Kettumaiset työkaverit

WarItIs

Aloitin jokin aika sitten työt eräässä firmassa, jossa edeltäjäni oli ottanut lopputilin. En saanut töitä aloittaessa siis minkäänlaista perehdytystä työhön. Aloin sitten kyselemään muilta työkavereita neuvoja milloin mihinkin asiaan, kun tehtävät olivat minulle uusia. Alkuun sain apua, mutta viimeaikoina aikaisemmin neuvoneet työkaverit ovat alkaneet vältellä minua ja suorastaan v-mäiseksi. En ole kertaakaan samoihin asioihin kysynyt uudelleen neuvoa, vaan aina uusiin tehtäviin, joita en aiemmin ole tehnyt. Tästä huolimatta he ovat ottaneet "ei kuulu heille" asenteen, vaikka pyydän neuvoja työn hoitamiseen, enkä heitä töitäni tekemään. Myös aikaisemmat lounaskutsut ovat jääneet pois, ja joudun menemään yksin lounaalle.

Pyysin myös vähän aikaa sitten työnantajalta yhden saldovapaan, ja työtoverini lupasi tuurata minua. Kun palasin sitten saldovapailtani takaisin töihin, huomasin että minun töitäni ei kukaan ollut hoitanut saldovapaan aikana, vaikka työtoveri oli niin luvannut tehdä. Jouduin tästä "tuurauksesta" huolimatta tekemään rästiin jääneet työt.

Täytyy ilmeisesti aloittaa samanlainen käytös, kerran pelin henki on tämä.

12

557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ninubella

      Minä sanouduin viimeviikolla irti yhdestä suomen isoimmasta siivousfirmasta juuri työkavereiden vuoksi....siiiiiis niin käsittämätöntä touhua ?????
      Siivouskohteeni oli vaativa mutta ihan ok ja se tietty harmittaa.
      Isot esimiehet oli tosi kivoja ja asiallisia jopa varoittivat minua tästä työporukasta kun kysyin millainen yhteishenki siellä on, sanoivat että pitäisi laittaa ojennukseen koko poppoo mutta....
      Kaikkihan sen tietävät että hyvät siivoojat on kiven alla joten ei heitä haluttu irtisanoakkaan.

    • 98456

      Joka kerta, kun säntäät kysymään jotain työkavereilta, heidän oma työnsä keskeytyy. Kun jatkat tätä tarpeeksi kauan, ei ketään enää kiinnosta kysytkö joka kerta uutta asiaa, vai kenties samaa kuin aiemmin. Faktahan on se, ettei se perehdytys kuulu niille muille työntekijöille ellei heitä erikseen ole sellaiseen tehtävään määrätty. Ei mikään ihme, jos olet jo saanut maineen osaamattomana häiritsijänä.

      • Ottakaavastuuta

        Kiesus sentään. Eihän tämä ole uuden työntekijän vika. Vanhojen työntekijöiden täytyy auttaa selvittämään ongelma. Kenen kuuluu olla perehdyttäjänä uudelle työntekijälle. Tämä on sitä ammattitaitoa.


      • otetaan_vastuuta

        Perinteisesti on aina autettu ja neuvottu uutta työntekijää, tulokasta. Jaknut osaamistani. Se kestää jopa pari vuotta. Riippuen alasta. Työkamujahan siinä ollaan. Sisäänajoon osallistuu koko porukka. Se että joku on sitten erikseen lisäksi määritelty perehdyttäjäksi on sitten lisäjuttu hommaan. Itse olen jelpannut ilman mitään ylimääräisä korvauksia uusia tulokkaita. Se on jopa kivaa. Pidän ihmisistä. on kiva nähdä tulokkaan kasvavan ja etenevän urallansa. Itseäni pidemmälle.


      • Ottakaavastuuta
        otetaan_vastuuta kirjoitti:

        Perinteisesti on aina autettu ja neuvottu uutta työntekijää, tulokasta. Jaknut osaamistani. Se kestää jopa pari vuotta. Riippuen alasta. Työkamujahan siinä ollaan. Sisäänajoon osallistuu koko porukka. Se että joku on sitten erikseen lisäksi määritelty perehdyttäjäksi on sitten lisäjuttu hommaan. Itse olen jelpannut ilman mitään ylimääräisä korvauksia uusia tulokkaita. Se on jopa kivaa. Pidän ihmisistä. on kiva nähdä tulokkaan kasvavan ja etenevän urallansa. Itseäni pidemmälle.

        Juuri näin. Autat uutta tulokasta työyhteisön jäseneksi. Hienosti toimit.


    • PASKATYÖELÄMÄ

      Samaa asiaa sivuaa myös ns. moniosaaminen. Työnantajat juhlapuheissa kannustavat moniosaamiseen eli että vaihdeltaisiin työtehtäviä että osattaisiin työpaikalla useampikin työ mutta käytännössä uuteen työhön perehdytys on niin ala-arvoista että ei sitä uutta työtä oikein opi hyvin, alkaa tulla vaan valituksia kun ei ole tiennyt sitä tai tätä, alkaa välit kiristyä työkaverien kesken ja palkkakaan ei nouse vaikka siitä vihjaillaan moniosaamisen vastineeksi.
      Kyllä työelämä on niiiin perinpohjaisesti pielessä nykyään ja palkka niin heikko että eipä taida kannattaa pilata ainoan elämänsä laatua näin vähän rahan takia, kannustan ihmisiä ottamaan loparit kunnes palkkkaa ruettaisiin oikeasti maksamaan!!
      Ja ihan sama vaikka laskut jää maksamatta työttömänä, pistetään vaan koko paskasysteemi nurin konkurssiin kun ei tämä nykyinen meno ole enää mistään kotoisin, EI SIINÄ MIKÄÄN HYVÄ MENE PILALLE!!!

      • Vinkuva-rikas-paska

        Faktaa kerrankin suoraan sanottuna, ei mitään lisättävää.


      • narsististako

        Minusta kaikki olisi ihan ok elämässä, mutta kun tulee tiettyjen ihmisten kohdalla vastaan tilanne missä pompitaan toisten päällä että tulee oma olo paremmaksi. Tämmöisistä ihmisistä on hirveän hankala päästä eroon. Koko keho kauhistuu kun tietää että pitää mennä seuraansa.


    • WarItIs

      Päivitystä tilanteeseen:

      Kettumaiset työkaverit olivat menneet sälkäni takana valittamaan henkilöstöpäällikölle, että en ole työtehtävieni tasalla ja että kuormitan heitä likaa kysymykslllä. Tästä joduin henkilöstöpäällikön puhutteluun ja kerroin koko episodin.(Eli en saa apua uusiin työtehtäviin) Nähtäväksi jää, miten tilanne tästä kehittyy, vai aletaanko nyt porukalla vatvoa tilannetta päälliköiden kanssa.

      Mukavaa tämä nykyinen työelämä...

      • VuoristoV9

        Oletpa vaikeaan paikkaan joutunut... Koeta jaksaa. Tiedä että on muita jotka ymmärtävät TÄYSIN mitä koet. Itse olen vanhemmiten tullut johtopäätökseen että ei kannata olla väkisin paikassa jossa kärsii suunnattomasti vaan pitää etsiä uusi paikka ja uudet olosuhteet. Maailmassa on niin monenlaisia eri kulttuureja ja ihmisjoukkoja, että johonkin niistä sinäkin sopisit ihan omana itsenäsi.


    • WarItIs

      Päivitystä tilanteeseen:

      Tapaaminen henkilöstöpäällikön ja minusta valittaneen työkaverin kanssa oli odotettu. Toiminnastani etsittiin virheitä. Kun huomautin että ohjeita uusien työtehtävien hoitamiseen ei löydy mistään järjestelmistä, niin selvisi että ohjeita ei ole edes olemassa. Tämä on hyvin ristiriitaista, että ohjeita ei ole ja minusta valitettiin että en ole työtehtävieni tasalla. Miten minun kuvitellaan oppivan työtehtävät jos ohjeita ei ole saatavilla ja kysyä ei saa ?

      Henkilöstöpäällikkö ei ottanut mitään kantaa asiaan, vaan antoi työkaverin tylyttää minua rauhassa ja hän vain istui hiljaa. Lopuksi henkilöstöpäällikkö totesi että minun tulee olla rasittamatta työkaveriani turhilla kysymyksillä ja että minun tulisi parantaa käytöstäni.

      Että mitähän vttua ? (niinkuin Sannin biisissä)

      • Imekääpä

        Kommunitaatio ei toimi ollenkaan keskijohdon ja työntekijöiden välillä. Tuosta voi olla vaikea sanoa kellekään jos keskijohdon asenne on tuo. Tuommoisessa firmassa on varmaan käynnissä jatkuva exodus, eli joukkokato. Suosittelen lämpimästi firman/alan vaihtoa jos olet vielä lapseton. Ei se niin vaikeaa ole. Osa porukasta saattaa polttaa päreensä, mutta entä sitten. On tietty ikävää kun firma ei vastaa odotuksia, mutta se nyt vain on niin, ja siitä on lähdettävä liikkeelle missä sillä hetkellä on. Eihän sitä voi muustakaan kohdasta lähteä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      139
      5174
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      25
      3426
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      114
      2700
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      47
      2388
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      261
      1807
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      47
      1739
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1587
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1556
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1520
    10. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      20
      1386
    Aihe