Kuinka kauan teillä on mennyt toipumiseen?

puoli vuotta. Aika kauan siis kuvittelin, että olen jotenkin viallinen. Kai olet hakenut apua, ainakin keskusteluapua itelles?

Moi, vuoden olen ollut nyt poissa. Tänä aikana olen panostanut hyviin ihmissuhteisiini, joita minulla on elämässä ja harrastuksiin, jotka ovat edistäneet mielenterveyttä positiiviseen suuntaan. Ne ovat auttaneet unohtamaan työelämän taka-iskut.

Luotan, että jossain vaiheessa löydän työyhteisön, jossa viihdyn ja vastaavaa epäasiallista käytöstä ei esiinny kuten edellisessä työyhteisesössä.

Työpaikkakiusaamisesta ei lopullisesti pääse koskaan eroon. Omalla kohdalla kiusaamista oli jo kymmenen vuotta sitten, ja vieläkin näen painajaisunia kiusaamisesta, ja aika usein mieleen nousee ne karmeat ajat mitä olen joutunut kokemaan ilkeiden työtovereiden toimesta.
Kouluissa voisi ottaa oppiaineeksi, miten käyttäytyä toisia ihmisiä kohtaan.

Neljä vuotta mennyt enkä ole vieläkään toipunut. Narsisti työpaikalla vie terveyden.

Jotkut sairastuvat masikseen ja vitutukseen, vaikka eivät ole olleet milloinkaan töissäkään, ja aina syy löytyy muista ihmisistä, olosuhteista muuten vaan tai ihan mistä vain. Jotkut toipuvat nopeasti parissa kuukaudessa, jotkut eivät koskaan.

Jotkut oppivat nopeasti, että reipas ulkoilu ja liikunta sekä mieluisat harrastukset auttaa. Viina vie perikatoon aina.

Kuukauden kuluttua alkaa kansalais- ja työväenopistojen lukuvuosi. Sieltä löytyy harrastusmahdollisuuksia ihan joka makuun. Suosittelen, unohtuu vanhat ja uudetkin työmurheet. Ei kurjuudessa tarvitse rypeä.

Luulen, että fyysisestä stressistä voi toipua viikoissa. Henkinen puoli vaatiikin jo enemmän riippuen koko kuviosta ja muusta elämäntilanteesta. Saako hyväksyntää ja saako tukea uusiin ratkaisuihin? Kiusaamisesta pääsee lähtemällä, mutta tuleeko kerrannaisvaikutuksia työttömyyden tai muuton takia?

Kiusaaminen muuttaa ihmistä pysyvästi. Ainakin itse aikaisemmin luotin ihmisiin, ellei ollut mitään syytä olettaa heidän olevan arveluttavia. Nyt huomaan pitäväni ihmisiä lähtökohtaisesti kepuleina. Ajattelen, että on vain ajankysymys, milloin kenenkin luuranko kolistelee kaapista ulos. Olen liiankin hyvä lukemaan ihmisiä, aistimaan heidän mielentilojaan ja ajatuksiaan. Jotenkin koen tarpeelliseksi varautua yllätyshyökkäykseen.

Minä toivuin työpaikalla kohtaamistani epäasiallisuuksista ja häirinnästä heti, kun vaihdoin työpaikkaa. Mutta toki kovat kokemukset myös opettivat jotakin ihmisistä, elämästä ja itsestäni.

Elämä jättää aina jälkensä jokaiseen, ihan jokaiseen.

Ikäviä tarinoita, todella.Joskus elämässä on nostettava vastapuoli seinälle.Se tepsii

Ulkoministeriökin sai joitakin vuosia sitten ulkopuoliselta taholta kehuja hyvin hoidetusta työyhteisöstä. Ilmeisesti eivät tienneet miten asiat todellisuudessa ovat. Se, että papereihin on mahdollisesti kirjoitettu hienoja suunnitelmia, ei todista mitään siitä, miten asiat oikeasti ovat.

Elämä jättää jälkensä joka ihmiseen. Kiusaamiskokemukset raastavat koko loppuelämän, jos niissä haluaa piehtaroida.

Kiusaamisen kohteen pitäisi aina välittömästi tehdä tilanne julkiseksi. Kiusaajat pitäisi rangaista, osa pitäisi lähettää hoitoon. Terve ihminen ei kiusaa.

Toisaalta mielenterveytensä menettää moni, vaikka ei ole koskaan tullut kiusatuksi millään tavalla. Täytyy erottaa, mikä johtuu mistäkin.

On mennyt jo 8 vuotta. Traumatisoiduin. En ole selvinnyt vieläkään. Tuskin koskaan pystyn töihin palaamaan.

Itse olin kiusattuna vuosina 2010-12 narsistisen / häiriintyneen henkilön toimesta, jonka jälkeen vaihdoin työpaikkaa ja kiusaaminen loppui. Tuntuu että traumat ovat _hieman_ helpottaneet ajan kanssa, mutta ongelmia on vieläkin. Ihmisiin luottaminen on todella vaikeaa ja joitain sosiaalisia ongelmia ilmenee vaikka muuten asiat ovatkin ihan hyvin.

Itseäni on ainakin auttanut se, että olen hyväksynyt tapahtuneen ja sen, että elämä ei koskaan enää ole samanlaista kuin ennen kiusaamista; huom. tämä ei tarkoita etteikö elämä voisi olla vielä hyvää, se on vain erilaista; kokemukset muokkaavat meitä.

Positiivisiakin asioita löytyy: Olen oppinut pistämään itselleni rajoja ja sanomaan asioista suoraan, enkä suostu enää koskaan kenenkään kynnysmatoksi. Näin jopa kiusaajani siviilissä tapahtuneen jälkeen ja sanoin hänelle asiasta suoraan, hän kielsi kaiken ja poistui paikalta (ylläri).

Ei kannata luovuttaa, vaikka se vaihtoehto onkin houkutteva. Ihmiset ovat selvinneet vaikka mistä voittajiksi.