Alkuvuodesta mies ilmoitti haluavansa erota, nyt selvisi että koko kevään on ollut suhde toiseen naiseen ja se jatkuu. Tuntuu, että matto on vedetty jalkojen alta, sydän rikki, ahdistaa koko ajan. Aivot eivät vielä tajua, että tää on totta. Eron suhteen ei olla tehty mitään konkreettista vielä, mies suhteilee naisensa kanssa, minä pyöritän arkea, lapset ei vielä tiedä.
Kauanko tämä epätodellinen olo kestää? Osa minusta haluaisi kaiken olevan unta tai että saataisiin tämä kuitenkiin jatkumaan. Järjen tasolla ymmärrän, etten koskaan enää voi luottaa, kun en tähänkään asti ole kunnolla luottanut. En tiedä, pitäisikö itse käynnistää eroprosessi mahdollisimman pian vai yrittää ensin hyväksyä asia ja saada vähän voimia. Mutta onnistuuko se tässä kulississa? Tällä hetkellä toimintakyky aika nollassa ja tuskainen olo. Mies ei kykene keskustelemaan asiasta, eikä näytä itse tekevän mitään eron eteen, vaikka onkin tässä ollut se eroa haluava osapuoli.
Kauanko tämä epätodellinen olo kestää? Osa minusta haluaisi kaiken olevan unta tai että saataisiin tämä kuitenkiin jatkumaan. Järjen tasolla ymmärrän, etten koskaan enää voi luottaa, kun en tähänkään asti ole kunnolla luottanut. En tiedä, pitäisikö itse käynnistää eroprosessi mahdollisimman pian vai yrittää ensin hyväksyä asia ja saada vähän voimia. Mutta onnistuuko se tässä kulississa? Tällä hetkellä toimintakyky aika nollassa ja tuskainen olo. Mies ei kykene keskustelemaan asiasta, eikä näytä itse tekevän mitään eron eteen, vaikka onkin tässä ollut se eroa haluava osapuoli.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Uskottomuudesta voi toipua esim. myöntämällä itselleen tosiasiat. Eli tässä tapauksessa miehelläsi on toinen nainen ja hän haluaa erota. Se siitä; parisuhteeseen tarvitaan kaksi. Jos mies katuisi, päättäisi suhteen ja tekisi kaikkensa panostaakseen liittoonne, tilanne voisi tietysti olla toinen. Mutta näin ei kuitenkaan ole (vaikka sitä haluaisikin).
Itse ainakin hakisin eroa. Kulisseissa on raskasta elää. Myös lapsilla, vaikkei asiasta ole heille kerrottukaan. Lapset haistavat kovin herkästi kodin tunneilmapiirin, ja sen vaikutukset ovat paljon suurempia kuin mitä aikuiset tuppaavat ajatella.
Ihan samoin oli täällä, miehellä uusi, sanoi varmuudella eroavansa, mutta silti ei ensimmäistäkään elettä tehnyt eron käytännön järjestelyjen suhteen. Aikani katsoin, oli todella raskasta, sitten pistin itse asiat aluille ja selvitin kaikki, sitten sain kuulla syyttelyä, kuinka hosun eroa. Olisi pitänyt nopeammin pistää alulle vain. Olisin ollut valmis yrittämään yhdessä, mutta siitä ei vitkuttelussa suinkaan ollut kyse. Pelasi vaan aikaa, oli saamaton, pelkäsi ympäristön reaktiota - en tiedä. Jos toinen ei halua korjata omalta puoleltaan tilannetta, suosittelen eroamaan, pistämään paperit vireille. On siinä aikaa vuosi vielä muuttaa mieltään.
Hei nimimerkki, havisevalehti
Olen pahoillani tilanteesta, johon olet joutunut. Olet shokissa vielä, tuollaista asiaa on vaikea ymmärtää ja uskoa, pikkuhiljaa tilanne muuttuu. Selvää on, että aikaa vie ja raskasta tulee olemaan, teette jatkossa kuinka tahansa. Sanotkin, että toimintakyky on nollassa, se on ymmärrettävää. Anna itsellesi aikaa, koko elämäsi on järkkynyt.
Otsikossa kysyt voiko uskottomuudesta toipua. Vastaisin, että voi. Jos molemmat tahtovat jatkaa yhdessä ja suhteen eteen sitoudutaan vahvasti. Ja tuo iso kriisi, jonka avioliiton ulkopuolinen suhde on eteen tuonut, käsitellään yhdessä ajan kanssa ja mieluusti vieläpä jonkun ulkopuolisen kanssa, joka voi auttaa tuomaan uusia näkökulmia jatkoon.
Kulissien pitäminen on raskasta. Toivottavasti sinulla on joku läheinen ystävä, jonka kanssa voit purkaa tunteitasi ja saat tukea. Toivottavasti olette puheväleissä miehesi kanssa, ellette juuri nyt ole, sekin ehkä korjaantuu jonakin päivänä.
Voimia sinulle,
Pirkko-pappi
Minä jäin kiinni tuohon loppuun, eli puheväleissä olemiseen. Onko sellainen olennaista? Toivottavaa toki, mutta kai ilmankin voi elää.
Olen eronnut tai oikeammin sanottuna erotettu. Uskottomuudesta en tiedä, mutta mies muuttui pelottavaksi ja agressiiviseksi ja lopulta lähti tiuskien että olen pilannut hänen elämänsä. Yhteiseloa oli ollut muutaman kymmenen vuotta.
En ole, en halua enkä pysty olemaan puheväleissä. En voi antaa anteeksi eikä minulta ole edes anteeksi pyydetty. Onneksi lapset ovat jo aikuisia, heidän takiaankaan ei puhevälejä tarvitse olla.
Mikä tämä lähtenyt ihminen oikein on? Ei ole tuttava eikä taatusti ystävä. Mikä tulee rakkaimmasta ihmisestä sen jälkeen kun rakastamisen sijaan tämä alkaakin vihata? Onko hän sitten kuin ei-toivottu sukulainen? En tuota tunnu kuitenkaan saavan pois sydämestäni.
Kertokaa jos joku on keksinyt ratkaisun.
Hei nimimerkki Ajelehtija
Tuossa kohtaa tarkoitin puhevälien merkityksellä sitä, että aloittaja asuu miehensä kanssa, heillä on lapsia ja aloittaja tuntui vielä miettivän (mikä on ymmärrettävää, onhan tilanne uusi ) onko heidän mahdollista jatkaa yhdessä. Jos asuu saman katon alla yhteisten lasten kanssa, on helpompaa, että on puhevälit. Samoin, jos on hivenenkin toivoa alkaa tekemään jotain yhdessä elämisen jatkamiseksi jne.
Toki on mahdollista elää olematta puheväleissä entisen puolison kanssa, mutta jos lapset ovat pieniä, se hankaloittaa asioita. Sanot oikein, että aikuisten lasten takia ei tarvitse olla puheväleissä. Ymmärrän sinua, kun ei ole pyydetty anteeksi ja mitä kaikkea sitten takana onkaan, ei ole halua olla tekemisissä, puheväleissä. Mutta toisten on helpompi jatkaa elämää, kun vanhat on edes jollain lailla selvitetty, ettei tarvitse pohtia syitä jne. Mutta aina on muistettava, että olemme niin erilaisia ja parisuhteemme ja mahdolliset erot myös. Mikä sopii yhdelle, ei ehkä ole mitenkään mahdollista toiselle.
Hyvää kesää,
Pirkko-pappi
Mietipä tuota rakkautta ja vihaa. Nehän eivät ole toistensa vastakohtia - vaan välinpitämättömyys on rakkauden vastakohta. Jos ex on vihainen ja aggressiivinen ja häipyy, niin luonnollisesti sinun pitää tasapainottaa omat tunteesi sen mukaan. Vihaamalla hetken aikaa, tai vaikka vähän pidempään sinut jättänyttä miestä, pääset eron yli.
Voisitko ajatella - ei varmaan menisi edes kovin pieleen - että mies "pimahti" "sai tarpeekseen *jostain*" ja siksi lähti. Tuo pimahtaminen sopii erityisen hyvin tuohon "mies muuttui pelottavaksi ja agressiiviseksi ja lopulta lähti tiuskien että olen pilannut hänen elämänsä. " Liittyy yllättävä aggressiivisuus useinkin mielenterveyshäiriöihin/-ongelmiin. Et sinä niille mitään voi. Etkä sillekään, että mies jätti. Niin voi tapahtua ilman aggressioitakin. Ihmisillä vain on usein sellainen käsitys päässä, ettei mikään koskaan muutu, ei saa, ei voi. Vaikka se on aivan päin mäntyä ajateltu. Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos.
Ja sitten tuohon puheväleihin. Joo, ihanne on, että puheväleissään ollaan, mutta mitä sillä missäkin tapauksessa tarkoitetaan, on jo toinen juttu. Itse olen lasten kanssa lähtenyt osapuoli, ja yritin kyllä kaikkeni pysyä "väleissä", mutta mahdollisimman vähällä puheella. Juuri sillä tavalla, että mahdutaan perhejuhliin ja miehen suvun juhliin yhdessä. Mitään ylimääräisiä "puhevälejä" en kaipaa. Lapsilla on nyt aikuistuttuaan ihan tarpeeksi tekemistä niissä. Isä soittelee, valittaa ja elämänsä kurjuutta., on välillä tökerö, loukkaa pahasti. Seuraavana päivänä ei muista mitä on sanonut. Päässä on pahasti vikaa, mutta lääkäriin varmasti menee/joutuu vasta sitten kun joutuu psykoosiin.
Että näin.
Kiitos kirjoituksestasi.
Meidän tapaus ei taidakaan olla ihan ainutkertainen. Aikuisilla lapsilla on vaikeaa omituisesti käyttäytyvän isän kanssa, hänkään ei aina muista mitä on puhunut. Vihamielisyyskin tulee edelleen usein pintaan. Pimahtanut on tosiaan.
Psykoosia olen odottanut pelastajaksi, sitten pääsisi hoitoon. Lapsilla olisi toivoa saada välittävä isä takaisin. Itse en uskalla mitään toivoa.
Maailma on joskus kummallinen paikka.
Seurakuntahan ei auta tällaisessa tilanteessa. Keskusteluapua sieltä on turha pyytää, papeilla on kiire.
Hei
Ikävää jos sinulla on tällainen kokemus. Kuitenkin seurakunnissa papit käyvät jatkuvasti keskusteluita erilaisten ihmisten kanssa, tapaavat heitä. Se on tärkeä osa pappien työtä.
Pappi Elisabet
Monet papit luistelevat velvollisuuksistaan. Keskusteluista suurin osa liittyy papin toimintaan seremoniamestarina kirkollisissa toimituksissa, jotka ovat suurta näytelmää.
Itse ainakin sain papilta keskusteluapua, monta kertaa (keskustelin kahden papin kanssa). Kävin myös kirkon perheneuvonnassa pitkään. Aivan älyttömän ammattitaitoinen perheneuvoja. Kävin myös kahdella työpaikkani psykologilla, joista toinen sopi minulle kuin nappi silmään. Toisen kanssa ei löytynyt kemioita.
Sen vielä sanon, että jos yrittää keskustelua, ihan kenen kanssa tahansa niin oma mieli täytyy pitää avoimena ja vastaanottavaisena. Terapeuttien ym. ammattilaisten kauhu on ihminen, joka pyrkii vain arvostelemaan ja syyttämään kaikkia toisia, mutta ei tee itsensä hyväksi mitään. Eli kukaan ei voi auttaa ihmistä, joka ei yhtään auta itseään, velloo vaan toisten/itsensä syyttelyssä. Tyrmää kaiken mitä ammattiauttaja (tai omat ystävät jos sellaisia on) ehdottaa. On sanomattakin selvää, että kuka tahansa pappi, psykologi, terapeutti ottaa hoitaakseen sellaisia asiakkaita, jotka ovat tajunneet tämän ytimen: ihmisen pitää auttaa myös itse itseään. Muuten minkäänlainen toisilta saatu apu ei auta yhtikäs mitään.
Näin siinä usein käy : Mies pitää toista naista, ilmoittaa että haluaa eron muttei tee asialle yhtään mitään.
Mies jättäytyy tilanteeseen, avioliitto muka jatkuu mutta kulisseissa, salasuhde jatkuu. Mies kyttäilee tilannetta ja odottaa että vaimo väsyy ja uupuu ja laittaa vihdoin eron vireille.
Miksi näin? Koska mies pelkää häpeää. Häpeää siitä että tulee ilmi toinen nainen joka sitten nimetään sukulaisten, ystävien, naapureiden ja työkavereiden taholta eron syyksi. Myös lapset saavat tietää että isukilla on toinen nainen.
Mies on siis kaikkien silmissä petturi joka haki eroa koska on ollut uusi rakastettu jo pitkään.
Mutta jos mies uuvuttaa vaimon ja vaimo hakee eroa, hän voi julistaa kaikille että vaimo jättää ja on laittanut eron vetämään. Mies voi myös kuuluttaa että vaimo rikkoo meidän perheen, ja lapset jäävät isättömiksi kun isä joutuu lähtemään.
Kasvojen menetys ja häpeä, petturin leima, on kaiken vitkuttelun syynä. Petturi sysää kaiken vastuun vaimolle.
Jos rakastuu toiseen, on siitä otettava vastuu itse. Parempi on se että rehellisesti ilmoittaa puolisolle kuinka on käynyt. Vastuun sysääminen syyttömälle on epämiehekästä ja pelkurimaista.
Ap, ei sinun tarvitse välttämättä tehdä yhtään mitään. Anna miehen tehdä ratkaisut. Ota etäisyyttä mieheen joka tasolla. Jatka omaa elämää. Moni nainen on tehnyt tuossa tilanteessa sen ratkaisun että aloittaa oman, erillisen elämän.
Siis: Jos petturi - oli sitten mies tai nainen - sysää vastuun toiselle, voi vastapuoli kieltäytyä taakan vastaanottamisesta ja sanoa että kanna taakkasi itse, hoida itse asia!
Tietenkin tuollainen vaatii paljon vahvuutta ja itsenäisyyttä. Useimmat uupuvat ja väsyvät koska ahdistus käy liian suureksi. Sitten se syytön laittaa eron vireille, ja juuri se onkin petturin tavoite.
Onhan se tietysti totta, että hän joka rakastuu, on otettava vastuu.
Mutta ei petetty voi niinkään elää, ainakaan pitemmän päälle, odottaen minkä ja milloin ratkaisun pettäjä tekee. Ainakaan elämä ei silloin ole kovin mukavaa. Voiko ottaa etäisyyttä, jos on kokenut että suhde on ollut hyvä. Kun puoliso rakastuukin toiseen, voiko sen "sietää" ja jatkaa yhteisen katon alla, mutta erillään. Silloin sen luulisi olevan hieman helpompaa, jos liitto on ollut huonommalla hapella jo ennen salasuhdetta.
Onko sillä sitten enää merkitystä vaikka eroa hakisi petetty.
Jos pettäjä jatkaa uuden rakkautensa kanssa, eikö se osoita, että aviosuhde on tullut tiensä päähän, ainakin pettäjän mielestä. Se, että ei ole tehnyt erohakemusta, ei kerro avioliiton jatkamishalukkuudesta. Heivaamalla uuden suhteensa, se kertoisi jo hieman avioliittoon panostamisesta.
Vaikea tilanne. Toki jotkut onnistuvat avioliittonsa pelastamaan salasuhteen paljastuttua, mutta molempien on sitä haluttava ja tehtävä paljon työtä sen eteen. Hatunnosto heille jotka siihen pystyvät.
"Onhan se tietysti totta, että hän joka rakastuu, on otettava vastuu."
No eihän se noinkaan mene. Kyllä parisuhteessa vastuu kuuluu molemmille, ehdottomasti, oli tilanne kuin tilanne. Vastuunpakoilua on se, että ajattelee vastuun olevan toisella. Eli tässä tapauksessa ap pakenee vastuuta, jos kärsii vain ja odottaa miehen hakevan eroa.
Olisi se hassua jos poliisikin ajattelisi noin. Kolmion takaa tuleva kylkeenrysäyttäjä ei olisikaan syyllinen, vaan vastuu olisi molemmilla tienkäyttäjillä :)
Olen samaa mieltä että ap. kärsii, jos jää odottamaan, että mies hakee eroa. Olen kykjsin kanssa siitä täysin samaa mieltä . Kommenttini toisessa lauseessa tätä asiaa koitinkin tuoda esiin.
Ehkä olisi pitänyt lisätä eräs sana lauseeseen:
"Onhan se tietysti totta, että myös hänen joka rakastuu on otettava vastuu."
Mutta lienee silti inhimillistäkin, että lopullisen päätöksen teko voi olla hankalaa sille rakastuneellekin. Tuskin helppoa petetyllekään, hänelle kun tieto voi tulla ns. puun takaa. Toinen on luullut, että kaikki on ihan hyvin.
Toisaalta on tilanteita, jossa kumpikin osapuoli on heti samaa mieltä, että kamat jakoon, silloin ei jäädä roikkumaan mihinkään välitilaan.
Helpointa varmaan jos molemmat ovat valmiina laittamaan kaikki heti halki poikki pinoon-periaatteella ja tavallaan ero on jo molemmilla prosessoitu. Harvoin taitaa kuitenkaan olla näin.
Voi toipua, ja se onkin kaikkein tärkeintä nyt. Jottet katkeroidu ja jottei se hidasta loppuelämääsi. Puhu oikeiden ihmisten kanssa, sellaisten jotka eivät halua ottaa puolia, jotka ovat valmiita kuuntelemaan. Tuo sykerö täytyy saada kuitenkin auki sisältä. Tiedän tuon tunteen että haluaisi sen olevan unta. Välillä kun sen unohtaa ja sitten siihen havahtuu, haluaisi vain painaa silmät kiinni ja nollata tilanteen - että jos se kuitenkin olisi unta!
Eikä se lähde itsestään pois, ei se noin vain sula, ainakaan jos on taipuvainen pohdiskeluun. Jos ei sitä käsittele, siihen ympärille nivoutuu kaikenlaisia ajatuksia "mitä tein väärin / mitä olisin voinut tehdä toisin / missä kohtaa minun olisi pitänyt huomata / oliko tämäkin xxx tapaus merkki siitä jo aiemmin... miten paljon kaikesta hyvästä oli totta". Se kehä ei katkea kuin käsittelemällä. (viimeiseen vastaus: kaikki hyvä minkä koit _oli totta_, sitä ei mikään toisten välinen voi mitätöidä)
Itselläni oli yksi lapsuusystävä joka ei ole meidän pariskunnan ystävä ollut vaan jäänyt vuosien varrella etäisemmäksi, ja häneltä sain parhaimman ja luotettavimman tuen kun mietin. Itseasiassa hän sanoi suoraan, että minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus ja olen taipuvainen kuvittelemaan enemmän kuin tilanteessa on. Mutta että tosiasiat täytyy kuitenkin tunnustaa ja niiden mukaan edetä. Ja niin tehdään, päivä kerrallaan, asia kerrallaan.
Koitahan saada aikaan oikea keskustelu tapahtuneesta. Ota selvää, kuka on miehesi naistuttava ja kerää lapset mukaasi ja lähde hänen luokseen kyläilemään. Keskustelkaa tästä häntäheikistä ihan vain naisten kesken. Sano, että aiot erota ja että lapsesi ovat sitten osittain hänen ruokinnassaan joka toinen viikko. Ja että miehelläsi on tapana käydä vieraissa. Kysy suoraan haluaako tämä nainen miehesi ja onko vastuunottoa havaittavissa.
Itse voit pistää eropaperit vetämään sen kummemmin ilmoittamatta, koska miehesi saa eropäätöksen kuitenkin tiedoksi. Ja ala ottaa kaikkien hankintojen kuitit omiin nimiisi, ettei niitä tarvitse enää erossa maksaa toiseen kertaan. Sinulla ja miehelläsi on vain yksi elämä ja tällä hetkellä sinä roikut löyhässä hirressä. Osoita päätöksentekokykyä ja muista, että mikäli asiat joskus muuttuvat, niin naimisiin pääsee aina. Tulevaisuus on huomenna. Onnea ja tsemppiä.
Lapset mukaan tuollaiseen keskusteluun, ei huhhuh..
Voi toipua, totta kai. Ensin täytyy kuitenkin myöntää tosiasiat ja edetä niiden pohjalta. Miehesi uskottomuus - toinen nainen- mies haluaa eron = parisuhdettanne/liittoanne on mahdotonta pitää yllä yksin. Kun miehesi ei näytä eron eteen tekevän mitään, niin se jää sinun tehtäväksi. Uskottomuudesta yli pääseminen ja oman tasapainon löytyminen vaatii tässä tapauksessa eron, koska teidän liitto on tiensä päässä. Sitä kauemmin roikut löyhässä hirressä, mitä kauemmin vehtaat eron vireillepanoa.
Tuollaisia samanlaisia "eroilmoituksia" tapahtuu usein, milloin on syynä toinen suhde, milloin jotain aivan muuta. Suurin syy on se, että parisuhteessa ollaan siinä vaiheessa ajauduttu riittävän erilleen toisistaan. Ei vain enää ole mitään sellaista, jonka molemmat kokevat yhteiseksi, meidän jutuksi.
Asiantuntija kehotti jossain tekemään itselle aikajanan liiton kehityskaaresta. Miettimään mitä ovat ne tärkeät hetket myötä- ja vastoinkäymisissä? Mitkä olivat yhteiset unelmat liiton alkuaikoina, entä viime vuosina? Miten kohtasitte arjessa, aamuisin, töistä tullessa, illalla ja nukkumaan mennessä? Etenkin myönteisten hetkien etsiminen on tärkeää - jokainen katse, kosketus äänenpaino, kohti kääntyminen jne vaikuttaa. Ikävä kyllä samoin jokainen väärä sana, katse, vetäytyminen, huokaus ja tihahdus.
Itselläni tuon edellisen miettiminen oli silmät avaavaa. Aika kumma miten voi vuosikausia vain sopeutua. sitten kun pidempää miettii, niin huomaa olevansa kimpassa ihan toisenlaisen tyypin kanssa kuin aikoinaan meni naimisiin. Oikeasti vastakohdan. Todella häkellyttävää.
Selvitä ensin eroon liittyvät raha-asiat lakimiehellä joko yksityisellä tai kunnan lakimiehellä (jos alaikäiset lapset). Sitten avieron 1.hakemus käräjäoikeuteen. Prosessiin menee jokatapauksessa puoli vuotta. Emootiot nyt syrjään, eli itke itkusi myöhemmin, jos on jotain itkettävää. Vitutus kestää kyllä, mutta tuollaisen alhaisen kanssa ei kannata kovin kauaa saman katon alla viihtyä. Tulet vain masentumaan itse. Sä olet hänelle "kuollut" jo, panee häikäilemättömästi toista naista ja leikkii muka avioliittoa, kun on henkisesti täysi nolla ja luuseri. Paska mikä paska. Näitä on muillakin ollut.
Monta asiaa voi katsoa läpi sormien avioliitossa. Monta asiaa voi saada korjatuksi kun yhdessä yritetään.
Avioliitossa kaikista kalleimman lupauksen antamisen huolellisesti ja harkiten rikkominen on anteeksiantamatonta.
Tuossa rikkoja heittää lokaan ja sioille kaikista kalleimman: toisen luottamuksen.
Se on ehdottomasti hyväksyttävä syy eroon.
Voi toipua. Parhaiten toipuu, kun hakee eroa muuttaa erilleen, siis teidän tapauksessa. Jos mies katuisi, olisi pahoillaan sinulle aiheutuneesta "harmista", tekisi parannuksen, hyvittelisi yms. niin yhteiseloa voisi harkita jatkettavaksi. Mutta tuossa tapauksessa kun mies heiluu vieraan luona ja haluaa erota, kannattaa vain erota mahdollisimman nopeasti.
Hei aloittelija,olen kokenut saman,meillä oli silloin 2 pientä lasta....miten voin saada yhteyttä sinuun,en ole saanut oikein käsitellä asiaa...voitko jättää meiliosoitteesi?
Asiat ei pitkittämällä parane. Kertokaa lapsille missä menään ja laita ero vireille. Jos et jaksa käydä yksin läpi tunteitasi varaa aika työterveyshuoltoon tai terveyskeskukseen jotta saat apua. Mutta on parempi että asiat laitat pyörimään mahdollisimman. Mitä pitempään vetkuttelet sitä monimutkaisemmaksi asiat menee. Hän on jo käytännössä eronnu koska hällä on jo toinen.
valitettavasti ei voi toipua, luottamus ei palaa koskaan
Jos eron haluaa sen myös saa. Jos ei tee mitään ilmoituksen jälkeen on yleensä syy ettei haluakaan erota. Kykenetkö antamaan anteeksi? Ja se mitä mies tekee päätöksen jälkeen. Minullakin aikanaan mies jäi kiinni ja ensin erottiin. Ei mennyt kuin 2kk tuli takaisin koska en ollut edes hakenut eroa eikä itsekkään. Palasi perheen rauhaan. Kiihkeästi olivat seukanneet. Kun yksikään tuttumme eivät hyväksyneet miehen tekoa alkoi uusi elämä olla tuskaa. Tuli akan ex kuvioihin ja lasten edut meni miehen ohi. Kertoi myös ettei mikään muu pelannut loppujen lopuksi kuin seksi. Mies itki meidän perään kun meillä harrastukset samat olin siinäkin parempi sitä. Kuinka kaipasi niitä aikoja. Kun mulla taas uusi mies joka ilmoitti mielenkiinnosta minua kohtaan. En kuitenkaan kyennyt suhteeseen. Nyt nämä kaksi tappelee minusta. On tämä ihmeellistä elämää. Mies itse halusi erota ja tuhosi hyvän liiton, nyt ei halua erota. Nukkuu eri huoneessa kylläkin mutta en taivasalle miestä laita. Mutta kuvio on nyt ihan väärin. Mies kyttää ja huolehtii etten vain pääsisi tapaamaan tuota toista. No annetaan sen kärsiä kuten antoi minunkin kärsiä kuukausia kun epäilin miestä toisesta naisesta ja tottahan se oli. Annan tahallani ymmärtää että mulla nyt suhde. Varsinkin tuo toinen on mukana kostamassa mutta rakastan vain yhtä. Toinen mies tietää tämän ja ymmärtää että haluan kostaa. Näin ihmiset joskus tekevät toisilleen ihastuneena ja uuden viehätyksensä vuoksi.
Meilläkin tilanne just päällä.Jo jonitakin vuosia olen huomannut päivästä toiseen jatkuvaa pientä valehtelua.Sanonut niistä miehellekkin ,että kiinni jäät vielä ja näinhn joutui nyt kaikki vlheensa myöntämään, Onhan päitä patologisia valehteijoita. No lopultahan se jo kauan jatkunut suhdekkin selvisi.Mutta ,kun on sellainen ammatti,että voi joka välissä pettää.
Lapsille ,jotka jo toisella kymmenellä ,hän on liirum laarum,petaa tilanntta ,miten kultanen isä on..Lapsethan on lojaaleja ,ei fiksu 14 vuotiaskaan ymmärrä ja usko millainen isä on ,vaikka on vuosien varrella nähmnyr minun lukuisat itkut miehen baari-iltojen jälkeen. Lapsille en mustamaalaa isäänsä.mutta on raskasta kun pilää kaikista valheista vaieta.
Sinisilmäinen olen ollut,josko vihdoin oppis yli kymmenen vuoden jälkeen.Kun luottamus on mennyt ei se takisin tule.
MUTTA EROTA HALUAN EHDOTTOMASTI.Ei auta isän itku lasten edessä,,,kun valehtelut vaan jatkuu.,,,pitäi pari vuotta käyttäytyä rehellisesti ,,,,,,,eikä sittenkään.