Palstan naisilta kaipaisin vähän neuvoa.
Olen eronnut mies ja törmäsin entuudestaan tuttuun naiseen pari viikkoa sitten. Oikeastaan nainen on mun exäni kavereita ja sitä kautta tuttu, mutta meillä oli aikoinaan selkeätä kiinnostusta toisiamme kohtaan mutta elämäntilanteemme ei tehnyt silloin mahdolliseksi muuta kuin katseet.
Ollaan tavattu naisen kanssa muutamaan otteeseen tämän parin viikon aikana, käyty kahvilla ja syömässä. Muistan tuon naisen entuudestaan puoleensavetävänä kinkkuna, mutta nyt hieman liian pyylevänä en pidä häntä seksuaalisesti kiinnostavana.
Juttu luistaa ja tykkään valtavasti yhteisistä tapaamisista jopa romanttisessa mielessä, mutta se vartalo ei sytytä. Tiedän että rakastuisin häneen mikäli hän pääsisi lähellekään niitä mittoja missä hän oli joitakin vuosia sitten.
Minua haluttaisi sanoa hänelle että laihduttaisi itsensä säällisiin mittoihin, mutta en tiedä voiko sellaista sanoa suoraan tai edes kiertoteitse. Voiko asiaa esittää mitenkään loukkaamatta toista?

Vastaukset 21
Vanhimmat
Minäpä tiedän voiko sanoa. Ei voi.
Ja mitähän siitä seuraisi?
Juu ja provoihinkin saa vastata, aloitusta meinaan.
Sano pois vaan, parempi niin. Eiköhän se nainen vedä siitä omat johtopäätöksensä, mitä ne nyt sitten onkin.
Jos sinusta on sopivaa tuoda esille varustuksesi riittämätön koko, sekä peiton heiluttelun olematon taito.
Lihava nainen suuttui. Varustuksen kokoon ei voi vaikuttaa, mutta läskeihin voi. Ja nainen tällä palstalla kertoi, että mies ei tarvitse mitään peitonheiluttelutaitoa, riittää kuin makaa muna pystyssä tai nylkyttää päällä.
Ja naisella ei ole mitään oikeutta vaatia varustuksen kokoa, vaikka koolla ei väliä olekkaan, ellei hänellä itsellään ole luonnostaan kiinteitä isoja pyöreitä tissejä, eikä myöskään seksitaitoja jos hänellä ei niitä itsellään ole.
Miksi naisilta alkaa aina läskiröllykät hikoilla kun mies sanoo, ettei pidä läskipossua seksuaalisesti haluttavana?
Tuskin näet kuka täällä on lihava kuka laiha. Jos väität näkeväsi niin minä väitän että olet pienipippelinen läskimahainen miehenkuva.
Snif ja nyyh.
Niin sullahan sitä kun olikin se asetusvirhe, ettet erota rakkautta ja pakkomiellettä.
Kiitos kiinnostuksesta, mutta tämän kurpan muhkea perse on tavoittamattomissasi. Niinkuin kaikki muutkin.
Sanot suoraan vaan, lihava nainen on kuvottava possu. Tuskin saisit edes seisomaan sellaisen kanssa.
Voit toki sanoa, jos haluat päästä naisesta pikavauhtia eroon. Kuvitteletko ihan tosissasi etteikö kyseinen nainen, kuten jokainen ylipainoinen nainen , olisi jo valmiiksi tietoinen liikakiloistaan?
Voisit tietysti yrittää tapailun jatkuessa siirtää treffit lenkkipolulle tai salille ja aloittaa yhteisen liikuntaharrastuksen, mutta ei ole takeita, että nainen siltikään intoutuisi laihduttamaan. Jos nainen ei kiihota sinua niin varminta on lopettaa hänen vedättämisensä mahdollisimman pikapuolin.
Joku rakastuu mittojen mukaan.
Ei naiset tykkää että puututaan heidän kiloihin ,tykkäisitkö itse ??
Harvapa rupee muutenkaan laihduttaa miehen käskystä.
PRM taas. Hän käyttää sanaa sonni eli on nyt sitten huolta ja harmistusta, että hänen uusin nro41 koppelonsa on rupsahtanut sitten parikymppisen mitoista 🐷
Läski naiset haluaa just niitä bodaajia.
Et voi tietää mitä lihomisen takana on. Realismia on, että ikä lihottaa suurinta osaa, kun aineenvaihdunta hidastuu, eikä vanhoihin mittoihin välttämättä pääse kovalla työlläkään. Ja jos pääseekin, niin nopeasti lihoo takaisin. Joten jos tyyppi ei sytytä nyt, niin turhaan treffailet ja haikailet menneen vartalon perään.
Aika tyly tulos. Ymmärrän sen että ihmisen pitää kelvata omana itsenään, mutta ei vastenmielisyys muutu miksikään vaikka kuinka yrittäisimme muuttaa asennettamme.
Juu, näinhän se on. Sun on sitten varmaan vaan paras ns. tuupata valas takaisin vesille ja laittaa uutta matoa koukkuun. Armeliampaa kuitenkin lopettaa suhde alkuunsa, kuin se, että jatkat tapailua romanttisessa mielessä ja saat naisen tunteet heräämään ja sitten yhtäkkiä käännätkin kelkkasi kun seksin aika koittaa.
Näin se vaan on tehtävä, ei tuossa ole kahta sanaa. Onneksi en ole antanut ymmärtää mitään, olen ollut aika coolina.
Onko joku sanonut että sinun pitäisi muutta asennettasi?
Eikös täälläole neuvottu lopettamaan suhde ja naisen vedättäminen?
Miksi yleensä lähdit tapailemaan tätä itsellesi vastenmielistä naista onkohan peiliin katsomisen paikka.Noin varma omista tarpeitaan tietävä ei luulisi täällä kyselevän toisten mielipiteitä sinuahan se inhoittaa? Sinulla voi olla vaikeuksia löytää edes minkäänlaista naista itsellesi kun niissä taitaa olla aina yksi jos toinenkin vika mikä on niin tavallista kun ikää karttuu.
Miksi edes pitäisi olla seksuaalisesti kiinnostava?
Kyllä voi ja pitääkin kannustaa jos ei hoksaa lihomistaan niin voi ja sanoa että voisitko laihduttaa ja vaihtaa kevyempään sapuskaan ja lenkillä käydä tykkäisin jos joku sanoisi niin. Laihdutan ja varmasti jos olisin miesten keskuudessa suosittu. Mutta olen vain tavallinen harmaa hiirulainen niin on mukavaa jos joku kannustaa. Kiitos kun hoksasit alankin tässä itseni iloksi laihduttamaan ja muutenkin kiinnostuin itsestäni.