Tilanne on mulla tällainen, olen yllätys yllätys työtön, jäin työttömäksi siten että irtisanouduin itse vakituisesta työstä melko traumaattisten tapahtumien jälkeen, joita en nyt jaksa tässä alkaa selvittämään.
Niitten jälkeen kuitenkin pelkkä ajatuskin niistä sai aikaan niin huonon olon, että oli pakko juosta vessaan oksentamaan.
No, kun pahin masennus ja paniikki oli ohi niin ryhdyin "Järkimiehen" oppien mukaan "parantamaan työmarkkina haluttavuuttani" eli hankin nimellisen pätevyyden uudelle alalle ja nyt tilanne on sellanen että olen saanut useammalta työnantajalta yhteydenottoja ja tällä viikolla pitäisi mennä kahteen työhaastatteluun.
Mutta perkele kun pelottaa, itse haastattelu pelottaa niin helvetisti ja itsetunto on vielä niin maassa että en uskalla ja kehtaa yrittää tuoda julki yhtään positiivista asiaa itsestä saati sitten että rupeaisin kehumaan itseäni ja väittämään olevani hyvä jossakin.
Hae tässä sitten töitä, kun tilanne on se että tekisi mieli pyytää anteeksi koko olemassaoloaan. Ja kaikki työtehtävät tuntuvat aivan liian vaativilta kun itsetunto on täysin nollissa.
Siis tämä kuullostaa naurettavalta , mutta mä en yksinkertaiseti uskalla palata työelämään vaikka haluaisinkin.
Löytyykö kohtalotovereita ketkä ovat samassa tilanteessa?
Niitten jälkeen kuitenkin pelkkä ajatuskin niistä sai aikaan niin huonon olon, että oli pakko juosta vessaan oksentamaan.
No, kun pahin masennus ja paniikki oli ohi niin ryhdyin "Järkimiehen" oppien mukaan "parantamaan työmarkkina haluttavuuttani" eli hankin nimellisen pätevyyden uudelle alalle ja nyt tilanne on sellanen että olen saanut useammalta työnantajalta yhteydenottoja ja tällä viikolla pitäisi mennä kahteen työhaastatteluun.
Mutta perkele kun pelottaa, itse haastattelu pelottaa niin helvetisti ja itsetunto on vielä niin maassa että en uskalla ja kehtaa yrittää tuoda julki yhtään positiivista asiaa itsestä saati sitten että rupeaisin kehumaan itseäni ja väittämään olevani hyvä jossakin.
Hae tässä sitten töitä, kun tilanne on se että tekisi mieli pyytää anteeksi koko olemassaoloaan. Ja kaikki työtehtävät tuntuvat aivan liian vaativilta kun itsetunto on täysin nollissa.
Siis tämä kuullostaa naurettavalta , mutta mä en yksinkertaiseti uskalla palata työelämään vaikka haluaisinkin.
Löytyykö kohtalotovereita ketkä ovat samassa tilanteessa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi kuule. Traumaattisten vaiheiden jälkeen minäkään en ole enää jaksanut lähteä töihin, vaikka haluja olisi ollutkin.
Syynä työn tekemisen estoon on pelko. Pelkään todella, että joku työnantaja ja työtoveri hirviö käy minuun kiinni.
Harmittelen vain, etten puolen vuoden työttömyyden jälkeen tajunnut lähteä toiseen firmaan.
Silloin minulle tarjottiin ammattitöitä kauempaa. Oikeastaan sillä hetkellä oli kotona asiat sillä mallilla etten voinut lähteä kauemmas töihin perhesyistä.
Tässä sitä nyt ollaan näiden hyväpalkkaisten työllisten ja ns. "järkimiesten" silmätikkuna ja syyllistettävänä, kun et kehtää mitään tehdä.
No, jos 20 vuotta elämä kulkee eteenpäin, niin tuskinpa sitä enää haikaillaan työelämään ellei eläkeikää nosteta 80-vuoteen.
Ymmärrän tilanteesi (jos nyt kukaan voi ymmärtää toisen tilannetta), itselläni ollut samanlaisia pelkoja yms. Nytkin on tuossa työpaikkahakemus tehtynä napin painallusta vaille valmis. Mietin, että voinko tai haluanko siihen työhön todellakin päästä tai mennä...
Yhdessä hastattelussa kun olin pyydettiin kehumaan itseään, ei oikein onnistunut, meni jauhot suuhun, eihän sitä ole itseään tottunut kehumaan. Joten annan vinkin, kirjoita kotona lista valmiiksi, johon kirjoitat hyvät ominaisuutesi (kaikilla meistä niitä on) ja työtaitosi. Voi olla, että heikkouksiakin kysytään. Ole oma itsesi haastattelussa, mutta tsemppaa hiukan. Etsi netistä tietoa siitä kuinka haastatteluun voi valmistautua, siis harjoittele sitä.
Edellisen työpaikan ongelmista ei pidä kertoa, ellei kysytä, ja jos kysytään, kertoa vain ylimalkaisesti esim. että työ ei antanut haasteita enää tai jotain sinnepäin.
Haastattelijatkin ovat ihmisiä, niitäkin voi jännittää.
Pää pystyyn ja reippaasti eteenpäin. Toivotan menestystä työnsaantiin.
P.S. Unohda voimasanat kotiin *hymy*