Tv sarjojen jälkeinen ahdistus

Lääkkeitä kannattaa hakea ainakin parit reseptit. Ehkä kolme. Neuroleoptejä, masennuslääkkeitä ja rauhoittavia.

En katso leffasarjoja mutta tulee haikea mieli kun pitkäaikainen toimittaja hyvästelee katsojat tai monivuotinen ohjelma esim. Inhimillinen tekijä loppuu. Ei ihan ahdista mutta muistuttaa että kaikella täällä on alku ja myös loppu. Meillä kaikilla lienee jonkinasteinen eroahdistus joka on jäänteitä lapsuudessa kun oli pakko erota ajaksi vanhemmasta.

Tuttua on , aikoinaan kun Dallas sarja loppui niin en sen jälkeen ole selvää päivää nähny ja syy traumaperäinen sterssi :(

Näkyy menneen pelleilyksi vastaukset, ja oli aloittaja trolli tai ei, niin tunnistan silti itseni. Olen pitkäaikaisesti masentunut ja ahdistunut, ja harvassa ovat ne sarjat joihin vielä koukuttuisi. Kun sitten koukutun ja onnistun unohtamaan oman elämäni, on kova paikka kun sarja päättyy.

Joskus jaksan työpäivän sillä ajatuksella, että pääsen sen jälkeen kotiin tutun sarjan ääreen. Kun sitten ei olekaan muuta kuin tyhjä koti, johon palata eikä mitään mielekästä katsottavaa, niin tunnit ennen nukkumaanmenoa tuntuvat tuskaisen pitkiltä.

Skam teatteriversio Vantaan Martinuksessa oli hyvä. Käy korvikkeena kun ei ole uusia TV jaksoja.

Kyllähän aloitus on ihan hyvä ja tarpeellinen. Minullakin on muutama jatkuva tv-sarja, joita seuraan. On kiva kun tiedän, että tiettynä viikonpäivänä kello tiettyyn aikaan voin istahtaa ja sulkea kaiken muun mielestäni ja seurata sarjani jakso. Se auttaa siinäkin kapenevassa elämänkulussa, jota elelen. Kun sitten ajallaan se tietty sarja loppuu, niin kyllä tulee tyhjä paikka ja sillä tavoin tyhjä olo. Kyllä se sitten kompensoituu jollakin muulla asialla, ajallaan, mutta tavallaan ohjelman loppumiset vähintään sekoittavat arjen pakkaa. Minulla ei ole kovin monia juttuja tv:ssä, joita seuraan, mutta ne vähät valitsemani ovat tärkeitä.

Sarjojen roolihahmoista/päähenkilöistä tulee "ystäviä". Mitä pidempään sarjaa tms seuraa, sitä tiiviimpi "suhde". Näiden "ystävien" parissa viihdytään, ei tunneta itseään yksinäiseksi, saadaan elämänohjeita, motivaatiota jne ja aina jäädään odottamaan seuraavaa "tapaamista". Sarjoihin koukuttuu yleensä ihmiset, joilla on elämässään jotain poikkeavaa, ahdistavaa tms. jota halutaan siirtää syrjemmälle. Omat murheet ja ahdistava todellisuus unohdetaan hetkeksi, kun voi elää hetken toisenlaista, parempaa, elämää "ystävien" luomassa keinotodellisuudessa. Kun sarja tms päättyy, tunne on kuin menettäisi ystävän ja myös se oma arkirealismi ottaa taas oman paikkansa, mitä seuraa entistä voimakkaampi reaktio, esim tyytymättömyys, huolet ja pelot yms. Kyse on tavan muodostuksesta, jossa alkaa esiintymään riippuvuuden muodostumista, ja voi tapauskohtaisesti olla kyse jopa muistakin mielentilan ongelmista, mutta aina niitä ei osaa itselleen selittää tai välttämättä edes myöntää. Edes itselleen.

En itse koe ko. fiiliksiä sarjojen loppumisen jälkeen, mutta ehdottaisin lonkalta vaikka sellaista, että etsii netistä sarjaan tai henkilöihin liittyviä asioita. Esim. kun Game of Thrones, Stargate Atlantis ja Universe loppui, niin katselin silloin tällöin niihin liittyviä videoita, esim haastatteluita, julkisia tapahtumia esim. Comic con tapahtumissa, dokumentteja jne. Lisäksi löysin uusia elokuvia ja sarjoja, joissa tutut "ystävät" voi jälleen tavata. Voisin ainakin kuvitella, että tällainen pehmentää paluuta arkeen ja illuusion ei-traumatisoivaa rikkomista.

Minulla ei ole aloittajan ongelmaa, mutta on aika selvää, että tuo ongelma johtuu eskapismista eli todellisuuspakoisuudesta. Ihminen pakenee arkitodellisuuttaan tv-sarjojen maailmaan, ja kun sarja on päättymässä, se tietää paluuta arkeen ainakin tilapäisesti, kunnes löytää uuden mielenkiintoisen sarjan.

Tiedän erittäin hyvin tunteen olen jopa itkenytkin yhden sarjan loppuessaan siitä jää sellainen tunne että on yksin

Kyllä niihin sarjojen henkilöihin kiintyy.