Ylen A-studiossa kuulimme yhden professorin kannan koskien kirkkojen velvollisuuksia ja oikeuksia samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen suhteen. Objektiiviseen jourmalismiin kuuluu tuoda myös toisenlainen näkemys esille. Tässä ote OTT, valtiosääntöoikeuden professorin Veli-Pekka Viljasen lausunnosta kirkkohallitukselle.
" Vaikka avioliittolain 16 §:ää ei alkujaan säädettykään turvaamaan uskonnollisten yhdyskuntien mahdollisuutta rajoittaa avioliittoon vihkiminen vain eri sukupuolta oleviin pareihin, lähdetään avioliittolain muutoksen esitöissä selvästi siitä, että pykälä sallii myös tällaisen tulkinnan.
Asialla on selvä kytkentä myös perustuslain 11 §:ssä turvattuun uskonnon ja omantunnon vapauteen. Pykälän 1 momentin mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Pykälän 2 momentin mukaan uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
Perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen sisältyy kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoista (HE 309/1993 vp, s. 55). Perustuslakivaliokunta on sittemmin nimenomaisesti todennut, että kirkollinen vihkiminen on osa uskonnon harjoittamisen oikeutta (PeVL 8/2008 vp, s. 2). Laajemmin kysymys on yhteydessä siihen, että uskonnonvapaus sisältää uskonnollisen yhdistymisvapauden. Tämä puolestaan edellyttää uskonnollisen yhdyskunnan tietynsisältöistä sisäistä autonomiaa ja oikeutta määrätä omista asioistaan, kuten uskon tunnustuksesta sekä uskonnon harjoittamiseen ja opetukseen ja yhdyskunnan hengelliseen toimintaan liittyvistä asioista samoin kuin uskonnollisten johtajien, pappien ja opettajien valinnasta (ks. PeVL 28/2006 vp, s. 2, PeVL 20/2003, s. 2, PeVL 57/2001 vp, s. 2)."
" Vaikka avioliittolain 16 §:ää ei alkujaan säädettykään turvaamaan uskonnollisten yhdyskuntien mahdollisuutta rajoittaa avioliittoon vihkiminen vain eri sukupuolta oleviin pareihin, lähdetään avioliittolain muutoksen esitöissä selvästi siitä, että pykälä sallii myös tällaisen tulkinnan.
Asialla on selvä kytkentä myös perustuslain 11 §:ssä turvattuun uskonnon ja omantunnon vapauteen. Pykälän 1 momentin mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Pykälän 2 momentin mukaan uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
Perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen sisältyy kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoista (HE 309/1993 vp, s. 55). Perustuslakivaliokunta on sittemmin nimenomaisesti todennut, että kirkollinen vihkiminen on osa uskonnon harjoittamisen oikeutta (PeVL 8/2008 vp, s. 2). Laajemmin kysymys on yhteydessä siihen, että uskonnonvapaus sisältää uskonnollisen yhdistymisvapauden. Tämä puolestaan edellyttää uskonnollisen yhdyskunnan tietynsisältöistä sisäistä autonomiaa ja oikeutta määrätä omista asioistaan, kuten uskon tunnustuksesta sekä uskonnon harjoittamiseen ja opetukseen ja yhdyskunnan hengelliseen toimintaan liittyvistä asioista samoin kuin uskonnollisten johtajien, pappien ja opettajien valinnasta (ks. PeVL 28/2006 vp, s. 2, PeVL 20/2003, s. 2, PeVL 57/2001 vp, s. 2)."
Vastaukset 97
Vanhimmat
Entäs sitten jos homoseksuaalin uskovaisen uskontoon kuuluu se, että hän haluaa saada kirkkonsa vihkimään avioliittonsa, koska hän sille maksaa jopa veroa?! Homoseksuaalilla uskovaisella on myös oikeus harjoittaa uskontoaan! Eikö?!
Kukaan uskovainen ei anna himoilleen valtaa ja jatka homoseksuaalista käytöstään saatika mene "avikseen" ainakaan vaadi sitä kirkossa.
Höpöpöpö etten sanoisi hömpsönpömpsön.
Moni homo arvostaa evankeliumin opetuksia. Nykyään teologia vetää puoleensa ihmisiä erilaisista kansankerroksista.
Tietysti homo voi haluta papilta siunauksen avioliittoonsa seurakunnan edessä. Mitä ihmeen kummallista siinä on.
Toki, sillä edellytyksellä että hän on yhteisymmärryksessä kirkon avioliittonäkemyksen kanssa, jonka mukaan avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto; ja näin ollen valitsee puolisokseen naisen, jos on homomies, ja vastaavasti miehen, jos on lesbo. Uskon sisältöön ja sen käsitteiden määrittämiseenhän ei ole mitään yksinoikeutta. Se on joko kirkon tunnustamaa uskoa tai sitten jotakin muuta, jota varten voi perustaa oman kerhon jonne makselee jäsenmaksujaan.
onneksi ne ajat ovat ohi, jolloin homomiesten piti mennä kulissiavioliittoon tavallista yksinkertaisempien naisparkojen kanssa, miellyttääkseen jotain järjestöä. :)
Kommunistitko noin toimivat?
Homo voi arvostaa evankeliumin opetuksia siltä osin kuin se hänelle sopii. Mutta Jumalan sana homouden synnistä ei hänelle kelpaa.
et taida tietää paljon Suomen homojen historiasta
Mitä haluat kertoa ihan omin sanoina?
Tässä se taas tuli, minkälaisia kusettajia homot ovat.
Joo, kovin oli taas yksipuolinen YLEn asian käsittely.
Otsikkokin jo provosoiva
"Voiko lakia noudattavaa pappia rangaista"
Mutta kiitos aloituksen esiin tuomasta toisenlaisestan kannasta!
Vihkitilanteessa pappi toimii myös virkamiehenä. Voiko hän siis noudattaa uskonnon ja omantunnonvapautta suhteessa Suomen lakiin?
Pappi on vannonut uskollisuutensa kirkolle.
Mutta suoritta vihkimisen, joka on juridinen toimi, ja siten maallisen lain alainen, toimii siis virkamiehenä.
Onko muuten ajateltavissa, että kirkollisveroaste muuttuu ihmisillä sen mukaan, miten heille suodaan kirkon palveluita. Jos osa seurakunnasta huolimatta Suomen laista ei saa tasa-arvoista palvelua muiden seurakuntalaisten kanssa, olisiko sen laskettava myös kirkollisveroprosenttia?
Luterilaisessa kirkossa avioliitto on vain naisen ja miehen liitto. Tyydy siihen ja kunnioita kirkon oppia ja suvaitse se 🤗
En koskaan!
Jatkat siis vallankumoustasi kuin kunnon toverin pitääkin 🤗
Väärin. Ruotsin ja Norjan Luterilaisessa kirkossa avioliitto voi olla myös samaa sukupuolta olevien väinen avioliitto.
Ja me tiedämme molemmat, että tämä vallankumous onnistuu. Kyse on vain siitä, milloin.
Onnistuu toki. AINA on kirkko joutunut antamaan periksi, yskii ja natisee toki, mutta periksi se antaa.
Nykyinen luopiokirkko joutaakin mennä!
Sinun mielestäsi joutaa, mutta ei se mene, oi Daavidintähti ym.
ja Tanskassa myös, vuodesta 2012
Kyllä se vaan menee, kirkko kutistuu kun pyy maailmanlopun edellä 😉
Ratkaisu on se, että eduskunta tai valtioneuvosto julistaa valtionkirkon instituutiona päättyneeksi ja valtion ja kirkon erotetuksi toisistaan. Tällöin kirkko menettää myös vihkioikeutensa. Kirkkohäitä saa toki viettää, mutta vain maistraatilla on enää virallinen vihkioikeus.
Eikö homot ja lesbot välttämättä haluakaan kirkkoon vihille???
No jos siihen ei ole mahdollisuutta, niin eihän siinä haluamiset auta. Mutta jos joku, jolle kuuluu jonkin tietyn virkatoimen hoitaminen, mutta ei tämän virkatoimen suorittamiseen suostu, joko siksi ettei itse halua, tai siksi, että työnantaja kieltää, niin silloin on itsestään selvää, että kyseisen virkatoimen suorittamisoikeuskin otetaan pois. Ei se sen monimutkaisempaa ole! Jos ev.lut.kirkko haluaa välttyä selkkauksilta, niin se luopuu kokonaan vihkimisten suorittamisesta.
Tämä tarkoittaisi sitä, ettei kukaan saisi kirkkohäitä, vaan seurakunnan ainoaksi mahdollisuudeksi jäisi siviilivihityn parin siunaaminen. Siinähän saisivat siunailla niin paljon kuin lystäävät! Moni kuitenkin kuuluu ev.lut.seurakuntaan juuri kirkkohäiden toivossa. Tässä onkin kirkolla miettimisen paikka.
Niin, avioliitto on vain naisen ja miehen liitto kirkossa joten siihen pitää olla tyytyväinen.
Vihkimisoikeus on maistraatin myöntämä siviilioikeudellisen virkatoimen suorittamisoikeus. Jos tällaisen virkatoimen suorittamisessa harrastaa omavaltaista diskriminointia, se voi johtaa virkatoimen suorittamisoikeuden menettämiseen.
Kyllä, homot ja lesbot voivat ihan rauhassa mennä maistraarissa naimisiin ja jättää kirkon rauhaan.
Kuten kaikki muutkin, jos kirkkovihkimiset loppuvat! Sehän se pointti on.
Voivat mennä nytkin koska kirkko vihkii vain eri sukupuolta olevia.
Hienoa että sinäkin olet jo sitä mieltä että samaa sukupuolta olevien avioliitto on ihan ok.
Ratkaisu on se, että eduskunta tai valtioneuvosto julistaa valtionkirkon instituutiona päättyneeksi ja valtion ja kirkon erotetuksi toisistaan. Tällöin kirkko menettää myös vihkioikeutensa. Kirkkohäitä saa toki viettää, mutta vain maistraatilla on enää virallinen vihkioikeus.
”…eduskunta tai valtioneuvosto julistaa valtionkirkon instituutiona päättyneeksi ja valtion ja kirkon erotetuksi toisistaan.”
Virallisesti valtion kirkko purettiin 1869 ja päätösvalta siirtyi tsaarin hovista kirkolliskokoukselle. Mutta monia muita kytköksiä on ollut, johtuen siitä että valtaosa suomalaista kuului kirkkoon. Nyt näitä sidoksia halutaan purkaa.
”Tällöin kirkko menettää myös vihkioikeutensa.”
Ei menetä. Jokainen uskonnollinen yhdyskunta saa hakea maistraatista vihkioikeutta. Niitä on mm.
Finlands svenska baptistsamfund
Finlands svenska pingstsamfund
Helsingin juutalainen seurakunta
Helsinki Islam Keskus
Islam ja Rakkaus-yhdyskunta
Islamic Multicultural Da'wah centre
Jehovan todistajat
Kairos Esxatos
Katolinen kirkko Suomessa
Kimbangun kirkkokunta
Krishnaliike/ISKCON Suomessa
Kristillisten Tekojen Kirkko
Luterilainen Sanan yhdyskunta
Missionskyrkan i Finland
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ("mormonit")
Ortodoksinen Pokrovan seurakunta (**)
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta
Pohjois-Suomen Islamilainen Yhdyskunta
Redeemed Christian Church of God
Resalat Islamilainen Yhdyskunta
Spaso-Preobrazenskaja
Suomen Adventtikirkko
Suomen Bahá'í-yhdyskunta
Suomen Baptistikirkko
Suomen Helluntaikirkko
Suomen Islam-seurakunta
Suomen Islamilainen Yhdyskunta
Suomen Luterilainen Tunnustuskirkko
Suomen Metodistikirkko
Suomen ruotsalainen metodistikirkko / Finlands svenska metodistkyrka
Suomen Shiiamuslimit
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen kirkko
Suomen Uusapostolinen Kirkko
Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto
Suomen vapaa katolinen kirkko
Suomen Vapaakirkko
Tampereen islamin yhdyskunta
Totuuden ystävät
Turun juutalainen seurakunta
Vörå frikyrka
Satamaseurakunta
Niin ja Karhun kansalla on myös vihkioikeus.
Kyllä minun mielestäni koko ev.lut. kirkon voisi lopettaa. Miksi ylläpitää luopiolaitosta, joka ei toimi ideologiansa mukaisesti eikä pidä kiinni oppinsa perustasta ja vielä sätkyttelee juuttuneena valtiolliseen vihkivelvollisuuteensa? Yksittäiset seurakunnat, joilla on Raamattua kunnioittava johto, voisivat jatkaa vapaina, riippumattomina uskonnollisina yhteisöinä.
Pois vaan koko laitos leipäpiispoineen arkkityperyksineen verotusoikeuksineen.
Sitten homotkin pääsisivät naimisiin, miten haluavat, vaikka presidentin linnan juhlasalissa.
Usko.vainen-Räyhishän hyväksyy homoseksuaalisuuden täysin. Hän on tämän ilmaissut jo sadoissa viesteissään.
Voi sentään. Olkoon niin, että kirkko hylkiköön homoja, ja homot hylkiköön kirkkoa.
Molempi parempi.
Kirkko saa itse päättää vihkiikö sen vain miehen ja naisen avioliittoon, mutta kirkko ei ole tuollaista päätöstä koskaan tehnyt. Siinä kirkkolaissa kun ei puhuta mitään vihittävien sukupuolesta.
Eli kirkon pappi voi vihkiä myös samaa sukupuolta olevat avioliittoon ihan kirkkolainkin mukaan.
Eiks ookkin jännää, että ennen pidetiin ihan itsestään selvänä, että sulhanen ja morsian ovat mies ja nainen 😂
jännää?? jos 50 vuotta sitten suomalainen mies sanoi haluavansa suomalaisen miehen kanssa avioliittoon, niin saattoi häkki heilahtaa.. reilua ja järkevää?
Ennen pidettiin ihan itsestään selvänä että naisilla ei ole äänioikeutta.
Ennen pidettiin ihan itsestäänselvyytenä että ei ole sananvapautta.
Ennen pidettiin ihan itsestäänselvyytenä että ei ole uskonnonvapautta.
Jne jne jne.
Maailma muuttuu, eikös olekin jännää?
:-)
Kyllä, reilua ja järkevää!
Mielestäni kirkollinen vihkiminen ei ole siviilimäinen virantoimitus, vaan tämä liittyy kirkon tunnustukseen, joka pohjaa Raamattuun. Raamatun kanta homoseksuaalisiin pareihin ei ole epäselvä. Se, että homo- ja lesboparit voivat saada siviilivihkimisen, joka asettaa heidät lain edessä samaan asemaan kirkossa vihittyjen kanssa, on minusta aivan OK. Se, että kirkko kävelisi kirkkohäiden osalta Raamatun linjauksen yli, ei ole OK.
Joopa. Onhan se vaikea tietää mitä sana "järkevä" tarkoittaa. On niinkun tulopuoli ja menopuoli ja pyritään tuloksessa positiiviselle puolelle. Vaikee hahmottaa. Sori siitä.
VesaKaitera kirjoitti: "Mielestäni kirkollinen vihkiminen ei ole siviilimäinen virantoimitus, vaan tämä liittyy kirkon tunnustukseen, joka pohjaa Raamattuun."<
Vaan tässä asiassapa kun mielipiteillä ei olekaan merkitystä. Maistraatti myöntää hakemuksesta vihkimisoikeuden.
"Laki vihkimisoikeudesta
5 §
Vihkijän velvollisuudet ja vastuu
Sen, jolle on myönnetty vihkimisoikeus (vihkijä), on hoidettava tehtävänsä huolellisesti ja asianmukaisesti. Vihkiä voidaan myös muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä. Vihkimisestä on muutoin voimassa, mitä kirkollisesta vihkimisestä avioliittolaissa (234/1929) ja sen nojalla säädetään. Vihkijään sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen toimittaessaan vihkimisiä ja hoitaessaan niihin liittyviä tehtäviä.
6 §
Valvonta
Maistraatti valvoo myöntämänsä vihkimisoikeuden käyttämistä. Maistraatilla on oikeus saada valvontaa varten tarpeellisia tietoja vihkijältä ja vihkimisoikeutta hakeneelta yhdyskunnalta.
Rekisterihallinnon viranomaisten on ilmoitettava valvovalle maistraatille havaitsemistaan virheistä ja laiminlyönneistä myönnetyn vihkimisoikeuden käyttämisessä.
- - - - -
Vaikka yhdenvertaisuuslaissa onkin annettu löysiä uskonnollisille yhteisöille, niitä ei ole annettu rikoslaissa. Tällöin kyseeseen tulevat lähinnä syrjintäsäännökset.
" Vihkijään sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen toimittaessaan vihkimisiä ja hoitaessaan niihin liittyviä tehtäviä."
Vihkimistoimitus on siviilioikeudellinen toimitus. Sitä ei muuta miksikään se, että kirkossa siihen liittyy tunnustuksellisia ja muita uskonnollisia elementtejä. Kyllä siviilivihkiminenkin on oikeustoimi vaikka vihittävät heittäisivät kuperkeikkoja ja hyppisivät kyykkyhyppyjä vihkitoimituksen lomassa.
Toinen kirkollinen toimitus johon liittyy siviilioikeudellinen aspekti, on kaste. Siinäkin kastetoimituksen suorittanut pappi toimii myös siviilioikeudellisessa tehtävässä:
"Lapsen merkitseminen väestörekisteriin
Lapsen etunimet tulee ilmoittaa väestötietojärjestelmään kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Jos lapsi kastetaan, kasteen toimittanut pappi ilmoittaa lapsen nimet seurakunnan kautta väestötietojärjestelmään."
Jos pappi saisi päähänsä laistaa tämän velvoitteen suorittamisesta, siitä seuraisi papille eittämättä sanktioita.
Miten lopulta käy vihkimisten osalta, selvinnee viimeistään silloin, kun jokin keissi viedään ns. "loppuun asti" ja asiassa saadaan ennakkopäätös.
Kuka tuloista ja menoista on puhunut???
"...vaan tämä liittyy kirkon tunnustukseen, joka pohjaa Raamattuun."
Mm. katolisella sekä ortodoksisella kirkolle se liittyy vahvasti uskontoon, sillä ne ovat sielä sakramentteja. Luterilaisuudessa ei ole.
quiverteilija puhuu potaskaa.
Kirkkolaissa määritellään, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto ja se jo edellyttää, että jos sitä lakia noudatetaan, ei kahta miestä voi vihkiä avioliittoon.
Kirkkolaissa ei mainita vihittävien sukupuolta.
"Kirkkolaissa määritellään, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto..."
Väärä tieto. Ei määritellä kirkkolaissa, eikä nykyisin muissakaan laeissa. Vaikuttaa, ettet ole lukenut kirkkolakia, mutta puhut siitä.
Tai sitten se sotkee omat toiveensa ja todellisuuden keskenään. Osa sotkee.
>Raamatun kanta homoseksuaalisiin pareihin ei ole epäselvä.
En ole viitsinyt tästä aiheesta pahemmin kirjoitella, mutta nyt taitaa olla aika. Kaksi faktaa:
1. Aina kun raamattu puhuu homoseksuaalisista akteista, se tuomitsee ne.
2. Raamattu ei sano sanaakaan homoseksuaalisista parisuhteista eikä homojen romanttisesta rakkaudesta.
Voimme toki olettaa, että JOS raamattu puhuisi homoseksuaalisista parisuhteista ja homojen romanttisesta rakkaudesta seksin kera, nekin tuomittaisiin. Mutta kun se EI puhu. Kristityt saavat kiittää Luojaansa, että raamattu jättää tässäkin tilaa tulkinnalle. Jos homojen parisuhteet tuomittaisiin raamatussa täysin yksiselitteisesti, kristinuskon asema länsimaissa olisi heikentynyt tällä vuosituhannella nähtyä paljon vakavammin, kun asenteet homoja kohtaan ovat rajusti loiventuneet.
Onneksi vihittävilläkin on nykyään mahdollisuus olla valitsematta kirkkovihkimistä. Satakunta vuotta se mahdollisuus on ollut.
Onhan tilanne sikäli outo, että maistraatin virkahenkilö vihkii kaiikki , joilla lain mukaan on oikeus vihkimiseen, mutta kirkko voi valita keitä vihkii. Minusta siinä on selkeä ristiriita. Toki sama ristiriita on muillakin kirkkokunnilla, joilla on vihkimisoikeus. Kun se on juridinen toimitus, on aika outoa, että joku vihkii kaikki ja joku vain jotkut.
Eri uskonnot käsittävät avioliitton eri tavoin omien oppiensa mukaan. Siksi se liittyy vahvasti uskonnonvapauteen.
Minkä takia homot ja lesbot haluavat kirkollisen vihkimyksen, kun he eivät muutenkaan käy kirkossa eivätkä arvosta se toimintaa?
Heidän tarkoituksenaan on vain PAKOTTAA kirkko siunaamaan omia halujaan, koska kokevat itsekin, että homous on väärin. Saamalla siihen touhuun kirkko mukaan, he kuvittelevat, että nyt saavat rauhan tunnolleen.
Miksi heterot haluavat kirkollisen vihkimisen, kun eivät muutenkaan käy kirkossa tai arvosta sen tekemisiä...näinkin voidaan kysyä.
Sateenkaarimessuissa käy sateenkaariväkeä, toki muitakin. Seurakunnan toiminnoissa ei kysytä suuntauksia, saattaapi sielläkin olla sukupuolivähemmistöön kuuluvia. Myös sateenkaari- ihmiset ovat uskovia....
Olet Räyhis. mikset käytä nikkiäsi usko.vainen?
Niinhän se tekee. Juridisena toimena vihkiminen pitäisi olla, minun mielestäni, mahdollinen kaikille vihkiluvan saaneen yhteisön jäsenille lain sallimissa puitteissa. Eriarvoisuus siinä sotii minun oikeustajuani vastaan, vaikka toki sen aatteellisen puolen ymmärrän.
Ennen pidettiin selvyytenä että avioliitto on ja pysyy vain miehen ja naisen tasa-arvoisena liittona.
Ennen pidettiin selvyytenä, ettei miehen ole sopivaa ryhtyä nussimahan toista miestä, koska se on luonnotonta.
Ennnen pidettiin selyytenä että ei ole kahden naisen solmimaa avioliittoa, koska se on yhtä luonnotonta kuten miesten kanssa makaavat miehet.
Ennen pidetiin selyytenä että Jumalan sana on pyhää Jumalan sanaa ja tulkinnat vievät koko kansakunnatkin harhaan jne jne.
Ennen pidettiin selvyytenä montaa muutakin asiaa, joiden on nyt todettu olevan aika kummallisia.
Näin on. Taisi olla vasta vuonna 1969 kun purettiin mm. epileptikkojen ja kuuromykkien avioliittojen rajoitukset. Olikohan niin, että tarvittiin presidentin lupa tms. Mielenterveysongelmaisten ja kehitysvammaisten rajoituksia jatkettiin pitkälle 80-luvulle.
Ennen tosiaan oli selvää, ettei tarvita poliittisia puolueita, ei naisia äänestämään, noitia pidettiin todellisina, orjien pito oli itsestään selvää, homoja pidettiin sekä syntisinä, sairaina että rikollisina, (lesboja ei). Ym. ym.
Myös maistraatin vihkimisvelvollisuuden omaavat ovat usein kirkon jäseniä. Heillä ei ole oikeutta omantunnonsyistä kieltäytyä tehtävästä, jonka laki määrä.
Kuitenkin jotkut homovastaiset lähettävät heitä maistraattiin ihan kuin maistraatit olisivat miehitettyjä vain yhdensuuntaisesti ajattelevilla.
>> Myös maistraatin vihkimisvelvollisuuden omaavat ovat usein kirkon jäseniä. Heillä ei ole oikeutta omantunnonsyistä kieltäytyä tehtävästä, jonka laki määrä. <<
Onhan siellä maistraatissakin jokunen joka ei hyväksy saman sukupuolisten avioliittoa, mutta oletan, ettei heitä kovin paljoa ole.
Toiseksi, jos joku haluaa ja saa vihkimisen kirkossa, niin sopii se niinkin. Kirkossa pappien ei ainakaan tarvitse vihkiä saman sukupuolisia pareja, mutta maistraatissa työntekijän täytyy vihkiä kaikki parit.
Kyllä papit niin kuin maistraatinkin vihkijät ovat samojen oikeuksien ja velvollisuuksien alaisia.
Vihkimisoikeus on OIKEUS eikä velvollisuus!!!
Kenenkään ei ole pakko vihkiä vastoin vakaumustaan. Entä, jos joku muslimi tulisi kolmen vaimonsa kanssa vaatimaan maistraattiin vihkimistä???
Paitsi että siinä avioliittolaissa kirkolle luvattiin oikeus itse päättää vihkiikö ja tuon lainkohdan uskoisi riittävän siihen, että pappi voi itse päättää vihkiikö kaikki parit vai eikö vihi.
Suomen laki ei taida tuntea moniavioista liittoa. Suomen lain mukaan tietysti toimitaan.
Kirkko voi lausua kantansa, muttei ole toistaiseksi lausunut.
Kannailmaisuun ei riitä piispainkokouksen tai jonkin muun kirkollisen instituution näkemys, vaan kanta ilmaistaan kirkolliskokouksen eduskunnalle antaman kirkkolain muutosehdotuksen muodossa. Siihen tarvittaisiin kirkolliskokouksen määräenemmistö, jota ei ole nykyisin saavutettavissa.
Väärä tieto. Laki ei erottele vihkimisoikeutta ja vihkimisvelvollisuutta. Oikeutta seuraa aina velvollisuus. Kirkkolaki vielä erityisesti määrää, että pappi ei voi kieltäytyä mistään toimituksesta, tietysti laillisesta.
Totta eli kirkkolaki pitäisi muuttaa ja siihen tarvittaisiin 3/4 enemmistö.
Ja on epävarmaa innostuisiko kaikki konservatiivitkaan siihen, kun päätöksestä, että kirkko vihkii virallisesti vain mies-nais-pareja, saattaisi saada aikaan "jonkin suuruisen" eroaallon.
Jäi vielä vastaamatta moniavioisuuskysymykseen. Niin maistraatissa kuin kirkossakin on noudatettava Suomen lakia. Suomen laki ei salli moniavioisuutta.
Jos jo naimisissa oleva pyrkii naimisiin, hän voi niin tehdä niissä maissa, joiden laki sallii moniavioisuuden.
>Kenenkään ei ole pakko vihkiä vastoin vakaumustaan.
Kylläpä maistraatissa vain on pakko, vaikka virkamiehen vakaumus ei homojen vihkimistä hyväksyisikään.
>Entä, jos joku muslimi tulisi kolmen vaimonsa kanssa vaatimaan maistraattiin vihkimistä???
Hänelle kerrottaisiin, että kuten esteettömyyttä tutkittaessa ilmeni ja tutkittaville on tiedotettu, avioliittoon ei tässä tapauksessa voida vihkiä. Miksi näin kaahoja kyselet?
Kuitenkin imaamit vihkivät Suomessakin monta vaimoa samalle miehelle.
Mitä ajattelit tehdä asialle?
Jos tällaista tapahtuu, vihkimiset eivät ole Suomessa voimassa, eikä niitä voi viedä väestörekisteriin solmittuna avioliittona.
Muslimeille se on sallittua missä maassa tahansa. Eivät he noudata maanlakeja vaan omia lakejaan.
Ainoastaan silloin jos kirkollinen vihkiminen ei ole viranomaistehtävä, sillä ei ole juridisia seurauksia kirkko voi päättää keitä suostuu vihkimään avioon. Toki silloinkin homoparien vihkimättä jättäminen on syrjintää
Niin kauan kuin kirkko haluaa, että papin vihkimät avioliitot ovat juridisesti päteviä, papin on virkamiehenä/siihen tässä tehtävässään rinnastettavana, siihen poikkeuksellisen luvan saaneena valtion suosionosoituksena, vihittävä kaikki ne parit joilla lain on mukaan oikeus solmia avioliitto.
Siirrytään monen muun maan, esim. Ranskan malliin, joissa ainoa virallinen, juridisesti pätevä avioon vihkiminen suoritetaan maistraatin toimesta - sen lisäksi aviopari ja kirkko mahdollisesti ehdoista yhteisymmärrykseen päästyään, voivat järjestää kirkollisen, uskonnollisen rituaalin avioparin kunniaksi - rituaalin jota kirkko voi kutsua ihan miksi huvittaa. Vihkimiseksi, siunaamiseksi... ihan sama, evvk.
Näyttää siltä, että tämän ajan Suomessa heteroiden on tyytyminen toisen luokan kansalaisksi. Parasta ykkösluokkaa edustavat homot, lesbot, transut, muut sukupuoliset elitistit, niin ja kehitysmaamuslimit. Kirkkokin kohta varmaan muuttaa nimensä Suomen ex-luterilaiseksi kaikensuvaitsevaiseki kirkoksi?
Älä nyt viitsi. Kun nykyään edes vähän sinne päin aletaan kohdella seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kuin ihmisiä, niin aitoavioliittolaiset homofobikko-heterouskovaiset heittäytyvät syrjityksi 'vähemmistöksi'.
Mutta kun fakta on, että homot ja lesbot ovat luonnonoikkuja. Olkoot kyse muka mistä tahansa, niin luonnonoikku on kyseessä. Jokin pieni piuha aivoissa on kytkeytynyt väärin.
Toisaalta, jos esimerkiksi Afrikassa saataisiin näitä piuhoja keinotekoisesti kytkettyä väärin, niin siinä olisi tehokas keino liikakansoituksen ehkäisyyn.
Suomessahan jo jotkut homoparit ja lesboparit kasvattavat adoptiolapsiaan siihen, että saa itse PÄÄTTÄÄ, miten piuhoitus tehdään.
Kaikkia ihmisiä on kohdeltava samanarvoisesti vaikka piuhat olisivat umpisolmussa.
Ei tuo päde! Mielisaraaloissa on paljon väkeä pakkohoidossa, koska piuhat ovat umpisolmussa. Samanarvoinen kohtelu ei vaan toimi käytännössä. Nyt ollaan muodikkaasti menossa siihen suuntaan, että jos kaksi yhtä hyvää työnhakijaa hakee samaa virkaa ja toinen on homo, niin kumpiko valitaan? Ja jos ei valita, niin seurauksena on valitus sukupuolisesta syrjinnästä. Eli työnantaja ei käytännössä uskalla olla valitsematta homoa.
Anteeksi epätarkkuuteni. Jokaista ihmistä on kohdeltava hyvin, vaikka hänellä olisi piuhat solmussa. Myös siellä mielisairalassa, joka nykyisin kulkee nimellä psykiatrinen sairaala.
Meillä, kun on nyt tämä tasa-arvoinen avioliittolaki, niin valtionkirkolla on oikeus ja velvollisuus vihkiä kaikki parit.
Jos kirkolle ei maistu noudattaa tätä velvoitetta ja oikeutta, niin sitten otetaan kaikki muutkin oikeudet pois. Mitäs sitten, kun ette saiskaan enää valtiolta miljoonittain tukieuroja ja verotusoikeutta?
Tämä lutikkakirkko on kyllä yksi valtionloinen. Koko ajan itkemässä lisää tukia ja erityisoikeuksia, mutta lakeja eivät suostu noudattamaan.
Setako sinut laittoi asialle?!
Kirkko ei ole valtion kirkko, joten kirkko noudattaa omaa kirkkolakiaan.
Suomen evankelisluterilainen kirkko on valtionkirkko, joten sen pitää noudattaa tasa-arvoista avioliittolakia.
Ei todellakaan pidä. Kun avioliittolaki muutettíin 1.3.2017 siihen LISÄTTIIN maininta , että kirkot ja uskonnolliset yhteisöt saavat itse päättää keitä vihkivät. Ennen tätä mainintaa ei tarvittu.
mutta kun kirkko ei ole koskaan päättänyt avioliittoon vihittävien sukupuolivaatimuksesta yhtikäs mitään! siitähän tämä todellinen ongelma tulee.
valtio sanoo, että kirkko saa niin päättäessään jättää veroa maksavat samasukupuoliset vihkimättä, mutta sellaista päätöstä ei ole tehty!
Kirkon eikä kenenkään muunkaan ei ole ennen Setan höpinöitä tarvinnut märitellä avioiittoon vihittävien sukupuolia koska aina on ollut itsestään selvää, että morsian on nainen ja sulhanen on mies 😉
oi_näitä_aikoja kirjoittaa
"Näyttää siltä, että tämän ajan Suomessa heteroiden on tyytyminen toisen luokan kansalaisksi. Parasta ykkösluokkaa edustavat homot, lesbot, transut, muut sukupuoliset elitistit, niin ja kehitysmaamuslimit. Kirkkokin kohta varmaan muuttaa nimensä Suomen ex-luterilaiseksi kaikensuvaitsevaiseki kirkoksi?"
Sanon:
Missähän keskikaljapöhnässä sinä olet tuon tekstisi kirjoittanut? Tiedät, mitä ajattelen koska olen sen niin monta kertaa kertonut. Silti kerron taas, että loukkaat ihmisiä tahallisesti.
Et lopeta halveksimasta muita niin kauan kun se sinua huvittaa. Se on huvi jota harrastat piittaamatta kohteista.
Aina on katkeroituneita ihmisiä ja tulee aina olemaan. Hän ei edusta enemmitöä, vaan pudokkaita. Olet joutunut tällaisen kanssa keskusteluun. Ei hänelle mene perille mikään, eikä häntä voi auttaa.
Kun uhriutua pitää, niin kyllähän se vaikka rautalangasta syyn vääntää.
Ja vähän aikaa sitten kaikki maan professorit olisivat kieltäneet samaa sukupuolta olevien vihkimisen, sillä te ihmiset menette aikojen mukaan, ja huojutte sinne tänne, miten nyt aikanne trendi sattuu olemaan, mutta Jumalan sanassa pysyneet eivät keiku sinne tänne, vaan seisovat asemillaan.
Ja sillekkin voisi antaa arvoa täällä.
Ja kirkko edustaa muuttumatonta Jumalan sanaa, jos joku ei sitä vielä tiennyt. Jos homot haluavat vihkimisiä, niin he voivat hakea sitä jostakin muualta, kuin kristinuskosta.