolla mukana. Silloin noi lähentymisyritykset lähinnä vaan ahdistaa vastapuolta, hän on henkisesti jo irtaantumassa tai irtaantunut. Jos toinen ei ole enää valmis panostamaan suhteeseen, anna hänen mennä.
Voi, jos mieheni olisi pohtinut noin syvällisiä jo suhteen alkuvuosina, tuskin olisimme enää yhdessä. Jos suhde tuossa vaiheessa on jo noin monimutkainen ja aiheuttaa jatkuvaa spekulointia sekä jännitteitä toimiiko oikein, on perusta pitkälle suhteelle olematon. Ellet sitten haluakin piehtaroida jatkuvissa ongelmissa, näkökulmaeroissa, itsetutkiskelussa ja jokaisen asian analysoinnissa.