Nyt se sitten tuli pari päivää sitten, se sanoi että kaikilla muilla meillä on puoliso! ja sinulla ei ole ollut ketään moneen vuoteen! Tuntui kun olisi iso kivi tippunut vuoren päältä päälleni, kun kuulin isäni suusta nämä sanat! Olen lähemmäksi 30v mies.
Isi sanoi: Olet poikani suvulleni häpeäksi!!!
palstanruminmiess
34606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Isäsi on viisas mies.
Pian Anna L. sinutkin pelastaa.
jumalauta jätä se rauhaan jo.
Vastaa sille että "itsepähän kasvatit minusta luuserin".
Tai sanot, että nykynainen ei alkeellisiin maaseutuoloihin enää halua tulla. Tarvitaan sopivat laitteet, että syrjässä oleminen saadaan merkityksettömäksi. Helikopteri, jotta pääsee nopeasti ihmisten ilmoille, Helikopterikuski, jotta itse saa juoda kaljaa, kun lähdetään baanalle.
Riittävän mukava auto, mieluiten limusiini, jotta se kompensoi sen että joutuu elää maaseudun keskellä.
Riittävä henkilökunta karjanhoitoon jne. Turha luulla, että kaupunkilaisnainen alkaisi kumisaappaita jalkaansa vetämään, ja karjaa hoitamaan.
Ylipäätään pitää olla henkilökunta tekemään maatilan hommat, jotta kaupunkilaisnaisen ei tarvitse.
AIJAA??? Nyt isäntä sanoo ettei tuollaisia hienohelmoja taloon kaivatakaan... AIVAN!!!!
Eikä niitä ole TULOSSAKAAN!
Siinä isällesi totuus
Minä olisin vastannut että olen poikasi mutta minulla on oma elämä ja aikuisena ihmisenä itse päätän miten sen elän.
Säälittävä vastaus ja tarkoittaa sitä, että päin ********* menee.
Voit lohduttautua sillä, että monella 50 maalaispojulla ei ole koskaan ollut ketään.
Työkaverit nauraa selän takana maha kippurassa, sukulaiset kuiskuttelee "homo".
Noin se ikävä kyllä menee.
Pikkuserkkuni on tuollainen maaseudun neitsytsetä, tosin vasta nelikymppinen. On velaton omakotitalo, hyvä ammatti ja uusi auto, mutta naista ei ole koskaan ollut. Pikkuserkun täytettyä 30 sukulaiset tosiaan alkoi kilvan arvuuttelee, onko mies hintti (tiedän ettei ole), kun ei se ole naista saanut. Tuntuu, että hänen omat vanhemmatkin häpeävät häntä, etenkin äiti, ja aina kun heitä jossain sukujuhlissa tapaan, alkaa miehen äiti kovaan ääneen puhua kaikille siitä kuinka ei heidän pojalla ole vieläkään ketään. Poika istuu vieressä kädet sylissä ja korvat punaisina ja tuijottaa nolona varpaitaan. Sukujuhlat on tuolle miehelle todella vittumaisia paikkoja, joita hän koittaa välttää parhaansa mukaan.
Eli isäsi mielestä sinulla on toivoa!
Minulle kumpikaan vanhempani ei ole kommentoinut milloinkaan mitään puolisottomuudestani. Eivät ole koskaan patistelleet, kyselleet, udelleet tai kehottaneet mitään tai mitenkään. Tai moittineet. Ymmärtävät, että minä olen heidän sukunsa jatkamisen kannalta hukkapanos.
Ja tiedän, että heidän toimintansa olisi toinen minua kohtaan, jos ulkonäkö olisi parempi. Muille lapsilleen ovat yllä mainittuja asioita kohdistaneet.
Ja ei, en ole erityisen lyhyt, lihava, tyhmä tai köyhä.
Miksi pitäisi olla suhteessa vain että on joku? Ryhmäpaine ja sosiaalinen konformisuus ihmisten keskuudessa on ihan naurettava. Jos sitä sopivaa kumppania ei löydy, on parempi olla yksin. Pitäisikö se puoliso etsiä muita ihmisiä varten? Ei ihme että avioerotilastot liitelevät pilvissä, aivan liian moni ihminen menee avioon täysin vääristä syistä. Parempi vain katsella rauhassa ympärilleen, kuin hosua ja hätäillä. Enemmän tuollainen asenne kertoo isäsi omasta päänsisällöstä kuin sinusta.
Olen samaa mieltä ,miksi pitäisi olla suhteessa vain miellyttääkseen muita .Ei mee järkeen.
Siksi että muilla olisi helpompi olla. Autat heidän mielenterveyttä. Se on kamalaa katseltavaa kun he vaikeroivat ja eivät pysty kuin ajattelemaan sinun puuttumatonta parisuhdetta.
Oma elämäsi on tehty muita varten, toisin kuin on joku muu sanonut.
On harhaluulo että eläisimme itseämme varten, meidän pitää aina ajatella muiden hyvinvointia ensin.
Senhän näkee jo tällä palstalla, enimmäkseen ollaan huolissaan muiden asioista kuin omista. Paljon humanitääristä porukkaa.
Panomiehellä on aina kaikki hyvin hän saa olla rauhassa. Panomiehen tyttöystävä on korkeintaan huolissaan siitä että jaksaako se varmasti panna minua aina vai katseleeko se muita naisia myös.
Panomiehelle ei ole tärkeää se kuinka monta suhdetta sillä on ollut vaan se että niitä on.
Kun olet panomies kukaan ei kyseenalaista sinua ja siksi siihen pyritään. Onhan sekin tietysti tyyliä kaveria ei jätetä, kun ollaan huolissaan siitä että saako pillua vai ei.
Eikö isä vpi opettaa sulle tapoja mite nainen isketään.
Se faijasi taitaa olla sellainen tyypillinen töksäyttelevä nutipääjuntti.
Sano sille ihan kiusallasi ettet viitsi vakipuolisoa hankkia, kun homobaarista löytyy niin helposti aina uutta panoseuraa ja nyt on paljon pakolaismiehiäkin tarjolla.
Oma isäni joka ikinen kerta kyseli miten naisasiani menivät, kun tavattiin. Välillä olin sinkku ja välillä suhteessa, mutta jotenkin tuollainen utelu joka kerta alkoi ärsyttämään. Yhtenä kertana sanoin, että tapailen tällä hetkellä yhtä miestä ja sen jälkeen se ei ole enää kysellyt asiasta.
Miksi ottaa kestotilaus, kun irtonumero on kivempi.
Isän olisi pitänyt takoa nuorempana järkeä päähän.
Joka vitsaa säästää se vihaa poikaansa.
Eikös+se+ole+niin,+että+sinkkuus+on+nykyään+hyväksyttävämpää+kuin+ennen.
Itse+olen+120%+introvertti+ja+viihdyn+erinomaisesti+yksikseni.+Joskus+2-kymppisenä+tajusin,+ettei+musta+ole+kenenkään+toisen+kanssa+eläjäksi.+Onneksi+ei+tullut+vahinkoja,+joiden+takia+sitä+ehkä+olisi+joutunut+väkisin+ainakin+yrittämään.
Sama täällä, tosin tajusin asian jo lapsena että viihdyn parhaiten omissa oloissani. Muiden vihamielinen asenne meikäläistä vastaan selvensi asiaa tehokkaasti. Olen nyt yli nelikymppinen eikä koskaan ole ollut minkäänlaisia kavereita, no töissä jotenkuten tulen juttuun mutta sielläkään en kaikkien kanssa kun eräät eivät pysty pidättelemään sitä vihamielistä asennetta meikäläistä vastaan. Olen vissiin ruma ja sosiaalisesti kömpelö, ehkä heidän mielestään tyhmäkin kun ajatukseni eivät kulje ollenkaan samaa rataa muiden kanssa, olen ollut niin kauan kaukana muista.
Nuorempana 90-luvulla ei meinannut töitäkään löytyä ja jouduin jo silloin sukulaisten silmissä huonoon valoon. En ole halunnut olla heidän kanssa niistä ajoista lähtien juuri missään tekemisissä. Kaikilla serkuilla on joku, ovat hyvin toimeentulevia, menestyviä, jälkikasvujakin on joten siihen nähden meikäläinen on suvun musta lammas.
Eipä silti, ei tämä meikäläisen elämä kyllä muutenkaan ole mennyt ollenkaan niinkuin "strömsöössä" :/
...mutta varmasti elämäsi on helpompaa kuin monen muun ja pääasia on se että itse tykkäät tuosta elämästä !.... älä välitä muiden ajatuksista...en mäkään !!!
Mies joka ei saa naista ei ole mies.
Mies joka hakeutuu parisuhteeseen vain muiden painostuksesta ei ole mies vaan tahdoton vässykkä.
Miehen geeneihin on kirjoitettu naisten kaataminen,
arvoitukseksi jää mitä ovat jäljellejääneet nenänkaivajat jotka eivät tänäkään viikonloppuna tee asian eteen mitään.
Eivät ainakaan miehiä.
.. Hmm.. ehkä jonkut LiskoAivot, joille ei ole kehittynyt mitään sen suurempaa tietoisuutta jne.. Ei ainakaan kovin Suurta&Vahvaa.. ;P
.. Toki SamanKaltaisia naisia on siinä kuin miehiäkin.. Ja sen lisäksi on vielä niitäkin naisia, jotka haluaisivat miesten käyttäytyvän, kuin LiskoAivot, että Manipulointi yms. onnistuisi helpommin.. ;P
Jos sinä et ole juurikaan luolamiestä kehittyneempi niin se ei tarkoita että muut miehet ovat yhtä primitiivisiä kuin sinä. Vässykkä!
LiskotAivot istuvat kesän kotona lipomassa huuliansa kun häntyrit nauttivat elämästä.
Mies, joka on geeniensä sekä halujensa orja ei ole mikään mies vaan perässävedettävä vässykkä. Tosimies sanoo EI ja menee minne haluaa.
Heh.. Siinäpäs nauttii.. Arvoisessan Seurassa.. ;D
.. Hmmm.. Jokainen on Persoonansa/Luonteensa "vanki", niin "hyvässä", kuin "pahassakin".. ;P
Multa vaativat vanhemmat jatkuvasti lastenlapsia. Olisi kuilemma jo korkea aika hommata itselle vaimo. En viitsi kertoa heille, että helpommin sanottu kuin tehty. Kuvittelevat, että vietän jotain villiä poikamieselämää, vaikka olen ätmi.
Mikset viitsi?
Jos isäsi olisi ollut samanlainen vässykkä sinua ei olisi olemassa.
Ainut mikä olisi harmittanut niin se että kultainen 80-luku olisi jäänyt kokematta. Sen jälkeen elämä on ollut niin paskaa 90-luvun lamoineen jne. että ihan sama kun en olisi syntynytkään.