Petteri ja Jyrki tekee tehtäväänsä,pulinat pois.
Kannateko haukkua
4
388
Vastaukset
- EiAihettaHurraaHuutoihin
Olen antanut itselleni kertoa, että kumpikaan - toistan - kumpikaan ei ole saanut kunnassa mitään positiivista aikaan; pikemminkin äippäin...
Mikäli olen väärässä, mikä minulle on varsin epätyypillistä, sopii luetella saavutukset.
Kenokaula-Kantolan saavutuksia on pitkä lista jo tällä hekumallisella foorumilla lueteltu, mutta eipä niitä positiivisina voi pitää; paitsi kenokaulat itse voivat niitä sellaisina pitää.
Salmijärvi on osannut pysyä vaiti, koska tietää itsekin, ettei hänessä ole kunnallispoliitikon ainesta. - EiKiinnostaEi
Auto ajoi eilen Helsingissä väkijoukkoon. Yksi ihminen kuoli ja neljä loukkaantui.
Jos kyse olisi islamistisesta terrori-iskusta, tietyt poliitikot Sallassakin vaahtoaisivat nuppi punaisena, miten monikulttuurisuus on tehnyt Suomesta turvattoman paikan elää ja miten muslimit pitää saada pois Suomesta. Media analysoisi tapahtumaa uudelleen ja uudelleen, käytäisiin läpi taustoja ja haastateltaisiin asiantuntijoita. Sosiaalisessa mediassa olisi täysi härdelli päällä.
Mutta kun tekijänä olikin kännissä oleva suomalainen mies, asia ei juuri kiinnosta. Poliitikot ovat pysyneet hiljaa, mediassa Jari-Matti Latvalan menestys Jyväskylän MM-rallissa menee tästä aiheesta ohi eikä sosiaalisessa mediassa ole näkynyt minkäänlaista pöhinää.
Viimeistään tämän tragedian myötä on täysin selvää, että "maahanmuuttokriittisiä" ei tosiasiassa kiinnosta pätkääkään suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi. Väkijoukkoon ajava auto on vastaan taisteltava uhka vain silloin, kun kuljettajalla on uskonnollis-poliittinen motiivi. Muiden ongelmien - kuten päihde-
tai mielenterveysongelmien - takia aiheutuneet ihmishenkien menetykset eivät ole tämän porukan mielestä merkittäviä, koska niiden kautta ei pääse syyttelemään ja demonisoimaan ulkomaalaisia.
Samaten ikävän selvää on se, että kotimaisen känniväkivallan suhteen suomalaisilla on ilmiselvä sokea piste. Se, että ihminen ajaa päissään toisten päälle, on meille normaalia ja ymmärrettävissä oleva asia, juttu, jolle voi kohauttaa olkiaan. Että näitä nyt sattuu.
Känniväkivalta on Suomessa niin normalisoitua, että vaikka 90 prosenttia kaikesta suomalaisesta väkivallasta tehdään humalassa ja alkoholin aiheuttamat sosiaaliset ongelmat ovat koko ajan kaikkien nähtävillä, nykyhallituksen ainoa suosittu teko on ollut alkoholin saatavuuden vapauttaminen (ilman ainoatakaan ehdotusta siitä, miten alkoholin aiheuttamia ongelmia voitaisiin vähentää).
Ei tämä meistä suomalaisista tietenkään erityisen pahoja tee. Jokaisella kulttuurilla ja valtiolla on omat sokeat pisteensä, kammottavuudet joita pidetään siedettävinä ja tietyssä mielessä asiaankuuluvina.
Mutta niin kauan kun tähän asiaan ei puututa ja samaan aikaan korostetaan toistuvasti esimerkiksi maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden luomaa turvallisuusuhkaa, silloin huomiota ohjataan pois isommista ongelmista, joille ollaan haluttomia tekemään yhtään mitään.
Uhrin ja uhrin omaisten näkökulmasta ei ole olennaista, millä motiivilla ihminen surmataan. Yhden ihmisen elämä päättyy ja läheisten elämään jää ikuinen aukko. Siksi minusta on niin vastuutonta ja vastenmielistä, miten valikoidusti poliitikot, media ja kansalaiset suhtautuvat erilaisiin väkivallan ilmentymiin. Jos läheisesi ei menehdy terrori-iskussa tai ulkomaalaisen surmaamana, ketään ei kiinnosta tehdä asialle mitään.
Jos Suomesta halutaan tehdä aidosti turvallisempi paikka elää, fokus tulee keskittää niihin myös niihin ongelmiin, joilla ei saa eniten ääniä, otsikkoklikkauksia ja tykkäyksiä somessa. Pyydämme anteeksi!
- Näin_tulee_käymään
Perussuomalaiset ovat kovassa nosteessa, kun Kepu taas menee alas kuin lehmänhäntä. Näyttäisi siltä mitenkä Kepu olisi tullut määränsä päähän. Kaikki eivät näytä tykkäävän Sipilän politiikasta kurittaa mummoja minkä ehtii, ja on hommaamassa lisää pakolaisiakin.
Sipilähän jälleen antaa yhden taloistaan pakolaisten käyttöön tämä ensivuoden alusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1473942Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso123491Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai472943Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122872Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1442531- 502194
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist161428"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1001400Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631314Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t381179