Kannattaako jatkaa

Pirittainen_70

Olen 47 v nainen, joka jäänyt leskeksi suht nuorena (alta 40v). Edesmenneen mieheni kanssa elin onnellisesti naimisissa lähes 20 vuotta ja meidän suhde oli kaikin puolin erinomainen (toki riitoja, mutta ei mitään vakavaa) enkä koskaan edes miettinyt, että olisin kaivannut jotain muuta. Mutta elämä päätti toisin, ja jäin yksin.

Leskeytymisen jälkeen olin pitään yksin (tai no ilman vakituista suhdetta), mutta noin vuosi sitten tapasin miehen, jonka kanssa aloin seurustelemaan. Nyt kuitenkin olen alkanut epäröimään ja mietin suhteen jatkoa. Mies on ikäisekseen erittäin komea (pitänyt itsestään fyysisesti erinomaisessa kunnossa), kiltti ja avulias. Kaverit ovat sanoneet, että olen hullu, jos en pidä hänestä kiinni. Mutta kun minusta tuntuu, että jotain puuttuu; henkinen yhteys tai joku. Kiinnostuksen aiheet meillä on erilaiset ja ajankäyttökin on erilaista. Kaipaan paljon tiettyjä asioita, joita en hänen kanssaan voi tehdä, koska häntä ei kerta kaikkiaan kiinnosta yhtään (esim. luonto, mökkeily, tietyn tyyppiset leffat/tv-sarjat, kirjat jne). Nyt olen tehnyt näitä yksin, mutta joka kerta tuntuu pahalta, kun ei voi jakaa näitä itselle tärkeitä asioita toisen kanssa. Välillä tuntuu, että meille yhteistä on vain erinomainen seksielämä...

En tiedä olenko vain hölmö, ja nauttisin miehestä niissä hetkissä, jotka ovat meille yhteisiä ja sitten tekisin nuo tietyt jutut yksin (kuten tähänkin asti). Mutta toisaalta pohdin jatkuasti, että pitäisikö vielä kuitenkin yritää löytää jotain parempaa. Vai jäänkö sitten kokonaan yksin, sekin kun ei tässä iässä ole mikään ihan mahdoton vaihtoehto, kun ikää tulee kokoajan lisää.

Sanokaa nyt, olenko nyt vain liian vaativa? Pitäisikö tyytyä siihen mitä on?

1

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei Pirittainen_70

      Jokaisessa suhteessa tulee alkuihastuksen jälkeen vaihe, jossa mietitään, sitoudutaanko tässä nyt oikeasti toisiinsa? Mikä meitä yhdistää, mitä toiveita ja tarpeita meillä on, millaisena näemme tulevaisuuden? Tämänkaltaisia kysymyksiä tuleekin avoimin mielin ja toinen toistaan kuunnellen kysyä ääneen, omistaan myös kertoen. Täytyy tietää, kokevatko kumpikin suhteen tavoitteet edes osapuilleen samalla tavalla, niin, että voivat liittyä toisiinsa turvallisin mielin vapaasta halustaan.

      Olet saanut muilta kommentteja. Kuitenkin vain sinun ja kumppanisi ajatukset merkitsevät. En ajattele, että puoliso on saalis, josta tulee pitää kiinni, koska sellaisen on sattunut koukkuunsa saamaan. Ihmissuhde on jotain muuta.

      Kannustan teitä keskustelemaan suhteenne tilasta ja yllämainituista teemoista sekä muistakin sinulle tärkeistä kysymyksistä. Miksi olette yhdessä ja mitä suhteelta toivotte. Hyvän, kunnioittavan keskustelun jälkeen tunnette toistennen ajatusmaailmaa paremmin ja voitte kumpikin tahollanne päättää, sitoudutteko parisuhteeksi vai onko kyse enemmän ollut hetken ihastumisesta vailla pysyvämpiä arvoja.

      Merja, diakoni

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe