Ei matalapalkka aloille PK-seudulle!!

Haluan jakaa kokemukseni, jotta muut kaltaiseni eivät erehtyisi tekemään samaa virhettä kuin itse tein muutama vuosi takaperin.

Muutin pääkaupunkiseudulle matalapalkka alan (brutto noin 2000 e/kk) töihin vakituisen työpaikan perässä.

Kuvittelin elämänlaatuni paranevan vakituisen työn ansiosta, näin ei ole kuitenkaan todellakaan käynyt!

1.
Vuokrataso, maksan vaatimattomasta 1h k asunnosta vuokraa 650 e/kk isolle vuokrayhtiölle, järjetön summa.
Varmaankin noin puolet vuokralaisista on ns. elämänkoululaisia ja työttömiä/sairaseläkeläisiä, toinen puolisko kaltaisiani matalapalkka alojen työntekijöitä.
Eipä siinä sinällään olisi mitään, mutta kun suurella osalla heistä on tietenkin päihde- ja/tai mielenterveysongelmia. On mukava kuunnella yömyöhään naapurin juopporemmin remuamista päivästä toiseen, yrittäen itse saada nukuttua, jotta jaksaisi aamulla heräillä taas töihin.

Hieman vielä lisää vit****** kun monikin heistä asuu yksin omaani isommassa asunnossa ja tietenkin veronmaksajien piikkiin. Päihteisiin heillä näyttää kyllä riittävän rahat viikosta toiseen oikein hyvin.

Omistusasuntoon on todella työlästä ja vaikeaa päästä kiinni ilman merkittävää omarahoitus osuutta. Asuntojen, siis todella ankeidenkin, hinnat ovat pilvissä ja melko tavoittamattomissa kaltaiselleni matalapalkkaiselle sinkulle. Tuntuu siis, että olen tuomittu sietämään nykyisen kaltaista naapururusto helvettiä hamaan loppuun asti, jos tänne jään.

Ennen tänne muuttoa asuin ihan idyllisessä vuokra rivitalokaksiossa 2h k s keskisuuressa suomalaiskaupungissa vuokrani ollessa 450e/kk.
Valtaosa asukkaista siellä oli joko vanhoja eläkeläisiä tai kaltaisiani nuorempia ajoittain työssäkäyviä ja ajoittain lomautettuna/työttömänä jonkin aikaa olevia.

Toki sielläkin joskus hieman kuppia otettiin, missäpä ei, mutta ei meno silti ikinä mitään tämäntapaista nähnytkään. Tosin siellä naapurit kävivät myös säännöllisesti esimerkiksi kalastamassa/metsästämässä/samoilemassa luonnossa, tämä varmaan piti paremmin päihteidenkäytön ja mielenterveyden hallinnassa.


2.
Työmatkoihin kuluva aika (ja hermot). Työmatkani on noin 22 km suuntaansa, pääosin yleisinä töihin meno aikoina aamuisin ja alkuillasta. Matkaan uhraantuu kuitenkin helposti aikaa lähemmäksi 1 tunti/per suunta ja liikenteessä kohtaa viikottain varsinaisia hermoheikkoja ja kuumakalleja. Julkisilla ei tuo matka onnistu joustavasti, lisäksi tarvitsen toisinaan omaa autoani pieniin työajoihinkin päivän aikana. Ruuhkissa matelu on muuten todella rasittavaa puuhaa.

Edellisessä asuinpaikassani työmatkani oli noin 30km ja se vei aikaa 30-40 minuuttia. Ajaminen oli huomattavasti rentouttavampaa kuin pk-seudulla, oikeastaan sellaista leppoisaa kruisailua musiikkia kuunnellen.


LOPPUTULEMA = Tekisi mieli palata takaisin, heti!
Juuri nyt vain töitä ei ole ollut entisellä paikkakunnallani tarjolla, ainakaan muualle jo muuttaneelle. Usein työnantajat toteavat töitä kysellessäni "sinullahan riittää siellä töitä, kyllä nämä vapautuvat nyt täytyy antaa lomautettuna oleville paikkakunnan kavereille", ymmärrän kyllä tämänkin seikan, enkä voi siihen suoranaisesti väittää vastaankaan.

Jos vain lähden takaisin, ilman tietoa työpaikasta, on tiedossa 3 kk karenssi työttömyystukiin, joten kaipa tässä täytyy yrittää nyt ensin raapia ne kasaan jotenkin, jotta on "varaa" päästä täältä pois.

Lopuksi voin vain todeta, että ei olisi koskaan pitänyt lähteä! Elämänlaatuni koki valtavan laskun muuton jälkeen, eikä todellisuudessa taloudellinen tilanteenikaan juuri parantunut.

Halusin siis kirjoittaa tämän kokemuksena kaikille niille, jotka tällä hetkellä mahdollisesti suunnittelevat samanlaista ratkaisua kuin itse muutama vuosi takaperin. Mieti kaksi kertaa!