Irtisanomisaikakysymys

Tällaistaongelmaa

Olen postittanut irtisanomisilmoitukseni kirjeitse. Käytin lomakkeena valmista PAM:in irtisanomisilmoituslomaketta. Tietenkin kirjoitin viimeiseksi työpäiväkseni siihen 14 päivää allekirjoittamista seuraavasta päivästä olevan päivän.

Ilmeisesti kuitenkin kirjeellä toimitettaessa irtisanomisaika alkaa vasta kun se on vastaanotettu, viimeistään kuitenkin viikon päästä postituksesta.

Onko nyt näin että joudun vielä joustamaan viikon työvuoroissa? Vai voinko esimerkiksi soittamalla ilmoittaa, että kirje on tulossa ja irtisanoa itseni vielä "uudelleen" suullisesti jolloin työnantaja on saanut ilmoituksen ja irtisanomisajan voi aloittaa soittohetkestä.

2

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siitaheti

      Juu soita vaan. Ja sano että kirje tulossa. Suullinen riittää aloittamaan ajan.

    • konsulentti

      Muille tiedoksi, että aina kun vaan on mahdollista, kannattaa ojentaa ilmoitus omakätisesti työnantajalle. Silloin tietää, että irtisanomisaika alkaa juosta seuraavasta päivästä. Postin kulkuun joutuu siis varaamaan viikon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      252
      2672
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      17
      2187
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      328
      1912
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1639
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      90
      1566
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1260
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1210
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1131
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1093
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1036
    Aihe