Minulla on ollut salasuhde entiseen esimieheeni(olen vaihtanut jo työpaikkaa) Suhde alkoi minun ollessani vielä töissä hänen yrityksessään ja jatkuu edelleen(näemme silloin tällöin ja viestittelemme päivittäin). Kun suhde alkoi, olimme molemmat varattuja, mutta sittemmin hän on eronnut vaimostaan.(koska jäi kiinni) Nyt hän haluaisi oikean suhteen minun kanssani.
En tiedä mitä tehdä. Jos kuuntelisin tunteitani, lähtisin hänen mukaansa, vaikka olenkin melko varma, ettei suhteemme kestäisi johtuen siitä, että olemme molemmat epäluotettavia ja siitä, miten suhde on alunalkujaan alkanut. En usko, että hän olisi ikinä eronnut takiani, vaan erosi, koska vaimo kyllästyi miehen virityksiin. Toisaalta uskon häntä, kun hän vannoo rakkauttaan minulle.
Nykyinen mieheni tietää tunteistani ja suhteesta tähän toiseen, mutta toivoo, että korjaisimme suhteemme. Tahtoisin myös löytää kipinän hänen kanssaan, mutta tuntuu, etten pääse eroon tästä toisesta, vaan ajattelen häntä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.
Tiedän, että tunteita tulee ja menee, mutta tuntuu, että nämä tunteet vaan ei hellitä.
Tahtoisin tuntea näin miestäni kohtaan... Olemme olleet yhdessä 10vuotta ja meillä on 2 lasta ja yhteinen omaisuus. Olemme nyt mieheni kanssa yrittäneet ottaa ns. laatuaikaa ja olla enemmän läsnä, mutta minua lähinnä ahdistaa, koska tiedän, että hänen "läsnäolonsa" johtuu vain menettämisen pelosta ja toisaalta häpeästä, jota hän joutuisi tuntemaan, jos eroaisi(näin hän minulle sanoi?)
haukkukaa, herättäkää, neuvokaa. olen sekaisin.
mitä tekisitte tilanteessani?
En tiedä mitä tehdä. Jos kuuntelisin tunteitani, lähtisin hänen mukaansa, vaikka olenkin melko varma, ettei suhteemme kestäisi johtuen siitä, että olemme molemmat epäluotettavia ja siitä, miten suhde on alunalkujaan alkanut. En usko, että hän olisi ikinä eronnut takiani, vaan erosi, koska vaimo kyllästyi miehen virityksiin. Toisaalta uskon häntä, kun hän vannoo rakkauttaan minulle.
Nykyinen mieheni tietää tunteistani ja suhteesta tähän toiseen, mutta toivoo, että korjaisimme suhteemme. Tahtoisin myös löytää kipinän hänen kanssaan, mutta tuntuu, etten pääse eroon tästä toisesta, vaan ajattelen häntä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.
Tiedän, että tunteita tulee ja menee, mutta tuntuu, että nämä tunteet vaan ei hellitä.
Tahtoisin tuntea näin miestäni kohtaan... Olemme olleet yhdessä 10vuotta ja meillä on 2 lasta ja yhteinen omaisuus. Olemme nyt mieheni kanssa yrittäneet ottaa ns. laatuaikaa ja olla enemmän läsnä, mutta minua lähinnä ahdistaa, koska tiedän, että hänen "läsnäolonsa" johtuu vain menettämisen pelosta ja toisaalta häpeästä, jota hän joutuisi tuntemaan, jos eroaisi(näin hän minulle sanoi?)
haukkukaa, herättäkää, neuvokaa. olen sekaisin.
mitä tekisitte tilanteessani?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos sulla ei ole tunteita mieheesi, ero on paikallaan. Ei voi yksipuolisesti olla suhteessa, että hän vain rakastaa. Surullista mutta totta. Hän voi päästä yli erosta ajan kanssa ja löytää kestävämmän suhteen, vaikka aluksi kaikki on vaikeaa. Vai oletko kiinnostunut hänestä, onko hyviä puolia, käsitin ettet olisi kiinnostunut enää. Toivottavasti lapset voivat asua tutussa turvallisessa tai kodikkaassa ympäristössä, eikä revitä sinne tänne.
Onko johtajamies uskollista tyyppiä vai naistenmiestyyppiä? Miksi hän päätyi vaimon ja sun kanssa yhtäaikaiseen suhteeseen? Toki voit kokeilla hänen kanssaan jos tunteet ovat voimakkaat, mutta ei ole pakko muuttaa yhteen (heti ainakaan). Jos ei toimi, voi olla sinkkuna ja katsoa muuta. Onko mies turvallinen /antelias /avoin sinua kohtaan, ei siis aggressiivinen, ovat aina tärkeitä kysymyksiä uuteen mennessä.
Kun on kaksi yhteistä lasta, mieti vain ja ainoastaan, mikä olisi heille parasta ja menettele sen mukaan. Patenttivastausta ei ole. Joudut miettimään sen omasta tilanteestasi käsin.
Olen eri mieltä siitä, että koti pitää rikkoa automaattisesti, kun ihastus haihtuu puolisoiden väliltä. Tunteet ovat kuin tuuliviiri, kun lapset taas tarvitsevat kivijalan vuosikymmeniksi.
Jos on väkisin miehen kanssa, mikä on kauheaa, nainen kärsii ja sen myötä lapset. Pitäisi erota ajoissa jos tunteita ei vaan ole, ei pitää kahta miestä kärsimässä odottaen epäselvässä jutussa. Myöhemmin kuitenkin ero tulee, jos ei nyt. Ja lapset ovat varmasti etusijalla eroista huolimatta. Toki ihmiset itse päättävät mitä tekevät.
Kyllä lapset kärsivät enemmän isäpuoli-äitipuoli / monta kotia -kierteestä kuin siitä että isä ja äiti ponnistelevat suhteensa eteen vähän. Jos saatte järjestettyä niin, että lapsille ei koidu kielteisiä muutoksia niin että vastuullisesti sovitte, kaikki on hyvin. Se edellyttää että tosiaan käsittelette suhteen loppuun, ettei jää katkeruutta hautumaan. Eropäätöksen jälkeenkään ei ole myöhäistä käydä perheneuvolassa juttelemassa. Päinvastoin siitä voi olla paljon apua käytännön asioiden selvittämiseen.
Ei tuo aloittajan aloitus kuulosta siltä, että suhteessa on VÄHÄN ponnisteltavaa. Kyllä pettäminen ja rakastuminen toiseen kuulostaa aika raskailta asioilta, joista ei helposti parisuhteessa pääse yli. Tietenkin on kyse siitä millaisia aloittaja ja hänen miehensä ovat. Omasta kokemuksesta tiedän, etten pystyisi jatkamaan suhteessa, jossa on ollut pettämistä. En vaan pysty antamaan sitä toiselle anteeksi, koska pelkään, että hän pettää uudelleen :(
Yhden eron läpikäyneenä voin sanoa, että lapset ovat onnellisimpia silloin kun vanhemmat ovat onnellisia...yhdessä tai erikseen. Pahinta on se, että lapset joutuvat kuuntelemaan vanhempien riitelyä ja katsomaan kun he elävät rakkaudettomassa parisuhteessa. Meillä isäpuoli/äitipuoli ovat molemmat samalla viivalla kuin me vanhemmat ja tulevat hyvin lasten kanssa toimeen. En näe tossa asetelmassa mitään pahaa...päinvastoin.
Niin vaikea tilanne..itselläni oli vähän vastaavanlainen elämäntilanne alkuvuodesta . Avioliitto eron partaalla, eikä tunteita ollut. Suhde myös työpaikalla eronneeseen mieheen. Olin tosi ihastunut häneen ja hänkin ehkä jollain tasolla minuun. Ainut ero tilanteesi verrattuna on se, että hän ei lupaillut yhteistä tulevaisuutta ja koitti saada mut näkemään mitä hyvää mun ja puolison perheessä on. Tosi vaikeaa oli, ajattelin häntä päivin ja öin. Työtilanne ja hänen riitaisa eronsa olivat niin hankalia, että tunteista huolimatta oli vaikeaa yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan ajatella. Koitin miettiä että jos tätä ihastusta ei olisi, niin haluaisinko erota? Päätin, että haluan erota. Oli niin syyllinen olo ja puoliso ansaitsi parempaa jne. Mutta sitten kun kerroin eroaikaeista puolisolle ( niistä oli puhuttu aiemminkin, viimeiset kolme vuotta oli mennyt heikosti). Hän otti ilmoituksen hienosti vastaan, katsottiin yhdessä mulle asuntoa, sovittiin että lapsille kerrotaan kun ollaan asumisasiat saatu kuntoon . Eli ero näytti helpolta, kunnes mulle iski järjetön ahdistus..en halunnutkaan erota! Tajusin, että en ollut tosissani edes yrittänyt parantaa suhdettamme, olin vaan niin ihastunut toiseen. Puoliso oli kuitenkin se joka on aina ollut elämässä, ajatus joulusta lomista jne eronneena oli jäätävä ajatus . Ero siis peruttiin. Vielä mietin johtuiko muutoksen pelosta tuo mun ahdistus. En tiedä, mutta asiat tuntuu nyt oikeammilta kuin pitkään aikaan, mulla on välillä jopa häntä ikävä kun on työreissulla.Mitään suurta kipinää ei olla saatu aikaiseksi, kai se pitkissä suhteissa vähän haastavaa on. Mutta seksi sujuu ja läheisyyteen ollaan koitettu satsata enemmän. Voisi sanoa että arki on nyt sujuvaa ja riittävän hyvää.
Tuo työkaveri...vaikeaa on ollut päästää irti, mutta nyt jo joskus on mennyt päiväkin etten häntä mieti. En usko että meistä olisi ikinä tullut paria, hän on aika menevä ja en voisi häneen ikinä luottaa. Hän etsii itseään muiden naisten kanssa nyt, sitä on ikävä katsoa vierestä, koska välitän hänestä paljon. Paljon olen hänen vuokseen itkenyt. Helpointa olisi jos voisi työpaikkaa vaihtaa..Mutta siis, en osaa neuvoa mitä sun pitää tehdä. Jos sulla on sellainen olo että kaikki ratkaisut on huonoja, niin älä hätiköi.. aika yleensä ratkaisee. Välillä itseäni järkyttää se, että kuinka varma olin siitä että haluan erota.. enkä sitten kuitenkaan ollut. Jos tuo toinen olisi kannustanut eroamaan, niin olisin sen varmasti tehnyt, ajatus tuntuu nyt kauhealta. Jotenkin sitä oli vaan niin sekaisin.
Parasta tietysti olisi että ei sivusuhteisiin lähtisi ollenkaan, mutta niin se elämä vaan joskus sivuraiteille vie. Kaikella kai on tarkoituksensa. Eipä tästä taitanut apua ollla😁
Jos olisin miehesi, tekisin ratkaisun puolestasi hakemalla avioeroa.