Politiikot hyppivät perustuslain yläpuolella

Ja puhun nyt näistä hallituspolitiikoista ketkä se siellä milloinkin häärivät.
Näistähän tulee aivan omatoimisia vallan sokaisemia diktaattoreita.

Oma kansa unohtuu tyystin, omalla kansallaan maksattavat härskisti muiden kansanosien ylläpitoa selvittämättä mitä se maksaa ihan kuten kaiksta muustakin kerrotaan, mitä kaikki maksaa.

Kuinkas kansanpettureille ja maansa myyjille on yleensä aina käynyt ?
Seuraavana ovat jakamassa 43-miljardin arvoiset skandium-mineraalivarat ulkomaalaisille kaivosyhtiöille.
Ja lisää löytyy tuotakin mineraalia.

Miksi valtio ei pystytä valtion kaivosyhtiötä ihan kuten Norjassa on Stat oil esim. ?

Nuo maassamme olevat mineraalivarat ovat kansanomaisuutta, ei jonkun yksittäisen hallituksen, joka pelaa suuryritysten pussiin !

Valtio ei voi hallituksineen viedä kansansa varallisuutta, josta valtio koostuu noin vain kyselemättä. Se ei ole demokratiaa, vaan kansanpetturuutta, maanpetturuutta !

Mitenkäs heidän annetaan nykyään aivan valtoimenaan päättää isoista asioista ohi kansan ?

Missä on demokratia ?
Minä en näe demokratiaa kuin Islannissa, Norjassa, Sveitsissä kohtuullisesti ja täällä Suomessa vain hipun verran,mjos sitäkään !
386
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kansa on äänestämällä antanut hallitukselle vallan tehdä mitä tahtoo. Se on kansan tahto.
Vain äänestämättä jättäneillä on valitusoikeus, edellyttäen että on äänioikeutettu. Nykyään valitusoikeus tuntuu olevan vain niillä, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta, ovat tulleet jostakin ja elävät täällä siivellä.

1Äänestä
  • Tässä hallituskriisissä ja loikkauksissa väitettiin, että edustajat eivät edusta puoluetta, vaan he ovat valittu henkilöinä eduskuntaan. Eikö se ole aika nurinkurista, kun äänestäjät tuskin tuntevat ehdokkaita, ja pitäisi äänestää henkilöä. Minä ainakin pyrin äänestämään puoluetta, ja odotan myös ehdokkaan noudattavan puolueen sääntöjä, ja pysymään uskollisena aatteelle.

    Miten kansantahto toteutuu, jos edustajat voivat loikkia ryhmissä sinne tänne tuuliviirin lailla. Pitäisi kieltää loikkiminen kokonaan, ja erota jos puolue ei vastaa enää omaa näkemystä. Eronneen tilalle tulisi varahenkilö, koska sitä varten ne ovat sinne vaaleissa valitut.

    1Äänestä

Oliko Skandium löytö lottovoitto politikoille?
http://ilgron11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239381-skandiumia-ei-saa-antaa-ilman-vastinetta-ulkomaiselle-kaivosyhtiolle

Kuka ministereistä saa suurimman lotto-voiton uuden Skandium-kaivoksen
löytymisestä?
Kaivostoiminnan aloittamiseen tarvitaan valtioneuvoston lupa.

Saako Suomessa luvan voitelun (rahan) avulla? Sen voi itse kukin päätellä
kun muistelee Soklin Fosvorikaivosta jonka arvo oli 50 miljardia, mutta se
myytiin Norjaan 0,2 miljardilla

Ei Suomi itse mitään tuotantoa aloita vaan uusliberalistiministerit junailevat omistukset ulkomaille saaden kunnon lahjusrahat Panamatileille, sekä salaiset osakkuudet vakuutuskuoriin ja hallintarekisterien taakse piiloon. Suomen kansallisaarteet varastetaan poliitikkojen toimesta.

Halvalla lähtee taas:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14907289/kokoomusmata-varasti-taas-nyt-yli-30-mrd-euroa-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


FolioMulder kirjoitti:

Ja puhun nyt näistä hallituspolitiikoista ketkä se siellä milloinkin häärivät.
Näistähän tulee aivan omatoimisia vallan sokaisemia diktaattoreita.

Oma kansa unohtuu tyystin, omalla kansallaan maksattavat härskisti muiden kansanosien ylläpitoa selvittämättä mitä se maksaa ihan kuten kaiksta muustakin kerrotaan, mitä kaikki maksaa.

Kuinkas kansanpettureille ja maansa myyjille on yleensä aina käynyt ?
Seuraavana ovat jakamassa 43-miljardin arvoiset skandium-mineraalivarat ulkomaalaisille kaivosyhtiöille.
Ja lisää löytyy tuotakin mineraalia.

Miksi valtio ei pystytä valtion kaivosyhtiötä ihan kuten Norjassa on Stat oil esim. ?

Nuo maassamme olevat mineraalivarat ovat kansanomaisuutta, ei jonkun yksittäisen hallituksen, joka pelaa suuryritysten pussiin !

Valtio ei voi hallituksineen viedä kansansa varallisuutta, josta valtio koostuu noin vain kyselemättä. Se ei ole demokratiaa, vaan kansanpetturuutta, maanpetturuutta !

Mitenkäs heidän annetaan nykyään aivan valtoimenaan päättää isoista asioista ohi kansan ?

Missä on demokratia ?
Minä en näe demokratiaa kuin Islannissa, Norjassa, Sveitsissä kohtuullisesti ja täällä Suomessa vain hipun verran,mjos sitäkään !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu