Miten kasvatan murrosikäisen pojan. On niin masentunut, ei saa yöllä unta. Ei tee mitään,ei vaikka pyytää nätisti. Käy kuulemassa joskus iltaisin äidiltään neuvoja,keneltä saan neuvosja koska ammattiauttajat ovat naisia. Haluan pojasta miehen, enkä mitään kaljottelevaa uusavutonta. Oikeasti asiallisia neuvoja, aika loppuu. Sossut, psykolologit käyty,ei kuulu heille. Minulla palaa roput.
No minäpä kysyn!
Einössö
46853
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Esimerkiksi rakkaudella, empatialla ja järjellä.
"Ei tee mitään", eikö siis käy koulussa eikä töissäkään? Minkä ikäinen poika on? Onko äidin ja muiden naisten neuvot minkälaisia, missä asioissa? Eikö naisten neuvot kelpaa sinulle? Entä pojalle? Kaipaako poika sinun neuvoja? Kaljoitteleeko?
Sillä mitä sinä pojasta haluat ei ole merkitystä. Se on nähty, ettei moni vanhempi, etenkään isä, ole poikaansa tyytyväinen, teki hän mitä tahansa.
Minkälaisia vahempia esimerkkeinä hänellä on ollut? Vanhemmat apaattisia, työttömiä, saamattomia?
Lasten ja nuorten kanssa pitää viettää aikaa ja yhdessä aloittaa yhdessä tekeminen kunnes siitä tulee tapa. Keskustella miksi tehdään mitäkin, mikä on seuraus jos kaikki jättää tekemättä. Kannustaa, kehua ja palkita , ei märistä joka hemmetin roskapussista. Pienestä hommasta aloittaa.
En ole työtön,en käytä alkoholia,yhdessä harrastetaan,rahotan. Äiti vaan oli erinlainen oli ylisuojeleva,mitöön ei saanut tehdä. Kun ennen halusi tehdä ruokaa, moitteita tuli kun hän siivosi huonosti,EI KANNUSTANUT. Äiti on vahva käskijä ja kuitenkin lapselle äiti on tärkeä. Olen rahoittaja ja kodinhoitaja, enkö tiedä miten kannustaisi kun on niin suljeutunut. Tämä on se pointti miksi kysyn neuvoa.
Nimenomaan etsiä lapsesta niitä hyviä puolia joita tuoda esille kitiseminen on pahinta myrkkyä
Sen ikäinen on hyvin herkkä ja menee henkisesti rikki hyvin helposti jos luottamusta ei ole molempiin vanhempiin mutta tässä ei vissiin ole kyse mistään tällaisesta ajan kanssa selkiytyy kun aikuistuu ei ole helppoa aina murrosikäisen kanssa varsinkaan
Ja taas haukutaan ezää ja meihen lapssia aina ex-ässä ja lapsisa vika pehreenrikkojat elää miehen siivellä ja leikkivät toiste lapsilla.
Uhkailu, kiristys ja lahjonta.
Ei riitä, että pyytää nätisti. Joskus pitää myös pakottaa. Sanotaan vaikka, että jos huone ei pysy siistinä, voi tietokoneen ottaa pois. Jos kännykällä vietetään liikaa aikaa, voi siihen antaa prepaid liittymän jne.
Pakottaa ei saa, eikä ainakaan noin hölmössä asiassa kuin huoneen siivoaminen. Sillä ei saa aikaiseksi mitään hyvää, vaan pelkästään pahaa. Vapaaehtoisuus on kaiken a ja o.
No sitten se jää siivoamatta tai vanhemmat siivoavat.
Juuri näin. Tai sitten nuori siivoaa sen motivoituessaan asiaan.
Vanhemmilla on usein valitettavan suorituskeskeinen ja autoritäärinen lapsensa/nuorensa ohjaustyyli. Sellainen tappaa lapsessa kaiken luovuuden ja vapaaehtoisuuden. Herkemmät masentuvat ja saavat muita mielenterveyden häiriöitä. Vapaaehtoisuus kuitenkin on kaiken a ja o ihmisen itseohjautumisen/motivaation kannalta.
Oikeastiko kasvatatte lapsenne periaatteella tekee minkä tekee motivoituessaan. On vain asioita joita täytyy tehdä, myös teineillä ja jos ei vapaaehtoisesti ja motivoituneena niin sitten pakolla. Teineissä kuten ihmisissäkin on hyvin erilaisia luonteita. Jos jollain on hyvin helppo ja kiltti lapsi niin silloin on helppo saarnata, että kaikki tapahtuu nätisti pyytämällä. Mutta sitten on niitä huithapeleita, joille koko elämä on vain sotku tms. Selkeät säännöt ja rajat, sanoisin itse. Teinit osaa kyllä olla äärimmäisen rasittavia, vaikka välillä näkyy pilkahduksia muustakin. Muuten, teinien huoneen kuuluu ollakin hieman sotkuinen, jotta heidän kaaosmaisessa tilassa olevat aivonsa pääsisivät kehittymään normaalisti. Tämä on faktaa.
Lapset ovat luonnostaan aktiivisia, tekeviä, taitavia, uteliaita. Kuten tuossa "Minäpävastaan " kirjoitti, lapset kasvavat itsestään, heitä tarvitsee vain joskus ohjailla - ja tämä on tärkeintä - HEILLE sopivaan suuntaan. Edellyttää tietysti lastensa tuntemista. Ja sitä, että erottaa omat asiansa ja niiden merkitykset itselle lastensa/nuortensa asioista.
Lapsen leimaaminen huitapeliksi tai kiltiksi on haitallista. Ja kertoo vain siitä, ettei vanhempi tunne lastaan tarpeeksi. Meissä jokaisessa on kaikkea; välillä olemme huihapelejä, välillä kilttejä, mutta lähtökohtaisesti kukaan ei ole pelkästään jompaa kumpaa.
Vanhempien oman esimerkin avulla lapset kasvavat kuin itsestään; tekemään "automaattisesti" asioita (myös ei-niin-kivoja), vaikka vanhemmat eivät ikinä komentaisi mitään tekemäänkään. Tai motivoituvat ja tekevät juuri siksi, koska ei käsketä. Käskeminen ja määräily tappaa lapsen oman ehtoisen toiminnan ja passivoi lapsen.
Käskemistä käyttäisin vain kun sitä todella tarvitaan - lapsen henki /terveys (fyysinen/ psyykkinen/sosiaalinen) on vaarassa. Mitä vanhempi lapsi, sitä vähemmän käyttäisin vielä käskymuotoa, vaan pyrkisin keskustelemaan asiasta siten, että lapsi/nuori itse sanoo ymmärtävänsä mitä visaisessa tilanteessa pitää tehdä ja tekee sen.
Teinien huone ei "kuulu" olla yhtään sen enempää sotkuinen kuin siistikään. Aivan kuten ei aikuistenkaan koti; sehän voi olla kovinkin sotkuinen tai äärimmäisen siisti. Silti TÄYSIN hallitsematon, kaaosmainen sotku (vrt. himohamstraajat) kertoo mielenterveyden pahoistakin ongelmista, joihin ko. henkilö tarvitsee ulkopuolista apua.
No siellä oli asiallinen kommentti. Huone ei ole ongelma. Yksin 24/7, ilman minkäänlaista neuvoa. Ei tässä lentävä hätä ole, mutta joskus vaan kasvattajaltakin palaa PINNA. Luulen, että jos iilimadot ei syö minua pojasta tulee hyvä mies. Muistakaa isä ei saa koskaan tukea yhteiskunnalta vaan äiti. ehkä huonoja yhisiä on muitakin.? Tsemppiä lajitoverit! Ps. En häiritse enää lähden kerämään pulloja.
No hienoa punkisnotdead, kyllä näitä itsestään johonkin suuntaan kasvaneita lapsia todellakin on nykyään. Aivan ihana sukupolvi tämä minä-minä sukupolvi. Tosiasia on se, että osa lapsista tarvitsee enemmän kuria ja tiukempia rajoja kuin osa. Osa lapsista on kiltimpiä, osa huithapelimpia ihan niinkuin aikuisistakin. Sehän on fakta. Mutta ei se tee kenestäkään lapsesta vähemmän rakastettavaa. Tosin asiantuntijat sanovat, että vanhempi joka väittää rakastavansa jokaista lastaan yhtä paljon, valehtelee. Inhimillistäkin on se, että se jonka käyttäytyminen esimerkiksi omalle luonteelle on helpompi on helpompi rakastaa. Tämän kun tiedostaa, on jo pidemmällä.
Et tainnut ihan ymmärtää. Puhuin vanhempien tekojen esimerkin voimasta lasten ohjaamisessa. Näillä lapset näpsäkästi kasvavat toivottuun suuntaan, siis omaksi itsekseen (ei vanhempien kopioiksi tai sellaisiksi mitä vanhemmat tai muut haluavat). Ihan ilman, että heitä täytyy käskeä ja komentaa alvariinsa. Edellyttää tietysti myös vanhemmilta, että he ovat oma itsensä, eivät vain feikkaa ja esitä, ovat itse sisältäpäin ohjautuvia.
En puhunut vanhempien välinpitämättömyydestä lasten ohjaamista kohtaan tai
"Älä tee kuten minä teen, vaan kuten minä sanon" -ohjaamista. Lapset ovat erilaisia persoonia, aivan kuten aikuisetkin. Juuri näin. Usein vanhemmilta vain unohtuu, että erilaisuus on rikkaus, ei riesa, ongelma tai haitta.
"vanhempi joka väittää rakastavansa jokaista lastaan yhtä paljon, valehtelee"
Rakkautta on hankala mitata (ja miksi edes pitäisi), sen voi vain tuntea. Ihminen voi rakastaa useita ihmisiä, myös vanhempi lapsiaan, yhtälailla (tai vaikka arkisesti yhtä paljon). Rakkaus jokaista kohtaan on kuitenkin erilaista. Kyse ei ole niinkään rakkauden määrästä vaan sen laadusta. Laatuun puolestaan vaikuttaa lapsen ja aikuisen välinen vuorovaikutus. Erityisesti lapsen ja vanhemman suhteessa siihen vaikuttaa vanhemman taito kohdella lastaan omana itsenään, omana persoonana. Usein sanotaan vilkkaan lapsen persoonan olevan "haasteellinen" mitä se ilmeisesti onkin, erityisesti rauhallisemman vanhemman kannalta. Välillä olisi hyvä miettiä asia toisinpäin: rauhallinen vanhempi on haasteellinen vilkkaan lapsen kannalta. Ja etenkin vilkas vanhempi on haasteellinen rauhallisen lapsen kannalta. Koska aikuinen on kuitenkin aikuinen ja vanhempi, hänen tehtävänsä on tuntea lapsensa ja itsensä erilaisuus, ja siitä huolimatta ohjata lastaan lapsen suuntaan - ei vanhemmalle luontaiseen suuntaan. Ihan lonkalta heittäisin, että suurimmat ristiriidat ja arjen ongelmat lasten kanssa syntyvät siitä, ettei vanhemmat tiedä ja tunne lapsiaan riittävän hyvin. Heillä ei ole aikaa. Enkä sitä yhtään ihmettele, jos molemmat vanhemmat tekevät lapsen vauvaiästä alkaen täyttä työpäivää, ehkä enemmänkin.
nimimerkille Taistellaan.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, ei ketään huvita auttaa paskamaista tyyppiä jolla pinna palaa koko ajan. Mitäpä jos menet edes yhden kerran peilin eteen ja katsot tarkkaan siellä näkyvää miestä. Mieti mitä sinä voisit tehdä oman lapsesi eteen. Oikea vastaus ei ole pullojen kerääminen.
Juuri tuota yritin sanoa, että lapset ovat kaikki tärkeitä ja rakkaita erilaisuuksineen. Ja tiedän kuule mitä on se, kun isä ei tule kunnolla toimeen lastensa kanssa ja miltä se äitinä tuntuu. Eikä muuten pidä paikkaansa, että kiihtyvämpi aikuinen tulisi paremmin toimeen kiihtyvän lapsen kanssa, päinvastoin. Jotta tempperamentista lasta saa mitenkään aisoihin tulee kyllä olla turnauskestävyyttä. Temperamenttiselle lapsellehan pahinta on, jos hänelle reagoidaan samoin, silloin hänestä kasvaa itsestä täysin hillitön ja huonokäyksinenkin. Huonoa käytöstähän ei voi selittää temperamenttisuudella vaan kasvatuksen puutteella! Ja äyskiminen, uhkailu, suvaitsemattomuus ja yksisilmäisyys ei todellakaan ole kasvatusta vaan nujertamista
Vastasin siis nimimerkille punkisnotdead.
Entä jos aloittaja olisi ollut yh-äippä,olisiko kommentit olleet samanlaisia? Kuka mainitsee äidin tehtävästä,velvollisuuksiista. Muistaakseni maininta 24/7, myös isä voi palaa loppuun,hermostua. Eihän äiti ole kuollut, eikö äideillä ole kasvatus- tai elatusvelvollisuutta? Miksi kukaan ei käske poikaa välillä äidille,edes viikonlopuksi. Muistaakseni myös isät tarvii omaa aikaa ja yhteiskunnan tukea. Jokuhan tässä möttää,mättää. Puhutaan koulu-,työpaikkakiusaamisesta,eikö tässä ole ainesta siihen.
Vertailu on aika turhaa touhua luonnekysymyksissä. Tärkeintä lapsen kannalta on kuitenkin turvallinen kiintymyssuhde vanhempiin (tai ainakin toiseen, vanhempaan tai muuhun arkielämän aikuiseen) ja empatia. llman näitä lapsen on vaikeaa löytää omaa polkua yhtään mihinkään.
Usein vanhemman kiihtyminen/suuttuminen/hermostuminen lapselle liittyy paljon enemmän hänen omiin itsetunto-ongelmiinsa, traumoihinsa, mielenterveyden häiriöihin yms. Etenkin jos vanhempi kiihtyy yllättäen ja sinänsä mitättömistä (tai älyttömistä) asioista. Itselläni on tästä paljon kokemusta, sillä lasten isä, exäni vaikutti päällisin puolin paljon rauhallisemmalta kuin minä. Mutta usein hän sai aggressiivisiakin kiihtymis "kohtauksia". Lapset pelkäsivät isäänsä. Sen vuoksi edellä mainitusta kiintymyssuhteesta heidän välillään ollut mitään tietoa. Ikäviä hetkiä riitti, etenkin silloin, kun lapsi suri ja itki jotain tapahtunutta, ja isä raivosi asiasta lapselle. Tässä esim. ei ollut kyse isän ja lasten välisestä temperamenttierosta, vaan isän epäterveestä käytöksestä, mielenterveyshäiriöistä, jotka hän tietysti silloin kielsi.
" Eihän äiti ole kuollut, eikö äideillä ole kasvatus- tai elatusvelvollisuutta?"
Älähän nyt hölmöjä kysele. ÄIDITHÄN nimenomaan huolehtivat lapsistaan. Niin liiton aikana kuin sen jälkeen. Juuri sen vuoksi, että äidin ja lasten välillä on kiintymyssuhde. Sen avulla niitä lapsia ohjaillaan. Jos tai kun isän ja lapsen väliltä kiintymyssuhde puuttuu, isä on pulassa, jos hoituu lapsiaan hoitamaan. Kuten ap tässä.
Isillä, jotka usein ovat etävanhempia ei ole mitään lapsen hoitoon ja huoltoon liittyviä velvollisuuksia, vain oikeuksia. Miksi etä-äidillä olisi?
aloittajahan kysyy apuja itselleen, ei pojan äidille.
Ihan sama mitä aloittajalla on jalkojensa välissä, nimenomaan hänellähän se masentunut lapsi on siinä omassa kodissa.
tottakai ap voi dumpata poikansa äidilleen! Mutta onko apllä itsellään silloin parempi mieli? Epäilen.
Aloittajan pitäisi höllätä ajatusmaailmaansa ja lopettaa suorittaminen. Ajatella miten jaksaa itse. Päivä kerrallaan.
"aloittajahan kysyy apuja itselleen"
Aloittaja itseasiassa kyselee miten pystyy muuttamaan poikansa mieleisekseen, jotta ap:n oma vointi paranisi. Vastaus on: ei mitenkään. Ap:n olisi viimeistään nyt tajuttava, että hän ja poika ovat täysin erillisiä yksilöitä. Ap voi tuhrata elämäänsä, polttaa proppunsa poikaan vaikka miljoona kertaa, mutta pojasta ei koskaan tule sellaista unelmapoikaa, josta ap haaveilee. Parasta mitä ap voisi tehdä, on ohjata poikaa (vaihvihkaa) kehittymään omaksi itsekseen. Sellaiseksi ihmiseksi, joka poika haluaa olla. Kannattaa unohtaa käskyt, kehotukset sun muut. Mutta pystyykö ap tällaiseen? Kykeneekö ap opettamaan poikaa ajattelemaan omilla aivoillaan? Tähän vaadittaisiin ensinnäkin vuorovaikutteista keskustelua. Jos ap alkaa paasata sitä mitä hänen mielestään pojan pitäisi tehdä muutaman minuutin "keskustelun" jälkeen, ei ole toivoakaan vuorovaikutuksesta.
Se ettei poika saa nukuttua öisin, se on tosi rankkaa hänelle. Ei hän taatusti tahalteen sinun kiusaksesi valvo, eikä ole masentunut.
Mitäpä jos hyväksyt ensin lapsesi sellaisena kuin mitä hän on. Et yritä muuttaa mieleiseksesi.
Aloitat perusasioista. Istutte keittiön pöydän ääreen tai sohvalle ja sinä avaat suusi.
Sanot, että rakastat poikaa. Sanot että hän on hyvä ihminen, sinulle maailman tärkein, kerrot miten sinä toivot poikasi pärjäävän elämässään. Pyydät poikaa kertomaan mitä poika toivoisi saavansa sinulta, millaisen isän poika toivoisi itsellään olevan. Kysyt millaisen elämän poika haluaisi itselleen, millaisen ilmapiirin poika kotiinne haluaisi, miten hän haluaa arkirutiinien hoituvan, mitä toiveita pojalla on esim. koulutuksensa suhteen, mistä hän unelmoi, mitä hän haluaisi aikuisena tehdä työkseen jne. Mutta ei mitään revolverikuulustelua vaan leppoisaa jutustelua, kannustavaa keskustelua. Jos poika kohauttelee olkiaan ja sanoo ihan sama, et yritä tarpeeksi, tai et yritä oikealla tavalla.
Siitä se lähtee, sinä käyttäydyt kunnolla, kohtelet poikaasi hyvin, olet hänelle avoin ja rehellinen, et ilkeä ja ikävä.
Ja yhden asiat teet heti toisin. Jatkossa et hauku pojan äitiä kenellekään, et hauku sossua, etkä ketään muutakaan terveydenhuollon ammattilaisia. Et vittuile, etkä kiukuttele miten joku toinen ei tee omaa osuuttaan pojan suhteen. Tuollainen käytös ei johda mihinkään hyvään. Jos jossain on vikaa, se korjataan, ei kitistä muiden selän takana ympäri kyliä.
Ei pojasta perinteistä miehistä miestä tarvitse tulla, riittää kun hän rakastaa itseään, on sinut itsensä kanssa, saa hyvät eväät elämään ja pärjää! Ei poikasi tarvitse sinun ihanteiden mukaan kasvaa, hyväksy lapsesi omana itsenään.
Mitä enemmän huudat, kiusaat, pakotat, sitä enemmän hän menee kuoreensa ja sitä enemmän hänen mielenterveytensä järkkyy.
Unettomuuteen kannattaa hakea apua kun sitä on. Mutta ootko varma, että hän on masentunut? Onko hän itse sanonut, että tuntee olevansa allapäin yms? Siksi kysyn, että musta tuo vaikuttaa aika normaalilta teini-ikäiseltä. Jos ei ole itsetuhoinen niin en vielä huolestuisi. Ainakin meillä teini-ikäinen tekee just päinvastoin kun käsken. Jos käsken siivoamaan huoneen niin ei ainakaan siivoa. Jos taas en sano mitään niin varmaan siivoaa huoneensa, mutta aina tietty sellaiseen ajankohtaan kun en haluaisi.
Joskus muutama vuosi sitten tuli hyvä prisma dokkari teini-iästä. Mahtaisikohan sitä löytää vielä jostain? Jos muistan oikein niin siinä oli et teini-ikäinen ainakin nukkui paljon pidempään ja uniaika meni ihan sekaisin eli meni nukkumaan paljon myöhemmin kun aikuinen ja nukkui aamulla pidempään.
Esimerkilläsi. Lempeydellä. Ymmärryksellä. Läheinen suhde, ilmapiiri, ne ovat parhaat työvälineet kasvatuksessa.
Vähän ikävän sävyinen oli aloituksesi. Ajattelet pojastasi hyvin negatiivisesti ja haluat hänen olevan toisenlainen. Mitäpä, jos hyväksyisit pojan sellaisena kuin hän on? Masentuneena poika ei myöskään jaksa vastata edes omiin odotuksiinsa, saati sinun. Ja masentaahan nuorta kuin nuorta, jos hänen isänsä ajattelee hänestä vain huonoa, ei arvosta, ei kohtele kunnioittavasti.
"Älä isä raivoo, älä isä raivoo
vaikka otankin sua aivoon
ja haluisit hukuttaa mut kaivoon
älä isä raivoo, älä isä raivoo
vaikka kännissä himaan tulenkin
ja stereoita huudatan
älä isä raivoo, älä isä raivoo
vaikka päivät pitkät himassa löhöön
ja kitaraa rämpytän
älä isä raivoo, älä isä raivoo
sillä poikas on kunnon poika
kun hän löytää paikkansa tässä maailmassa
kun hän löytää paikkansa tässä maailmassa
Pelle Miljoona "
Sun juttus on niin pehmosia että niillä elämässä on pelkkää ongelmaa.
Ihminen tarvitsee todellakin jotain muuta kun sun sössötyksiäsi.
Katso itseäsi ja mieti uudestaan noita hölötettyjä juttujasi.
Sinulla on kamalaa tuubaa.Turha pitää omia sössötyksiä, joissa epäasiallisesti haukkuu muita maailman parhaimpina. Tuossa edellä ei haukuttu ketään, vaan asiallisesti kirjoiteltiin.
Lapsia ei tarvitse kasvattaa, he tekevät sitä ihan itsestään, ne geenit nääs. Mutta lapsia pitää ohjata, paljon parempi sana ja kertoo jutun jujun selkeämmin. Mikään ohjaus ei kuitenkaan onnistu jos / kun varsinkin murkku huomaa, että ohjaajalta alkaa "palaa roput" eli kantti pettää. Miten sellaisen ohjaukseen voisi luottaa?
Ensimmäinen vastauskommentti on hyvä. Aloita siitä, näytä että välität ja rakastat jälkeläistäsi tekipä tai olipa hän millainen tahansa. Me kaikki, mutta varsinkin teini-ikäiset, tarvitsemme suurinta rakkautta silloin kun sitä vähiten ansaitsemme. Joten ole mies ja ala "nössöttelemään".
Ihminen on kunnossa, kun häntä
-nälättää. Ulkoilma/kaverit, harrastukset kiinnostaa. Peseytyy, pitää huolen että pukeutuu, jne.
Olette ilmeisimmin jo käyneet jossain nuorten mt-puolen jutuissa? Jos ei nuku öitään, niin syytä olisi jollette ole.
Eihän nuorta aina kiinnosta. Syy on se muutos, mikä elimistössä tapahtuu, ja se aikuisuuden henkinen paine.
Eikä nuori vielä selkeästi ymmärrä asioita kuten aikuinen. Ei tiedä mistä jääkaappiin tullut ruoka on maksettu. Ei halua "oppia", kun on vielä mielestään lapsi, kantamaan itsestään äkkiä vastuuta.
Voit vanhempana auttaa häntä siinä, ettet ahdista häntä lisää asiasta joka hänessä tapahtuu. sovitte pelisäännöt, ja sanktion jos ei pelisääntöjä noudateta. Sovitte, että menoista pitää puhua, minne,kenenkanssa, jne. Kotiintuloaika, tai muu tapa missä on sovittu milloin laitat hälyn etsintöihin jos ei ole ottanut mitään yhteyttä.
Jutellahan sinun pitää muutenkin siitä lapsesi kanssa, mikä hän nykyään on ihmisiään, jos et ihan tunne häntä- kun et ymmärrä ilmiselvästi häntä.
Sinä olet se turvallinen aikuinen kuitenkin hänelle. Älä itse lipsu siitä. Kyllä hän puhuu, jos kokee että sinuun voi luottaa etkä esimerkiksi kieli heti toiselle vanhemmalle, tai estä häntä tapaamasta kavereitaan, perusteetta, tms.
Anna pojan olla , hänen äiti ja isä saavat kasvattaa poikaansa ,sinä pehreenrikkoja saat lähteä kiusaamasta exää ja lapasia.
Onko poikasi jo15v vai vanhempi? En saanut selvää asuuko poika sinun vai äidin luona? Olet oikeassa, että asialle on tehtävä jotain ja mahdollisimman pian. Oletteko ehtineet vielä lomailla?
Jos ei onnistu kotikonstein pojan kasvatus hän voisi onnistua jämäkän välittävässä sijaisperheessä paremmin. Nukkuuko hän sitten päivät vai millainen vrk-rytmi hällä on?
Krooninen vaikea-asteinen masennus eristäytyminen muista ihmisistä/ikätovereista saattaa tarvita lähetteen osastolle. Ymmärsin että sinulla on pojasta hätä ja ehkä aiheesta. Onko hänellä kavereita, ikäistään seuraa? Mitä hän tekee yöt, mitä hän tekee päivät? Mieti selviätkö omin avuin. Eikö sinulla itselläsi ole ketään jonka kanssa jutella pojan asioista? Äiti, pojan täti tai kummi, Miessakit ry:n puhelinapu? Hyvä kun olet ottanut asian täälläkin puheeksi. Jos hätä on suuri ja poika alaikäinen, tulee yhteiskuntakin apuun kunhan nöyrästi ja rähjäämättä osaat avuntarpeesta kertoa. Etsivä nuorisotyö?
Ihan alku ongelmiin pitää sanoa, että kaipaa harrastuksen. Jonkun jossa on liikuntaa. Se takaa unet yöllä.
Masennuskin lähtee kun saa kavereita harrastuksessa.
Harrastus ei tarvitse olla kallis. Kunhan menee vaan johonkin mukaan, mitä haluaa tehdä tai mihin tutustua. Harrastus ei tarvitse olla mikään elämänsuunta.
Sen voi lopettaa jos tuntuu kurjalta ja aloittaa toinen.
Jutelkaa. Jokainen terve nuori ihminen tarvitsee liikuntaa ja jotain "kaveri" piiriä jotka usein löytyy tervehenkisinä urheiluseuroista.
Lapsia kasvatetaan tunteella. On täysin mahdotonta sanoa miten sinun pitäisi kasvattaa poikaasi tuntematta poikaa.
"On niin masentunut, ei saa yöllä unta. "
Siis mitä tuo tarkoittaa? Päivälläkö poika saa unta? Vai eikö nuku sitten koskaan? Vai vain esim. pari tuntia per vuorokausi?
"Ei tee mitään,ei vaikka pyytää nätisti."
Entä mitä yleensä tekee, omatoimisesti? Kai nyt jotain? Syö? On tietsikalla? Kaverillaan? Koulussa (kouluaikana siis, ei kesälomalla), tai töissä?
"Käy kuulemassa joskus iltaisin äidiltään neuvoja",
Poika rupattelee äitinsä kanssa joskus, hyvä. Entä jos poika ei edes kaipaa sinun neuvojasi? Millaiset välit teillä on? Tai pikemminkin oletko miettinyt mikä teidän välillänne mättää, koska kaipaat niin laaja-alaisia neuvoja, joita aivan varmasti kukaan ei voi antaa? Sillä useinhan vanhemman huoli lapsesta johtuu vanhemmasta itsestään, ei lapsesta. Kirjoitit " Haluan pojasta miehen, enkä mitään kaljottelevaa uusavutonta. " Niinpä niin. Kuka vanhempi nimenomaan haluaisi lapsesta kaljoittelevan uusavuttoman? Silti vanhempi ei voi päättää tuleeko lapsesta sellainen. Se on lapsen itsensä käsissä. Parhaiten menee, kun antaa lapselle yhä enemmän vastuuta asioistaan tämän kasvaessa. Ilman vastuunantoa lapsi opi kantamaan asioistaan vastuuta!
"Oikeasti asiallisia neuvoja, aika loppuu."
Miten niin aika loppuu? Minkä ikäinen poika on?
"Sossut, psykolologit käyty,ei kuulu heille. Minulla palaa roput."
Tätä jäin miettimään. Jos sossut ja psykat on käyty läpi, niin pojan asiat on kunnossa. Et voi mitenkään kasvattaa ja ohjata poikaa haluamaasi suuntaan, vaan poika valitsee itse tiensä. Anna hänelle rauhaa. Älä roiku pojan niskassa kaikenlaista vaatien ja haluten.
Sinulla meinaa palaa proput, koska odotuksesi on pahassa ristiriidassa todellisuuden kanssa. Mitä jos ottaisit iisimmin? Keskustele pojan kanssa, ennen kaikkea kuuntele, yritä ymmärtää. Ole vain olemassa, tue poikaa siinä missä hän haluaa, mutta älä vaadi pojalta suorittamista.
Eri mielenhäiriöihin ja -sairauksiin, mm. masennukseen liittyy hyvin läheisesti aloitekyvyttömyys, kykenemättömyys, haluttomuus ja passiivisuus. Voisi verrata ihan fyysisiin sairauksiin. Jos on jalka kipsissä ei kykene suoriutumaan esim. normaalista viikkosiivouksesta, vaikka miten haluaisi tehdä sen. Terveet nuoret haluavat vaihtelevasti tehdä asioita, mm. siivota , ja siivoavat edes jotenkin, vaikkei huvittaisi. Kun nuori on masentunut, hän ei tunne kiinnostusta mihinkään - vähinten kaikkiin "typeriin" rutiineihin. Silloin kaikenlainen pakko on pahasta. Nuoren pitäisi antaa vain olla, selvitellä pääkoppaansa rauhassa, koska hänen pitäisi pian selviytyä omillaan. Poikasi on jo murrosikäinen, joten hetken päästä hän on täysi-ikäinen. Tärkeintä on, että poika löytää oman tiensä. Ja se hänen on löydettävä ihan itse. Sinä eikä kukaan muukaan voi löytää sitä pojan puolesta.
Ap hei, Ameriikassa on sellaisia kurileirejä. Sinne vaan poika kasvamaan mieheksi. No hard feelings
Jep jep. Masennukseen auttaakin paljon kurileiri... voi tsiisus mitä ohjeita.
Do diii oli pakko vähän heittää tämmönen, kun ketjussa oikeasti on jo ihan hyviä vastauksia ja toisaalta kun nyt on kasvamassa vähän sellainen nössömpi sukupolvi, joka tekee mitä huvittaa, jos huvittaa. Mutta palataanpa vanhoihin, hyvien aikojen kasvatusmetodeihin. Ensinnäkin ap on siis eronnut, virhe numero yksi siis, ero tuhoaa lapset aina, sitten lapsi viettää aikaa isällään, tämä on virhe numero kaksi, isää ei ole tehty lasten huoltajaksi ja hoitajaksi vaan isukit käy töissä, tienaa ja jos siis huolta pitää niin huolehtii kurista, isä ei ole sama kuin äiti.
No niin, mutta koska nykyaika on sekaisin ja isätkin lapsia erojen myötä hoitelevat niin yritetnpä mukautua nykyaikaan. Ensinnäkin teinipoika, joka ei viitsi tehdä mitään vaan haluaa vaan nukkua ei välttämättä ole vie masentunut, mutta tulee sellaiseksi, jos asialle ei tehdä jotain. Siis niinkuin joku sanoi päiviin täytyy saada liikuntaa. Liikunta ja ulkoilma on niitä, jotka luonnollisesti nukuttaa. Netin ym.käyttöä on hyvä rajoittaa. Säännöllistä rytmiä elämään. Viisitoistavuotias voi ja pitääkin ottaa jo vastuuta omasta elämästä ja siitä voi sitten kehuakin. Kotitöihin kuuluu osallistua ja jos ei osallistu niin huoneen siivoamisesta ym.voi sitten vaikka veloittaa. Jos mitään kotitöitä ei tee tai jos niistä aina saa jonkin palkkion niin ei opi kunnioittamaan muiden tekemää työtä tai sitä, että elämässä joutuu ilmaiseksikin tekemään erinäisiä hommia.
Höpönlöpön. Ero ei suinkaan tuhoa lapsia vaan vanhempien turhan pitkään jatkunut avioliitto. Eron jälkeen lapsi huokaisee helpotuksesta - mikäli hän saa jäädä äitinsä huomaan (tai psyykeltään terveen isän, joka ei ole päällepäsmäri, simputtaja yms). Nykyisät, nuoret siis, uskaltavat olla isiä - pehmoja, nössöjäkin aina välillä. Ennen muuta keskustelevia ja neuvottelevia. Sellaiseen tarvitaan rohkeutta, jota monilta vanhemmilta isiltä puuttuu. Nuoret isät tajuavat, ettei käskyillä ja komentamisella lapsia kasvateta, vaan lempeydellä ja tunteella, mutu tuntumalta.
Itse tunnen esim. 30-vuotiaan sijaisisän, jolla on vaimonsa kanssa pieni lapsi, sekä sukulaispoika 15v sijaishoidossa. Ei merkittäviä ongelmia lasten kanssa. Sekä kuuden lapsen (joista neljä vielä kotosalla) yksinhuoltajaisän. Ei merkittäviä ongelmia lasten kanssa. Ap.n ongelma on oma asenne, suhtautuminen, mututuntuman puute. Hän ajattelee poikaansa vain omista itsekkäistä lähtökohdistaan, ei poikaa itseään. Jos poika oikeasti ei tee mitään, ei käy koulua, ei käy töissä, ei nuku koskaan, ei syö jne hän tarvitsee sellaista apua, jota ap ei taatusti voi antaa. Mutta tässä tuskin siitä on kyse, koska poika käy äidillään neuvoja kuuntelemssa, ja sossut, psykologit on käyty läpi.
Isä voisikin itse hakea apua isänä olemiseen ja mennä vaikka psykoanalyysiin tai lyhempään terapiaan. Siitä voisi aloittaa. Nimittäin tuntematta itseään, omaa käytöstään, yhtään toisten ihmisten käytöstä ei voi tuntea muita ja omata tarvittavia sosiaalisia taitoja. Kun ei tunne poikaansa, hänen kasvattaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Isän pitäisi kyetä avaamaan viestintäyhteys poikaan. Eikä hän voi sitä yksipuolisesti avata millään. Tämä on ihmisten välisten viestinnän perusjuttu, joka ap.n ja pojan välillä ei ole kunnossa.
Kuulehan täti_monica olen samaa mieltä, että epäloogisesti, käskyttämällä, komentelemalla, huutamalla ja solvaamalla kasvattavia isiä vaan todellakin on ja mistäköhän ne on mallinsa saaneet ellei omilta vanhemmilta tai sitten ne omaa persoonallisuushäiriön. Anyway, nykypäivänä vaan isilläkin on niin kovasti oikeuksia lapsiinsa, että vaikka olisikin lapsia kohtaan huonoja niin yhteishuoltajuudella siinä monesti mennään. Lasten ollessa pienempiä ei äidit tuommoisesta välttämättä edes uskalla helpolla lähteä. Teinit on vaan monesti rankkoja ja se kuuluu asiaankin ja siinähän sitten isä vuoroviikolla hoitaessaan nopeastikin palauttaa teinin äidille tai sitten äitikin saa hetkeksi huilahdustaukoa.
Mutta mi tulee näihin nössöisiin niin pieni nössöys voi olla hyvästä, mutta supernössöys, voi hellanlettas. Kasvattajalla pitää olla auktoriteettia. Eikä kaikista asioista tarvitse neuvotella ja kysyä lasten mielipidettä. Jotkut asiat vaan on ei, eikä niitä tarvitse lähteä sen enempää perustelemaan. Vanhemman tulee toimia myös siten, että lapsella on turvallista hänen lähellään ja hän voi viime kädessä luottaa vanhempaansa. On ihan käsittämätöntä kun esimerkiksi ruokakaupassa hyvin pieneltäkin lapselta kysytään valtavasta valikoimasta vaihtoehtoja, että mitä syötäisiin. Lempeys ja lapsen tunteminen on tärkeää myös, sillä kaikki me ollaan erilaisia yksilöitä.
Näin on. Häiriintyneet isät "kasvattavat" lapsiaan käskyttämällä ja mitätöimällä yms., ja tämä sama on jatkunut sukupolvelta toiselle. Onneksi muutosta näkyvissä. Ja usein myös yhteishuoltajuus eron jälkeen on vain paperilla.
50/50 asuminen mietityttää, koska siihen päädytään hyvin helposti, jos isä haluaa jäädä asumaan perheen yhteiseen asuntoon lapsen kanssa, vaikkei isä olisi ollenkaan sopiva lapsen huoltajaksi, saati lähihuoltajaksi. Lasta sitten kohdellaankin kuin vanhaa rikkinäistä huonekalua, joka on tiellä joka paikassa. Ikävä sanoa, mutta ehkäpä sittenkin vielä liian lievä ilmaus. Joka tapauksessa lapsen parasta tuossa ei ole ajateltu, vaikka pitäisi. Kuten sanottu, monet yh-isät hoitavat kunnialla lapsensa, ja näin tapahtuu ainoastaan, jos rakastaa ja kunnioittaa lastaan sekä pystyy luomaan häneen luottamukselliset välit. Yleensähän välit lapsiin ovat kunnossa ennen vanhempien eroa. Haasteellista, jos niitä "pääsee" vasta eron jälkeen luomaan. Parempi silti myöhään kuin milloinkaan.
Teinit ovat mielestäni juuri niin rankkoja, joksi vanhempi heidät ajattelee... Vanhempaa auttaa suunnattomasti oman ajattelun muuttaminen. Itsekin tulin tilanteeseen, jossa lähes hypin kiukusta ja huusin - ajattelin lapsen olevan oikea kiusankappale. Lapsi ajaa äiti raukkansa moiseen alennustilaan ja ahdinkoon. Sitten oikein pelästyin ajatellessani lapsen kiusankappaleena. Kun selvittelin asiaa päässäni, ja otin hieman enemmän nuoren näkökulmaa asiaan, rauhoituin itsekin. Ongelmat eivät itsessään ole ongelmia. Ongelmia tuottaa vain oma suhtautuminen ongelmaan, ja se on olemassa aina siihen asti kunnes keksii miten ongelman ratkaisee. Siihen miten ongelman ratkaisee tarvitaan tosiaan nuoren tuntemista ja välittämistä.
Juuri samaa mieltä, ettei kaikista asioista tarvitse neuvotella, ja oikeastaan ihan pienen lapsen kanssa on turha neuvotella mistään. Miksi neuvotella asiasta, joka on "suurempi" kuin lapsi? Pienellä lapsella ei ole käsitystä siitä mikä on mitäkin. Kuten esim. pari vuotiaalta lapselta kysytään jäätelöbaarissa mitä makua noista parista kymmenestä vaihtoehdosta lapsi haluaisi. Kerran pari olen tällaisessa tilanteessa ollut ja meinasi tosiaan hermo mennä :D. Kun lapsi sitten viimein valitsi mansikan, päärynän ja suklaan valintansa jälkeen sen ihan "oikean" vaihtoehdon, rommirusinan, lapsen äiti sanoi, joo, et kyllä tykkää siitä, eikö me oteta sittenkin mansikka, jookos... vielä mietittiin otetaanko mansikka vai joku muu.
Mutta mitä isompi lapsi, sitä tärkeämpää on kysellä makuasioita, mielipiteitä ja niiden perusteluja, kuten tieysti myös esittää omiansa. Tässä ap.n aloituksessa mietin mitenköhän pojan kanssa on ennen sujunut. Vai eikö hän koskaan ole "tehnyt mitään"? Jos poika on esim. 17v eikä ole ikinä ottanut osaa (= häntä ei ole osallistettu) mihinkään eikä vastannut mistään (ei ole annettu vastuuta), vanhempi voi vain valita haluaako jatkaa päänsä hakkaamista seinään (ns. yrittää kasvattaa poikaa siivoamaan tms.) vai antaako asian olla ja keskittyy henkisiin asioihin pojan kanssa. Vaikka tärkeimmän, eli luottamuksen luomiseen. Sopii myös miettiä, että jos ihan totisesti kasvattaa ja rakastaa lasta, se ei voi mennä kovin pieleen. Lapset ovat paljon joustavampia kuin vanhempansa...
Hyviä ajatuksia oli kirjoituksessasi täti_monika ja jotenkin itsekin uskon, että jos kasvatuslinjoissa on suuret erot jo liiton aikana niin samat ne tulee olemaan eron jälkeenkin ja ehkä kärkevämmin, mutta tähän alan asiantuntijatkin ovat ilmaisseet, että lapset oppii toimimaan eri tavoin eri paikoissa eli ero voi olla jopa parempi ratkaisu tässä mielessä ja toisaalta saa mieskin sitten itse vastata kurinpitolinjastaan. Itsekään en näe hyvänä lasten, kun puhutaan jä teineistä järjettömästä käskyttämisestä. Kaikista asioista ei todellakaan voi neuvotella, mutta monessa asiassa on tosiaan hyvä antaakin kokeilla päätöksentekoa, antaa vastuuta ja antaa epäinnistuakin, tehdä virheitä. Joskus aiemmin, lasten ollessa pieniä surin sitä, että kun muuttavat kotoa pois. Ehkä se on sellainen luonnon sanelema juttukin tuo irtaantuminenkin, että sitä ei enää näe niin pahana. Ja itse en todellakaan ole mikään täydellisyys kasvattajana, lisää olisi opittavaa ja tehtävää. Mutta ei kai meistä kukaan ole täydellinen ja tarvitseeko edes olla.
"Kurileiri" on täällä suloisessa Suomen maassamme nimeltään armeija. Jotkut sanovat että siellä kasvatetaan miehiä, itse olen ollut siitä ymmällä, koska niiin paljon keskenkasvuista ainesta on liikkeellä.